6.1.19

Loppiaispäivänä 6.1.2019

Tänään on loppiainen joulun juhlapyhien sikermän viimeinen pyhäpäivä. Osallistuin Keuruun kirkon penkissä loppiaisen messuun. Kaksi viikko sitten oli 4. adventtisunnuntai. Annoin tuolloin kirkkokyydin 93-vuotialle Martti-enolleni hänen syntymäkodistaan Ylivieskan kirkon tehtäviä hoitavan Suvannon kappelin messuun. Kun aamuhämärässä lähestyin Olmalan taloa näin, kuinka enoni asuman ja myös äitini syntymäkodin ikkunoista loisti valo ja joulukuusikin valaistuna näkyi ulos ikkunasta tervehtimään tielle asti.

Toista sataa vuotta joulun valot valot ovat palaneet tuossa isoisäni rakentamassa talossa, missä äitinikin on kerran ottanut ensimmäisiä askeleitaan yli sata vuotta sitten kuten muutkin sisaruksensa. Talvisodan jouluksi oli Ylivieskan kirkkoherra lääninrovasti Peltonen tuonut tuohon taloon viestin nuoren miehen enoni Olavin kaatumisesta Summan rintamalla Kannaksella.  Kevättalvella 1947 rovasti Peltonen oli vihkinyt äitini ja isäni avioliittoon talon tuvassa ja kohta heidän elämänsä talon navetasta annetun kahden lehmän ja hiehon kanssa suuntautui kohti tuntematonta uutta elämänvaihetta Multian Riuttakoskelle. Olmalan talossa ovat pidetyt monet hengelliset seuratilaisuudet. Puhujina ovat maalaistuvassa olleet myös juuri itsenäistyneen Suomen Sotaväen päällikkö kenraali Wilkama kuin sittemmin jatkosodassa kaatunut kirkkoherra ja kansanedustaja Väinö Havaskin monien muiden mukana eri vuosikymmenten aikana.

Nyt oli enoni lämpimästi toivottamssa minut tervetulleeksi. Mutta mieleni jo lyhyellä pihapiirin tulotiellä tuli haikeaksi. Tunsin, että näin todennäköisesti viimeisen kerran Olmalan talon jouluvalojen ottavan minua ja muitakin tulijoitansa vastaan. Adventtiin tuli sisimmässäni jo loppiaisen joulun menetyksen haikeutta. Syntymäkodissaan asuva enoni muutti joulun jälkeen kerrostaloasuntoon aivan Ylivieskan ydinkeskustaan. Hän oli ilmiselvästi onnellinen uudesta kodistaan  Ylivieskan palaneen mutta myös rakennettavan uuden kirkon aivan välittömässä naapurustossa. 

Olmalan keltainen talo on jäänyt tämän vuoden alusta ensi kertaa asumattomaksi. Ehkä maalaistalo rakennuksineen siirtyy piankin muistojen joukkoon. Aika sen tulee näyttämään, mutta näin pelkään. Pihapellon ja maiseman ympärillä on kaupan keskuksena voimakkaasti kasvavan Ylivieskan asukkaiden toinen toistaan upeampia uusia omakotitaloja Kalajoen varressa ja rivitaloalue Kalajokilaakson parhaimpen peltojen päällä.

Joulun aika kirkkovuodessa yltää aina kynttilänpäivän jälkeisen lauantain ehtookellojen soittoon. Mutta silti alkaa olla kohta aika koota joulukoristeita laatikoihinsa ja viedä niitä alakertaan. Loppiaisena voimme jo todeta maapallon vuodenkierron pimeimmän kuukauden jo kuluneeksi. Vaikka kovimmat pakkaset ja runsaat lumet ovat ehkä edessä, käymme jo lisääntyvää valoa kohti,

31.12.18

Hyvää Uutta Vuotta 2019!

Tänään on uudenvuodenaattoilta. On aika kiittää kohta päättyvästä vuodesta 2018. Viikko sitten oli jouluaattoilta. Uudesta vuodesta käyttivät synnyinkotini multiaset (tarkoittaa Multialla syntyneitä) naapurini nimitystä "uusi joulu". Tuo antoi tunteen joulun jatkumisesta, vaikka itse joulu onkin jo ohi. Jouluun kuuluu myös loppiainen, mikä nyt 6.1.2019 osuu sunnuntaipäivälle. Kirkkovuoden 1. adventtina alkanut joulupiiri päättyy vasta kynttilänpäivää seuraavan launtain kello 18.00 ehtookellojen soitoon. Vielä on joulua jäljellä!

Tänä jouluna annoin joulukorttirahanani ja perinteiset tuttavieni joulumuistamiset lähipiirini sotaveteraanille ja työttömille ja erityisesti työtä vaikka oleville nuorille, yhteensä 670 euroa. Etuoikeuteni on, että minulla on 93-vuotias enoni, joka nyt uudelta vuodelta muuttaa koko elämänsä maatilan kodistaan kerrostaloasuntoon aivan Ylivieskan keskustaan palaneen kirkon lähimpiin kerrostaloista vastapäätä seurakuntaloa Mariaa. Kun vielä voin auttaa viime sotien veteraania uudessa elämänvaiheessaan, se on etuoikeuteni. Tiedän, että rahat menivat perilleja oikeaan käyttöön.

Uusi vuosi on Jeesus-nimen kirkkopyhä, viikko syntymän jälkeen juutalaisessa kulttuurissa oli lapsi ympärileikattava ja hänelle annettiin nimi.
Multialla oli aikanaan tapana, että kirkkoherran perhe kutsui seurakuntalaisia pappilaan uudenvuodenpäivän jumalanpalveluksen jälkeen.  Ikävää on, että pappilat ovat historiaa sikäli, että ne eivät ole enää pappien asuntoja. eorkea verotus ajoi papit pois virkataloistaan. Kymmenen vuoden verot merkitsivät omakotitalon hintaa. 

Minä halusin pitää Haapamäen pappilan valot palamassa mahdollisimman pitkään vaaliakseni pappilan perinnettä paikkana, johion seurakuntalaiset rohkenivat tulla, toisin kuin on nyt asia yksityisluonteisissa kodeissa. Muutin Haapamäen pappilasta vasta 1.6.2000 oltuani jo vuoden kansanedustajana. Multian seurakunnalla on onni, että kirkkoherra Seppo Rahkonen asuu arvokkaan oloisessa Napoleonin aikana rakennetussa pappilassa.

Ajat muuttuvat. Olen monista ilmiöistä huolestunut. Yhä enemmän erityisesti pääkaupunkiseudulla jätetään lapsia kastamatta. Ennen Haapamäen pappilaankin tuotiin kotiini lapsia kastettaviksi. Seurakunnissa oli erityisiä kaste- ja vihkikappeleita. Onko enään ja käytetäänkö niitä alkuperäisiin tarkoituksiinsa? Ainakin Keuruulla kirkkoherranviraston yhteydessä ollut kaste- ja vihkikappeli, mikä oli 1970- ja 1980-luvuilla erittäin vilkkaassa käytössä, on jo kolmisen vuosikymmentä ollut työntekijöiden työpalaverien kokoushuoneena.

Olisiko seurakuntien mainostettava kaste- ja vihkikappeleita paikkoina, joissa kirkollisia toimituksia voi tehdä kätevästi? Näin tehtiin Keuruulla kirkkohera Heikki karttusen aikana 1970-luvulla. Monet sanoivat kampanjan olleen sysäyksenä avioliitoilleen. Toki kirkoissakin voidaan tehdä toimituksia hyvinkin pienellä väkimäärällä, kaksi todistajaa asinanomaisten lisäksi on minimi niin vihkimisessä kuin kasteessakin.

Uuteenvuoteen pyhäpäivänä voisi kertoa monia muistoja, mutta nyt hyvä lukijani kävimme Multian pappilan kirkkokahveilla ja uudenvuodenpäivän seuroissa aikana, mikä on minula arvokkaana kokemuksenani ihan koulupoika-ajoiltani.

Uudenvuodenpäivänä 1.1.2019 menen aamumessuun kirkonpenkkiin ja illalla osallistun Helsingin Säätytalolla puolustusministeri Jussi Niinistön ja rouva Leena Sharman uudenvuodenvastaanotolle.

Jumalan siunaamaa vuotta 2019 Sinulle lukijani!

5.12.18

Lauri Oinosen ajatuksia itsenäisyyspäivän puheessa Haapamäen seurakuntasalilla

                                    
Villasukat ja lapaset

Itsenäisyyspäivänä haluan kunnioittaa sotiemme veteraaneja niin miehiä kuin naisia. Heitä muistaa heitä, jotka ovat jo kutsutut viimeiseen iltahuutoonsa kuin myös heitä, jotka ovat keskuudessamme. Lähipäivinä menen Ylivieskaan kuulemaan 93-vuotiaalta enoltani eläviä muistikuvia Syväriltä ja sieltä perääntymisestä, kokemuksia Ihantalan taisteluista tykin laukaisijana toimimisesta ja samoista tehtävistä vielä Lapin sodassa.

Veteraanisukupolven ainutlaatuiset vaiheet eivät saa koskaan unohtua. Toivon suvuissa niitä kerrottavan tulevillekin sukupolville. Sotien ajan mahdolliset suvun jäsenten valokuvat uusittakoon digitaalisiksi ja jaettakoon laajalti sukulaisille ja muillekin asioista kiinnostuneille vuosisataisiksi perinnetallenteiksi. Tiedän täällä Keuruulla olevan suvuissa vielä sukupolvelta toisille siirtyneitä muistoja 210 vuoden takaisista tapahtumista Suomen sodan ajoilta.

Haluan nyt kuitenkin nostaa esille sitä, että koko kansakunta monin eri tavoin kävi taistelua itsenäisen Suomen puolesta. Raatteen tien suomalaisille voitokkaan tuloksen osaltaan ratkaisivat villasukat ja lapaset. Rohkenen näin sanoa, vaikka toki tiedän tuolloin käytetyn saappaissa jalkarättejä, erästä Suomen armeijan menestyksen mahdollistajaa. Jalat säilyivät lämpiminä eivätkä hiertyneet. Kostuneet jalkarätit kuivattiin hetkessä teltan kaminan äärellä ja monet flunssat jäivät tulematta.

Mutta aivan ainutlaatuista oli se että kodeista, äidit, isoäidit, vaimot ja morsiamet varustivat rintamalle lähteviä perheenjäseniään ja rakkaitaan lämpimin vaattein, joita olivat myös villasukat ja lapaset. Näitä myös kotirintamalta lähetettiin Kenttäpostin kautta rintamille perheenjäsenille tai tuntemattomille tarvitsijoille. Kotirintamallakin tkotirintamana iedettiin joukoillamme olevan puutetta kaikesta.

Oliko tämä kuinka ratkaiseva tekijä? Varmasti ainakin tämän kotirintamalta tulleen varustelun puute olisi johtanut paleltumiin, taistlutahdon lamaantumiseen, sairastumisiin ja pakkaskuolemiin. Näin tapahtui vastapuolella niin Raatteentiellä kuin monilla muillakin rintamilla ja historia kertoo, mitä tuo merkitsi.

Kuinka on on nyt? En tässä puutu itse armeijamme kykyihin. Haluan luottaa niihin, sillä ne ovat paremmat kuin muilla Pohjoismailla. Tässä viittaan kenraali Häglundin kirjaan "Kenraalin iltahuuto". Mutta kuinka on nyt kotirintama? Tästä olen huolestunut, vaikka tiedän eri maanpuolustusjärjestöjen ihailtavan ja hienon aktiivisuuden monipuolisissa toiminnoissaan.eri

Olen huolestunut kansallisesta kokonaisturvallisuudestamme minkä tahansa suuremman poikkeustilanteen kohdatessa. Tiedän viralliset varautumisemme, onhan Suomi onneksi ainut maa maailmassa, missä on viljan varmuusvarastointia. Mutta me olemme nyt arjen asioiden osalta paljon haavoittuvammissa tilanteissa kuin ennen. Olemme riippuvaisia kaupan palveluista ja nämä puolestaan ovat riippuvaisia edelleen tavaroiden eri toimittajistaan ja monien kuljetusten sujumisesta.u

Olemme erittäin riippuvaisia ulkomaankaupan toimivuudesta ja ihan toisin kuin vaikkapa viime sotien aikana. Tarvittaisiin omatoimista osaamista ja omista raaka-aineista tapahtuvaa tuotantoa. Kansalaisten ja lähiyhteisön omatoiminen selviytyminen on erittäin tärkeä asia. Siksi olen jo vuosikausia halunnut tähän kiinnitettävän huomiota.

Haluan maahamme Kansallisen Kokonaisturvallisuuden Koulutus- ja Kehittämiskeskuksen. Useat kymmenet eri tahojen vaikuttajat sanovat juuri tätä tarvittavan. Minulla on esitettävänä sopiva paikkakunta, jossa ovat myös hyvät tilat. Tämä paikkakunta on Keuruun kaupunki, jossa tilat löytyvät entiseltä Keurusselän kasarmialueelta. Lisää mahdollisuuksia löytyisi Juurikkaniemen sairaalakiinteistöistä ja täältä Haapamäeltäkin. Onhan yhdyskuntamme keskeinen olemuksen luoja entinen ala-asteemme kivinen rakennuskin vielä vailla tulevaa käyttöä keskellä Suomea risteysasemataajamassa!

Minulle isänmaan palvelus merkitsee nyt Kansallisen Kokonaisturvallisuuden Koulutus- ja Kehittämiskeskuksen saamista Keuruun kaupunkiin. Työni on siinä mielessä helppoa, että ei tule kranaatteja, on lämmintä ylle ja ruokaa riittää. En aio hellittää asiassa.

Ihminen tarvitsee aina sitä, mitä villasukat ja lapaset tarjosivat viime sotien aikana. Nämä edustivat myös läheisyyttä, lämpöa ja rakkautta.

Lauri Oinonen






25.11.18

Kirkkovuoden viimeisen pyhäpäivän illalla

Tänään on tuomiosunnuntain ilta. Olin päivällä Keuruun kirkon penkissä kello 10 messussa. Seurakuntamiehet järjestivät kirkkokahvit seurakuntasaliin halukkaille ja puolenkymmentä pöytää täyttyi osallistujista. Kirkkokahvit ovat ihmisten kohtaamisten paikkoja.


Monet ovat viikot hyvinkin yksin ja silloin jumalanpalvelus kirkkokahveineen voi olla hyvinkin arvokas kohtaamispaikka. Jokapyhäisestä kirkkokahvien käytännöstä on siirrytty satunnaisempaan käytäntöön, mutta onneksi on osunut tulemaan tällekin syksylle jo moniakin. Samalla sain onnitella paikalla olleita uusia kirkkovaltuutettuja valinnoistaan.


Minä seurakunnan entisenä työntekijänä en ole ehdokkaana koskaan seurakuntavaaleissa ja nyt kaupunginvaltuuston puheenjohtajuus toisi jääviyskysymyksiä kaavoitus- ja kiinteistöasioissakin, jos seurakunta olisi asioiden toinen osapuoli.

Jommassa kummassa olisi ilmoittauduttava jääviksi. Kauan sitten seurakuntien kappalaiset olivat varsinaisia jäseniä viran puolesta myös seurakunnan kirkkoneuvostossa tai yhteistalousseurakunnissa, jollainen Keuruukin oli Pihlajaveden kanssa, seurakuntaneuvostoissa. Neuvostojen puheenjohtaja on viran puolesta kirkkoherra ja varapuheenjohtaja on seurakuntalainen. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja on seurakuntalainen.


Itsenäisyyspäivä lähestyy. Ei nykyään tule itsenäisyspäivän kutsua presidentinlinnaan, mutta silti olen kutsuttu eduskuntatyöskentelyni vuoksi nyt tiistaiksi 27.11. kello 11.30 presidentinlinnaan käynnille. Olen menossa, maanantaina ostan junalipun matkalle Keuruun R-kioskilta. Maanantai 26.11 meneekin koko päivä kaupungin asioissa jälleen, aamupäivällä otamme vastaan kansliapäällikkö Päivi Nergin kaupunkiimme ja iltapäivä on kokonaan pitkäaikaisen perusturvajohtajamme Riitta Vanhasen eläkkeelle lähtemisen juhlaseminaaria ennen kaupunginhallituksen budjettikokousta.


Ennen varuskunnan ollessa paikkakunnalla Keuruulla olivat suuret itsenäisyyspäivän juhlat paraateineen, päiväjuhlineen ja varuskunnan päällikön ja kaupunginjohtajan iltavastaanottojuhlineen. Aamun jumalanpalvelukset olivat ja ovat nytkin kolmessa kirkossa sankarivainajien haudoilla käynteineen myös kolmessa paikassa Keuruulla, Haapamäellä ja Pihlajavedellä.


Nyt ei ole paraateja eikä iltavastaaottoja. Jumalanpalvelusten jälkeen on sekä Keuruun että Haapamäen seurakuntasalissa kummassakin päiväjuhla ja illalla Pihlajaveden seurakuntatalolla soihtukulkueen jälkeen kahvihetki. Keuruun kirkossa on illalla varuskuntamme viimeisen komentajan everstiluutnantti Jukka Kentalan ja hänen kanttorisisarensa järjestämä isänmaallisten runojen, laulujen ja musiikin kirkkoilta ennen Keuruun soihtukulkuetta sankarihaudoille.


Keuruulle seurakuntaslin tilaisuuteen tulee puhujaksi entinen rippikouluoppilaani hiippakuntapastori Jukka Jämsen ja Haapamäelle tyydytään vaatimattomampaan menettelyyn ja puhujaan. Minulle vain sanottiin, että tule Lauri sanomaan joku sana seurakuntasalissa. Vielä on ilmeisesti muutamia veteraanejakin tulossa tilaisuuksiin, koska kaupunginjohtaja jakoi veteraanien pöytiin menemiset kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja minun tehtäviksi.


Hyvää aikaa kohtia adventtia!


12.11.18

VL: Hartauskirjoitus ensi torstain 15.11. 2018 lehteen

Kiitos Seppo!


Ilman viestiäisi en olisi muistanut lähettää tätä sinulle seurakuntamme sivuille saatettavaksi.


Hyvää alkanutta viikkoa pyhäinpäivän adventin välisessä  myöhäissyksyssä!


Terveihtien


Lauri




Lähettäjä: Lauri Oinonen <lauri.oinonen@hotmail.fi>
Lähetetty: lauantai 10. marraskuuta 2018 20.13
Vastaanottaja: toimitus.suurkeuruu@almamedia.fi
Aihe: Hartauskirjoitus ensi torstain 15.11. 2018 lehteen
 


Valvomisen sunnuntain näköaloja



Elämme marraskuista myöhäissyksyä. Tämä on pyhäinpäivän ja adventin välistä aikaa. Maisemat ovat tummat ja mustatkin. Tummanruskeat kynnetyt pellot valmistavat maata kohti uuttä kevään kasvua talven levon aikana.  Lyhenevänä valoisamman päivän aikana näkee luonnossa myös kauas, koska kesän lehtevät puut ovat nyt lehdettömät. Havupuutkin käyvät talvilevoilleen odottamaan taas ensimmäisten kasvulukkojensa avautumista helmi-maaliskuun auringonvalon lisääntyessä jo ennen muun luonnon kevään näkyvää koittamista.


Ensi sunnuntai on valvomisen sunnuntai ja sen sanoma on Vapahtajamme tulemus kunniassa ja kirkkaudessa. Profeetta Aamoksen kirjassa ovat sanat:"Katso Hän on muovannut vuoret ja luonut tuulen. Hän ilmoittaa ihmisille tahtonsa. Hän tekee aamunkoiton ja yön pimeyden. Hänen nimensä on Herra, Jumala, Sebaot" (Aam. 4:12-13). Myöhäissyksylläkin on Jumala kanssamme, Hän on kanssamme myös kaikessa elämässämme, pimeydessäkin olipa se millaista tahansa.


Herra on turvamme polvesta polveen. Hän, Luojamme on ollut jo ennen luomista ja ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa. Tämä on minusta hyvin turvallinen näköala. Kirkkauteen korotettu Herramme on luvannut olla kanssamme jo tässä ajassa, vaikka silmämme Häntä näekään. Meille on annettu voimaksemme Raamatun sana. Tätä ei pidä vähätellä, sillä sanallaan Jumala on tehnyt luomistyönsä ja sanallaan Hän pitää luomaansa yllä ja synnyttää yhä uutta elämää.


Vaikka elämme Jumalan luomassa maailmassa, elämme samanaikaisetsi lankeemuksen todellisuuden ja anteeksiantamuksen todellisuuden keskellä. Kristuksen tulemuksessa lankeemuksen aika katoaa. Siksi apostoli Pietari sanookin: "Me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, jossa vanhurskaus vallitsee"(2.Piet. 3:13).


Uskontunnustuksissa lausumme selkeästi luottamuksemme myös Kristuksen tulemukseen. Uskomme katsoo myös kauas eteenpäin. Me emme voi tätä ymmärtää. Mutta me saammekin olla kaiken sen omistajia, mitä uskoskontunnustuksessa lausumme. Jumalan sunnitelma ja tahto toteutuu ajallaan. "Hänelle kunnia nyt ja ikuisuuden päivään asti" (!.Piet.3:18).


Lauri Oinonen

keuruun seurakunta

25.8.18

Venetsialaisiltana

Kesän helteet ovat ohi ja jotenkin tuntuu haikealta, että kesäkin on jo mennyt. Tänään ovat Haapamäelläkin venetsialaiset. Kun tulin puolipäivän junalla Eduskunnan Pikkuparlamentissa olleen eilisen kokouksen matkalta, oli Haapamäen risteysaseman asema-aukio täynnä torimyyjiä ja ihmisiä. Asemakiinteistön omistaja oli puuhannut venetsialaismarkkinat asema-aukiolle, jotka olivat hienossa elokuun syyssäässä menestys.


Olin kutsuttu Keuruulle tutun henkilön syntymäpäiville. Hän oli nuoruudessaan ollut monien urheilulajien Puolustusvoimien mestari varusmiesaikanaan Suomenlinnassa ja sen edessä Isosaaressa palvellessaan. Mitalit kertoivat tästä nyt jo ikääntyneen maanviljelijän nuoruuden vaiheesta. Jatkoin vielä Multian Riuttakoskelle, mutta en oikein osannut tehdä mitään erityistä, mitä olin suunnitellut. Minulla olisi ollut kymmeniä venetsialaiskokkoja, osa myös turvallisesti kosken ja joen rannalla.


Juhannuksen aikaan ei näitä uskaltanut polttaa ja se olisi ollut kiellettyäkin. Nyt en yksin innostunut niiden polttamisesta, joten kokot jäivät odottamaan myöhäisempää syksyä tai talvea tai ensi juhannusta. Ne olisivat pellon ojien tai pellon ja metsän rajojen raivauksistani syntyneinä vielä myös oivallista bioenergiaa haketettavaksi, mutta ei ole ketään niistä kiinnostunutta nykyään. Antaisin noutajalle ihan ilmaiseksi.


Kun palasin illan jo tummuessa takaisin Haapamäelle, oli Seppo Lampisen venetsialaiskokko jo hiipumassa, vain muutamia ihmisiä näkyi enää olevan kokolla. Haapamäen höyryveturipuistosta kuului iltakymmenen maissa juhlinnan ilotulituksen pamauksia, mutta lehtipuut estivät ammuttujen ilotusrakettien näkymiset. Kesän päättyminen tuo jotenkin haikean mielen. Myös naapurissani Haapamäellä on viikko sitten sulkeutunut Wanhalla yhteiskoululla taidenäyttely. Paljon siitä, mitä olin suunnitellut kesään jäi jälleen toteutumatta. Olin suunnitellut Läsirannikon omaa matkaa Satakunnan ja Varsinais-Suomen maisemiin, mutta se typistyi käynniksi Porin asuntomessuilla.


Huomenna aion mennä naapuriseurakunnan Virtain Liedenpohjan kyläkirkon messuun kello 15 alkaen. Minut on kutsunut sinne nuori Liedenpohjan perhe. He ovat lapsineen jälleen lähdössä Ukrainaan Odessaan lähetystyöhön. Olen ohikulkumatkalla vuosia sitten käynyt Liedenpohjan kirkon luona. Mutta nyt on tilaisuus päästä sisälle. Virroilla on kolme kirkkoa. Itse punainen perinteinen puukirkko on kirkonkylässä eli nykyisin kaupungin keskustassa ja Killinkosken kirkko on Killinkosken perinteikkäässä teollisuustaajamassa Ähtärin suuntaan. Virrat ikäänkuin kehystää kesääni.  Keväällä osallistuin Virtain kulttuurikesän hienoon avajaistapahtumaan Killinkosken Wanhalla tehtaalla ja syksyn saapuessa menen siis nyt Alavuden suunnalla olevaan Liedenpohjan kirkkoon.


Onneksi minä olen kokenut syksyn hienoimmaksi vuodenajaksi! Olen kuitenkin oppinut aikaa myöten pitämään muistakin vuodenajoista. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan eri luottamustehtävät, jälleen myös soteseminaareineen, rytmittävät jo elämänkulkuani kesätauon jälkeen lujasti. Saan kohdata vielä sotaveraaneja, enää vain muutamia, Keuruun yhdistyksen 50-vuotisjuhlassa ja toisaalta myös kutsuntaikäisiä heidän ensimmäisessä asevelvollisuutensa päivässä, kutsuntatilaisuudessa. Onnittelen myös kaupungin puolesta Keuruun seurakuntaa Haapamäen kirkon peruskunnostuksen jälkeisen uudelleen käyttöön oton juhlamessussa 9.9.2018.


"Vielä on kesää jäljellä, vielä on hienoja päiviä!"

20.8.18

Helteet vaihtuivat syyslämmityskauteen

Tänään oli syyskauden ensimmäinen Keuruun kaupunginhallituksen kokous. Palatessani kokouksesta huomasin savua ilmassa sekä Keuruun taajamassa, matkan varrella ja edelleen Haapamäellä. Monet olivat laittaneet takkaan, puuhellaan tai saunanuuniiin tulet. Helteiden jälkeen kolea syksyinen sää houkuti kokemaan uunilämmityksen lämpöä ehkäpä tunnelmaakin. Yllättävän monet olivat juuri tänään sytyttäneet tulet tulisijoihinsa.


On hyväksi hormeille, että sateen jälkeen niitä kuivataan laittamalla tulisijoihin tulet palamaan. Hormit kaipaavat kuivumista. Itse jouduin Multialla syntymäkotini pääsavupiipun kauan kestäneeseen kunnostukseen. Havaitsin talvisodan jälkeen rakennetun savupiipun vesikaton yläpuolisessa poltetuista kunnon punatiilista tehdyssä osassa muurauslaastin kivettyneen kovaksi kipsiksi, millä ei ollut enää mitään pitoa tiiliin. Toki piippu olisi pysynyt pitkäänkin pystyssä tiilien painon vuoksi, mutta kattotellinkien teon jälkeen näin hyväksi purkaa punatiiliosuuden.


Päätin rakentaa samoista kunnon ylisukupolvisista tiilistä uudelleen savupiipun. Tämä ei onnistunut, sillä osa tiilistä vaurioitui purkutyössä. Onneksi sain tiiliä kauppaneuvos Luodon aikoinaan Tarhian rannalla omistaman talon purkutyömaalta hyvältä ystävältäni. Aikoinaan Luoto on ollut myös Keuruun kunnanvaltuuston puheenjohtaja, eräs edeltäjistäni. Hänen valokuvansa on kaupunkimme valtuustosalin takaseinällä.  Vanhat tiilet olivat hyviä. Nykyaikaiset reikätiilet eivät kestäneet minun savupiippuni yläosassa kahta vuosikymmentä eivätkä ne olleet kestäneet kauppanuvoksen 1960-luvulla rakennetussa talossakaan ja purettaessa ne viimeistään hajosivat. Kunnolla poltettu savitiili kestää, Roomassa jo vuosituhansiakin.


Tänään aamulla vahvistimme betonivalulla 16 metriä pitkän Riuttakosken sillan väliarkun tukirakenteiden kantavuutta jyväskyläläisen yrityksen valmisbetonilla. Tätä jäi yli tarpeen ja minäkin sain valmisbetonia, minkä päätin käyttää syntymäkotini pääsavupiipun ylälaattaan. Koska tämä betoni oli jäykkää, minun ei tarvinnut tehdä valumuottia, vaan pystyin säästämään aikaa laittaessani ruukin paikoilleen yksinkertaisesti muurauslapiolla. Annan kymmenen vuoden takuun tölleni. (Jos menee rikki, itse korjaan.) Syksyllä 1991 korjasin navetan savupiipun ylälaatan valamalla ja se kestänyt oikein hyvin, koska tein paljon sementtiä sisältäneen ruukin muistaen isäni neuvoja. Valmisbetonista en ole yhtä varma, vaikka tilasin kosken kevätkuohuihin joutuvalle rakenteelle lujaa veden rasitusta kestävää betonia.


Riuttakosken sillan tukirakenteita joudumme vahvistamaan myös kyllästetyillä yhteen liitettävillä piirupalkella. Silta ei ole huono ollenkaan, sen kantavauus on mitoitettu 40 tonnin panssarivaunun kestäväksi. Mutta uudet puutavararekat ovat haaste ja kohdistavat rasituksen renkaiden kohdalle pistemäisesti. Vaikka olemme sillan takana mantereella, joutuisimme ikäänkuin saareen, jos silta ei kestäisi raskaita kuljetuksia, mitkä puolestaan eivät voi vaikeiden mäkien vuoksi käyttää muiden yksityisteiden kiertoreittejäkään. Riuttakosken silta lienee yksityiteiden silloista pisimpiä koko maakunnassa. Sen uusiminen maksaisi omakotitalon hinnan ja kun maksajia on lähinnä kolme, joista minä olen yksi, on hyvin mielekästä pitää hyväkuntoinen silta kunnossa. Toki painorajoitukset tulevattällekin sillalle pysyviksi, koska maan hallitukset ovat lähteneet vastuuttomalle linjalle salliessaan aina vain raskaampia rekkoja, mitkä pakottavat uusimaan valtateidenkin.


Keuruun keskustassakin Lapinsalmen silta on parhaillaan yli puoli vuotta kestävässä remontissa rekkapainojen noston takia.

Mutta tässä tapauksessa me kaikki olemme veronmaksajina maksajia. Lapinsalmen sillan vieressä on rautatie siltoineen lähes käyttämättömänä.  Liikennepolitiikkaan tarvittaisiin voimakas muutos raideliikenteen käyttämiseksi maanteiden kestävyyden ja ilmastopoliittisten tavoitteiden takia.


Niin, ne elokuun viileältä tuntuneen illan savut. Herättäjäyhdistyksen johtajana toiminut Jaakko Elenius on sanonut, savun olevan rukousta. Savussa on jotain, mikä esihistorialliselta ajalta on ollut elämän ja lämmön merkki. Oikein oltettuna puunpoltto ei saastuta. Illan savuissa poistui lähinnä kosteutta hormeista ja se hyvää huoltoa rakenteille. Huoneilmakin silloin raikastuu ja on kodikkaan lämmintä ja terveellistä.