19.3.16

Palmusunnuntaille 2016

Palmusunnuntai 2016


Palmusunnuntaille 2016


Kristikunnan pääsiäinen lähestyy. Pääsiäinen on kevätpäivän tasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai ja sitä edeltävä sunnuntai on palmusunnuntai. Tänä vuonna menen sanankuuloon palmusunnuntaina Multian kirkkoon, jossa on messu eli ehtoollisjumalanpalvelus. Arvostan myös suuresti Multian seurakunnan perinnettä, että hiljaisella viikolla, kuten pääsäisviikkoa Kirkkokäsikirjassa kutsutaan, vietetään Multian kirkossa maanantaista torstaihin iltakirkkoja Vapahtajamme kärsimystien sanoman merkeissä.


On tavattoman arvokas asia, että kevättalven illassa hiljaisella viikolla kirkon ikkunoista loistavat valot. Tällä on suuri merkitys, se osoittaa, että seurakunta elää.

Valot kirkon ikkunassa ovat näkyvä kutsu tulla sisään ja sanoman äärelle. Valot kirkon ikkunassa ovat kristillisen sanoman todistus, vaikka vielä arjen asiat illassakin vaatisivat muualle. Pidän suurena vahinkona, että maassamme on monia kirkkoja, joissa ei ole hiljaisen viikon ahtisaarnoja tai kullekin illalle olevia kirkkotilaisuuksia. 


Keuruun kaupungissa meillä ei ole hiljaisella viikolla kaupunginvaltuuston tai -hallituksen kokouksia. Tästä periaatteesta halusin pitää kiinni myös uuden kaupunginjohjankin tultua virkaansa. Suomen eduskuntakaan ei vanhan perinteen mukaan kokoonnu pääsiäistä edeltävällä viikolla. Monet kansanedustajat kokevat sen lomana ja lomaakin ihminen elämässä tarvitsee. Mutta eduskunnan osalta nykyisenkin käytännön lähtökohta perustuu kristikunnan perinteeseen ja perinteillä on materiaa suurempi arvo muutosten maailmassa.


Jos papit ovat kiireisiä laitoskäyntien ja kotikäyntien vuoksi, juuri hiljaisen viikon iltakirkot olisivat paikka, jossa voisi tehtäviä uskoa myös maallikoille. Muistan Multialta vuosikymmenten takaa koulunjohtaja Nuutisen pitämän keskiviikkoillan hiljaisen viikon sanan. Itse sain kirkkoherran Osmo Tarkin aikana teologian ylioppilaana luottamuksen käyttää hiljaisen viikon keskiviikon sanaa iltakirkossa 1972. Illan sinen hämyyn pukeutuva Multian kirkon maisema oli tavattoman puhutteleva jo lähestyessäni kirkkopihaa. Tähän liittyi kirkon kellojen hienovarainen kutsu jokaiselle. 


Olen kiitollinen, että sain tuolloinkin palvella synnyinseurakuntaani. Keuruun kirkossa saan olla pääsiäisaamun messussa avustaja ehtoollisenvietossa. Talkoilla tulen mielelläni pyydettäessä tehtäviin niin Keuruun seurakunnassa kuin synnyinseurakunnassani Multiallakin. Seuraava kirkollinen toimitukseni onkin Multialla vuosikymmenten ajan naapurin rouvan hautaansiunaaminen pääsiäisen jälkeen. Saakoon tämä pyhä ja herkkä kirkkovuoden aika puhua meille koko rikkaudessaan Jumalan valtakunnan raikasta anteeksiantamuksen ja ylösnousemuksen sanomaa myös kuoleman varjossa vaeltaessamme.

5.3.16

Launtaina 5.3.2016

On kirkkovuoden paastonaika. Huomenna on puolipaaston ns. leipäsunnuntai, jonka aiheena on Jeesuksen 5000 ruokkimisihme. Tänään launtaina toimitin Multian kirkossa kansakoulujan luokkatoverini Seppo Vuorisen äidin Helvi Vuorisen hautaansiunaamisen. Monet koulujan luokkatoverieni vnhemmista ovat siirtyneet keskuudestamme hienon ja kunnioitettavan elämäntyönsä jälkeen. 


He ovat myös olleet sodan ajan sukupolvea joko rintamalla tai kotirintamalla. Tuolle sukupolvelle kuuluu kiitos ja kunnia rauhan ja sodan ajan elämäntyöstä.He ovat kokeneet mopnien asioiden muutokset arkisen elämän asioissa. Heidän syntyessään sähköäkään ei ole useimmissakaan kodeissa. Radiotkin ovat toimineet pääosin paristojen ja tai ladattavien akkujen avulla. Mutta taitavat emännät ja perheenäidit ovat tienneet aina upeat selviytymisenkeinot, joilla on hyvin selvitty. Äidit ovat opettaneet tyttärensä ja isät poikansa. Myös isovanhemmat ovat ollet perheissä merkittäviä kasvattajia ja elämäntaiden opettajia.


Usein olen saanut kuulla hienon asian, isoisä kävi joka pyhä kirkossa tai isoäiti oli pyhäkoulunopettaja. Nämä ovat upeita asioita, joilla on tehty tulevaisuutta paljon enemmän kuin tajuammekaan. Tänäkin aikana tarvitaan heitä, jotka haluavat uskollisesti lähteä joka pyhä kirkkoon riippumatta siitä kuka siellä saarnaa tai on kanttorina. Jumalanpalvelus on aina pyhä asia, kun siellä luetaan evankeliumi, isä meidän ja Herran siunaus. 


Uskolliset kirkonkävijät ovat parasta siunausta kotipaikkakunnilleen. Siellä, missä halutaan käydä kirkossa, rakennetaan kestävälle perustalle. Kirkossakäynti tuo aina siunausta koko paikkakunnalle. Siksi käykäämme iloiten huomennakin kirkkoon!