4.8.16

Tervehdys elokuun alussa

Tervehdys elokuun 2016 alussa!


Kesä on jatkunut sateisena. Toki helteitäkin on ollut ja ainakin minulle ihan tarpeeksi jopa liiaksikin asti. Kuukausi sitten sahattiin Riuttakoskella pihapiirin tuntumassa noin 100 kiintokuutiometriä tukkia, lankuiksi, laudoiksi, piiruiksi ja rimoiksi. Nyt on ollut puuhasteluna sahauspintojen katkominen polttopuiksi, joita tulee noin puolet puumäärästä. Tässä puuhassa haittasivat helteet ja nyt sateet, mutta en valita. Se tehdään, mikä onnistuu.


Kun nyt ei enää ole kaytettävissä sahaukseen edesmennyttä naapuriani Onni Huolmania, olivat sahaajat Keuruun Häkkiskylältä, osaajat ja ammattilaiset. Onni, joka sahasi Karjalassa jo isoisälleni ja isälleni Multialla ja edelleen minulle Multialla oli todellinen sirkkelisahauksen osaaja ja opetti minullekin perämiehen taidot.

Kun olin toimittanut siuauksen Multian siunauskappelissa ja olimme Onnin haudalla, pörähti hautausmaan aidan takana käyntiin sininen traktori. Ensiksi ajattelin, että ihme kun ei kunnioiteta hautausta. Mutta sitten huomasin, että Jumala johdatti tämän kunnianosoitukseksi sinisellä Fordson Majoreilla vuosikymmenet ahkeroineelle Onnille. 


Palopäälliköiden siunaustilaisuuksiin on Keuruulla ja Haapamäellä liittynyt arkkua laskettaessa palosireenillä annettu kunniaäänimerkki.

Kun kävin sakastista Keuruun siunauskappelin alttarille Keuruun ensimmäisen ambulanssiyrittäjän Valto Katajan siunaukseen, johdatettiin lähellä olevalle Mäntäntielle sireenit huutaen ajava ambulanssi. Tämä jää arvoitukseksi, sillä jälkeenpäin selvitettäessä ei ilmennyt hälytysajoa eivätkä nykyiset ambulanssihenkilöt enää kukaan tienneet mitään Valto Katajasta, joka oli minun kouluaikana poikien ihailema ajaessaan Suomen nopeinta ambulanssia sireenit auki Keuruun päätien läpi. Valto Katajan ambulanssi saavutti 240 km tuntinopeuden. Nyt ambulanssien korimallit hoitotyön tarpeiden vuoksi eivät enää saavuta tuollaisia nopeuksia.


Nyt Riuttakosken työssämme sahaaja ja perämies olivat tiivis keuruulainen työpari, joten olin yhtenä vastaanottajista ja yritin lajitella eri laatuja vastaanotossa. Mutta ammattilaisilta tuli sahatavaraa niin lujasti, että kolmekin vastaanottajaa oli lujilla, kun painavan sahatun puutavaran kasat alkoivat kasvaa.


Sahaus kesti viikon, toinen viikko meni sahatun tavaran taapelointiin. Helteillä osa ennätti silti sinistyä, mutta menee silti ulkorakennuskohteisiin maalattuna oikein hyvin.  Rakennustelineisiin ei kaivata toki maalaustakaan. Tätä käyttötarvetta on minulla heti paljon, koska aion puhdistaa tiilikaton Haapamäellä. 


Kirkkoherra Seppo Rahkosen pyynnöstä toimin Multialla hänen loma-aikanaan kesäpappina ja eilen päättyivät nämä työt vanhainkoti Poukamassa vietettyyn hetkeen. Seppo pyysi minut vain kolmeen sananjumalanpalvelukseen ja mahdollisiin kirkollisiin toimituksiin "keikkapapiksi". Mutta Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin lainoppinut asessori antoi virkamääräyksen vs. kirkkoherraksi, joka merkitsi Kirkkolain mukaista kiireellisten asioiden hälytysvalmiutta 24/7

mm. sairasehtoollisten antamisiin. 


Näitä ei tullut Multialta, mutta Keurulta tuli yksi, koska siellä ei tavoitettu virassaolevaa kollegaa. Asessorin menettely oli oikea seurakuntalaisten oikeuksien kannalta. Aiemmin Sepon loman aikoina olen keikkapappina hoitanut jumalanpavelukset ja kirkolliset toimitukset, kirkkoherran vastuun on hoitanut tuolloin Jyväskylän rovastikunnan lääninrovasti Simo Lampela Muuramesta. Mutta kuka multialainen osaisi häntä lähestyä? Määräys vs. kirkkoherraksi on tietenkin verrattavissa palkattomaan kunniakonsuliin, toimituksista tullee silloin ves:n mukainen toimituspalkkio toisin kuin omaisten antamista luottamustehtävistä kirkollisiin toimituksiin, joita teen talkoilla aina mielelläni.


Kesän sateet nostivat heinäkuussa Riuttakosken vedet kevään kuohuvien tulvien tasolle ja ovat yhä vuodenaikaan nähden tavanomaista korkeammalla.

Huomenna 5.8.2016 tulee kaksi vuotta äitini Selli Marian kuolemasta. Vien Riuttakosken pihasta hänen istuttamiaan monivuotisia juuri auenneita sinisiä kukkia hänen ja isäni haudalle huomispäivänä.


Hyvää alkanutta elokuuta, vielä on kesää jäljellä!