Säätieteilijät ennakoivat kylmiä talvia ja perustelevat tätä auringon antaman energian vaihteluväleillä.
Suomessa on ollut 1950- ja 1960-luvulla kylmiä pakkastalvia, jolloin mittarit näyttivät pitkiä aikoja pakkasta -30 astetta ja enemmänkin.
Kansakouluajoilta muistan tähtikirkkaat pakkasaamut, kun kävelin yli kuuden kilometrin kansakoulumatkaa. Polkupyörällä ajaen olisi ilmavirta "polttanut kasvot eikä potkukelkkakaan olisi pakkaskelillä luistanut.
Koulukyytejä ei ollut paitsi silloin, kun isäni lähti kirkonkylälle asioille tai vei maitotonkan osuuskaupan myymälään. Koska Soutujoentietä ei aurattu, paitsi Riuttakoskelle asti silloin, kun naapuri sahanomistaja tarvitsi sahatavaran kuljetuksia Keuruun asemalla. Siksi Keuruun osuusmeijerin maitoautokaan ei kulkenut, kun tie ei ollut aurattu. Hevoskyydeillä vietiin Sydänmaanahon, Tarhapään ja Soutujoen kyläkaupoillekin myytävät tavarat kovimman ja lumisimman talven aikaan.
Talvella 1963 meni pakkasmittari tammikuun puolivälin vaiheilla Riuttakoskella "pesäänsä", mikä merkitsi -34 astetta ja vasta maaliskuun 4. päivä alkoi näyttää lukemia, mitkä jo 6.3. menivät sitten suoja-asteiden puolelle. Noissa pitkäaikaisissa pakkaslukemissa ei ollut mitään ihmeteltävää, ne olivat tavanomaisia jo joulukuun alkupuolellakin.
Kun 1961 alkoi kulkea Soutujoen tietä linja-auto, pääsin tuolloin jo Keuruulla oppikoulua käyvänä reilun puolen kilometrin linja-auton kyytiin ja minulle pakkaslukemat olivat silloin enää vain lämpömittarilukemia, ei tarvinnut kulkea matkaa Multian kirkonkylälle.
1960-luvun alkupuolella nuorilla naisilla oli muoti pukeutua ohuisiin ihonvärisiin nailonsukkiin sääoloista riippumatta, housuja naiset eivät vielä tuolloin käyttäneet. Kun Soutujoen/Tarhapään bussi jätti Tamppimäellä matkustajat Multia-Keuruu bussilla matkaa jatkaviksi ja palasi toista Multialle, olivat muotitietoisten nuorten naisten sääret käytännössä paljaina vain ohuissa nailoneissa suuressa paleltumisvaarassa -30 asteen pakkasessa, ellei yhteysbussi tullut välittömästi. Villasukathan olisivat näyttäneet "liian maalaisilta".
Nyt olemme ikään kuin unohtaneet, mitä ovat pakkaset Pohjolan oloissa. On lämpimät autot ja keskuslämmitykset ilman halonhakkuita ja puiden kantamisia. Mutta onko meiltä totuus unohtunut?
Kun sähkö tulee töpselistä ja lämpö pattereista, onko unohtunut se, mitä tarvitaan, että näin todella tapahtuu?
Meillä Riuttakoskella kyllä tiedettiin, että sähkö tulee koskesta, olihan Riuttakoskessa Multian ensimmäinen sähkögeneraattori ollut jo vuosikymmeniä ja siksi saha-alueella oli sähkövaloja ja Riuttakosken tienvarsikin oli sahatavaran varastoalueena valaistu satojen metrien matkalta. Kun saha lopetti antoi hyvä naapurini minun käyttää ilmaiseksi sähkölaitosta ja myllyä. Tiesin, että energiaa tulee, kun nostaa teollisuuskanavan vesiluukkuja ja varmistaa myllylaitoksen uumenissa ovat remmit paikoillaan.
Kun lähdin Helsinkiin opiskelemaan, en pystynyt enää huolehtimaan sähkölaitoksesta, oli luovuttava ilmaisesta Riuttakosken sähköstä ja jouluksi 1969 tuli sitten Keuruun sähkön virta töpseleihin. Pakkasten aikaan sähkölaitos Riuttakoskella kaipasi jäiden poistoa lohisihdeistä. Vaikka virtaava vesi ei jäädy, veden pinta teollisuuskanavassa hiukan vaihteli ja aiheutti lohisihdin eteen pystyyn meneviä jäälohkareita, mitkä vaikeuttivat riittävää veden virtaamista teollisuuskanavasta turbiiniin. Monena tähtikirkkaana yönä muistan hakanneeni noita veden virtausta estäneitä jäitä.
Nyt vesi virtaa miltei tulvien syyssateiden ansiosta noissa paikoissa. Poissa on turbiini ja generaattori, kotimaista ja puhdasta luonnollista energiaa menee ihan hukkaan.
Mutta mitä käy, jos Keuruun Sähköllä ei olisikaan ostettava energiaa asiakkaille toimitettavaksi? Onneksi Keuruulla 2000-luvun alussa oleva hakkeella ja turpeella käyvä energialaitos lämmön ja myös sähkönkin tuotantoon. Mutta sähkö, mihin tuolla on kapasiteettia on riittävä vain yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen tarpeisiin, sitä ei riittäisi edes teollisuuslaitoksillekaan tarpeeksi eikä ainakaan yksityistalouksille. Töpseleistä ei tulisi virtaa? Millä valmistettaisiin ruokaa, miten toimisivat öljypolttimetkaan talojen lämmittämiseksi?
Suomessa olemme unohtaneet aivan liiaksi poikkeusolot. Pakkasella ei tuulivoima paljoa toimi eikä talven aurinkokaan paljoa sydäntalven kuukausina lämmitä aurinkopaneeleitakaan. Olemme hyvin paljon tuontisähkön varassa, mitä tuodaan sekä erityisesti Venäjältä, Norjasta ja Ruotsista. Kahdesta viime mainitusta tulee vesivoimalla tuotettua sähköä. Kesällä Pohjoismaissa vedet olivat alhaalla, toivatko syksyn sateet missä määrin vettä, on tärkeä kysymys.
Tässä tilanteessa on hyvin vaarallista ajaa alas suomalaista turvetuotantoa. Energiaomavaraisuudessa turve on lämmön ja sähkön turva. Tämä on nyt tainnut unohtua? Toivottavasti päättäjät haluavat katsoa tosiasioita ja toimia niiden mukaan. !960-luvulla junat kulkivat raskaissa kuljetuksissa pääosin höyryvoimalla. Nyt tarvitaan jo logistiikassakin sähköä.
Mutta tulevaisuutta ajatellen tarvitaan järkeä. Ei ole varaa toimia "muotivirtausten mukaan", kuten nuo 1960-luvun alun nuoret naiset pakkasellakin. Turve on kuin villasukka, jota tarvitaan, jos halutaan elää lämpimästi.
