Venetsialaisiltana

Kesän helteet ovat ohi ja jotenkin tuntuu haikealta, että kesäkin on jo mennyt. Tänään ovat Haapamäelläkin venetsialaiset. Kun tulin puolipäivän junalla Eduskunnan Pikkuparlamentissa olleen eilisen kokouksen matkalta, oli Haapamäen risteysaseman asema-aukio täynnä torimyyjiä ja ihmisiä. Asemakiinteistön omistaja oli puuhannut venetsialaismarkkinat asema-aukiolle, jotka olivat hienossa elokuun syyssäässä menestys.

Olin kutsuttu Keuruulle tutun henkilön syntymäpäiville. Hän oli nuoruudessaan ollut monien urheilulajien Puolustusvoimien mestari varusmiesaikanaan Suomenlinnassa ja sen edessä Isosaaressa palvellessaan. Mitalit kertoivat tästä nyt jo ikääntyneen maanviljelijän nuoruuden vaiheesta. Jatkoin vielä Multian Riuttakoskelle, mutta en oikein osannut tehdä mitään erityistä, mitä olin suunnitellut. Minulla olisi ollut kymmeniä venetsialaiskokkoja, osa myös turvallisesti kosken ja joen rannalla.

Juhannuksen aikaan ei näitä uskaltanut polttaa ja se olisi ollut kiellettyäkin. Nyt en yksin innostunut niiden polttamisesta, joten kokot jäivät odottamaan myöhäisempää syksyä tai talvea tai ensi juhannusta. Ne olisivat pellon ojien tai pellon ja metsän rajojen raivauksistani syntyneinä vielä myös oivallista bioenergiaa haketettavaksi, mutta ei ole ketään niistä kiinnostunutta nykyään. Antaisin noutajalle ihan ilmaiseksi.

Kun palasin illan jo tummuessa takaisin Haapamäelle, oli Seppo Lampisen venetsialaiskokko jo hiipumassa, vain muutamia ihmisiä näkyi enää olevan kokolla. Haapamäen höyryveturipuistosta kuului iltakymmenen maissa juhlinnan ilotulituksen pamauksia, mutta lehtipuut estivät ammuttujen ilotusrakettien näkymiset. Kesän päättyminen tuo jotenkin haikean mielen. Myös naapurissani Haapamäellä on viikko sitten sulkeutunut Wanhalla yhteiskoululla taidenäyttely. Paljon siitä, mitä olin suunnitellut kesään jäi jälleen toteutumatta. Olin suunnitellut Läsirannikon omaa matkaa Satakunnan ja Varsinais-Suomen maisemiin, mutta se typistyi käynniksi Porin asuntomessuilla.

Huomenna aion mennä naapuriseurakunnan Virtain Liedenpohjan kyläkirkon messuun kello 15 alkaen. Minut on kutsunut sinne nuori Liedenpohjan perhe. He ovat lapsineen jälleen lähdössä Ukrainaan Odessaan lähetystyöhön. Olen ohikulkumatkalla vuosia sitten käynyt Liedenpohjan kirkon luona. Mutta nyt on tilaisuus päästä sisälle. Virroilla on kolme kirkkoa. Itse punainen perinteinen puukirkko on kirkonkylässä eli nykyisin kaupungin keskustassa ja Killinkosken kirkko on Killinkosken perinteikkäässä teollisuustaajamassa Ähtärin suuntaan. Virrat ikäänkuin kehystää kesääni.  Keväällä osallistuin Virtain kulttuurikesän hienoon avajaistapahtumaan Killinkosken Wanhalla tehtaalla ja syksyn saapuessa menen siis nyt Alavuden suunnalla olevaan Liedenpohjan kirkkoon.

Onneksi minä olen kokenut syksyn hienoimmaksi vuodenajaksi! Olen kuitenkin oppinut aikaa myöten pitämään muistakin vuodenajoista. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan eri luottamustehtävät, jälleen myös soteseminaareineen, rytmittävät jo elämänkulkuani kesätauon jälkeen lujasti. Saan kohdata vielä sotaveraaneja, enää vain muutamia, Keuruun yhdistyksen 50-vuotisjuhlassa ja toisaalta myös kutsuntaikäisiä heidän ensimmäisessä asevelvollisuutensa päivässä, kutsuntatilaisuudessa. Onnittelen myös kaupungin puolesta Keuruun seurakuntaa Haapamäen kirkon peruskunnostuksen jälkeisen uudelleen käyttöön oton juhlamessussa 9.9.2018.

"Vielä on kesää jäljellä, vielä on hienoja päiviä!"

Helteet vaihtuivat syyslämmityskauteen

Tänään oli syyskauden ensimmäinen Keuruun kaupunginhallituksen kokous. Palatessani kokouksesta huomasin savua ilmassa sekä Keuruun taajamassa, matkan varrella ja edelleen Haapamäellä. Monet olivat laittaneet takkaan, puuhellaan tai saunanuuniiin tulet. Helteiden jälkeen kolea syksyinen sää houkuti kokemaan uunilämmityksen lämpöä ehkäpä tunnelmaakin. Yllättävän monet olivat juuri tänään sytyttäneet tulet tulisijoihinsa.

On hyväksi hormeille, että sateen jälkeen niitä kuivataan laittamalla tulisijoihin tulet palamaan. Hormit kaipaavat kuivumista. Itse jouduin Multialla syntymäkotini pääsavupiipun kauan kestäneeseen kunnostukseen. Havaitsin talvisodan jälkeen rakennetun savupiipun vesikaton yläpuolisessa poltetuista kunnon punatiilista tehdyssä osassa muurauslaastin kivettyneen kovaksi kipsiksi, millä ei ollut enää mitään pitoa tiiliin. Toki piippu olisi pysynyt pitkäänkin pystyssä tiilien painon vuoksi, mutta kattotellinkien teon jälkeen näin hyväksi purkaa punatiiliosuuden.

Päätin rakentaa samoista kunnon ylisukupolvisista tiilistä uudelleen savupiipun. Tämä ei onnistunut, sillä osa tiilistä vaurioitui purkutyössä. Onneksi sain tiiliä kauppaneuvos Luodon aikoinaan Tarhian rannalla omistaman talon purkutyömaalta hyvältä ystävältäni. Aikoinaan Luoto on ollut myös Keuruun kunnanvaltuuston puheenjohtaja, eräs edeltäjistäni. Hänen valokuvansa on kaupunkimme valtuustosalin takaseinällä.  Vanhat tiilet olivat hyviä. Nykyaikaiset reikätiilet eivät kestäneet minun savupiippuni yläosassa kahta vuosikymmentä eivätkä ne olleet kestäneet kauppanuvoksen 1960-luvulla rakennetussa talossakaan ja purettaessa ne viimeistään hajosivat. Kunnolla poltettu savitiili kestää, Roomassa jo vuosituhansiakin.

Tänään aamulla vahvistimme betonivalulla 16 metriä pitkän Riuttakosken sillan väliarkun tukirakenteiden kantavuutta jyväskyläläisen yrityksen valmisbetonilla. Tätä jäi yli tarpeen ja minäkin sain valmisbetonia, minkä päätin käyttää syntymäkotini pääsavupiipun ylälaattaan. Koska tämä betoni oli jäykkää, minun ei tarvinnut tehdä valumuottia, vaan pystyin säästämään aikaa laittaessani ruukin paikoilleen yksinkertaisesti muurauslapiolla. Annan kymmenen vuoden takuun tölleni. (Jos menee rikki, itse korjaan.) Syksyllä 1991 korjasin navetan savupiipun ylälaatan valamalla ja se kestänyt oikein hyvin, koska tein paljon sementtiä sisältäneen ruukin muistaen isäni neuvoja. Valmisbetonista en ole yhtä varma, vaikka tilasin kosken kevätkuohuihin joutuvalle rakenteelle lujaa veden rasitusta kestävää betonia.

Riuttakosken sillan tukirakenteita joudumme vahvistamaan myös kyllästetyillä yhteen liitettävillä piirupalkella. Silta ei ole huono ollenkaan, sen kantavauus on mitoitettu 40 tonnin panssarivaunun kestäväksi. Mutta uudet puutavararekat ovat haaste ja kohdistavat rasituksen renkaiden kohdalle pistemäisesti. Vaikka olemme sillan takana mantereella, joutuisimme ikäänkuin saareen, jos silta ei kestäisi raskaita kuljetuksia, mitkä puolestaan eivät voi vaikeiden mäkien vuoksi käyttää muiden yksityisteiden kiertoreittejäkään. Riuttakosken silta lienee yksityiteiden silloista pisimpiä koko maakunnassa. Sen uusiminen maksaisi omakotitalon hinnan ja kun maksajia on lähinnä kolme, joista minä olen yksi, on hyvin mielekästä pitää hyväkuntoinen silta kunnossa. Toki painorajoitukset tulevattällekin sillalle pysyviksi, koska maan hallitukset ovat lähteneet vastuuttomalle linjalle salliessaan aina vain raskaampia rekkoja, mitkä pakottavat uusimaan valtateidenkin.

Keuruun keskustassakin Lapinsalmen silta on parhaillaan yli puoli vuotta kestävässä remontissa rekkapainojen noston takia.

Mutta tässä tapauksessa me kaikki olemme veronmaksajina maksajia. Lapinsalmen sillan vieressä on rautatie siltoineen lähes käyttämättömänä.  Liikennepolitiikkaan tarvittaisiin voimakas muutos raideliikenteen käyttämiseksi maanteiden kestävyyden ja ilmastopoliittisten tavoitteiden takia.

Niin, ne elokuun viileältä tuntuneen illan savut. Herättäjäyhdistyksen johtajana toiminut Jaakko Elenius on sanonut, savun olevan rukousta. Savussa on jotain, mikä esihistorialliselta ajalta on ollut elämän ja lämmön merkki. Oikein oltettuna puunpoltto ei saastuta. Illan savuissa poistui lähinnä kosteutta hormeista ja se hyvää huoltoa rakenteille. Huoneilmakin silloin raikastuu ja on kodikkaan lämmintä ja terveellistä.