23.7.09

Eduskuntaterveisiä heinäkuussakin

Eilen 22.7.2009 jätin eduskunnassa neljä kirjallista kysymystä. Kiireisin huoli minulla on yhä edelleen arvoitukselliset ominaisuudet omaavan sikainfluenssan eli virustaudin H1N1 torjumisesta. Uudistin tavoitteeni kotimaisen lääke- ja rokotetuotannon välittömästä toimeenpanosta asian suhteen. Haluan lääkkeet ja aikanaan rokotteet jokaiselle ja minä en luota ulkomaisiin toimituksiin. Oma apu olisi aina paras apu.
 
Edelleen vaadin turhan voimakkailtakin tuntuvia rajoituksia, joilla voitaisiin ehkäistä sikainfluenssan leviämistä, jotta voitettaisiin aikaa rokotteen keksimiselle, tekemiselle ja lääkkeiden valmistukselle. Samoin toivoin ilmaisia lääkkeitä jokaiselle, tällaisessa tapauksessa lääkkeet eivät saa olla rahasta kiinni. Kyse on mielestäni vakavammasta taudista, kuin julkisuuteen toisaalta ymmärrettävistä syitä sinänsä halutaan antaa kuvaa. Keiken aikaa tauti on kehittynyt suuntiin, joihin sen, ei julkisuuteen annettujen aiempien tietojen mukaan olisi pitänyt kehittyä. Ts. kansaa tarkoituksella halutaan rauhoitella.
 
Vaikka kansalle halutaan "hyssytellä", pitäisi silti toimia sitäkin tehokkaammin. Joissakin asioissa näin tehdäänkin, mutta ei mielestäni perusasioissa. Näitä perusasioita ovat taudin rajoittaminen, leviämisen hidastaminen, kotimainen lääketuotanto ja valmius välittömään rokotteiden valmistukseen heti, kun rokote on jossakin keksitty. Kyse on hengenvaarallisesta taudista, johon maailmalla joka 300. henkilö on kuollut ja taudin toisen vaiheen ennakoidaan olevan bvalitettavasti nykyistä taudin muotoa vakavamman, kuten oli aikanaan espanjan taudissakin. Se tappoi enemmän ihmisiä kuin 1. maailmansota. Jatkan taisteluani ihmisten terveyden puolesta tässä asiassa lujasti. Nyt liian lujiltakin tuntuvat toimet ovat parempi kuin liian heikot toimet.

5.7.09

hengellisten kesäjuhlien aikaa

Kesä on monien kristillisten kesäjuhlien aikaa. Viime viikonvaihteessa olivat Rauhanyhdistysten suuret suviseurat Oripäässä. Samoin evankeliumijuhlat Kristiinankaupungissa. Tässä viikonvaihteessa olivat vuorossa Seinäjoella herättäjäjuhlat. Monet sidonnaisuudet ja kiireet ovat estäneet yllättävästikin omaa osallistumistani tänä kesänä. Sain kuitenkin kuulla radiosta Seinäjoelta
herättäjäjuhlien sanomaa kuten viikko sitten suviseurojakin.
 
Haluaisin hengellisille kesäjuhlille enemmän näkyvyyttä mediassa. Esimerkiksi uutisissa ne ovat olleet aina kovin vähän esillä. Kun kaikki menee hyvin, ei mukamas ole uutisarvoa. Olen kuitenkin toista mieltä, hengelliset kesäjuhlat ansaitsevat esilläpitoa. Olisi ihan paikallaan, että sieltä tulisi suoria lähetyksiäkin enempi. Television ohjelmat ovat kovin kevyttä sisällöltään. Miksi ei lähetettäisi suoria ohjelmia niiltä hengellisiltä kesäjuhlilta, jotka haluaisivat antaa juhlistaan ohjelmia käyttöön.
 
Nyt on vaarana, että suuri yleisö ei saa sitä hyvää sanomaa, mitä juhlilla todella on. Juhlat ovat liiaksi jäämässä vain omalle piirille, vaikka ovat avoimia kaikille tulijoille. Mutta kuinka ihmiset osaavat tulla, ellei jostakin saa ennakkovirikkeitä ja ihan aidosti herätystä asiaa kohtaan. Hengelliset kesäjuhlat vaalivat kansakuntamme kannalta kaikkein tärkeimpiä asioita. Niiden sanoman tulisi olla kirkkaana esille laajoille joukoille eri medioissa. Voisiko asiaintilaan suunnitella parannusta?