Hyvää Uutta Vuotta 2019!

Tänään on uudenvuodenaattoilta. On aika kiittää kohta päättyvästä vuodesta 2018. Viikko sitten oli jouluaattoilta. Uudesta vuodesta käyttivät synnyinkotini multiaset (tarkoittaa Multialla syntyneitä) naapurini nimitystä "uusi joulu". Tuo antoi tunteen joulun jatkumisesta, vaikka itse joulu onkin jo ohi. Jouluun kuuluu myös loppiainen, mikä nyt 6.1.2019 osuu sunnuntaipäivälle. Kirkkovuoden 1. adventtina alkanut joulupiiri päättyy vasta kynttilänpäivää seuraavan launtain kello 18.00 ehtookellojen soitoon. Vielä on joulua jäljellä!

Tänä jouluna annoin joulukorttirahanani ja perinteiset tuttavieni joulumuistamiset lähipiirini sotaveteraanille ja työttömille ja erityisesti työtä vaikka oleville nuorille, yhteensä 670 euroa. Etuoikeuteni on, että minulla on 93-vuotias enoni, joka nyt uudelta vuodelta muuttaa koko elämänsä maatilan kodistaan kerrostaloasuntoon aivan Ylivieskan keskustaan palaneen kirkon lähimpiin kerrostaloista vastapäätä seurakuntaloa Mariaa. Kun vielä voin auttaa viime sotien veteraania uudessa elämänvaiheessaan, se on etuoikeuteni. Tiedän, että rahat menivat perilleja oikeaan käyttöön.

Uusi vuosi on Jeesus-nimen kirkkopyhä, viikko syntymän jälkeen juutalaisessa kulttuurissa oli lapsi ympärileikattava ja hänelle annettiin nimi.

Multialla oli aikanaan tapana, että kirkkoherran perhe kutsui seurakuntalaisia pappilaan uudenvuodenpäivän jumalanpalveluksen jälkeen.  Ikävää on, että pappilat ovat historiaa sikäli, että ne eivät ole enää pappien asuntoja. eorkea verotus ajoi papit pois virkataloistaan. Kymmenen vuoden verot merkitsivät omakotitalon hintaa. 

Minä halusin pitää Haapamäen pappilan valot palamassa mahdollisimman pitkään vaaliakseni pappilan perinnettä paikkana, johion seurakuntalaiset rohkenivat tulla, toisin kuin on nyt asia yksityisluonteisissa kodeissa. Muutin Haapamäen pappilasta vasta 1.6.2000 oltuani jo vuoden kansanedustajana. Multian seurakunnalla on onni, että kirkkoherra Seppo Rahkonen asuu arvokkaan oloisessa Napoleonin aikana rakennetussa pappilassa.

Ajat muuttuvat. Olen monista ilmiöistä huolestunut. Yhä enemmän erityisesti pääkaupunkiseudulla jätetään lapsia kastamatta. Ennen Haapamäen pappilaankin tuotiin kotiini lapsia kastettaviksi. Seurakunnissa oli erityisiä kaste- ja vihkikappeleita. Onko enään ja käytetäänkö niitä alkuperäisiin tarkoituksiinsa? Ainakin Keuruulla kirkkoherranviraston yhteydessä ollut kaste- ja vihkikappeli, mikä oli 1970- ja 1980-luvuilla erittäin vilkkaassa käytössä, on jo kolmisen vuosikymmentä ollut työntekijöiden työpalaverien kokoushuoneena.

Olisiko seurakuntien mainostettava kaste- ja vihkikappeleita paikkoina, joissa kirkollisia toimituksia voi tehdä kätevästi? Näin tehtiin Keuruulla kirkkohera Heikki karttusen aikana 1970-luvulla. Monet sanoivat kampanjan olleen sysäyksenä avioliitoilleen. Toki kirkoissakin voidaan tehdä toimituksia hyvinkin pienellä väkimäärällä, kaksi todistajaa asinanomaisten lisäksi on minimi niin vihkimisessä kuin kasteessakin.

Uuteenvuoteen pyhäpäivänä voisi kertoa monia muistoja, mutta nyt hyvä lukijani kävimme Multian pappilan kirkkokahveilla ja uudenvuodenpäivän seuroissa aikana, mikä on minula arvokkaana kokemuksenani ihan koulupoika-ajoiltani.

Uudenvuodenpäivänä 1.1.2019 menen aamumessuun kirkonpenkkiin ja illalla osallistun Helsingin Säätytalolla puolustusministeri Jussi Niinistön ja rouva Leena Sharman uudenvuodenvastaanotolle.

Jumalan siunaamaa vuotta 2019 Sinulle lukijani!

Lauri Oinosen ajatuksia itsenäisyyspäivän puheessa Haapamäen seurakuntasalilla

                                    

Villasukat ja lapaset

Itsenäisyyspäivänä haluan kunnioittaa sotiemme veteraaneja niin miehiä kuin naisia. Heitä muistaa heitä, jotka ovat jo kutsutut viimeiseen iltahuutoonsa kuin myös heitä, jotka ovat keskuudessamme. Lähipäivinä menen Ylivieskaan kuulemaan 93-vuotiaalta enoltani eläviä muistikuvia Syväriltä ja sieltä perääntymisestä, kokemuksia Ihantalan taisteluista tykin laukaisijana toimimisesta ja samoista tehtävistä vielä Lapin sodassa.

Veteraanisukupolven ainutlaatuiset vaiheet eivät saa koskaan unohtua. Toivon suvuissa niitä kerrottavan tulevillekin sukupolville. Sotien ajan mahdolliset suvun jäsenten valokuvat uusittakoon digitaalisiksi ja jaettakoon laajalti sukulaisille ja muillekin asioista kiinnostuneille vuosisataisiksi perinnetallenteiksi. Tiedän täällä Keuruulla olevan suvuissa vielä sukupolvelta toisille siirtyneitä muistoja 210 vuoden takaisista tapahtumista Suomen sodan ajoilta.

Haluan nyt kuitenkin nostaa esille sitä, että koko kansakunta monin eri tavoin kävi taistelua itsenäisen Suomen puolesta. Raatteen tien suomalaisille voitokkaan tuloksen osaltaan ratkaisivat villasukat ja lapaset. Rohkenen näin sanoa, vaikka toki tiedän tuolloin käytetyn saappaissa jalkarättejä, erästä Suomen armeijan menestyksen mahdollistajaa. Jalat säilyivät lämpiminä eivätkä hiertyneet. Kostuneet jalkarätit kuivattiin hetkessä teltan kaminan äärellä ja monet flunssat jäivät tulematta.

Mutta aivan ainutlaatuista oli se että kodeista, äidit, isoäidit, vaimot ja morsiamet varustivat rintamalle lähteviä perheenjäseniään ja rakkaitaan lämpimin vaattein, joita olivat myös villasukat ja lapaset. Näitä myös kotirintamalta lähetettiin Kenttäpostin kautta rintamille perheenjäsenille tai tuntemattomille tarvitsijoille. Kotirintamallakin tkotirintamana iedettiin joukoillamme olevan puutetta kaikesta.

Oliko tämä kuinka ratkaiseva tekijä? Varmasti ainakin tämän kotirintamalta tulleen varustelun puute olisi johtanut paleltumiin, taistlutahdon lamaantumiseen, sairastumisiin ja pakkaskuolemiin. Näin tapahtui vastapuolella niin Raatteentiellä kuin monilla muillakin rintamilla ja historia kertoo, mitä tuo merkitsi.

Kuinka on on nyt? En tässä puutu itse armeijamme kykyihin. Haluan luottaa niihin, sillä ne ovat paremmat kuin muilla Pohjoismailla. Tässä viittaan kenraali Häglundin kirjaan "Kenraalin iltahuuto". Mutta kuinka on nyt kotirintama? Tästä olen huolestunut, vaikka tiedän eri maanpuolustusjärjestöjen ihailtavan ja hienon aktiivisuuden monipuolisissa toiminnoissaan.eri

Olen huolestunut kansallisesta kokonaisturvallisuudestamme minkä tahansa suuremman poikkeustilanteen kohdatessa. Tiedän viralliset varautumisemme, onhan Suomi onneksi ainut maa maailmassa, missä on viljan varmuusvarastointia. Mutta me olemme nyt arjen asioiden osalta paljon haavoittuvammissa tilanteissa kuin ennen. Olemme riippuvaisia kaupan palveluista ja nämä puolestaan ovat riippuvaisia edelleen tavaroiden eri toimittajistaan ja monien kuljetusten sujumisesta.u

Olemme erittäin riippuvaisia ulkomaankaupan toimivuudesta ja ihan toisin kuin vaikkapa viime sotien aikana. Tarvittaisiin omatoimista osaamista ja omista raaka-aineista tapahtuvaa tuotantoa. Kansalaisten ja lähiyhteisön omatoiminen selviytyminen on erittäin tärkeä asia. Siksi olen jo vuosikausia halunnut tähän kiinnitettävän huomiota.

Haluan maahamme Kansallisen Kokonaisturvallisuuden Koulutus- ja Kehittämiskeskuksen. Useat kymmenet eri tahojen vaikuttajat sanovat juuri tätä tarvittavan. Minulla on esitettävänä sopiva paikkakunta, jossa ovat myös hyvät tilat. Tämä paikkakunta on Keuruun kaupunki, jossa tilat löytyvät entiseltä Keurusselän kasarmialueelta. Lisää mahdollisuuksia löytyisi Juurikkaniemen sairaalakiinteistöistä ja täältä Haapamäeltäkin. Onhan yhdyskuntamme keskeinen olemuksen luoja entinen ala-asteemme kivinen rakennuskin vielä vailla tulevaa käyttöä keskellä Suomea risteysasemataajamassa!

Minulle isänmaan palvelus merkitsee nyt Kansallisen Kokonaisturvallisuuden Koulutus- ja Kehittämiskeskuksen saamista Keuruun kaupunkiin. Työni on siinä mielessä helppoa, että ei tule kranaatteja, on lämmintä ylle ja ruokaa riittää. En aio hellittää asiassa.

Ihminen tarvitsee aina sitä, mitä villasukat ja lapaset tarjosivat viime sotien aikana. Nämä edustivat myös läheisyyttä, lämpöa ja rakkautta.

Lauri Oinonen

Kirkkovuoden viimeisen pyhäpäivän illalla

Tänään on tuomiosunnuntain ilta. Olin päivällä Keuruun kirkon penkissä kello 10 messussa. Seurakuntamiehet järjestivät kirkkokahvit seurakuntasaliin halukkaille ja puolenkymmentä pöytää täyttyi osallistujista. Kirkkokahvit ovat ihmisten kohtaamisten paikkoja.

Monet ovat viikot hyvinkin yksin ja silloin jumalanpalvelus kirkkokahveineen voi olla hyvinkin arvokas kohtaamispaikka. Jokapyhäisestä kirkkokahvien käytännöstä on siirrytty satunnaisempaan käytäntöön, mutta onneksi on osunut tulemaan tällekin syksylle jo moniakin. Samalla sain onnitella paikalla olleita uusia kirkkovaltuutettuja valinnoistaan.

Minä seurakunnan entisenä työntekijänä en ole ehdokkaana koskaan seurakuntavaaleissa ja nyt kaupunginvaltuuston puheenjohtajuus toisi jääviyskysymyksiä kaavoitus- ja kiinteistöasioissakin, jos seurakunta olisi asioiden toinen osapuoli.

Jommassa kummassa olisi ilmoittauduttava jääviksi. Kauan sitten seurakuntien kappalaiset olivat varsinaisia jäseniä viran puolesta myös seurakunnan kirkkoneuvostossa tai yhteistalousseurakunnissa, jollainen Keuruukin oli Pihlajaveden kanssa, seurakuntaneuvostoissa. Neuvostojen puheenjohtaja on viran puolesta kirkkoherra ja varapuheenjohtaja on seurakuntalainen. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja on seurakuntalainen.

Itsenäisyyspäivä lähestyy. Ei nykyään tule itsenäisyspäivän kutsua presidentinlinnaan, mutta silti olen kutsuttu eduskuntatyöskentelyni vuoksi nyt tiistaiksi 27.11. kello 11.30 presidentinlinnaan käynnille. Olen menossa, maanantaina ostan junalipun matkalle Keuruun R-kioskilta. Maanantai 26.11 meneekin koko päivä kaupungin asioissa jälleen, aamupäivällä otamme vastaan kansliapäällikkö Päivi Nergin kaupunkiimme ja iltapäivä on kokonaan pitkäaikaisen perusturvajohtajamme Riitta Vanhasen eläkkeelle lähtemisen juhlaseminaaria ennen kaupunginhallituksen budjettikokousta.

Ennen varuskunnan ollessa paikkakunnalla Keuruulla olivat suuret itsenäisyyspäivän juhlat paraateineen, päiväjuhlineen ja varuskunnan päällikön ja kaupunginjohtajan iltavastaanottojuhlineen. Aamun jumalanpalvelukset olivat ja ovat nytkin kolmessa kirkossa sankarivainajien haudoilla käynteineen myös kolmessa paikassa Keuruulla, Haapamäellä ja Pihlajavedellä.

Nyt ei ole paraateja eikä iltavastaaottoja. Jumalanpalvelusten jälkeen on sekä Keuruun että Haapamäen seurakuntasalissa kummassakin päiväjuhla ja illalla Pihlajaveden seurakuntatalolla soihtukulkueen jälkeen kahvihetki. Keuruun kirkossa on illalla varuskuntamme viimeisen komentajan everstiluutnantti Jukka Kentalan ja hänen kanttorisisarensa järjestämä isänmaallisten runojen, laulujen ja musiikin kirkkoilta ennen Keuruun soihtukulkuetta sankarihaudoille.

Keuruulle seurakuntaslin tilaisuuteen tulee puhujaksi entinen rippikouluoppilaani hiippakuntapastori Jukka Jämsen ja Haapamäelle tyydytään vaatimattomampaan menettelyyn ja puhujaan. Minulle vain sanottiin, että tule Lauri sanomaan joku sana seurakuntasalissa. Vielä on ilmeisesti muutamia veteraanejakin tulossa tilaisuuksiin, koska kaupunginjohtaja jakoi veteraanien pöytiin menemiset kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja minun tehtäviksi.

Hyvää aikaa kohtia adventtia!

VL: Hartauskirjoitus ensi torstain 15.11. 2018 lehteen

Kiitos Seppo!

Ilman viestiäisi en olisi muistanut lähettää tätä sinulle seurakuntamme sivuille saatettavaksi.

Hyvää alkanutta viikkoa pyhäinpäivän adventin välisessä  myöhäissyksyssä!

Terveihtien

Lauri

---

Lähettäjä: Lauri Oinonen <lauri.oinonen@hotmail.fi>
Lähetetty: lauantai 10. marraskuuta 2018 20.13
Vastaanottaja: toimitus.suurkeuruu@almamedia.fi
Aihe: Hartauskirjoitus ensi torstain 15.11. 2018 lehteen

 

Valvomisen sunnuntain näköaloja

Elämme marraskuista myöhäissyksyä. Tämä on pyhäinpäivän ja adventin välistä aikaa. Maisemat ovat tummat ja mustatkin. Tummanruskeat kynnetyt pellot valmistavat maata kohti uuttä kevään kasvua talven levon aikana.  Lyhenevänä valoisamman päivän aikana näkee luonnossa myös kauas, koska kesän lehtevät puut ovat nyt lehdettömät. Havupuutkin käyvät talvilevoilleen odottamaan taas ensimmäisten kasvulukkojensa avautumista helmi-maaliskuun auringonvalon lisääntyessä jo ennen muun luonnon kevään näkyvää koittamista.

Ensi sunnuntai on valvomisen sunnuntai ja sen sanoma on Vapahtajamme tulemus kunniassa ja kirkkaudessa. Profeetta Aamoksen kirjassa ovat sanat:"Katso Hän on muovannut vuoret ja luonut tuulen. Hän ilmoittaa ihmisille tahtonsa. Hän tekee aamunkoiton ja yön pimeyden. Hänen nimensä on Herra, Jumala, Sebaot" (Aam. 4:12-13). Myöhäissyksylläkin on Jumala kanssamme, Hän on kanssamme myös kaikessa elämässämme, pimeydessäkin olipa se millaista tahansa.

Herra on turvamme polvesta polveen. Hän, Luojamme on ollut jo ennen luomista ja ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa. Tämä on minusta hyvin turvallinen näköala. Kirkkauteen korotettu Herramme on luvannut olla kanssamme jo tässä ajassa, vaikka silmämme Häntä näekään. Meille on annettu voimaksemme Raamatun sana. Tätä ei pidä vähätellä, sillä sanallaan Jumala on tehnyt luomistyönsä ja sanallaan Hän pitää luomaansa yllä ja synnyttää yhä uutta elämää.

Vaikka elämme Jumalan luomassa maailmassa, elämme samanaikaisetsi lankeemuksen todellisuuden ja anteeksiantamuksen todellisuuden keskellä. Kristuksen tulemuksessa lankeemuksen aika katoaa. Siksi apostoli Pietari sanookin: "Me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, jossa vanhurskaus vallitsee"(2.Piet. 3:13).

Uskontunnustuksissa lausumme selkeästi luottamuksemme myös Kristuksen tulemukseen. Uskomme katsoo myös kauas eteenpäin. Me emme voi tätä ymmärtää. Mutta me saammekin olla kaiken sen omistajia, mitä uskoskontunnustuksessa lausumme. Jumalan sunnitelma ja tahto toteutuu ajallaan. "Hänelle kunnia nyt ja ikuisuuden päivään asti" (!.Piet.3:18).

Lauri Oinonen

keuruun seurakunta

Venetsialaisiltana

Kesän helteet ovat ohi ja jotenkin tuntuu haikealta, että kesäkin on jo mennyt. Tänään ovat Haapamäelläkin venetsialaiset. Kun tulin puolipäivän junalla Eduskunnan Pikkuparlamentissa olleen eilisen kokouksen matkalta, oli Haapamäen risteysaseman asema-aukio täynnä torimyyjiä ja ihmisiä. Asemakiinteistön omistaja oli puuhannut venetsialaismarkkinat asema-aukiolle, jotka olivat hienossa elokuun syyssäässä menestys.

Olin kutsuttu Keuruulle tutun henkilön syntymäpäiville. Hän oli nuoruudessaan ollut monien urheilulajien Puolustusvoimien mestari varusmiesaikanaan Suomenlinnassa ja sen edessä Isosaaressa palvellessaan. Mitalit kertoivat tästä nyt jo ikääntyneen maanviljelijän nuoruuden vaiheesta. Jatkoin vielä Multian Riuttakoskelle, mutta en oikein osannut tehdä mitään erityistä, mitä olin suunnitellut. Minulla olisi ollut kymmeniä venetsialaiskokkoja, osa myös turvallisesti kosken ja joen rannalla.

Juhannuksen aikaan ei näitä uskaltanut polttaa ja se olisi ollut kiellettyäkin. Nyt en yksin innostunut niiden polttamisesta, joten kokot jäivät odottamaan myöhäisempää syksyä tai talvea tai ensi juhannusta. Ne olisivat pellon ojien tai pellon ja metsän rajojen raivauksistani syntyneinä vielä myös oivallista bioenergiaa haketettavaksi, mutta ei ole ketään niistä kiinnostunutta nykyään. Antaisin noutajalle ihan ilmaiseksi.

Kun palasin illan jo tummuessa takaisin Haapamäelle, oli Seppo Lampisen venetsialaiskokko jo hiipumassa, vain muutamia ihmisiä näkyi enää olevan kokolla. Haapamäen höyryveturipuistosta kuului iltakymmenen maissa juhlinnan ilotulituksen pamauksia, mutta lehtipuut estivät ammuttujen ilotusrakettien näkymiset. Kesän päättyminen tuo jotenkin haikean mielen. Myös naapurissani Haapamäellä on viikko sitten sulkeutunut Wanhalla yhteiskoululla taidenäyttely. Paljon siitä, mitä olin suunnitellut kesään jäi jälleen toteutumatta. Olin suunnitellut Läsirannikon omaa matkaa Satakunnan ja Varsinais-Suomen maisemiin, mutta se typistyi käynniksi Porin asuntomessuilla.

Huomenna aion mennä naapuriseurakunnan Virtain Liedenpohjan kyläkirkon messuun kello 15 alkaen. Minut on kutsunut sinne nuori Liedenpohjan perhe. He ovat lapsineen jälleen lähdössä Ukrainaan Odessaan lähetystyöhön. Olen ohikulkumatkalla vuosia sitten käynyt Liedenpohjan kirkon luona. Mutta nyt on tilaisuus päästä sisälle. Virroilla on kolme kirkkoa. Itse punainen perinteinen puukirkko on kirkonkylässä eli nykyisin kaupungin keskustassa ja Killinkosken kirkko on Killinkosken perinteikkäässä teollisuustaajamassa Ähtärin suuntaan. Virrat ikäänkuin kehystää kesääni.  Keväällä osallistuin Virtain kulttuurikesän hienoon avajaistapahtumaan Killinkosken Wanhalla tehtaalla ja syksyn saapuessa menen siis nyt Alavuden suunnalla olevaan Liedenpohjan kirkkoon.

Onneksi minä olen kokenut syksyn hienoimmaksi vuodenajaksi! Olen kuitenkin oppinut aikaa myöten pitämään muistakin vuodenajoista. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan eri luottamustehtävät, jälleen myös soteseminaareineen, rytmittävät jo elämänkulkuani kesätauon jälkeen lujasti. Saan kohdata vielä sotaveraaneja, enää vain muutamia, Keuruun yhdistyksen 50-vuotisjuhlassa ja toisaalta myös kutsuntaikäisiä heidän ensimmäisessä asevelvollisuutensa päivässä, kutsuntatilaisuudessa. Onnittelen myös kaupungin puolesta Keuruun seurakuntaa Haapamäen kirkon peruskunnostuksen jälkeisen uudelleen käyttöön oton juhlamessussa 9.9.2018.

"Vielä on kesää jäljellä, vielä on hienoja päiviä!"

Helteet vaihtuivat syyslämmityskauteen

Tänään oli syyskauden ensimmäinen Keuruun kaupunginhallituksen kokous. Palatessani kokouksesta huomasin savua ilmassa sekä Keuruun taajamassa, matkan varrella ja edelleen Haapamäellä. Monet olivat laittaneet takkaan, puuhellaan tai saunanuuniiin tulet. Helteiden jälkeen kolea syksyinen sää houkuti kokemaan uunilämmityksen lämpöä ehkäpä tunnelmaakin. Yllättävän monet olivat juuri tänään sytyttäneet tulet tulisijoihinsa.

On hyväksi hormeille, että sateen jälkeen niitä kuivataan laittamalla tulisijoihin tulet palamaan. Hormit kaipaavat kuivumista. Itse jouduin Multialla syntymäkotini pääsavupiipun kauan kestäneeseen kunnostukseen. Havaitsin talvisodan jälkeen rakennetun savupiipun vesikaton yläpuolisessa poltetuista kunnon punatiilista tehdyssä osassa muurauslaastin kivettyneen kovaksi kipsiksi, millä ei ollut enää mitään pitoa tiiliin. Toki piippu olisi pysynyt pitkäänkin pystyssä tiilien painon vuoksi, mutta kattotellinkien teon jälkeen näin hyväksi purkaa punatiiliosuuden.

Päätin rakentaa samoista kunnon ylisukupolvisista tiilistä uudelleen savupiipun. Tämä ei onnistunut, sillä osa tiilistä vaurioitui purkutyössä. Onneksi sain tiiliä kauppaneuvos Luodon aikoinaan Tarhian rannalla omistaman talon purkutyömaalta hyvältä ystävältäni. Aikoinaan Luoto on ollut myös Keuruun kunnanvaltuuston puheenjohtaja, eräs edeltäjistäni. Hänen valokuvansa on kaupunkimme valtuustosalin takaseinällä.  Vanhat tiilet olivat hyviä. Nykyaikaiset reikätiilet eivät kestäneet minun savupiippuni yläosassa kahta vuosikymmentä eivätkä ne olleet kestäneet kauppanuvoksen 1960-luvulla rakennetussa talossakaan ja purettaessa ne viimeistään hajosivat. Kunnolla poltettu savitiili kestää, Roomassa jo vuosituhansiakin.

Tänään aamulla vahvistimme betonivalulla 16 metriä pitkän Riuttakosken sillan väliarkun tukirakenteiden kantavuutta jyväskyläläisen yrityksen valmisbetonilla. Tätä jäi yli tarpeen ja minäkin sain valmisbetonia, minkä päätin käyttää syntymäkotini pääsavupiipun ylälaattaan. Koska tämä betoni oli jäykkää, minun ei tarvinnut tehdä valumuottia, vaan pystyin säästämään aikaa laittaessani ruukin paikoilleen yksinkertaisesti muurauslapiolla. Annan kymmenen vuoden takuun tölleni. (Jos menee rikki, itse korjaan.) Syksyllä 1991 korjasin navetan savupiipun ylälaatan valamalla ja se kestänyt oikein hyvin, koska tein paljon sementtiä sisältäneen ruukin muistaen isäni neuvoja. Valmisbetonista en ole yhtä varma, vaikka tilasin kosken kevätkuohuihin joutuvalle rakenteelle lujaa veden rasitusta kestävää betonia.

Riuttakosken sillan tukirakenteita joudumme vahvistamaan myös kyllästetyillä yhteen liitettävillä piirupalkella. Silta ei ole huono ollenkaan, sen kantavauus on mitoitettu 40 tonnin panssarivaunun kestäväksi. Mutta uudet puutavararekat ovat haaste ja kohdistavat rasituksen renkaiden kohdalle pistemäisesti. Vaikka olemme sillan takana mantereella, joutuisimme ikäänkuin saareen, jos silta ei kestäisi raskaita kuljetuksia, mitkä puolestaan eivät voi vaikeiden mäkien vuoksi käyttää muiden yksityisteiden kiertoreittejäkään. Riuttakosken silta lienee yksityiteiden silloista pisimpiä koko maakunnassa. Sen uusiminen maksaisi omakotitalon hinnan ja kun maksajia on lähinnä kolme, joista minä olen yksi, on hyvin mielekästä pitää hyväkuntoinen silta kunnossa. Toki painorajoitukset tulevattällekin sillalle pysyviksi, koska maan hallitukset ovat lähteneet vastuuttomalle linjalle salliessaan aina vain raskaampia rekkoja, mitkä pakottavat uusimaan valtateidenkin.

Keuruun keskustassakin Lapinsalmen silta on parhaillaan yli puoli vuotta kestävässä remontissa rekkapainojen noston takia.

Mutta tässä tapauksessa me kaikki olemme veronmaksajina maksajia. Lapinsalmen sillan vieressä on rautatie siltoineen lähes käyttämättömänä.  Liikennepolitiikkaan tarvittaisiin voimakas muutos raideliikenteen käyttämiseksi maanteiden kestävyyden ja ilmastopoliittisten tavoitteiden takia.

Niin, ne elokuun viileältä tuntuneen illan savut. Herättäjäyhdistyksen johtajana toiminut Jaakko Elenius on sanonut, savun olevan rukousta. Savussa on jotain, mikä esihistorialliselta ajalta on ollut elämän ja lämmön merkki. Oikein oltettuna puunpoltto ei saastuta. Illan savuissa poistui lähinnä kosteutta hormeista ja se hyvää huoltoa rakenteille. Huoneilmakin silloin raikastuu ja on kodikkaan lämmintä ja terveellistä.

Järvelän sukutalossa Ylivieskassa

Sain  eilen onnitella 93-vuotissyntymäpäivänään enoani Mzrtti Järvelää kotonaan Ylivieskan Olmalassa. Hän on viimeisiä sotiemme veteraaneja, joka muistaa hyvin asioita ja kykenee kertomaan totuudenmukaisesti ja eloisastikin sota-ajoista ja niiden tapahtumista.

Eilen kävin myös isoisäni isoisän rakentamassa Järvelän museotalossa Ylivieskan Puuhkalan kotiseutumuseoalueella. !970-alussa Järvelän (äitini) suku lahjoitti museoaluelle srrettynä Isoisäni isoisän Israel Järvelän ent. Hakala Ylivieskan Järviperälle rakentaman sukutalon kotiseutuseuralle. Taloa kunnostettiin talkoovoimin edelleen ympärivuotiseen juhlatalokäyttöön kaupungin keskustan tuntumassa olevalle museoalueelle. Nyt museoyhdistys yhdessä kaupungin kanssa vastaa talosta ja muutoinkin talonpoikaisen maalaismiljöön Puuhkalan museoalueesta, mitä voi itse asiassa pitää ainoana Ylivieskan matkailukohteena.

Kuuden euron pääsymaksun hintaan sisältyi myös herkullinen leivonnainen kahvin kanssa perinteikkäässä juhlatalossajossa pidetään mm. hääjuhlia, ristiäisiä ja syntymäpäiviä. Helteet ovat  ilmeisesti verottaneet kävjöiden määrää eilisenä lauantaipäivänä, kun vasta sulkemisajan edellä kirjoitin ensimmäisen nimikirjoituksen Puuhkalan vieraskirjaan. Nuori  miellyttävä opasneitonen, arkeologian opiskelija kertoi päivän olleen "vähän hiljaisemman".

Minuille rauhallisuus sopi oikein hyvin, sain kertoa oppaalle talon historiaa! Kun tulin takaisin enoni luo ja kerroin asiasta enolleni, hän sanoi opasneitosen olevan pikkuserkkuni ja omaavan ihan saman sukutaustan myös isosänsä isoisän rakentamaan taloon! Minun olisi pidettävä enemmän yhteyttä sukulaisiini, jotta pysisin paremmin asioista perillä. Äitini, joka asiat hyvin tiesi, ei ole enää kertomassa ja kotiseudullani ei ole sukulaisiani lainkaan.

Kaikkea opaskaan ei taatusti tiennyt. Sanoin uudistetussa Järvelän talossa oleva merkittävän perinnepoikkeaman alkuperäisestä rakennuksesta. Talo on arkkitehtonisesti ihan oikein hyvin kunnostettu, mutta itäpäädyn räystäät puuttuivat Israelin rakentamasta tarkoituksella ajan tyyliin. Päätyräystäs jätettiin puuttumaan, jotta seuraavat sukupolvet jatkavat rakennusta! Tämä oli Israel Järvelänkin ajatus.

Hän laajensi aikanaan Järvelän yli 200 hehtaarin tilaksi. Israel Järvelä ent. Hakala tuli vävyksi Järvelän taloon, jossa kantaäiteihini kuuluva Beata Järvelä oli vahva nainen vaikuttamaan ja otti aviomie hekseen aikansa Ylivieskan kehittäjän ja hurjan hevosajajan lähistön Hakalan talosta, kun näytti, että Järvelän suku muuoin saammuu ja Beata pakotti Israelin ottamaan myös Järveleän sukunimekseenkin. Vahva nainen tiesi mitä teki ja mieshän naisen valloittamana taipuu, vaikka olisi mitä kansainvälistä kauppiassukua tahansa ja ehkä aikansa nopeimman hevosen omistaja kautta maakuntien. Israelin sukutaustaa on selvitetty 1300 luvulle asti ja se ulottuu eri Euroopan maihin ja varhaisin tieto on Skotlannista 1300- luvulta ja legendat vievät kauemmaksikin. Nyt tarvittaisiin Beatan kalaaisia naisia suvussa tai sukuun edelleenkin.

Sittemmin Järvelän tila on moneen kertaan jaettu ja kokonaisuus on hajonnut, paitsi Hakala on isoisäni Heinon tahdosta serkullani Olavilla. Sukutalo seisoo upeasti Puuhkalassa ja kertoo tarinoita, mitkä ovat Ylivieskan historiaa.

Keurusseudun musiikkikesä huipentui Pihjlaveden vanhassa kirkossa

Tänään torstaina täyttyi Pihlajaveden vanha kirkko , joka tunnetaan myös Erämaakirkkona Keuruun Riihosta lähteneen Lauri Rantamoijasen sellokonsertin merkeissä. Ohjelmalahtiset loppuivat kuten melkein penkkien istumapaikatkin. Sellistin pikkuserkku antoi panoksensa iltaan kitarallaan sellonsoiton välissä.

Tämä Lauri Rantamoijasen konsertti päätti juhannusviikolla alkaneen torstai-iltojen musiikkitilaisuudet Pihlajaveden vanhassa kirkossa. Ilmeisen paljon konserttiyleisöstä oli tullut kauempaa tai oli kesävieraita, sillä en tuntenut kovinkaan montaa yleisön joukosta. Puukirkossa on hyvä akustiikka 1700-luvun lopulta. Ihmettelin kirkon penkissä kuinka ihmeesä kirkon penkit on 1930-luvulla sisätilojen uudistuksessa tehty ahtaiksi ja tunnin konserttikin kuten jumalanpalveluksetkin muodostuvat osin ongelmallisiksi.

Multian kesän viikko erilaisine musiikkitapahtumineen päättyi viime sunnuntaina Helsingin barokkiorkesterin konserttiin. Samoin Keuruun musiikkikesä on ohitse päättyyen viime launtaina Ilmoniemen Keuruun kirkossa olleeseen kirkon täyteiseen konserttiin. Petäjäveden vanhassa kirkossa, maailman kulttuuriperintökohde, musiikki jatkuu vielä elokuun puoliväliin, muistaakseni keskiviikoiltaisin. Aion kerran kesässä käydä Petäjäveden vanhassa kirkossakin, jossa pewrinteisesti on kesäisin pidetty myös seurakunna jumalanpalvelukset.

Nyt muistin, että onhan Keuruun vanhassa kirkossa 15. elokuuta kuten vastaavana päivänä viime vuonnakin Eila Pienimäen konsertti. Tuolloin olin tulossa Jyväskylästä kuntapuheenjohtajien päiviltä ja huomasin väentungoksen Keuruun vanhan kirkon ympärillä. Menin uteliasuuttani paikalle. Monet joutuivat kääntymään pois, elleivät olleet ennalta ostaneet lippua. Lipunmyyjä naisten muodin parissa yrittäjänä ja suunnittelijana toimiva  Anneli Merkku, sanoi minulle, että kyllä sinä Lauri jostakin lehterin sopukasta seisomapaikan löydät, löytyi jopa ahdas istumapaikkakin pylvään takaa.

Keuruulla kansa täytti Eila Pienimäen konsertissa Keuruun vanhan kirkon viimeistäkin lehterin hämärää sopukkaa myöten. Pääosa Eilan kuulijoista on tullut tuntemaan hänet 1950-luvun viihdetaitelijana, nyt Eila Pienimäki on nuoremmille täysin vieras nimi. Mutta niin on kadonnut se kulttuurimaisemakin, joka käy ilmi Eilan tunnetuimmasta laulusta "Luona vanhan veräjän".

Viime kesänä minulla oli hieno lauantaikesäillan kulttuurikokemus Hämeenkyrön viljavissa ja upeissa maisemissa Sillanpääooppera Myllykolulla. Oopperalipun tarjosi noiden maisemien mies Jouni Koskela, joka työskentelee Pirkanmaan liitossa ja tapaamme usein Pori-Parkano-Haapamäki ratatyöryhmän merkeissä. Lähdin Hämeenkyrön matkalle hyvissä ajoin tutustuen tuttuun Ruoveden kirkonkylään jatkaen Kurun, Viljakkalan ja Kyröskosken kautta Myllykolun maisemiin.

Netin ja Jounin neuvoilla en olisi osannut paikalle, en taatusti, niin mutkaisen taipaleen takana F.E. Sillanpään joulupakinoista aikanaan koko kansalle tutuksi tullut Myllykolu on. Hämeenkyrön kirkon pihalla kyselin pariskunnalta tietä oopperapaikalle, he sanoivat reitin olevan nin vaikean, että he lähtivät edelläni ajaen oppaiksi. Lähellä kotiaan he sanoivat, että nyt osaat, kun menet vain autojonen perässä. Mutta jonossapa olikin kärjessä paikallinen maanviljelijä, jonka perässä menimme koko pitkä jono hänen navetan takapihalleen! Sieltä kuitenkin viljelystie vei takaisin kylätielle ja aivan Myllykolun tienhaaraan, jossa jo oli ensimäinen opperaopastekin.

Heinäkuun viiimeiseen viikonvaihteeseen päättyy kesä monissa toiminnoissa. Tiekirkot sulkeutuvat tuolloin, onneksi kesän viimeisenä turistina ennätin tuolloin tutustua Kurun kirkkoon, missä en ollut aiemmin käynytkään. Mutta vielä on kesää jäljellä elokuussakin! Monille alkavat juuri elokuussa kesälomatkin!

Hannu Haahkalan konsertti täytti jälleen Multian kirkon

Multian 222-vuotias puukirkko täyttyi helteisen heinäkuun 17.päivän iltaseitsemältä paikkakunnan oman pojan ja syntymäkotini naapurin Tarhapäänjärven rannalta sankaritenori Haahkalan laulukonsertista. Säestäjänä oli Multian seurakunnan kanttori Jukka Kulju. Hannu Haahkala on tehnyt aktiiviuransa sotilassoittokunnissa. Erityisen merkittävä on ollut työkausi Helsingin varuskuntasoittokunnassa sekä instrumenttisoittajana että sankaritenorilaulaja.

Myös Laivaston soittokunta ja Raaseporin ja Vaasan varuskuntasoittokunnat ovat saaneet Hannu Haahkalan työpanosta. Näistä kahta viime mainittua halutaan jatkaa vapaaehtoisvoimin arvokasta perinnettä vaalien Puolustusvoimien jouduttua supistamaan palkattujen sotilassoittokuntien määrää. Helsingin varuskuntasoittokunta on suurelle yleisölle parhaiten TV:stä tuttu tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotoilta ja muista valtiollisista tapahtumista. Laivaston soittokunta on puolestaan valtakunnallisesti esillä jouluaattona Suomen Turun julistaessa joulurauhan.

Hannu Haahkala haluaa antaa synnyinseurakunnalleen Multialle lahjaksi lahjaksi sekä Multiaista satoa kesätapahtuman konsertin heinäkuussa että jouluisen konsertin joulun ollessa jo aivan ovella. Tänäänkin hän kutsui jo joulukonserttiinsa.

Multialaiset, kesäasukkaat sekä monet keuruulaiset ja jyväskyläläiset haluavat tulla Multian kirkkoon kokemaan Hannu Haahkalan upeaa laulua.

Nyt teemaaan liittyi Multian kunnan 150 juhlavuosi ja Oskar Merikannon syntymän samoin 150 juhlavuosi. Ohjelmassa oli nyt paljon Oskar Merikannon, Helsingin Johanneksen kirkon urkurin, säveltämää musiikkia. Multian ensimmäiset urut tulivat kirkkoon sen merkittävän uudistamisen jälkeen vuonna 1902 juuri Oskar Merikannon suunnittelemina. Vuoden 1960 urkujen uudelleen rakentamisessa haluttiin jättää paljon Merikannon luomaa edelleen urkuihin kuten myös urkujen uusimisessa vuonna 2006.  Multian väkiluvultaan pienessä mutta pinta-alaltaan varsin laajassa yli 1400 seurakuntalaisen

seurakunnassa ovat eräät Suomen uusimmista ja upeimmista uruista, jotka pääsevät upeasti esille hyvän akustiikan omaavassa isossa puukirkossa.

Konsertissa Sibeliuksen, Joonas Kokkosen ja Beethovenin sävellysten ohella olivat esillä Oskar Merikannon sävellyksistä mm. "Oi  muistatko vielä sen virren", "Kiitos sulle Jumalani", "Onnelliset", "Kullanmurunen", "Soivienosti murheeni soitto" ja "Oi kiitos sa Luojani armollinen".

Koska olimme Multialla, juhlakonsertti päättyi Einari Vuorelan sanoittamaan ja Juhani Pohjanmiehen säveltämään Multian lauluun.  Kirkkoherra, rovasti Seppo Rahkonen kertoi välillä Oskar Merikannon yhteyksistä Multialle aikana, jolloin ei ollut autoja. Matkat Keuruun tai Haapamäen asemilta oli tehtävä hevoskuljetuksina, Haapamäelle kulki tuolloin jo paljon junia

Pohjanmaan radalla, mutta Keuruun asemalle ei ollut näiltä aina yhteyksiä.

Kiitos naapurini Hannu jälleen upeasta konsertistasi!

Sanomaa sisältänyt musiikkitilaisuus Multian kirkossa

Kirkastussunnuntaina oli Multian kirkossa taitelija Viktor Klimenkon ja pianisti Benja Rothin yhdessä toteuttama musiikkitilaisuus, jonka järjesti Multia-Seura. Järjestäjä oli kutsunut minut avauspuheenvuoron pitäjäksi. Teemana olivat Suomi 100+ ja multialaisen evankelistan Hilja Aaltosen sanoittamat laulut.

Multialla syntynyt vapaakirkollisen herätyksen 1930-luvulla kokenut Hilja Aaaltonen s. Lehtonen eli 105-vuotiaaksi. Hänen julistuksensa oli evankelioivaa yhteiskristillisyyttä ja hän odotti hengellisen herätyksen tuloa Suomeen ajallaan. Viktor Klimenko esitti puheenvuoroissaan selkeää perinteistä kristillistä sanomaa, jota kuulee nykyisin hyvin harvoin. Sanoma oli esillä myös hänen lauluesityksissään.

Harva tiennee, että Filnlandia-hymnille ovat kahdet sanoitukset. Alkuperäiset sanat tuhon Sibeliuksen sävellykseen ovat sanomaltaan selkeää kristillistä rukousta, mutta ne ovat hyvin harvinaiset. Minäkin kuulin ensi kertaa Finladian alkuperäisin sanoin nyt Viktor Klimenkon esittämänä. Hyvät sanat ovat toki tunnetut Finlandian sanatkin. Niissä on itsenäisyyden ja kansallistunnon rohkeutta, mutta niistä puttuu rukous Herran puoleen, mikä on alkuperäisten sanojen perusajatus.

Omassa puheenvuorossani oin esille Hilja Aaltosen nuorena 18 kilometrin takaa jalan tekemiä kirkkomatkoja läeltä Pylkönmäen rajaa Multian kirkolle ja hänen silloiselta Multian kirkkoherralta Oskar Kätöltä saamaansa siunausta hengelliseen tehtävään. Hilja Aaltonen uskovaisena ja vapaakirkolliseen herätykseen kuuluvana oli myös lottatyössä, koska hän rakasti isänmaata myös tällä konkreettisella palvelustyöllä.

Iloitsin, että noin kolmisekymmentä kirkkoviersta koonneen sananjumalanpalveluksen tuli pari tuntioa myöähemmin kirkko täyteen isänmaamme Suomi 100+ ja Hilja Aaltosen uskonerintöä vaalivaan konserttiin. Kiitän, että minäkin sain olla mukana ja luottamustehtävässä alkupuheenvuoron käyttäjänä. Vierailijoiden esityksen ja sanoma oli upea isänmaallis-kristillinen kokemus.

Juhannuksen hartauskirjoitus

Juhannus - valon ja ilon juhla

On juhannusaika - juhla ja juhannus. Suomessa ja Pohjolassa elämme vuoden valoisinta aikaa. Keuruulla jälleen väkilukumme kasvaa ainakin kolmikertaiseksi Ison Kirjan juhannusjuhlien ja lukuisten kesävieraitten ja vapaa-ajan asunnoilleen saapuvien ansiosta. Keskikesän suuri juhla on osa suomalaisuutta myös Suomen lipun päivänä ja siniristiliput saavat hulmuta suvisissa maisemissamme läpi juhannusyön.

Aiemmin juhannuksen valkeaan aaltoon kirkoissamme kuuluivat juhannuskonfirmaatiot rippialboineen ja juhannushäät valkopukuisine morsiamineen. Nyt seutukunnallamme ovat rippikoulut jo konfirmaatioineen ohitse. Rippikoululaisista vanhempineen, kummeineen ja ystävineen ovat kirkkomme täyttyneet jo alkukesän viikonloppuina ennen juhannusta ja vihkiäiset ovat siirtyneet paljolti heinä- ja elokuulle. Muistan kaipauksella juhannusaattoa kolmen vuosikymmenen takaa, jolloin tehtäviini lähtiessä autossani oli viisi vihkiraamattua juhannuksen vihkipareille annettavaksi.

Juhannus saa nimensä Vapahtajamme edelläkävijästä, Johannes Kastajasta ja siksi juhlapäivän nimi on myös Johannes Kastajan päivä. Nimi Johannes, josta Jussit, Juhat jne. ja ulkomailla Giovannit, Johnit, Ivanit ja monet muut ovat saaneet nimensä, merkitsee Raamatun alkukielessä ilmaisua "Jumala on armollinen".

Meillä jokaisella niin naisilla kuin miehilläkin ovat omat nimemme ja jokaisen elämällä on tarkoitus Jumalan luomistyössä.

"Jo ennen syntymääni Herra kutsui minut. Kun vielä olin äitini kohdussa, hän antoi nimen." Luojamme on tiennyt myös nimemme on ennen syntymäämme! Hän on siis tiennyt nimen antajien ajatukset jo ennalta. Elämä on todella Jumalan antama tässä ajassa ja kirkkautta varten jokaiselle. Jumala kutsuu myös meitä Jesajan kirjan 49:5 sanalla:"Sinä olet minun

palvelijani". Hän tarvitsee meitä, jotta hyvä voisi tapahtua tykönämme ja kauempanakin.

Hyvää juhannusta!

Lauri Oinonen

Keuruun seurakunta

Äitienpäivän tuntoja 20§18

Äitienpäivä tänään Kukan nimipäivänä on jo illassa. Hellettä on jatkunut ja useita päivä ja näin lähipäivillekin luvassa. Tänään kävin äitini ja samalla paikalla myös isäni haudalla Multian Sinervän hautausmaalla. Vein Multian kotipaihaltani aikanaan äitini istuttamien narsissien juuri nyt puhjenneita leikkonarsisseja komean kimpun haudalle. Monet muutkin olivat vastaavilla tavoilla läheistensä haudoilla tuomassa kukkia tai kastemassa niitä.

Menin päivällä Multian kirkon pyhäpäivän jumalanpalvelukseen, jossa oli paljon uusien virsien musiikillista sanomaa. Kirkkoväki on kuitenkin vähentynyt äitienpäivän jumalanpalveluksissakin työurani alkuajoista merkittävästi. Ilmeisesti äitienpäivän vietto on vuosien saatossa menettänyt yhteisöllistä luonnettaan ja privatisoituminen elämässä on tullut tilalle.

Papin työssäni vielä kyläkoulujen ollessa voimissaan oli kiirettä ehtiä laajan Keuruun seurakunnan eri kylien äitienpäiväjuhlille, joille opettajat olivat koonneet oppilaiden ohjelmaa. Koulujen tilat täyttyivät ääriään myöten. Onko nyt ollut Keurusseudulla yhtään koulujen äitienpäiväjuhlaa? Tietääkseni ei ole. Seurakuntienkin äitienpäiväjuhlat ovat harvassa. Aikanaan Haapamäellä äitienpäivä oli koko taajaman suuri kevättapahtuma. Jumalanpalvelukseen tultiin lasten kanssa koko perheinä isovanhempia ja sukulaisia myöten ja sen jälkeen oli äitienpäivän lähetyslounas seurakuntasalissa.

Ajat muuttuvat, se on selvää. Mutta olemmeko menettämässä yhteisöllisyyttä? Tätä kyselen. Perinteet kantavat ja niillä olisi annettavaa muutosten maailmassa.

Avustajana Pihlajaveden kirkon messussa

Tänään on rukoussuntai, mikä edeltää helatorstaita. Sain eilen kutsun tulla avustajaksi ehtoollisen jakoon Keuruun seurakuntaan kappeliseurakuntana kuuluvan Pihlajaveden kirkon kevätmessuun. Itsenäisenä vielä ollessaan Pihlajavesi oli 1960-luvun loppupuolella yli 2300 asukkaan kunta ja seurakuntana se oli oma kirkkoherrakunta 1990-luvun puoliväliin saakka säännöllisine jumalanpalveluksineen ja omine työntekijöineen.

Pappilassa asui kirkkoherra perheineen Koipijärven rannalla lähellä palvelukeskusta Asemakylää, jonka asemalla yhä pysähtyvät vanhan Pohjanmaan radan junaparit Haapamäki-Seinäjoki rataosalla. Laulaja Koopin kauppana (isovanhemmat omistivat) tunnetun kaupan lopettua kylän väki päätti itse kauppatoiminnan jatkumisesta entisessä säästöpankin talossa Kauppalan nimellä. Tiloissa toimii kirjaston sivupiste ja kahvio kaupan toimintojen lisäksi.

Talviajaksi Pihlajavesi hiljenee noin 500 asukkaan kappeliseurakunnaksi, mutta kevään koittaessa ja kesän saapuessa väkimäärä moninkertaistuu. Entiset asunnot ja rantoja täyttävät vapaa-ajan asunnot saavat asukkaansa. Suuren Pihlajavesi järven rannat kuten muidenkin järvien rannat ovat lähes täysin rakennetut. Vapaita rantatontteja on vaikea löytää.

Nykyisin jumalanpalveluksia on kerran kuussa paitsi kesäaikana kesä-, heinä- ja elokuussa, jolloin on vanhassa kirkossa jumalanpalvelus joka sunnuntai. Vanha kirkko on yksi Yrjö Karilaan Pikkujättiläisessä nimeämistä Suomen seitsemästä matkailuihmeestä, koska kirkon yhdessä sakarassa ovat "kirkkovierairaiden haamut" hirsiseinällä. Kyse lienee taitavan veistäjän luomasta valo-optisesta ilmiöstä.  Vanha kirkko honkien erämaassa on suosittu vihkikirkko, jonne vihkipareja tulee kautta maan ja ulkomailtakin. Tarina kertoi, että ei ole tiedossa yhtäkään vanhassa kirkossa vihittyä avioparia, joille olisi tullut avioero.

Itse kirkkoa käytetään vain kevätkaudella pääsiäisen ajasta toukokuun loppuun ja syyskuusta jouluun. Tavisin jumalanpalvelukset ovat 1960-luvun lopulla valmistuneella seurakuntalolla. Juhannuskirkko on kuitenkin perinteisesti 158 vuotta täyttävässä ("uudessa") kirkossa kirkonkylällä, jolloin kirkkoon halutaan kutsua 50 vuotta aiemmin konfirmoituja erityisesti.

Tänään meitä oli toimihenkilöineen kaikkiaan 14 henkeä messussa. Pihlaveden kirkko on muutama vuosi sitten kaunistettu ulkomaalauksella ja sisätiloissa ovat komeat perinteiset kynttiläkruunut ja monia puuleikkauksia löytyy kirkon seinäpintojen laudoituksista. Toivoisin kovasti enempi käyttöä tälle upealle kirkolle. Kirkonkylä on jo vuosikymmeniä sitten hiljentynyt, kunnatalo suljettiin Keuruusen liittymisen vuonna 1969, kansakoulu vähän aiemmin ja postiasema kolmatta vuosikymmentä sitten. Lähistöllä ollut Rekolan vanhainkoti lopetettiin ja vanhukset siirrettiin Keuruun uuteen Lehtiniemen vanhainkotiin Keuruun keskustaan. Marjanviljelyn komea peltoaukea mäen rinteille avautuu ihan kirkkopihalta ja muutaman lähitalon väestä löytyvät uskolliset kirkkovieraat, kun kirkon kellot kutsuvat sanan äärelle.

Tänään oli naiskuorokvartetin laulua kanttori Kaja Jantsikenen johdolla ja pastori Seppo Viljasjärven säestämänä, joka oli jumalanpalveluksen pappina, minä oli ehtoollisenvietossa avustajana. Suomen kirkossa on menetetty paljon maaseudun toimintojen hiljentymisen myötä. Pihlajavesi kuten entinen nykyisen Mänttä-Vilppulaan kuuluva Pohjaslahden seurakuntakin kilpailivat Lapuan hiippakunnan kärkisijoista sekä lähetyskannatuksessa Yhteisvastuukeräyksen tuloksessa seurakuntalaista kohti. Toiminta kylillä oli molemmissa seurakunnissa vilkasta lähetys-, raamattupiiri- ja kuorotoimintoineen.

Kirkkoherrat ja diakoniatyöntekijät tekivät kotikäyntejä ja lukuisat kinkerit kokosivat väkeä sankoin joukoin kylillä. Pihlajavedellä oli uskollisia kirkkoherroja ja elämäntyönsä seurakunnassa tehneitä kanttoreita. Samoin Pohjaslahdella ensimmäinen kirkkoherra teki uskollisesti koko yli 40 vuoden elämäntyönsä Pohjaslahden seurakunnassa.

Myös hänen jälkeensä Pohjaslahtikin sai uskollisia kirkkoherroja, kuntaliitoksen myötä seurakunta jatkoi vuosikymmeniä sekä Pihlajavedellä

että Pohjaslahdella kirkkoherrakuntana yhteistaloudessa suuremman kanssa. Nyt Pohjaslahti on täysin sulautunut Mänttä-Vilppulan kapunkiseurakuntaan, mutta Pihlajavesi on onneksi sentään kappeliseurakunta, jolla on oma kappelineuvostonsa.

On käytetty sanontaa "saariston silmä sammuu", kun maamme rannikon seurakuntien pysyvä asutus on vähentynyt, kuntia on liitetty ja samoin seurakuntia. Papit ja seurakuntien työntekijät kuten muutkin virkahenkilöt ovat lähes kadonneet saaristosta. Vastaavasti voi sanoa, että maaseudun valotkin syksyn tullessa paljolti käyvät sammuksiin. Vakinaisille asukkaille tulee hyljätyksi jätetyn tunto suoraan tai tiedostamatta, kun ei ole omia pappeja ja seurakunnan työntekijäitä.

Omien kanssa asuminen olisi tärkeää. Vaikka teimme parhaamme, jotenkin tunsin hieman meidän jumalanpalveluksen toimittajien pettävän paikallisia pihlajaveden asukkaita, kun me vain tulimme ja toimme jumalanpalveluksen, mutta heti sen jälkeen lähdimme. Tämä on toki huikean paljon parempi kuin mitään. Mutta minulle, joka olen kokenut elävän ja varsin aktiivisen Pihlajaveden seurakunnan, kuten naapurissamme Pohjaslahden seurakunnankin, tuli haikea olo ja tunne sisimpään.  Toivon, että tämä tunteeni näin kirjoitettuna ei pilaisi kevättä 2018, toivon meidän iloitsevan viikolle luvatusta lämmöstä ja auringosta, kylvötöiden avautuvista mahdollisuuksista ja kevään kaikista puuhista. Hyvää helatorstain viikkoa!

Day After Tomorrow: 1. tulviminen, 2. lumimyrsky, 3. jääkausi

Aihe: Day After Tomorrow: 1. tulviminen, 2. lumimyrsky, 3. jääkausi

 

Olisiko ilmaston muutos sittenkin otettava todesta?

Olemme kuulleet paljonkin ilmaston muutoksesta. Moni on jo väsynyt koko asiaan ja sivuuttaa sen mielellään. Mutta olisiko sittenkin aika havahtua asiaan? Day After Tomorrow elokuva tuo esille hätkähdyttäviä  mahdollisia tulevaisuuden asioita, joiden taustalla on Golf virran äkillinen, lähes täydellinen pysähtyminen ja meren jäähtyminen pohjoisella Atlantilla. Aluksi tulivat valtavat sateet. Elokuva sijoittuu New Yorkiin. Sateiden tuloksena kaupungin katuvesijärjestelmä menee tukkoon ja kadut tulvivat. Tämän jälkeen vettä tulee lisää ja lisää. Lopulta rahtilaivakin lipuu New Yorkin kirjastoon eteen, jonne osa elokuvan päähenkilöistä on paennut. Samalla ilma kylmenee ja alkaa massiivinen lumimyrsky, joka liittyy toisiin pohjoisella pallonpuoliskolla oleviin lumimyrskyihin ja koko pohjoinen pallonpuolisko joutuu lumen alle.

Elokuvassa lumimyrskyn laannuttua yläilmakehän hyytävän kylmä ilma pamahtaa maan pinnalle ja jäähdyttää kaiken maan päällä olevan. Samalla kaikki elollinen elämä, joka ei ole lämpölähteen edessä jäätyy ja kuolee, kuten eräät New Yorkista patikkamatkalle etelään lähteneet kokevat, mutta kirjastoon jääneet selviävät kiitos sulkeutumisen yhteen tilaan ja kirjojen polttamisen tuoman lämmön.

Viimeinen vaihe elokuvassa on puhdasta teoriaa ja sitä on kritisoitu, että se ei ole edes mahdollista, mutta ensimmäinen ja toinen vaihe muistuttavat jo paljon Suomen ns. viime talvea, jossa pitkittynyt, vetinen syksy vaihtui lumisateeseen ilman maan routimista ja vesistöjen jäätymistä teräsjääksi. Samaan aikaan on tieteellistä näyttöä, että Golf virran vauhti on hidastunut.

Käynnissä on kahden eri tason ilmiö eli ilmaston lämpeneminen ja Golfvirran hidastuminen, kuten tutkimusprofessori Petteri Uotila Ilmatieteen laitokselta kertoi Ilta-Sanomille vuonna 2015. Täten pahoin pelkään, että syksy pitenee ja vetistyy, jonka jälkeen lyhentynyt talvi tulee lumikuormalla, jota seuraa vetinen kevät ja kesä. Tuloksena routiminen jää olemattomaksi, metsätraktorit uppoavat metsiin ja 76 tonniset rekat uppoavat sorateille. Täten Suomen puuperusteiset taloudelliset ja ympäristötavoitteet olisi saavutettava nostamalla energiatehokkuutta. Puukuljetuksia tulisi aktiivisesti ohjata rautateille ja koko rataverkko tulisi ottaa täyskäyttöön. Puutavaralogistiikkaan olisi saatava uusi linjaus, jossa keveymmät rekat toimittaisivat puun nykyistä useammille rautateiden lastausasemille.

Puubiomassaa emme voi jättää hyödyntämättä, eikä paluuta hevosvedolla toimivaan metsuritoimintaa ole laajassa mittakaavassa, mutta toisaalta Suomen nykyinen tehometsänhoito on törmäämässä yhä suurempiin logistisiin ongelmiin, joita on mahdoton ratkaista nykyisellä rakenteella. Sitä, mihin Golf virran hidastuminen johtaa lopulta, tuskin näemme, mutta toivottavasti ei sentään Day After Tomorrow elokuvan jääkauteen. Mutta ei kai tätäkään voida sulkea pois. Noin 10 000 vuotta sitten Suomi oli jään peitossa. Ilmaston muutos kohtaa niin kaupunkeja kuin maaseutuakin, ihmisten ei kuitenkaan kannattane sitä edistää

Lauri Oinonen
Keuruu/Haapamäki

Pääsiäiselle 2018

On pääsiäsilauantain ilta. Hiljainen viikko ja 40 vuorokauden mittainen paastonaika ja pitkäperjantai ovat takana. Hiljaisen viikon tiistaina osallistuin Haapamäen iltakirkkoon, mikä pidettiin yhtenäiskoulun eteisalulassa Haapamäen kirkon ollessa vuoden päivät remontissa. Edessäni olivat koulun seinällä sankarivainajien nimitaulut koulun oppilaista ja Haapamäen ja Riihon kansakoulupiirien alueilta. Haapmäen yhteiskoulun oppilasalue kattoi näitä paljon suuremman alueen, koska oppilaita keskikouluun ja varsinkin lukioon tuli useiden kuntien alueelta. Olen monta kertaa nähnyt nuo taulut. Nyt ne olivat kuin alttaritauluina lyhyen jumalanpalveluksen ajan edessäni. Koetin laskea nimein määrää, en saaanut etäisyydeltäni tarkkaa lukua, koska yhteensä niitä oli oli yli kuudenkymmen, muutamia oli kahteen kertaan, koska sama henkilö oli saattanut olla em. kansakoulujen ja sitten yhteiskoulun oppilas.

Huomioni kiinnittyi siihen, että joukossa oli yksi naisen nimikin yhteiskoulun muistolaatoissa kesäkuulta 1944. Harvoin muistamme, että miesten rinnalla uhrin isänmaamme puolesta antoivat myös lotat ja sotilaskotisisaret. Nyt tämä tuli esille poikkeuksellisessa jumalanpalveluspaikassa. Tänään muistan myös lottia erityisesti, koska on äitini 102-vuotissyntymäpäivä. Hänen matkansa päättyi runsas kolme vuotta sitten, joten onnittelen ajatuksin ja Multian kirkonkylällä Sinerväjärven hautausmaalla illan tummuessa kirkastuvat haudalla kynttilät.

Huomenna on kristikunnan pääsiäinen. Osallistun kello 10 messuun. Ylihuomenna 2.pääsiäispäivänä saan olla sananjumalanpalvelusten papin tehtävissä Multian kirkossa kello 10.00 ja Petäjäveden seurakuntatalolla kello 13.00, jossa seurakunnan kirkko on myös remontissa. Petäjävedellä on tosin jo vuosien ajan säästösyistä pidetty talvikauden jumalanpalvelukset seurakuntalolla kirkon äärellä-

Auringon päiväsaikaan paistaessa kirkkaasti Keski-Suomen yli 60 senttimetriä paksuille vielä ihan valkoisille hangille saamme viettää pääsiäistä. Hieman jännitän, tuleeko toiselle pääsiäispäivälle vielä talven ennustettu lumipyry kirkkomatkoilleni Haapamäeltä Multian kautta Petäjävedelle ja sieltä Keuruun Liikuntapuiston Sompalaan, jossa emerituskaupunginjohtajamme ja kunnallisneuvos Osmo Kärkkäinen viettää varsin hyväkuntoisena ja iloista elinvoimaa uhkuvana 80-vuotisjuhlapäiväänsä.

Hyvää Pääsiäistä 2018!

Jaakkiman Sanomiin hartauskirjoitusta Lauri Oinoselta

Siunatkoon Jumala Suomen itsenäisyyden toista vuosisataa

Olemme aloittaneeet toisen vuosisadan valtiollisesti itsenäisen Suomen taipaleella. Oma äitini ja isäni olivat syntyneet Suomen suuriruhtinaskunnassa Venäjän keisari Nikolai toisen aikana. Suomessa on vielä elossa henkilöitä, jotka ovat syntyneet ennen itsenäistymistä, mutta varhaislapsuudesta käsin heillä tuskin on tietoisia muistikuvia tuosta ajasta. Isäni Sulo Oinonen 1909 syntyneenä muisti hyvinkin asioita nyt ajalta yli sadan vuoden takaa Jaakkiman Ihalan ja Oinaanvaaran kyliltä.

Elämme historian taitekohdissa myös siinä, että vielä on keskuudessamme viime sotien veteraaneja, kuten oma enonikin Ylivieskassa ja hänellä on vielä hyvin muistissa tapahtumia Syväriltä, Ihantalasta ja Lapin sodasta aina Kilpisjärven kolmen valtakunnan rajalle lipunnostoon 27.4.1945 asti. Viimeiset talvisodan taistelujen veteraanit ovat jo lähes kaikki kutsuttu viimeiseen iltahuutoonsa. Itse en enää tiedä lähipiiristäni ainuttakaan talvisodan veteraania tai lottaa tuolta ajalta.

Neljäs käsky " Kunnioita isääsi ja äitiäsi", koskee laajalti tajuttuna myös kaikkia meitä vanhempia ihmisiä ja sukupolvia.

Tähän joukkoon kuuluvat myös he, jotka ovat jo päässeet lepoon tämän ajan töistä ja taisteluista. Jokaisen heidän ansiostaan me saamme elää tässä ajassa ja olla osalliset kaikesta siitä, mitä meillä nyt on. Kovin helposti luulemme kaiken olevan omaa ansiotamme. Liian helposti unohdamme yhteiskuntamme, hyvinvointimme, vapautemme ja oikeuksiemme rakentuvan sille perustalle, jonka aiemmat sukupolvet ovat luoneet ja täten mahdollistaneet meidänkin

nykyisyytemme.

Vanhassa testamentissä on vahvasti Jumalan johdatus Israelin kansan eri vaiheissa. Vaikka valittu kansakin miltei jatkuvasti poikkesi Jumalan tahtomalta tieltä, ei Jumala koskaan halunnut hylätä kansaansa. Hän lähetti profeettansa ja palvelijansa eri vuosisatojen aikana julistamaan oikeudenmukaisuuden ja parannuksenteon sanomaa. Aina, kun kansa nöyrtyi Jumalan tahdon noudattamiseen, seurasi siunaus. Jumala johdatti kansansa luvattuun maahan niin Egyptin orjuudesta kuin Babylonian vankeudestakin. Oikeudenmukaisuuden noudattamisesta seurasi siunaus, mutta Jumalan käskyjen unohtamisesta tai tietoisesta hylkäämisestä rangaistus. 

Jumala on antanut käskyt ainutkertaisen elämän käyttöohjeiksi niin kansoille kuin jokaiselle henkilöhtaisestikin tuomaan siunausta elämään. Kun itsenäinen Suomi sodista pelastuneena ja Karjalan heimo menetyksistä nousseena käy nyt toiselle itsenäsisyytemme vuosisadalle, kiittäkäämme Jumalaamme johdatuksesta niin sotien kuin rauhan aikoina. Ottakaamme vastaan rauhan aika Jumalan suurimpana ajallisena lahjana. Vaikka keskuudestamme poistuu sodan ajan taisteluitten sukupolvi, muistakaamme kiittäen heitä. Koen erityisesti sotiemme ajan suomalaisten perinnön velvoittavan meitä kaikessa elämässämme. 

Saakoon ikiaikojen Jumala siunata Suomen kansaa ja Karjalan heimoa sekä kirkastakoon Pyhä Henki meille Vapahtajamme sovitustyön pelastuksena synnin, kuoleman ja pimeyden valloista.

Lauri Oinonen

TM, rovasti

Keuruu/Haapamäki

 

Joulun lapsesta syntisten Vapahtaja

Vaikka joulu on jo takana ja Nuutinpäiväkin nyt lauantaina, elämme silti kirkkovuoden joulupiiriä, mikä kestää kynttilänpäivää seuraavan lauantain ehtookellojen soittoon asti. Nyt loppiaisen jälkeen kohtaamme evankeliumiteksteissä aikuistuneen Jeesuksen.

Toisen loppiaisen jälkeisen sunnuntain aihe on, Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Hän osoittaa Vanhan Testamentin profeetta Jesajan lupausten täyttyneen. Jumalan valtakunta saapui ihmiseksi tulleessa Sanassa ajan ja paikan todellisuuteen.

Kaanaan häissä Jeeus teki ensimmäisen tunnustekonsa, tarjottavaa viiniä riitti. Usein tällä tapahtumalla ihmisten kesken pilkataan uskoa ja raittiutta. Tosiasia kuitenkin, jonka monet ovat kokeneet henkilökohtaisesti ihmeenä, on se että Jeesus on poistanut elämästä alkoholin orjuuden ja viina sekä viini ovat vaihtuneet vedeksi.

Raittius ja tipaton tammikuu ovat ihan hyviä asioita. Mutta kuten Haapamäen katulähetyksessä toiminnan perustaja usein sanoi, raittius ei pelasta Jumalan edessä, vaan siihen tarvitaan syntisten Vapahtajaa, Jeesusta Kristusta. Kodin arjessakaan kattilan ulkopuolen pesu ei riitä, vaan kattila on puhdistettava sisältäkin.

Kun ihminen haluaa olla aito ja rehellinen, paljastuvat synnit omasta elämästä. On asioita, joita voi yrittää korjata ja välttää tulevaisuudessa. Mutta yhä enemmän omatunto nostaa esille asioita, jotka ovat eivät vain vaikeasti korjattavissa vaan peruuttamattomasti tehtyjä lähimmäistä ja Jumalan tahtoa vastaan. Sielunvihollinen koettaa ajaa ihmisen epäuskoon ja epätoivoon.

Jumala kuitenkin tahtoo hyvää jokaiselle. Hän ei halua kenenkään jäävän sielunvihollisen haltuun ja juuri siksi Hän lähetti Poikansa Vapahtajaksemme, joka hankki kuolemallaan vapautuksen syyllisyydestä ja synnin vallasta.

Lauri Oinonen

Keuruun seurakunta