28.12.15

Neljännen joulupäivän illalla

Tänään neljännen joulupäivän illalla on haikea tunne. Koska äitini kuolema on todellisuutta viime vuoden syksyltä ja hän ei enää ollut läsnä joulunpyhien vietossa näkyvällä tavalla kuten kymmeniä kertoja aiemmin, tuntuu nyt, että joulua ei tullut, mutta joulu kylläkin lähti. Saatoin näet äsken vanhemman tyttäreni Soilen Seinäjoelle lähtevalle junalle. Nuorempi tyttäreni Suvi on Nepalissa vapaaehtoistyöntekijjänä kehitysyhteistyössä.

Soile esikoisena hänen ja isoäitinsä Selli Maria toivat jouluumme aivan uuden ulottuvuuden 1979, jolloin oli Soilen ensimmäinen joulu.
Seuraavana jouluna oli kodissamme sitten Suvi ja hänen ensimmäinen joulunsa. Näin saimme viettää kymmeniä jouluja, jolloin perheemme oli koossa ja mukana aina myös tyttöjemme isoäiti. 

Tapanamme oli käydä myös vaimoni isän ja hänen perheensä luona Kuhmoisissa ja vaimoni Seijan edesmennen Kirsti-äidin haudalla Kuhmoisten Papinsaaren hautausmaalla. Usein myös äitini oli mukana Kuhmoisten matkallamme. Talviset säät matkoilla vaihtelivat pakkasista lumimyrskyihin. Mutta aina matkaa haluttiin tehdä.

Seurakuntatöni vuoksi itse joulupäivänä ei ollut mahdollista lähetä Kuhmoisiin asti, muta usein tämä sitten tapahtui tapaninpäivänä tapaninpäivän ajelunamme tapaninpäivän jumalanpalveluksen toimittamiseni jälkeen. Nyt vaimoni isä Uuno Niemelä on ollut poissa jo muutaman joulun ajan ja näin Kuhmoisten joulumatkat ovat siirtyneet muistojen joukkoon. Jos Kuhmoisiin matka tapahtuu muulloin, haluan sytyttää tyttöjen Kuhmoisten isovanhempien haudalle kynttilän tai kesäisenä aikana viedä kukkia.

Kirkkokäsikirja tuntee mahdollisuuden neljään joulupäivään. Joulun tiedämme kaikki Suomessa. Tapaninpäivä eli toinen joulupäivä on ensimmäisen marttyyrin Stefanuksen muistopäivä. Kolmas joulupäivä on apostoli Johanneksen muistopäivä ja neljäs joulupäivä on tunnettu viattomien lasten päivänä Herodeksen tekemän lapsisurman muistoksi.

Nyt vielä on joulukuusi tuvassamme ja se on vähintäänkin  loppiaiseen asti ehkäpä Nuutinpäiväänkin, koska sen kastelusta on pidetty tarkkaa huolta.

Vanhastaan Multialla uudenvuodenpäivää on kutsuttu "uudeksi jouluksi". Loppiainen viimeisenä joulun juhlapyhien sikermässä on joskus nimetty "pakanain jouluksi", koska aiheena ovat itämaan tietäjät, jotka tulivat Kaksoisvirtojen maista. 


24.12.15

Jouluaattoiltana 2015

On jouluaatto. Aamupäivällä kävin sytyttämässä kynttilät isäni ja äitini haudalle Multian Sinervän hautausmaalle. Oli tavattoman kaunis parin lämpöasteen aamupäivä, maisema oli lumeton, keskitalven aurinko oli juuri nousemassa Sinerväjärven metsänrajan takaa. Sää oli tyyni kynttilät oli helppoa sytyttää. Kynttilänsytyttäjiä alkoi liikkua yhä useampia läheistensä haudoille.

Tänään olimme vaimoni Seijan ja vanhemman tyttäreni Soilen kanssa Haapamäen kirkon jouluaaton sananjumlanpalveluksessa. Joulun virret ja musiikki sellolla ja turmpetilla vahvistettuna toivat juhlavuutta jumalanpalvelukseen. Sen jälkeen Soilen kanssa sytytimme myös enkelikynttilän Haapamäen hautausmaan muualle hauidattujen muistomerkille. Aamupäivän tyven sää oli vaihtunut tuuliseksi ja kynttilänsytytys vaati sekä taitoa että onnea.

Koetimme Soilen kanssa sytyttää myös miden tuomia ja heti sammuneita kynttilöitä. Muutamat saimme palamaankin ainakin joksikin aikaa. Joulun monet muistot tuntuvat nyt haikeilta, kun on toinen joulu, jolloin äitini ei ole enää keskuudessamme. Jos viime vuonna kuollut äitini olisi nyt tulossa kotimme joulupöytään, tämä olisi hänen 99 joulu. Kristillisen uskomme mukaan poisnukkuneet ovat kirkkauden joulussa.

Siunattua joulua Sinulle Lukijani!

18.12.15

Hyvää joulunaikaa 2015

Tervehdys Keuruulta/Haapamäeltä/Multialta!

Neljäs adventti lähestyy. Sunnuntaina on iltakuudelta Multian kirkossa joulukonsertti, jossa laulaa sotilasmuusikko Hannu Haahkala, aion osallistua naapurinpojan konserttiin. Maanantaina 20.12. on Keuruun kirkossa keskikoulun luokkatoverini/luokkatoverimme Aimo Varjotien perinteinen joulukonsertti myös muiden esiintyjien kanssa Keuruun kirkossa. Aion osallistua.

Tällä kertaa ei ole (vielä) tullut pyyntöjä joulun ajna kirkollisiin tehtäviin. Jouluyön Keuruun kirkon messuun on yleensä ehtoollisavustajan pyyntö tullut. Samoin seurakuntien joulunaluskiireet ovat yleensä uuvuttaneet flunssaan jonkun ahkeran pappiskollegan ja lyhyellä varoitusajalla on usein kutsu tehtävään tullut. Nyt ei ole onneksi flunssaepidemioita Keurusseudulla ainakaan vielä.

Heti tammikuun alussa 2.1.2016 olen kutsuttu Multian kirkkoon siunaamaan syntymäkotini naapuria entistä kirvesmiestä Voitto Niemeä Kurenkoskelta. Hänen  kotinsa oli Multianjoen Kurenkosken varrella pari kilometrä joenjuoksua ylöspäin kirkonkylän suuntaan, Voitolla oli myös kesämökki Soutujoen varrella puolen kilometrin päässä synnyinkotini Lummilan pellosta. Voitto oli veljiensä kanssa nuorena miehenä kirvesmieshen urakoitsijana rakennettaessa vuonna 1966-67 valtion oppikoulurakennusta  Haapamäen yhteislyseota. Taitavan kirvesmiehen osaamista kehui myös äitini, koska Voitto Niemi teki vuonna 1958 huopakaton myös kotiimme kohta rippikoulunsa jälkeen.

Kun äitini kuolemasta vasta runsas vuosi, niin tuntuu, että joulua ei ole entiseen tapaan tulossa. Tärkeämpää on toki joulun sanoma, jonka sisältö ei onneksi riipu meistä eikä meidän tunteistamme. 

Toivotan jokaiselle Rauhallista Joulua sen sanoman merkeissä!















UOKKATOVERIMMEuokkatoverimme


To: aili.vartia@kolumbus.fi; plahti@gmail.com
CC: mirjaeakosola@gmail.com; riittakoski@luukku.com; jorma.haapamaki@gmail.com; aarno.valkeisenmaki@pp.inet.fi; lauri.oinonen@hotmail.fi; marja.vauhkonen@gmail.com; pekka.valkeisenmaki@gmail.com; leenakutinlahti@hotmail.com; hilkka.nortomaa@gmail.com; heinonen.veijo@gmail.com; maire.rainio@hotmail.fi
From: saari.jaakko@gmail.com
Subject: VS: Hyvää Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2016
Date: Fri, 18 Dec 2015 10:24:33 +0200

Vastaavalla tavalla, nimenomaanSäihkyvä sydän

Lähettäjä: aili.vartia@kolumbus.fi
Lähetetty: ‎18.‎12.‎2015 9:47
Vastaanottaja: pekka
Kopio: Mirja Kosola; Riitta Koski; Jorma Haapamäki; Aarno Valkeisenmäki; Lauri Oinonen; Marja Vauhkonen; Pekka Valkeisenmäki; Jaakko Saari; leena kutinlahti; Hilkka Nortomaa; Veijo Heinonen; Maire Rainio
Aihe: Re: Hyvää Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2016

Hei kaikki

Espoossa ei oikein ole joulutunnelmaa, kun ikkunasta ulos katsoo. On
kosteaa ja harmaa kaamos.
Toista oli ennen hyvinä aikoina siellä Keski-Suomessa!!
Me lähdemme joulunviettoon Porin puoleen.  Josko siellä näkisi
joulumaisemia.

Oikein rauhallista joulua ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle.
Ennen kaikkea terveyttä teille jokaiselle.

Iili


4.12.15

Haapamäen junaliikenne säilytettävä nykymäärässään


Haapamäen ratojen junaliikenteeseen liittyen


Olen ollut kolme päivää pääkaupungissa selvittämässä  Haapamäen kautta kulkevien ratojen henkilöliikenteen tulevaisuutta.
Keskiviikkona pidin Pro Rautatie ry:n seminaarissa Helsingissä Postitalon auditorossa esityksen Haapamöen kautta kulkevien ratojen henkilöliikenteen kehittämisestä.

Tällä hetkellä on lupaus, että henkilöliikenne radoillamme jatrkuu velvoiteliikenteenä. Mitä tämä lähemmin merkitsee, ei ole vielä selvää. Pelkään pahoin sitä, että kun velvoiteliikenteen rahoitus on vajaa puolet ostoliikenteeseen käytetystä rahasta, että uhka vuorojen puolittumisesta on edelleen realistinen. Mitä olsi puolitus kolmesta junaparista?

Täten lähtökohta on myönteinen, mutta todellinen tilanne ei ole riittävä tulos. LvM:n Mikael Nybergin sanat antavat ymmärtää, että hän kuvittelee muun osan liikenteestä tulevan hoidetuksi muulla liikenteellä. Tämä tuhoaisi todellisuudessa Haapamäen junavaihtoyhteydet, jotka ovat tärkeitä Koillis-Pirkanmaalta Etelä-Pohjanmaalle ja päinvastoin. Tiedän myös tällä liikenteellä olevan yllättävän paljonkin käyttöä.

Junaliikenteemme on todellakin minimikokonaisuus, joka ei kestä kompromissejä, joita ilmeisesti LvM:n virkamiesvalmistelu tarkoittaa. Onneksi asia ei ole vielä ymmärtääkseni lopullisesti ratkaistu, vaan ratkaisun on annettu ymmärtää siirtyvän alkuvuoteen. Tämä on sekä hyvä että huono asia.

Hyvä sikäli, että ymmärrän pelivaraa vielä olevan. Huono sikäli, että ELYt ehtivät antaa luvat bussiyhtiöiden hakemille linja-autovuoroille, joilla kuvitellaan hoidettavan junaliikennettä. Tampereen suuntaan yrittäjät ovat hakeneet sairaalla tavalla keskenään kilpaillen "nokkavuoroja" toisistaan viiden minuutin välein, jolloin niiden tulevaisuus jo lähtökohtaisesti olisi lyhytaikainen. Eivätkä nämä liioin sisällä erityisemmin uuttakaan, koska jo nyt on toimiva linja-autoliikenne Tampereen ja Jyväskylän suuntiin Mäntästä ja Keuruulta (ei Haapamäeltä, vaihtoyhteydet katkeaisivat). Seuraus voisi olla nykyistenkin linja-autovuorojenkin osalta epävarma. Kun sitten todettaisiin, että eivät nämäkään onnistuneet, niin aina vaikeampaa olisi saada
junaliikennettäkään takaisin.

Korostan vielä, että minä olen aina halunnut myös toimivaa bussiliikennettä. Sillä kuten junaliikenteelläkin on oma roolinsa, mutta se ei ole meille junaliikenteen vaihtoehto. Haluan myös yhteistyötä busisien ja joukkoliikenteen taksibussien kanssa siten, että ne palvelisivat junien syöttö- ja jatkoliikenteenä esimerkiksi Alavuden, Ähtärin, Haapamäen, Keuruun, Vilppulan ja Juupajoen asemilta ympäristöön ja naapurikuntiin. Esimerkiksi Keuruulta Multialle, Haapamäeltä Virroille ja Ähtäristä ja Alavudelta vastaavasti naapurikuntiin. Nyt mm. Multialta on ainut tapa tulla omalla autolla ja sillä tehdäänkin sitten koko matka vaikkapa Helsinkiin tai matkat jäävät tekemättä tai ihmiset muuttavat Multian kirkoltakin suurempiin taajamiin.

Tulevalla viikolla lähden taas tekemään "tutkimusmatkaa" pääkaupunkiseudulle junaliikenneasioissamme. Ehdoton tavoite on junavuorojemme säilyminen nykyisessä määrässä, koska tämä kokonaisuus palvelee eri suuntiin ja eri suunnista myös valtakunnallista junaliikennettä.

Hyvää itsenäisyyspäivän ja 2. adventin aikaa!

Lauri  Oinonen
050 5113083


2.12.15

Pro Rautatie ry:n seminaarissa 2.12.2015

Olin tänään 2.12.2015 Helsingissä Pro Rautatie ry:n seminaarissa Helsingissä Postitalon auditoriossa. Seminaari oli maksuton, joten kiinnostuin ja päätin lähteä. Kun ilmoittauduin, yhdistyksen  toiminnajohtaja pyysi minulta kommenttipuheenvuoroa VR:n edustajana jälkeen. Kysyin, voisinko käsitellä kommenttipuheenvuorossani Haapamäen kautta kulkevien ratojen liikenteen kehittämistä vastaiskuna lakkautusajatuksille.

Tämä sopi oikein hyvin ajankohtaiseen uhkaan liittyen. Puheenvuorossani toin esille sen, että kaikki ihmiset eivät käytä nettiä eikä kaikilla ole pankkitunnuksia. Toimivilla henkilökohtaisilla asiakaspalveluilla on tarvetta, jota kiireiset R-kioskien myyjät eivät aina ennätä asiakasjonoissa hoitaa. Lisäksi on paljon vaadittu vastata koko rataverkkoa koskettaviin asiakkaiden tiedusteluihin muun työn ohessa. Olisi kohtuullista, jos VR:llä olisi myös maksuton informaatiopuhelinnumero asiakkaiden tiedusteluille.

Haapamäen kautta kulkevien ratojen liikennettä tulisi tiedottaa ja myös mainostaa. Nyt tiedotus on minimissään ja mainonta puuttuu täysin. Sanoin, että kaupankäynti ilman mainontaa on kuin silmänisku tytölle pimeässä, vain sinä tiedät ei kukaan muu. Menestykseen tarvitaan markkinointia myös junaliikenteessä.

Eräitä markkinointikeinoja olisivat myös alennustarjoukset. Ne voisivat kohdistua tietyille ajoille tai tietyille junavuoroille näilläkin radoilla. Muilla radoillahan on tällaisia. Esitin myös ajatusta lastenvaunujen ja lapsen kanssa matkustavan ilmaisesta junamatkasta.
Monia muitakin ideoita löytyy. Toivoin, että VR voisi kuulla asiakkaiden toivomuksia ja ottavan niitä mahdollisuuksien mukaan huomioon.