20.10.13

l

Tietoa tarvitaan vastuunkannon perustaksi


Kiitän kaupunginvaltuutettu Ilari Kotimäkeä aktiivisesta halusta lisätä valtuustotyöskentelyä Keuruulla. Puheenjohtajan näkökulmasta olisi onnetonta, jos valtuutetut pyrkisivät laistamaan tehtävistä, joihin on valinta käynyt. Sote- ja kuntauudistus, niin sekaisin kuin ne maassamme kaikkineen lienevätkin, ovat asioita, joita keuruulaisten luottamushenkilöiden on tarkasteltava keuruulaisten veronmaksajien ja terveys- ja sosiaalipalveluiden tarvitsijoiden näkökulmista.

On hyvä tiedostaa se tosiasia, että keuruulaisille on näissä molemmissä uudistuksissa on nykytilanteessa tarjolla pelkästään edellä mainituista syistä suurempi maksajan osa ja samalla vaara menettää nykyisiä lähipalveluja muualle kuten työpaikkojakin. Keuruun rajanaapureissa julkisten tietojen mukaan löytyy Suomen korkein veroprosentti ja kriisikunnan määrittelyn saanut. Kaukaisempi Jyväskyläkin on yllättävästi kuntaliitoksistaan huolimatta tai ehkä juuri niistä johtuen erittäin suurissa taloudellisissa ongelmissa. 

Jos kunta- ja soteuudistuksiin voisi käydä puhtaalta pöydältä ilman ennakolta nähtävää keuruulaisten maksajan roolia muiden hyväksi, olisi tilanne kartalla helppo. Keuruuhan olisi selvä keskuskaupunki Tampereen, Seinäjoen, Yliveskan ja Jyväskylän rajaamalla salmiakin muotoisella alueella. Nykyiset realiteetit Keuruun eduksi olisivat vielä paremmat, jos Haapamäen risteysaseman luonne junaliikenteen Pohjanmaan itäisen raideparin ja Suomen pisimmän poikittaisradan solmuna vahvistuisi. 

Taloudelliset tosiasiat sekä kuntien kesken vertailevina että oman kunnallistaloudena osalta ansaitsevat tulla valtuutettujen tietoon ja kannan määrittelyn pohjaksi. Valtuutettujen on hyvä päästä tuomaan edelleen näkemyksiään tulevan vuoden talousarviosta ennen päätösprosessia. Silloin vastuunkantoa voidaan kokea yhteiseksi ja tiedetään perusteluja ratkaisuille.

Lauri Oinonen