29.7.18

Järvelän sukutalossa Ylivieskassa

Sain  eilen onnitella 93-vuotissyntymäpäivänään enoani Mzrtti Järvelää kotonaan Ylivieskan Olmalassa. Hän on viimeisiä sotiemme veteraaneja, joka muistaa hyvin asioita ja kykenee kertomaan totuudenmukaisesti ja eloisastikin sota-ajoista ja niiden tapahtumista.


Eilen kävin myös isoisäni isoisän rakentamassa Järvelän museotalossa Ylivieskan Puuhkalan kotiseutumuseoalueella. !970-alussa Järvelän (äitini) suku lahjoitti museoaluelle srrettynä Isoisäni isoisän Israel Järvelän ent. Hakala Ylivieskan Järviperälle rakentaman sukutalon kotiseutuseuralle. Taloa kunnostettiin talkoovoimin edelleen ympärivuotiseen juhlatalokäyttöön kaupungin keskustan tuntumassa olevalle museoalueelle. Nyt museoyhdistys yhdessä kaupungin kanssa vastaa talosta ja muutoinkin talonpoikaisen maalaismiljöön Puuhkalan museoalueesta, mitä voi itse asiassa pitää ainoana Ylivieskan matkailukohteena.


Kuuden euron pääsymaksun hintaan sisältyi myös herkullinen leivonnainen kahvin kanssa perinteikkäässä juhlatalossajossa pidetään mm. hääjuhlia, ristiäisiä ja syntymäpäiviä. Helteet ovat  ilmeisesti verottaneet kävjöiden määrää eilisenä lauantaipäivänä, kun vasta sulkemisajan edellä kirjoitin ensimmäisen nimikirjoituksen Puuhkalan vieraskirjaan. Nuori  miellyttävä opasneitonen, arkeologian opiskelija kertoi päivän olleen "vähän hiljaisemman".


Minuille rauhallisuus sopi oikein hyvin, sain kertoa oppaalle talon historiaa! Kun tulin takaisin enoni luo ja kerroin asiasta enolleni, hän sanoi opasneitosen olevan pikkuserkkuni ja omaavan ihan saman sukutaustan myös isosänsä isoisän rakentamaan taloon! Minun olisi pidettävä enemmän yhteyttä sukulaisiini, jotta pysisin paremmin asioista perillä. Äitini, joka asiat hyvin tiesi, ei ole enää kertomassa ja kotiseudullani ei ole sukulaisiani lainkaan.


Kaikkea opaskaan ei taatusti tiennyt. Sanoin uudistetussa Järvelän talossa oleva merkittävän perinnepoikkeaman alkuperäisestä rakennuksesta. Talo on arkkitehtonisesti ihan oikein hyvin kunnostettu, mutta itäpäädyn räystäät puuttuivat Israelin rakentamasta tarkoituksella ajan tyyliin. Päätyräystäs jätettiin puuttumaan, jotta seuraavat sukupolvet jatkavat rakennusta! Tämä oli Israel Järvelänkin ajatus.


Hän laajensi aikanaan Järvelän yli 200 hehtaarin tilaksi. Israel Järvelä ent. Hakala tuli vävyksi Järvelän taloon, jossa kantaäiteihini kuuluva Beata Järvelä oli vahva nainen vaikuttamaan ja otti aviomie hekseen aikansa Ylivieskan kehittäjän ja hurjan hevosajajan lähistön Hakalan talosta, kun näytti, että Järvelän suku muuoin saammuu ja Beata pakotti Israelin ottamaan myös Järveleän sukunimekseenkin. Vahva nainen tiesi mitä teki ja mieshän naisen valloittamana taipuu, vaikka olisi mitä kansainvälistä kauppiassukua tahansa ja ehkä aikansa nopeimman hevosen omistaja kautta maakuntien. Israelin sukutaustaa on selvitetty 1300 luvulle asti ja se ulottuu eri Euroopan maihin ja varhaisin tieto on Skotlannista 1300- luvulta ja legendat vievät kauemmaksikin. Nyt tarvittaisiin Beatan kalaaisia naisia suvussa tai sukuun edelleenkin.


Sittemmin Järvelän tila on moneen kertaan jaettu ja kokonaisuus on hajonnut, paitsi Hakala on isoisäni Heinon tahdosta serkullani Olavilla. Sukutalo seisoo upeasti Puuhkalassa ja kertoo tarinoita, mitkä ovat Ylivieskan historiaa.



26.7.18

Keurusseudun musiikkikesä huipentui Pihjlaveden vanhassa kirkossa

Tänään torstaina täyttyi Pihlajaveden vanha kirkko , joka tunnetaan myös Erämaakirkkona Keuruun Riihosta lähteneen Lauri Rantamoijasen sellokonsertin merkeissä. Ohjelmalahtiset loppuivat kuten melkein penkkien istumapaikatkin. Sellistin pikkuserkku antoi panoksensa iltaan kitarallaan sellonsoiton välissä.


Tämä Lauri Rantamoijasen konsertti päätti juhannusviikolla alkaneen torstai-iltojen musiikkitilaisuudet Pihlajaveden vanhassa kirkossa. Ilmeisen paljon konserttiyleisöstä oli tullut kauempaa tai oli kesävieraita, sillä en tuntenut kovinkaan montaa yleisön joukosta. Puukirkossa on hyvä akustiikka 1700-luvun lopulta. Ihmettelin kirkon penkissä kuinka ihmeesä kirkon penkit on 1930-luvulla sisätilojen uudistuksessa tehty ahtaiksi ja tunnin konserttikin kuten jumalanpalveluksetkin muodostuvat osin ongelmallisiksi.


Multian kesän viikko erilaisine musiikkitapahtumineen päättyi viime sunnuntaina Helsingin barokkiorkesterin konserttiin. Samoin Keuruun musiikkikesä on ohitse päättyyen viime launtaina Ilmoniemen Keuruun kirkossa olleeseen kirkon täyteiseen konserttiin. Petäjäveden vanhassa kirkossa, maailman kulttuuriperintökohde, musiikki jatkuu vielä elokuun puoliväliin, muistaakseni keskiviikoiltaisin. Aion kerran kesässä käydä Petäjäveden vanhassa kirkossakin, jossa pewrinteisesti on kesäisin pidetty myös seurakunna jumalanpalvelukset.


Nyt muistin, että onhan Keuruun vanhassa kirkossa 15. elokuuta kuten vastaavana päivänä viime vuonnakin Eila Pienimäen konsertti. Tuolloin olin tulossa Jyväskylästä kuntapuheenjohtajien päiviltä ja huomasin väentungoksen Keuruun vanhan kirkon ympärillä. Menin uteliasuuttani paikalle. Monet joutuivat kääntymään pois, elleivät olleet ennalta ostaneet lippua. Lipunmyyjä naisten muodin parissa yrittäjänä ja suunnittelijana toimiva  Anneli Merkku, sanoi minulle, että kyllä sinä Lauri jostakin lehterin sopukasta seisomapaikan löydät, löytyi jopa ahdas istumapaikkakin pylvään takaa.


Keuruulla kansa täytti Eila Pienimäen konsertissa Keuruun vanhan kirkon viimeistäkin lehterin hämärää sopukkaa myöten. Pääosa Eilan kuulijoista on tullut tuntemaan hänet 1950-luvun viihdetaitelijana, nyt Eila Pienimäki on nuoremmille täysin vieras nimi. Mutta niin on kadonnut se kulttuurimaisemakin, joka käy ilmi Eilan tunnetuimmasta laulusta "Luona vanhan veräjän".


Viime kesänä minulla oli hieno lauantaikesäillan kulttuurikokemus Hämeenkyrön viljavissa ja upeissa maisemissa Sillanpääooppera Myllykolulla. Oopperalipun tarjosi noiden maisemien mies Jouni Koskela, joka työskentelee Pirkanmaan liitossa ja tapaamme usein Pori-Parkano-Haapamäki ratatyöryhmän merkeissä. Lähdin Hämeenkyrön matkalle hyvissä ajoin tutustuen tuttuun Ruoveden kirkonkylään jatkaen Kurun, Viljakkalan ja Kyröskosken kautta Myllykolun maisemiin.


Netin ja Jounin neuvoilla en olisi osannut paikalle, en taatusti, niin mutkaisen taipaleen takana F.E. Sillanpään joulupakinoista aikanaan koko kansalle tutuksi tullut Myllykolu on. Hämeenkyrön kirkon pihalla kyselin pariskunnalta tietä oopperapaikalle, he sanoivat reitin olevan nin vaikean, että he lähtivät edelläni ajaen oppaiksi. Lähellä kotiaan he sanoivat, että nyt osaat, kun menet vain autojonen perässä. Mutta jonossapa olikin kärjessä paikallinen maanviljelijä, jonka perässä menimme koko pitkä jono hänen navetan takapihalleen! Sieltä kuitenkin viljelystie vei takaisin kylätielle ja aivan Myllykolun tienhaaraan, jossa jo oli ensimäinen opperaopastekin.


Heinäkuun viiimeiseen viikonvaihteeseen päättyy kesä monissa toiminnoissa. Tiekirkot sulkeutuvat tuolloin, onneksi kesän viimeisenä turistina ennätin tuolloin tutustua Kurun kirkkoon, missä en ollut aiemmin käynytkään. Mutta vielä on kesää jäljellä elokuussakin! Monille alkavat juuri elokuussa kesälomatkin!

18.7.18

Hannu Haahkalan konsertti täytti jälleen Multian kirkon

Multian 222-vuotias puukirkko täyttyi helteisen heinäkuun 17.päivän iltaseitsemältä paikkakunnan oman pojan ja syntymäkotini naapurin Tarhapäänjärven rannalta sankaritenori Haahkalan laulukonsertista. Säestäjänä oli Multian seurakunnan kanttori Jukka Kulju. Hannu Haahkala on tehnyt aktiiviuransa sotilassoittokunnissa. Erityisen merkittävä on ollut työkausi Helsingin varuskuntasoittokunnassa sekä instrumenttisoittajana että sankaritenorilaulaja.


Myös Laivaston soittokunta ja Raaseporin ja Vaasan varuskuntasoittokunnat ovat saaneet Hannu Haahkalan työpanosta. Näistä kahta viime mainittua halutaan jatkaa vapaaehtoisvoimin arvokasta perinnettä vaalien Puolustusvoimien jouduttua supistamaan palkattujen sotilassoittokuntien määrää. Helsingin varuskuntasoittokunta on suurelle yleisölle parhaiten TV:stä tuttu tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotoilta ja muista valtiollisista tapahtumista. Laivaston soittokunta on puolestaan valtakunnallisesti esillä jouluaattona Suomen Turun julistaessa joulurauhan.


Hannu Haahkala haluaa antaa synnyinseurakunnalleen Multialle lahjaksi lahjaksi sekä Multiaista satoa kesätapahtuman konsertin heinäkuussa että jouluisen konsertin joulun ollessa jo aivan ovella. Tänäänkin hän kutsui jo joulukonserttiinsa.

Multialaiset, kesäasukkaat sekä monet keuruulaiset ja jyväskyläläiset haluavat tulla Multian kirkkoon kokemaan Hannu Haahkalan upeaa laulua.


Nyt teemaaan liittyi Multian kunnan 150 juhlavuosi ja Oskar Merikannon syntymän samoin 150 juhlavuosi. Ohjelmassa oli nyt paljon Oskar Merikannon, Helsingin Johanneksen kirkon urkurin, säveltämää musiikkia. Multian ensimmäiset urut tulivat kirkkoon sen merkittävän uudistamisen jälkeen vuonna 1902 juuri Oskar Merikannon suunnittelemina. Vuoden 1960 urkujen uudelleen rakentamisessa haluttiin jättää paljon Merikannon luomaa edelleen urkuihin kuten myös urkujen uusimisessa vuonna 2006.  Multian väkiluvultaan pienessä mutta pinta-alaltaan varsin laajassa yli 1400 seurakuntalaisen

seurakunnassa ovat eräät Suomen uusimmista ja upeimmista uruista, jotka pääsevät upeasti esille hyvän akustiikan omaavassa isossa puukirkossa.


Konsertissa Sibeliuksen, Joonas Kokkosen ja Beethovenin sävellysten ohella olivat esillä Oskar Merikannon sävellyksistä mm. "Oi  muistatko vielä sen virren", "Kiitos sulle Jumalani", "Onnelliset", "Kullanmurunen", "Soivienosti murheeni soitto" ja "Oi kiitos sa Luojani armollinen".


Koska olimme Multialla, juhlakonsertti päättyi Einari Vuorelan sanoittamaan ja Juhani Pohjanmiehen säveltämään Multian lauluun.  Kirkkoherra, rovasti Seppo Rahkonen kertoi välillä Oskar Merikannon yhteyksistä Multialle aikana, jolloin ei ollut autoja. Matkat Keuruun tai Haapamäen asemilta oli tehtävä hevoskuljetuksina, Haapamäelle kulki tuolloin jo paljon junia

Pohjanmaan radalla, mutta Keuruun asemalle ei ollut näiltä aina yhteyksiä.


Kiitos naapurini Hannu jälleen upeasta konsertistasi!


15.7.18

Sanomaa sisältänyt musiikkitilaisuus Multian kirkossa

Kirkastussunnuntaina oli Multian kirkossa taitelija Viktor Klimenkon ja pianisti Benja Rothin yhdessä toteuttama musiikkitilaisuus, jonka järjesti Multia-Seura. Järjestäjä oli kutsunut minut avauspuheenvuoron pitäjäksi. Teemana olivat Suomi 100+ ja multialaisen evankelistan Hilja Aaltosen sanoittamat laulut.


Multialla syntynyt vapaakirkollisen herätyksen 1930-luvulla kokenut Hilja Aaaltonen s. Lehtonen eli 105-vuotiaaksi. Hänen julistuksensa oli evankelioivaa yhteiskristillisyyttä ja hän odotti hengellisen herätyksen tuloa Suomeen ajallaan. Viktor Klimenko esitti puheenvuoroissaan selkeää perinteistä kristillistä sanomaa, jota kuulee nykyisin hyvin harvoin. Sanoma oli esillä myös hänen lauluesityksissään.


Harva tiennee, että Filnlandia-hymnille ovat kahdet sanoitukset. Alkuperäiset sanat tuhon Sibeliuksen sävellykseen ovat sanomaltaan selkeää kristillistä rukousta, mutta ne ovat hyvin harvinaiset. Minäkin kuulin ensi kertaa Finladian alkuperäisin sanoin nyt Viktor Klimenkon esittämänä. Hyvät sanat ovat toki tunnetut Finlandian sanatkin. Niissä on itsenäisyyden ja kansallistunnon rohkeutta, mutta niistä puttuu rukous Herran puoleen, mikä on alkuperäisten sanojen perusajatus.


Omassa puheenvuorossani oin esille Hilja Aaltosen nuorena 18 kilometrin takaa jalan tekemiä kirkkomatkoja läeltä Pylkönmäen rajaa Multian kirkolle ja hänen silloiselta Multian kirkkoherralta Oskar Kätöltä saamaansa siunausta hengelliseen tehtävään. Hilja Aaltonen uskovaisena ja vapaakirkolliseen herätykseen kuuluvana oli myös lottatyössä, koska hän rakasti isänmaata myös tällä konkreettisella palvelustyöllä.


Iloitsin, että noin kolmisekymmentä kirkkoviersta koonneen sananjumalanpalveluksen tuli pari tuntioa myöähemmin kirkko täyteen isänmaamme Suomi 100+ ja Hilja Aaltosen uskonerintöä vaalivaan konserttiin. Kiitän, että minäkin sain olla mukana ja luottamustehtävässä alkupuheenvuoron käyttäjänä. Vierailijoiden esityksen ja sanoma oli upea isänmaallis-kristillinen kokemus.

19.6.18

Juhannuksen hartauskirjoitus

Juhannus - valon ja ilon juhla


On juhannusaika - juhla ja juhannus. Suomessa ja Pohjolassa elämme vuoden valoisinta aikaa. Keuruulla jälleen väkilukumme kasvaa ainakin kolmikertaiseksi Ison Kirjan juhannusjuhlien ja lukuisten kesävieraitten ja vapaa-ajan asunnoilleen saapuvien ansiosta. Keskikesän suuri juhla on osa suomalaisuutta myös Suomen lipun päivänä ja siniristiliput saavat hulmuta suvisissa maisemissamme läpi juhannusyön.


Aiemmin juhannuksen valkeaan aaltoon kirkoissamme kuuluivat juhannuskonfirmaatiot rippialboineen ja juhannushäät valkopukuisine morsiamineen. Nyt seutukunnallamme ovat rippikoulut jo konfirmaatioineen ohitse. Rippikoululaisista vanhempineen, kummeineen ja ystävineen ovat kirkkomme täyttyneet jo alkukesän viikonloppuina ennen juhannusta ja vihkiäiset ovat siirtyneet paljolti heinä- ja elokuulle. Muistan kaipauksella juhannusaattoa kolmen vuosikymmenen takaa, jolloin tehtäviini lähtiessä autossani oli viisi vihkiraamattua juhannuksen vihkipareille annettavaksi.


Juhannus saa nimensä Vapahtajamme edelläkävijästä, Johannes Kastajasta ja siksi juhlapäivän nimi on myös Johannes Kastajan päivä. Nimi Johannes, josta Jussit, Juhat jne. ja ulkomailla Giovannit, Johnit, Ivanit ja monet muut ovat saaneet nimensä, merkitsee Raamatun alkukielessä ilmaisua "Jumala on armollinen".


Meillä jokaisella niin naisilla kuin miehilläkin ovat omat nimemme ja jokaisen elämällä on tarkoitus Jumalan luomistyössä.

"Jo ennen syntymääni Herra kutsui minut. Kun vielä olin äitini kohdussa, hän antoi nimen." Luojamme on tiennyt myös nimemme on ennen syntymäämme! Hän on siis tiennyt nimen antajien ajatukset jo ennalta. Elämä on todella Jumalan antama tässä ajassa ja kirkkautta varten jokaiselle. Jumala kutsuu myös meitä Jesajan kirjan 49:5 sanalla:"Sinä olet minun

palvelijani". Hän tarvitsee meitä, jotta hyvä voisi tapahtua tykönämme ja kauempanakin.


Hyvää juhannusta!


Lauri Oinonen

Keuruun seurakunta



13.5.18

Äitienpäivän tuntoja 20§18

Äitienpäivä tänään Kukan nimipäivänä on jo illassa. Hellettä on jatkunut ja useita päivä ja näin lähipäivillekin luvassa. Tänään kävin äitini ja samalla paikalla myös isäni haudalla Multian Sinervän hautausmaalla. Vein Multian kotipaihaltani aikanaan äitini istuttamien narsissien juuri nyt puhjenneita leikkonarsisseja komean kimpun haudalle. Monet muutkin olivat vastaavilla tavoilla läheistensä haudoilla tuomassa kukkia tai kastemassa niitä.


Menin päivällä Multian kirkon pyhäpäivän jumalanpalvelukseen, jossa oli paljon uusien virsien musiikillista sanomaa. Kirkkoväki on kuitenkin vähentynyt äitienpäivän jumalanpalveluksissakin työurani alkuajoista merkittävästi. Ilmeisesti äitienpäivän vietto on vuosien saatossa menettänyt yhteisöllistä luonnettaan ja privatisoituminen elämässä on tullut tilalle.


Papin työssäni vielä kyläkoulujen ollessa voimissaan oli kiirettä ehtiä laajan Keuruun seurakunnan eri kylien äitienpäiväjuhlille, joille opettajat olivat koonneet oppilaiden ohjelmaa. Koulujen tilat täyttyivät ääriään myöten. Onko nyt ollut Keurusseudulla yhtään koulujen äitienpäiväjuhlaa? Tietääkseni ei ole. Seurakuntienkin äitienpäiväjuhlat ovat harvassa. Aikanaan Haapamäellä äitienpäivä oli koko taajaman suuri kevättapahtuma. Jumalanpalvelukseen tultiin lasten kanssa koko perheinä isovanhempia ja sukulaisia myöten ja sen jälkeen oli äitienpäivän lähetyslounas seurakuntasalissa.


Ajat muuttuvat, se on selvää. Mutta olemmeko menettämässä yhteisöllisyyttä? Tätä kyselen. Perinteet kantavat ja niillä olisi annettavaa muutosten maailmassa.

6.5.18

Avustajana Pihlajaveden kirkon messussa

Tänään on rukoussuntai, mikä edeltää helatorstaita. Sain eilen kutsun tulla avustajaksi ehtoollisen jakoon Keuruun seurakuntaan kappeliseurakuntana kuuluvan Pihlajaveden kirkon kevätmessuun. Itsenäisenä vielä ollessaan Pihlajavesi oli 1960-luvun loppupuolella yli 2300 asukkaan kunta ja seurakuntana se oli oma kirkkoherrakunta 1990-luvun puoliväliin saakka säännöllisine jumalanpalveluksineen ja omine työntekijöineen.


Pappilassa asui kirkkoherra perheineen Koipijärven rannalla lähellä palvelukeskusta Asemakylää, jonka asemalla yhä pysähtyvät vanhan Pohjanmaan radan junaparit Haapamäki-Seinäjoki rataosalla. Laulaja Koopin kauppana (isovanhemmat omistivat) tunnetun kaupan lopettua kylän väki päätti itse kauppatoiminnan jatkumisesta entisessä säästöpankin talossa Kauppalan nimellä. Tiloissa toimii kirjaston sivupiste ja kahvio kaupan toimintojen lisäksi.


Talviajaksi Pihlajavesi hiljenee noin 500 asukkaan kappeliseurakunnaksi, mutta kevään koittaessa ja kesän saapuessa väkimäärä moninkertaistuu. Entiset asunnot ja rantoja täyttävät vapaa-ajan asunnot saavat asukkaansa. Suuren Pihlajavesi järven rannat kuten muidenkin järvien rannat ovat lähes täysin rakennetut. Vapaita rantatontteja on vaikea löytää.


Nykyisin jumalanpalveluksia on kerran kuussa paitsi kesäaikana kesä-, heinä- ja elokuussa, jolloin on vanhassa kirkossa jumalanpalvelus joka sunnuntai. Vanha kirkko on yksi Yrjö Karilaan Pikkujättiläisessä nimeämistä Suomen seitsemästä matkailuihmeestä, koska kirkon yhdessä sakarassa ovat "kirkkovierairaiden haamut" hirsiseinällä. Kyse lienee taitavan veistäjän luomasta valo-optisesta ilmiöstä.  Vanha kirkko honkien erämaassa on suosittu vihkikirkko, jonne vihkipareja tulee kautta maan ja ulkomailtakin. Tarina kertoi, että ei ole tiedossa yhtäkään vanhassa kirkossa vihittyä avioparia, joille olisi tullut avioero.


Itse kirkkoa käytetään vain kevätkaudella pääsiäisen ajasta toukokuun loppuun ja syyskuusta jouluun. Tavisin jumalanpalvelukset ovat 1960-luvun lopulla valmistuneella seurakuntalolla. Juhannuskirkko on kuitenkin perinteisesti 158 vuotta täyttävässä ("uudessa") kirkossa kirkonkylällä, jolloin kirkkoon halutaan kutsua 50 vuotta aiemmin konfirmoituja erityisesti.


Tänään meitä oli toimihenkilöineen kaikkiaan 14 henkeä messussa. Pihlaveden kirkko on muutama vuosi sitten kaunistettu ulkomaalauksella ja sisätiloissa ovat komeat perinteiset kynttiläkruunut ja monia puuleikkauksia löytyy kirkon seinäpintojen laudoituksista. Toivoisin kovasti enempi käyttöä tälle upealle kirkolle. Kirkonkylä on jo vuosikymmeniä sitten hiljentynyt, kunnatalo suljettiin Keuruusen liittymisen vuonna 1969, kansakoulu vähän aiemmin ja postiasema kolmatta vuosikymmentä sitten. Lähistöllä ollut Rekolan vanhainkoti lopetettiin ja vanhukset siirrettiin Keuruun uuteen Lehtiniemen vanhainkotiin Keuruun keskustaan. Marjanviljelyn komea peltoaukea mäen rinteille avautuu ihan kirkkopihalta ja muutaman lähitalon väestä löytyvät uskolliset kirkkovieraat, kun kirkon kellot kutsuvat sanan äärelle.


Tänään oli naiskuorokvartetin laulua kanttori Kaja Jantsikenen johdolla ja pastori Seppo Viljasjärven säestämänä, joka oli jumalanpalveluksen pappina, minä oli ehtoollisenvietossa avustajana. Suomen kirkossa on menetetty paljon maaseudun toimintojen hiljentymisen myötä. Pihlajavesi kuten entinen nykyisen Mänttä-Vilppulaan kuuluva Pohjaslahden seurakuntakin kilpailivat Lapuan hiippakunnan kärkisijoista sekä lähetyskannatuksessa Yhteisvastuukeräyksen tuloksessa seurakuntalaista kohti. Toiminta kylillä oli molemmissa seurakunnissa vilkasta lähetys-, raamattupiiri- ja kuorotoimintoineen.


Kirkkoherrat ja diakoniatyöntekijät tekivät kotikäyntejä ja lukuisat kinkerit kokosivat väkeä sankoin joukoin kylillä. Pihlajavedellä oli uskollisia kirkkoherroja ja elämäntyönsä seurakunnassa tehneitä kanttoreita. Samoin Pohjaslahdella ensimmäinen kirkkoherra teki uskollisesti koko yli 40 vuoden elämäntyönsä Pohjaslahden seurakunnassa.

Myös hänen jälkeensä Pohjaslahtikin sai uskollisia kirkkoherroja, kuntaliitoksen myötä seurakunta jatkoi vuosikymmeniä sekä Pihlajavedellä

että Pohjaslahdella kirkkoherrakuntana yhteistaloudessa suuremman kanssa. Nyt Pohjaslahti on täysin sulautunut Mänttä-Vilppulan kapunkiseurakuntaan, mutta Pihlajavesi on onneksi sentään kappeliseurakunta, jolla on oma kappelineuvostonsa.


On käytetty sanontaa "saariston silmä sammuu", kun maamme rannikon seurakuntien pysyvä asutus on vähentynyt, kuntia on liitetty ja samoin seurakuntia. Papit ja seurakuntien työntekijät kuten muutkin virkahenkilöt ovat lähes kadonneet saaristosta. Vastaavasti voi sanoa, että maaseudun valotkin syksyn tullessa paljolti käyvät sammuksiin. Vakinaisille asukkaille tulee hyljätyksi jätetyn tunto suoraan tai tiedostamatta, kun ei ole omia pappeja ja seurakunnan työntekijäitä.

Omien kanssa asuminen olisi tärkeää. Vaikka teimme parhaamme, jotenkin tunsin hieman meidän jumalanpalveluksen toimittajien pettävän paikallisia pihlajaveden asukkaita, kun me vain tulimme ja toimme jumalanpalveluksen, mutta heti sen jälkeen lähdimme. Tämä on toki huikean paljon parempi kuin mitään. Mutta minulle, joka olen kokenut elävän ja varsin aktiivisen Pihlajaveden seurakunnan, kuten naapurissamme Pohjaslahden seurakunnankin, tuli haikea olo ja tunne sisimpään.  Toivon, että tämä tunteeni näin kirjoitettuna ei pilaisi kevättä 2018, toivon meidän iloitsevan viikolle luvatusta lämmöstä ja auringosta, kylvötöiden avautuvista mahdollisuuksista ja kevään kaikista puuhista. Hyvää helatorstain viikkoa!