25.8.18

Venetsialaisiltana

Kesän helteet ovat ohi ja jotenkin tuntuu haikealta, että kesäkin on jo mennyt. Tänään ovat Haapamäelläkin venetsialaiset. Kun tulin puolipäivän junalla Eduskunnan Pikkuparlamentissa olleen eilisen kokouksen matkalta, oli Haapamäen risteysaseman asema-aukio täynnä torimyyjiä ja ihmisiä. Asemakiinteistön omistaja oli puuhannut venetsialaismarkkinat asema-aukiolle, jotka olivat hienossa elokuun syyssäässä menestys.


Olin kutsuttu Keuruulle tutun henkilön syntymäpäiville. Hän oli nuoruudessaan ollut monien urheilulajien Puolustusvoimien mestari varusmiesaikanaan Suomenlinnassa ja sen edessä Isosaaressa palvellessaan. Mitalit kertoivat tästä nyt jo ikääntyneen maanviljelijän nuoruuden vaiheesta. Jatkoin vielä Multian Riuttakoskelle, mutta en oikein osannut tehdä mitään erityistä, mitä olin suunnitellut. Minulla olisi ollut kymmeniä venetsialaiskokkoja, osa myös turvallisesti kosken ja joen rannalla.


Juhannuksen aikaan ei näitä uskaltanut polttaa ja se olisi ollut kiellettyäkin. Nyt en yksin innostunut niiden polttamisesta, joten kokot jäivät odottamaan myöhäisempää syksyä tai talvea tai ensi juhannusta. Ne olisivat pellon ojien tai pellon ja metsän rajojen raivauksistani syntyneinä vielä myös oivallista bioenergiaa haketettavaksi, mutta ei ole ketään niistä kiinnostunutta nykyään. Antaisin noutajalle ihan ilmaiseksi.


Kun palasin illan jo tummuessa takaisin Haapamäelle, oli Seppo Lampisen venetsialaiskokko jo hiipumassa, vain muutamia ihmisiä näkyi enää olevan kokolla. Haapamäen höyryveturipuistosta kuului iltakymmenen maissa juhlinnan ilotulituksen pamauksia, mutta lehtipuut estivät ammuttujen ilotusrakettien näkymiset. Kesän päättyminen tuo jotenkin haikean mielen. Myös naapurissani Haapamäellä on viikko sitten sulkeutunut Wanhalla yhteiskoululla taidenäyttely. Paljon siitä, mitä olin suunnitellut kesään jäi jälleen toteutumatta. Olin suunnitellut Läsirannikon omaa matkaa Satakunnan ja Varsinais-Suomen maisemiin, mutta se typistyi käynniksi Porin asuntomessuilla.


Huomenna aion mennä naapuriseurakunnan Virtain Liedenpohjan kyläkirkon messuun kello 15 alkaen. Minut on kutsunut sinne nuori Liedenpohjan perhe. He ovat lapsineen jälleen lähdössä Ukrainaan Odessaan lähetystyöhön. Olen ohikulkumatkalla vuosia sitten käynyt Liedenpohjan kirkon luona. Mutta nyt on tilaisuus päästä sisälle. Virroilla on kolme kirkkoa. Itse punainen perinteinen puukirkko on kirkonkylässä eli nykyisin kaupungin keskustassa ja Killinkosken kirkko on Killinkosken perinteikkäässä teollisuustaajamassa Ähtärin suuntaan. Virrat ikäänkuin kehystää kesääni.  Keväällä osallistuin Virtain kulttuurikesän hienoon avajaistapahtumaan Killinkosken Wanhalla tehtaalla ja syksyn saapuessa menen siis nyt Alavuden suunnalla olevaan Liedenpohjan kirkkoon.


Onneksi minä olen kokenut syksyn hienoimmaksi vuodenajaksi! Olen kuitenkin oppinut aikaa myöten pitämään muistakin vuodenajoista. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan eri luottamustehtävät, jälleen myös soteseminaareineen, rytmittävät jo elämänkulkuani kesätauon jälkeen lujasti. Saan kohdata vielä sotaveraaneja, enää vain muutamia, Keuruun yhdistyksen 50-vuotisjuhlassa ja toisaalta myös kutsuntaikäisiä heidän ensimmäisessä asevelvollisuutensa päivässä, kutsuntatilaisuudessa. Onnittelen myös kaupungin puolesta Keuruun seurakuntaa Haapamäen kirkon peruskunnostuksen jälkeisen uudelleen käyttöön oton juhlamessussa 9.9.2018.


"Vielä on kesää jäljellä, vielä on hienoja päiviä!"

20.8.18

Helteet vaihtuivat syyslämmityskauteen

Tänään oli syyskauden ensimmäinen Keuruun kaupunginhallituksen kokous. Palatessani kokouksesta huomasin savua ilmassa sekä Keuruun taajamassa, matkan varrella ja edelleen Haapamäellä. Monet olivat laittaneet takkaan, puuhellaan tai saunanuuniiin tulet. Helteiden jälkeen kolea syksyinen sää houkuti kokemaan uunilämmityksen lämpöä ehkäpä tunnelmaakin. Yllättävän monet olivat juuri tänään sytyttäneet tulet tulisijoihinsa.


On hyväksi hormeille, että sateen jälkeen niitä kuivataan laittamalla tulisijoihin tulet palamaan. Hormit kaipaavat kuivumista. Itse jouduin Multialla syntymäkotini pääsavupiipun kauan kestäneeseen kunnostukseen. Havaitsin talvisodan jälkeen rakennetun savupiipun vesikaton yläpuolisessa poltetuista kunnon punatiilista tehdyssä osassa muurauslaastin kivettyneen kovaksi kipsiksi, millä ei ollut enää mitään pitoa tiiliin. Toki piippu olisi pysynyt pitkäänkin pystyssä tiilien painon vuoksi, mutta kattotellinkien teon jälkeen näin hyväksi purkaa punatiiliosuuden.


Päätin rakentaa samoista kunnon ylisukupolvisista tiilistä uudelleen savupiipun. Tämä ei onnistunut, sillä osa tiilistä vaurioitui purkutyössä. Onneksi sain tiiliä kauppaneuvos Luodon aikoinaan Tarhian rannalla omistaman talon purkutyömaalta hyvältä ystävältäni. Aikoinaan Luoto on ollut myös Keuruun kunnanvaltuuston puheenjohtaja, eräs edeltäjistäni. Hänen valokuvansa on kaupunkimme valtuustosalin takaseinällä.  Vanhat tiilet olivat hyviä. Nykyaikaiset reikätiilet eivät kestäneet minun savupiippuni yläosassa kahta vuosikymmentä eivätkä ne olleet kestäneet kauppanuvoksen 1960-luvulla rakennetussa talossakaan ja purettaessa ne viimeistään hajosivat. Kunnolla poltettu savitiili kestää, Roomassa jo vuosituhansiakin.


Tänään aamulla vahvistimme betonivalulla 16 metriä pitkän Riuttakosken sillan väliarkun tukirakenteiden kantavuutta jyväskyläläisen yrityksen valmisbetonilla. Tätä jäi yli tarpeen ja minäkin sain valmisbetonia, minkä päätin käyttää syntymäkotini pääsavupiipun ylälaattaan. Koska tämä betoni oli jäykkää, minun ei tarvinnut tehdä valumuottia, vaan pystyin säästämään aikaa laittaessani ruukin paikoilleen yksinkertaisesti muurauslapiolla. Annan kymmenen vuoden takuun tölleni. (Jos menee rikki, itse korjaan.) Syksyllä 1991 korjasin navetan savupiipun ylälaatan valamalla ja se kestänyt oikein hyvin, koska tein paljon sementtiä sisältäneen ruukin muistaen isäni neuvoja. Valmisbetonista en ole yhtä varma, vaikka tilasin kosken kevätkuohuihin joutuvalle rakenteelle lujaa veden rasitusta kestävää betonia.


Riuttakosken sillan tukirakenteita joudumme vahvistamaan myös kyllästetyillä yhteen liitettävillä piirupalkella. Silta ei ole huono ollenkaan, sen kantavauus on mitoitettu 40 tonnin panssarivaunun kestäväksi. Mutta uudet puutavararekat ovat haaste ja kohdistavat rasituksen renkaiden kohdalle pistemäisesti. Vaikka olemme sillan takana mantereella, joutuisimme ikäänkuin saareen, jos silta ei kestäisi raskaita kuljetuksia, mitkä puolestaan eivät voi vaikeiden mäkien vuoksi käyttää muiden yksityisteiden kiertoreittejäkään. Riuttakosken silta lienee yksityiteiden silloista pisimpiä koko maakunnassa. Sen uusiminen maksaisi omakotitalon hinnan ja kun maksajia on lähinnä kolme, joista minä olen yksi, on hyvin mielekästä pitää hyväkuntoinen silta kunnossa. Toki painorajoitukset tulevattällekin sillalle pysyviksi, koska maan hallitukset ovat lähteneet vastuuttomalle linjalle salliessaan aina vain raskaampia rekkoja, mitkä pakottavat uusimaan valtateidenkin.


Keuruun keskustassakin Lapinsalmen silta on parhaillaan yli puoli vuotta kestävässä remontissa rekkapainojen noston takia.

Mutta tässä tapauksessa me kaikki olemme veronmaksajina maksajia. Lapinsalmen sillan vieressä on rautatie siltoineen lähes käyttämättömänä.  Liikennepolitiikkaan tarvittaisiin voimakas muutos raideliikenteen käyttämiseksi maanteiden kestävyyden ja ilmastopoliittisten tavoitteiden takia.


Niin, ne elokuun viileältä tuntuneen illan savut. Herättäjäyhdistyksen johtajana toiminut Jaakko Elenius on sanonut, savun olevan rukousta. Savussa on jotain, mikä esihistorialliselta ajalta on ollut elämän ja lämmön merkki. Oikein oltettuna puunpoltto ei saastuta. Illan savuissa poistui lähinnä kosteutta hormeista ja se hyvää huoltoa rakenteille. Huoneilmakin silloin raikastuu ja on kodikkaan lämmintä ja terveellistä.





29.7.18

Järvelän sukutalossa Ylivieskassa

Sain  eilen onnitella 93-vuotissyntymäpäivänään enoani Mzrtti Järvelää kotonaan Ylivieskan Olmalassa. Hän on viimeisiä sotiemme veteraaneja, joka muistaa hyvin asioita ja kykenee kertomaan totuudenmukaisesti ja eloisastikin sota-ajoista ja niiden tapahtumista.


Eilen kävin myös isoisäni isoisän rakentamassa Järvelän museotalossa Ylivieskan Puuhkalan kotiseutumuseoalueella. !970-alussa Järvelän (äitini) suku lahjoitti museoaluelle srrettynä Isoisäni isoisän Israel Järvelän ent. Hakala Ylivieskan Järviperälle rakentaman sukutalon kotiseutuseuralle. Taloa kunnostettiin talkoovoimin edelleen ympärivuotiseen juhlatalokäyttöön kaupungin keskustan tuntumassa olevalle museoalueelle. Nyt museoyhdistys yhdessä kaupungin kanssa vastaa talosta ja muutoinkin talonpoikaisen maalaismiljöön Puuhkalan museoalueesta, mitä voi itse asiassa pitää ainoana Ylivieskan matkailukohteena.


Kuuden euron pääsymaksun hintaan sisältyi myös herkullinen leivonnainen kahvin kanssa perinteikkäässä juhlatalossajossa pidetään mm. hääjuhlia, ristiäisiä ja syntymäpäiviä. Helteet ovat  ilmeisesti verottaneet kävjöiden määrää eilisenä lauantaipäivänä, kun vasta sulkemisajan edellä kirjoitin ensimmäisen nimikirjoituksen Puuhkalan vieraskirjaan. Nuori  miellyttävä opasneitonen, arkeologian opiskelija kertoi päivän olleen "vähän hiljaisemman".


Minuille rauhallisuus sopi oikein hyvin, sain kertoa oppaalle talon historiaa! Kun tulin takaisin enoni luo ja kerroin asiasta enolleni, hän sanoi opasneitosen olevan pikkuserkkuni ja omaavan ihan saman sukutaustan myös isosänsä isoisän rakentamaan taloon! Minun olisi pidettävä enemmän yhteyttä sukulaisiini, jotta pysisin paremmin asioista perillä. Äitini, joka asiat hyvin tiesi, ei ole enää kertomassa ja kotiseudullani ei ole sukulaisiani lainkaan.


Kaikkea opaskaan ei taatusti tiennyt. Sanoin uudistetussa Järvelän talossa oleva merkittävän perinnepoikkeaman alkuperäisestä rakennuksesta. Talo on arkkitehtonisesti ihan oikein hyvin kunnostettu, mutta itäpäädyn räystäät puuttuivat Israelin rakentamasta tarkoituksella ajan tyyliin. Päätyräystäs jätettiin puuttumaan, jotta seuraavat sukupolvet jatkavat rakennusta! Tämä oli Israel Järvelänkin ajatus.


Hän laajensi aikanaan Järvelän yli 200 hehtaarin tilaksi. Israel Järvelä ent. Hakala tuli vävyksi Järvelän taloon, jossa kantaäiteihini kuuluva Beata Järvelä oli vahva nainen vaikuttamaan ja otti aviomie hekseen aikansa Ylivieskan kehittäjän ja hurjan hevosajajan lähistön Hakalan talosta, kun näytti, että Järvelän suku muuoin saammuu ja Beata pakotti Israelin ottamaan myös Järveleän sukunimekseenkin. Vahva nainen tiesi mitä teki ja mieshän naisen valloittamana taipuu, vaikka olisi mitä kansainvälistä kauppiassukua tahansa ja ehkä aikansa nopeimman hevosen omistaja kautta maakuntien. Israelin sukutaustaa on selvitetty 1300 luvulle asti ja se ulottuu eri Euroopan maihin ja varhaisin tieto on Skotlannista 1300- luvulta ja legendat vievät kauemmaksikin. Nyt tarvittaisiin Beatan kalaaisia naisia suvussa tai sukuun edelleenkin.


Sittemmin Järvelän tila on moneen kertaan jaettu ja kokonaisuus on hajonnut, paitsi Hakala on isoisäni Heinon tahdosta serkullani Olavilla. Sukutalo seisoo upeasti Puuhkalassa ja kertoo tarinoita, mitkä ovat Ylivieskan historiaa.



26.7.18

Keurusseudun musiikkikesä huipentui Pihjlaveden vanhassa kirkossa

Tänään torstaina täyttyi Pihlajaveden vanha kirkko , joka tunnetaan myös Erämaakirkkona Keuruun Riihosta lähteneen Lauri Rantamoijasen sellokonsertin merkeissä. Ohjelmalahtiset loppuivat kuten melkein penkkien istumapaikatkin. Sellistin pikkuserkku antoi panoksensa iltaan kitarallaan sellonsoiton välissä.


Tämä Lauri Rantamoijasen konsertti päätti juhannusviikolla alkaneen torstai-iltojen musiikkitilaisuudet Pihlajaveden vanhassa kirkossa. Ilmeisen paljon konserttiyleisöstä oli tullut kauempaa tai oli kesävieraita, sillä en tuntenut kovinkaan montaa yleisön joukosta. Puukirkossa on hyvä akustiikka 1700-luvun lopulta. Ihmettelin kirkon penkissä kuinka ihmeesä kirkon penkit on 1930-luvulla sisätilojen uudistuksessa tehty ahtaiksi ja tunnin konserttikin kuten jumalanpalveluksetkin muodostuvat osin ongelmallisiksi.


Multian kesän viikko erilaisine musiikkitapahtumineen päättyi viime sunnuntaina Helsingin barokkiorkesterin konserttiin. Samoin Keuruun musiikkikesä on ohitse päättyyen viime launtaina Ilmoniemen Keuruun kirkossa olleeseen kirkon täyteiseen konserttiin. Petäjäveden vanhassa kirkossa, maailman kulttuuriperintökohde, musiikki jatkuu vielä elokuun puoliväliin, muistaakseni keskiviikoiltaisin. Aion kerran kesässä käydä Petäjäveden vanhassa kirkossakin, jossa pewrinteisesti on kesäisin pidetty myös seurakunna jumalanpalvelukset.


Nyt muistin, että onhan Keuruun vanhassa kirkossa 15. elokuuta kuten vastaavana päivänä viime vuonnakin Eila Pienimäen konsertti. Tuolloin olin tulossa Jyväskylästä kuntapuheenjohtajien päiviltä ja huomasin väentungoksen Keuruun vanhan kirkon ympärillä. Menin uteliasuuttani paikalle. Monet joutuivat kääntymään pois, elleivät olleet ennalta ostaneet lippua. Lipunmyyjä naisten muodin parissa yrittäjänä ja suunnittelijana toimiva  Anneli Merkku, sanoi minulle, että kyllä sinä Lauri jostakin lehterin sopukasta seisomapaikan löydät, löytyi jopa ahdas istumapaikkakin pylvään takaa.


Keuruulla kansa täytti Eila Pienimäen konsertissa Keuruun vanhan kirkon viimeistäkin lehterin hämärää sopukkaa myöten. Pääosa Eilan kuulijoista on tullut tuntemaan hänet 1950-luvun viihdetaitelijana, nyt Eila Pienimäki on nuoremmille täysin vieras nimi. Mutta niin on kadonnut se kulttuurimaisemakin, joka käy ilmi Eilan tunnetuimmasta laulusta "Luona vanhan veräjän".


Viime kesänä minulla oli hieno lauantaikesäillan kulttuurikokemus Hämeenkyrön viljavissa ja upeissa maisemissa Sillanpääooppera Myllykolulla. Oopperalipun tarjosi noiden maisemien mies Jouni Koskela, joka työskentelee Pirkanmaan liitossa ja tapaamme usein Pori-Parkano-Haapamäki ratatyöryhmän merkeissä. Lähdin Hämeenkyrön matkalle hyvissä ajoin tutustuen tuttuun Ruoveden kirkonkylään jatkaen Kurun, Viljakkalan ja Kyröskosken kautta Myllykolun maisemiin.


Netin ja Jounin neuvoilla en olisi osannut paikalle, en taatusti, niin mutkaisen taipaleen takana F.E. Sillanpään joulupakinoista aikanaan koko kansalle tutuksi tullut Myllykolu on. Hämeenkyrön kirkon pihalla kyselin pariskunnalta tietä oopperapaikalle, he sanoivat reitin olevan nin vaikean, että he lähtivät edelläni ajaen oppaiksi. Lähellä kotiaan he sanoivat, että nyt osaat, kun menet vain autojonen perässä. Mutta jonossapa olikin kärjessä paikallinen maanviljelijä, jonka perässä menimme koko pitkä jono hänen navetan takapihalleen! Sieltä kuitenkin viljelystie vei takaisin kylätielle ja aivan Myllykolun tienhaaraan, jossa jo oli ensimäinen opperaopastekin.


Heinäkuun viiimeiseen viikonvaihteeseen päättyy kesä monissa toiminnoissa. Tiekirkot sulkeutuvat tuolloin, onneksi kesän viimeisenä turistina ennätin tuolloin tutustua Kurun kirkkoon, missä en ollut aiemmin käynytkään. Mutta vielä on kesää jäljellä elokuussakin! Monille alkavat juuri elokuussa kesälomatkin!

18.7.18

Hannu Haahkalan konsertti täytti jälleen Multian kirkon

Multian 222-vuotias puukirkko täyttyi helteisen heinäkuun 17.päivän iltaseitsemältä paikkakunnan oman pojan ja syntymäkotini naapurin Tarhapäänjärven rannalta sankaritenori Haahkalan laulukonsertista. Säestäjänä oli Multian seurakunnan kanttori Jukka Kulju. Hannu Haahkala on tehnyt aktiiviuransa sotilassoittokunnissa. Erityisen merkittävä on ollut työkausi Helsingin varuskuntasoittokunnassa sekä instrumenttisoittajana että sankaritenorilaulaja.


Myös Laivaston soittokunta ja Raaseporin ja Vaasan varuskuntasoittokunnat ovat saaneet Hannu Haahkalan työpanosta. Näistä kahta viime mainittua halutaan jatkaa vapaaehtoisvoimin arvokasta perinnettä vaalien Puolustusvoimien jouduttua supistamaan palkattujen sotilassoittokuntien määrää. Helsingin varuskuntasoittokunta on suurelle yleisölle parhaiten TV:stä tuttu tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotoilta ja muista valtiollisista tapahtumista. Laivaston soittokunta on puolestaan valtakunnallisesti esillä jouluaattona Suomen Turun julistaessa joulurauhan.


Hannu Haahkala haluaa antaa synnyinseurakunnalleen Multialle lahjaksi lahjaksi sekä Multiaista satoa kesätapahtuman konsertin heinäkuussa että jouluisen konsertin joulun ollessa jo aivan ovella. Tänäänkin hän kutsui jo joulukonserttiinsa.

Multialaiset, kesäasukkaat sekä monet keuruulaiset ja jyväskyläläiset haluavat tulla Multian kirkkoon kokemaan Hannu Haahkalan upeaa laulua.


Nyt teemaaan liittyi Multian kunnan 150 juhlavuosi ja Oskar Merikannon syntymän samoin 150 juhlavuosi. Ohjelmassa oli nyt paljon Oskar Merikannon, Helsingin Johanneksen kirkon urkurin, säveltämää musiikkia. Multian ensimmäiset urut tulivat kirkkoon sen merkittävän uudistamisen jälkeen vuonna 1902 juuri Oskar Merikannon suunnittelemina. Vuoden 1960 urkujen uudelleen rakentamisessa haluttiin jättää paljon Merikannon luomaa edelleen urkuihin kuten myös urkujen uusimisessa vuonna 2006.  Multian väkiluvultaan pienessä mutta pinta-alaltaan varsin laajassa yli 1400 seurakuntalaisen

seurakunnassa ovat eräät Suomen uusimmista ja upeimmista uruista, jotka pääsevät upeasti esille hyvän akustiikan omaavassa isossa puukirkossa.


Konsertissa Sibeliuksen, Joonas Kokkosen ja Beethovenin sävellysten ohella olivat esillä Oskar Merikannon sävellyksistä mm. "Oi  muistatko vielä sen virren", "Kiitos sulle Jumalani", "Onnelliset", "Kullanmurunen", "Soivienosti murheeni soitto" ja "Oi kiitos sa Luojani armollinen".


Koska olimme Multialla, juhlakonsertti päättyi Einari Vuorelan sanoittamaan ja Juhani Pohjanmiehen säveltämään Multian lauluun.  Kirkkoherra, rovasti Seppo Rahkonen kertoi välillä Oskar Merikannon yhteyksistä Multialle aikana, jolloin ei ollut autoja. Matkat Keuruun tai Haapamäen asemilta oli tehtävä hevoskuljetuksina, Haapamäelle kulki tuolloin jo paljon junia

Pohjanmaan radalla, mutta Keuruun asemalle ei ollut näiltä aina yhteyksiä.


Kiitos naapurini Hannu jälleen upeasta konsertistasi!


15.7.18

Sanomaa sisältänyt musiikkitilaisuus Multian kirkossa

Kirkastussunnuntaina oli Multian kirkossa taitelija Viktor Klimenkon ja pianisti Benja Rothin yhdessä toteuttama musiikkitilaisuus, jonka järjesti Multia-Seura. Järjestäjä oli kutsunut minut avauspuheenvuoron pitäjäksi. Teemana olivat Suomi 100+ ja multialaisen evankelistan Hilja Aaltosen sanoittamat laulut.


Multialla syntynyt vapaakirkollisen herätyksen 1930-luvulla kokenut Hilja Aaaltonen s. Lehtonen eli 105-vuotiaaksi. Hänen julistuksensa oli evankelioivaa yhteiskristillisyyttä ja hän odotti hengellisen herätyksen tuloa Suomeen ajallaan. Viktor Klimenko esitti puheenvuoroissaan selkeää perinteistä kristillistä sanomaa, jota kuulee nykyisin hyvin harvoin. Sanoma oli esillä myös hänen lauluesityksissään.


Harva tiennee, että Filnlandia-hymnille ovat kahdet sanoitukset. Alkuperäiset sanat tuhon Sibeliuksen sävellykseen ovat sanomaltaan selkeää kristillistä rukousta, mutta ne ovat hyvin harvinaiset. Minäkin kuulin ensi kertaa Finladian alkuperäisin sanoin nyt Viktor Klimenkon esittämänä. Hyvät sanat ovat toki tunnetut Finlandian sanatkin. Niissä on itsenäisyyden ja kansallistunnon rohkeutta, mutta niistä puttuu rukous Herran puoleen, mikä on alkuperäisten sanojen perusajatus.


Omassa puheenvuorossani oin esille Hilja Aaltosen nuorena 18 kilometrin takaa jalan tekemiä kirkkomatkoja läeltä Pylkönmäen rajaa Multian kirkolle ja hänen silloiselta Multian kirkkoherralta Oskar Kätöltä saamaansa siunausta hengelliseen tehtävään. Hilja Aaltonen uskovaisena ja vapaakirkolliseen herätykseen kuuluvana oli myös lottatyössä, koska hän rakasti isänmaata myös tällä konkreettisella palvelustyöllä.


Iloitsin, että noin kolmisekymmentä kirkkoviersta koonneen sananjumalanpalveluksen tuli pari tuntioa myöähemmin kirkko täyteen isänmaamme Suomi 100+ ja Hilja Aaltosen uskonerintöä vaalivaan konserttiin. Kiitän, että minäkin sain olla mukana ja luottamustehtävässä alkupuheenvuoron käyttäjänä. Vierailijoiden esityksen ja sanoma oli upea isänmaallis-kristillinen kokemus.

19.6.18

Juhannuksen hartauskirjoitus

Juhannus - valon ja ilon juhla


On juhannusaika - juhla ja juhannus. Suomessa ja Pohjolassa elämme vuoden valoisinta aikaa. Keuruulla jälleen väkilukumme kasvaa ainakin kolmikertaiseksi Ison Kirjan juhannusjuhlien ja lukuisten kesävieraitten ja vapaa-ajan asunnoilleen saapuvien ansiosta. Keskikesän suuri juhla on osa suomalaisuutta myös Suomen lipun päivänä ja siniristiliput saavat hulmuta suvisissa maisemissamme läpi juhannusyön.


Aiemmin juhannuksen valkeaan aaltoon kirkoissamme kuuluivat juhannuskonfirmaatiot rippialboineen ja juhannushäät valkopukuisine morsiamineen. Nyt seutukunnallamme ovat rippikoulut jo konfirmaatioineen ohitse. Rippikoululaisista vanhempineen, kummeineen ja ystävineen ovat kirkkomme täyttyneet jo alkukesän viikonloppuina ennen juhannusta ja vihkiäiset ovat siirtyneet paljolti heinä- ja elokuulle. Muistan kaipauksella juhannusaattoa kolmen vuosikymmenen takaa, jolloin tehtäviini lähtiessä autossani oli viisi vihkiraamattua juhannuksen vihkipareille annettavaksi.


Juhannus saa nimensä Vapahtajamme edelläkävijästä, Johannes Kastajasta ja siksi juhlapäivän nimi on myös Johannes Kastajan päivä. Nimi Johannes, josta Jussit, Juhat jne. ja ulkomailla Giovannit, Johnit, Ivanit ja monet muut ovat saaneet nimensä, merkitsee Raamatun alkukielessä ilmaisua "Jumala on armollinen".


Meillä jokaisella niin naisilla kuin miehilläkin ovat omat nimemme ja jokaisen elämällä on tarkoitus Jumalan luomistyössä.

"Jo ennen syntymääni Herra kutsui minut. Kun vielä olin äitini kohdussa, hän antoi nimen." Luojamme on tiennyt myös nimemme on ennen syntymäämme! Hän on siis tiennyt nimen antajien ajatukset jo ennalta. Elämä on todella Jumalan antama tässä ajassa ja kirkkautta varten jokaiselle. Jumala kutsuu myös meitä Jesajan kirjan 49:5 sanalla:"Sinä olet minun

palvelijani". Hän tarvitsee meitä, jotta hyvä voisi tapahtua tykönämme ja kauempanakin.


Hyvää juhannusta!


Lauri Oinonen

Keuruun seurakunta