17.5.23

Keskustan ehdokkaitten vaalityö toi kannatukseen hyppäyksen

Me Keskustan kansanedustajaehdokkatt teimme kukin hyvää vaalityötä. Itse oli nyt kansanedustajaehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä. Se oli minulle käytänöllisintä. Ratkaisevaa oli se, että arvostamani henkilöt ihan Keskustan johtoa myöten toivoivat minun lähtevän ehdokkaaksi. Monet vaalit kokeneena tiesin haasteet valinnan osalta. Enhän keuruulaisena voinut edes saada omaa ääntänikään, koska ääneni meni Keski-Suomen vaalipiiriin.

Vaikka vaaleista tulee aina dehdokkaalle kuluja ja aikaa menee eri toimiin, koen, että oli hyvä olla aktiivisesti itse mukana. Enhän sivullisena olisi oikein osannut ollakaan. Vaalikenttäkin on aina vaikuttamisen areena. Maaleja tulee paremmin kentällä kuin katsomossa.
Kentällä on pelaaja ja voi vaikuttaa tulokseen, vaikka ei sattuisi itse maalia laukaisemnaankaan. Joukkuepelissä jokainen on vaikuttaja tulokseen.

Monet gallupit antoivat huonoja ennusteita Keskustalle. Hallituskumppanit antoivat leiman punavihteästä hallituksesta, vaikka totuus olikin Keskustan osalta aivan muuta. Vaalikauden lopulla Keskusta osoitti kiitettävästi linjassa EU:n synnyttämiä metsiin kohdistuvia uhkia kohtaan. Mutta tämä asiallinen vietsi ei tavoittanut enää ääänestäjiä. Varsin monet hallitusviisikon televisioesiintymiset kansan silmissä leimasivat Keskistan kumppaniensa kaltaiseksi.

Vaalityössä sain kohdata paljon mielenkiintoisia ihmisiä, joita en olisi muutoin kohdannut. Sain keskustella asiallisten ihmisten kanssa ilman turhia väittelyitä. Kun en saanut riittävää rahoitusta omalle maakunnalliselle vaalilehdelleni, minkä aineisto oli minulla lähes painovalmiina koossa, jouduin luopumaan vaalilehdestäni, missä olisin halunnut esitellä tuntematonta minääni ja tavoitteitani ihmisten arjen ja elämän asioissa sekä laajemmissa asioissa. Siksi on ihan ihme, että löytyi henkilöitä, jotka äänestuvät monien joukosta minuakin.
Vielä kerran Kiitos äänestäjilleni!

Uusimaa oli vaalipiirinä uusi tuttavuus. Ehdokkaitten kesken oli tavattoman hyvä yhteishenki kannustaen ja rohkaisten toinen toistaan.
Koin tämän hienona asiana, ihan senkin vuoksi kannatti olla ehdokkaiten joukossa ja kokemukseni mukaan itseäni parempien parissa!
Keskutalla on järjestöväkeä ja yllättävän paljon nuoria keski-ikäisiä. Uudellamaalia Keskustan perinteet ovat kunniakkaat vuosikymmenten ajoilta ja sen vaikutus näkyi.

Juuri äskettäin tuli uusi gallup-tukimus puolueiden kannatuksesta julkisuuteen. Se meni ennakko-odotukseni mukaan. Pidin varmana, että vaalityön vaikutus nosti Keskustan kannatuksen galluppeka korkeammalle. Mikä vaikutus on Kekustan valinnalle mennä oppositioon? Ymmärrän puoluejohdon pettymyksen vaalituloksen johdosta. Mutta olisiko sittenkin tappio tunnustaen ollut jätettävä ovi raollleen hallitusvastuun kantamiselle?

Kuntavaikuttajana minulle ei ole nyt keskustalsia kontakteja tulevan hallituksen ministereihin eikä heidän laajaan avustajajoukkoonsakaan. Toki minulla ovat hyvät valmuidet yhteistyöhön poliittisista näkemyksstä riippumatta. Asiathan ovat mielestäni tärkeintä.

Toivon menestystä hallitusneuvottelijoille ja ennen kaikkea hallitustyöskentelylle. Koen, että nyt oltava "terveesti itsekäs" suhteessa EU:hun. Uuteen velkaan ei ja sen kautta varmaan maksajan osaan ei pidä mielestäni mennä. Ukrainaa tulee autaa, mutta rahan on mentävä Ukrainaan apua tarvitseville. Suomi voisi varmistua tästä parhaiten, kun raha menisi ilman, että EU olisi välissä.

Nyt edessä ovat normaaline kunnalsiten asioiden ohelle myös perinteiset Kunnallisjohdon päivät Lahdessa kahden päivä tapahtumana.
Ensi maanantai-ilalle on kutsukortti tilaisuuteen, missä on mukana Tanskan puolustusvoimien komentaja. Ajassamme ovat uudet haasteet.

14.5.23

Hi, I'm Nicola

Hi, I'm Nicola
Tinder Logo
Hi, I'm Nicola
KNOW MORE
Tip: Turn on push notifications
Turn on push notifications to see your new matches immediately.
Tinder Logo
Instagram Twitter Facebook

12.5.23

Your personal data has leaked

Hi,

I am a professional hacker and have successfully managed to hack your operating system.
Currently I have gained full access to your account.

In addition, I was secretly monitoring all your activities and watching you for several months.
The thing is your computer was infected with harmful spyware due to the fact that you had visited a website with porn content previously.

Let me explain to you what that entails. Thanks to Trojan viruses, I can gain complete access to your computer or any other device that you own.
It means that I can see absolutely everything in your screen and switch on the camera as well as microphone at any point of time without your permission.
In addition, I can also access and see your confidential information as well as your emails and chat messages.

You may be wondering why your antivirus cannot detect my malicious software.
Let me break it down for you: I am using harmful software that is driver-based,
which refreshes its signatures on 4-hourly basis, hence your antivirus is unable to detect it presence.

I have made a video compilation, which shows on the left side the scenes of you happily masturbating,
while on the right side it demonstrates the video you were watching at that moment...

All I need is just to share this video to all email addresses and messenger contacts of people you are in communication with on your device or PC.
Furthermore, I can also make public all your emails and chat history.

I believe you would definitely want to avoid this from happening.
Here is what you need to do - transfer the Bitcoin equivalent of 500 USD to my Bitcoin account
(that is rather a simple process, which you can check out online in case if you don't know how to do that).

Below is my Bitcoin account information:

bc1qujdfkefrs0p8423uns7qercgqk6ys5pp8eym5r

Once the required amount is transferred to my account, I will proceed with deleting all those videos and disappear from your life once and for all.
Kindly ensure you complete the abovementioned transfer within 55 hours (2 days +).
I will receive a notification right after you open this email, hence the countdown will start.

Trust me, I am very careful, calculative and never make mistakes.
If I discover that you shared this message with others, I will straight away proceed with making your private videos public.

Bye.

Someone matched with you on Tinder!

It's a Match!
Tinder Logo
Someone matched with you on Tinder!
FIND OUT WHO
Tip: Turn on push notifications
Turn on push notifications to see your new matches immediately.
Tinder Logo
Instagram Twitter Facebook

11.5.23

Lauri Oinonen Blogitus, it's a Match!

Hi Lauri Oinonen Blogitus, it's a Match!
Tinder Logo
Hi Lauri Oinonen Blogitus,
it's a Match!
FIND OUT WHO
Tip: Turn on push notifications
Turn on push notifications to see your new matches immediately.
Tinder Logo
Instagram Twitter Facebook

Rautatien historiaa Haapamäen ympärillä


Suomessa junaliikennettä on ollut yli 160 vuotta. Vuonna 1862 alkoi säännöllinen henkilöjunaliikenne Helsingin ja Hämeenlinnan välillä.
Keisari Aleksanteri toisen aika Suomen suuriruhtinaskunnassa oli voimakasta edistyksen ja kehityksen aikaa. Tuolloin luotiin pohjaa kaikilla sektoreilla tulevalle Suomen itsenäisyydelle. Rautatieliikenne antoi aivan uudet mahdollisuudet ihmisten liikkumiselle ja tavaroiden kuljetuksille.

Keuruun seutu pääsi rautatien vaikutuspiiriin jo 1883, jolloin valmistui rata Tampereelta Nikolainkaupunkiin ( nykyiseen Vaasaan) Haapamäen kautta. Radan rakentaminen kokonaisuudessaan tapahtui erittäin nopeasti, kolmessa vuodessa. Ratalinjaus on yhä käytössä Orivedellä 1960-luvulla tehtyjä oikaisuja lukuun ottamatta. Näsijärven itäpuolelle rakennetun radan katsottiin luovan yhteydet sekä Längelmäveden että Keurusselän vesistöihin.

Radoilla haluttiin luoda yhteydet silloin tärkeään sisävesiliikenteeseen. Siksi oli mielekästä rakentaa Pohjanmaan radalta rata suoraan Päijänteelle Jyväskylään ja jatkaa sieltä Keiteleen vesistöön Suolahden satamaan. Rata Pietarista Nikolainkaupunkiin oli tarkoitus toteuttaa lähes vt 18 linjausta myöten, mutta ohi Jyväskylän pohjoispuolitse Kuivasmäen, Multian ja Ätsärin kappeleiden ja Välimaan läpi Nikolainkaupunkiin. Risteysasemaksi Pohjanmaan radalle suunniteltiin ja rakennettiin Myllymäki, mutta risteykseksi muodostui kuitenkin Seinäjoki.

Keuruun kunnan alueelle tuli kaksi asemaa, Keuru (nykyinen Haapamäki) ja Kolho (nykyisin Mänttä-Vilppulan kaupungissa). Nyt Keuruuseen kuuluva Pihlajaveden asema sijaitsi silloin Pihlajaveden kunnassa. Jyväskylään menevän radan valmistuminen 1897 toi rautatien ja Keurun aseman kirkonkylään ja Haapamäen risteysasema sai nykyisen nimensä.
Keuruun silloiselle rovastille radan rakentaminen ja kiroilevat, rivoja puhuvat sekä juopottelevat radan rakentajat olivat peruuttamasti mieltä koskettava järkytys, kun rata tuli pappilan ja kirkkojen välille ennestään rauhalliseen pihapiiriin. Ongelma on edelleen liikkumisessa, suorin ali- tai ylikulku Pappilanniemen asuinalueelta kaupungin keskustaan puuttuu ja ihmiset joutuvat loikkimaan radan yli kieltotaulusta huolimatta.

Poikittaisradan kokonaisuus ja haara Haapamäeltä Poriin on idea itse Nobelin veljeksiltä! He toivat Venäjän ja jokireittien kautta Kaspianmeren alueen öljyä Laatokan Sieklahteen (Lahdenpohjan kauppala Jaakkiman seurakunnassa). Aikanaan tuo oli suurta toimintaa ollen sama määrä öljyä kuin Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen käyttämä öljyn määrä historiatietojen mukaan. Nobelin veljekset veivät öljyä eri Euroopan maihin. Venäjän vallankumous ja poliittiset muutokset tyrehdyttivät sittemmin toiminnan. Idea Haapamäki-Pori radastakin toteutui vasta 1938 kunnallismiesten päästyä lähemmin reitistä sopuun.

Rautatiehallituksella oli 1920 lovun lopulla suunnitelma viivasuorasta radasta Haapamäeltä Ylivieskaan. Kun asiaan tulivat poliitikot, rata "jalostui" mutkittelevaksi Keski-Suomen radaksi Haapajärvi-Suolahti, mistä oli jo rata Jyväskylään. Tilannetta olisi korjannut eduskunnan päättämä rata Haapamäki-Multia-Saarijärvi ja tällöin tästä olisi voinut kokonaisuudessaan muodostua lyhyin ratayhteys tätä rataa käyttäen pääkaupungin ja Oulun välille. Ratalinja avattiin metsään, mutta sota-ajat estivät rakentamisen ja sen jälkeen poliittiset päätökset.

Näin Porin ratakin jäi "mieron tieksi", koska sille ei muodostunut kuljetuksia logistisesti syöttävää rataa koillisen Suomen metsäisistä maakunnista. Myös uitot olivat sotien jälkeen parhaimmissa voimissaan vesistöjen maakunnissa Multian latvavesiltä alkaen ja siksi Multian uitto- ja hevosmiehet vastustivat Multian rataa kansalaiskokouksessa peläten töidensä menettämistä! Uitot loppuivat Multialta vuonna 1963, jolloin Riuttakoskenkin 234 metriä pitkässä uittorännissä meni viimeinen "hännänvedon"-luonteinen uitto. Ensimmäiset "Magirukset" ilmaantuivat samaan aikaan Multiankin maanteille suuntina Pori, Kotka tai Hamina. Uittoränni siirtyi historiaan 15-19. 10 1995, pyynnöstäni jätettiin syntymäkotini maalla olevat uittoränniin ohjaavat puurakenteet maatumaan muistona uljaasta ajasta, mikä ei enää palaa. 





It's a Match!

Someone matched with you on Tinder!
Tinder Logo
Someone matched with you on Tinder!
It's a Match!
FIND OUT WHO
Tip: Turn on push notifications
Turn on push notifications to see your new matches immediately.
Tinder Logo
Instagram Twitter Facebook

It's a Match!

It's a Match!
Tinder Logo
It's a Match!
FIND OUT WHO
Tip: Turn on push notifications
Turn on push notifications to see your new matches immediately.
Tinder Logo
Instagram Twitter Facebook

10.5.23

It's a Match!

It's a Match!
Tinder Logo
Someone matched with you on Tinder!
It's a Match!
FIND OUT WHO
Tip: Turn on push notifications
Turn on push notifications to see your new matches immediately.
Tinder Logo
Instagram Twitter Facebook

Someone matched with you on Tinder!

It's a Match!
Tinder Logo
Someone matched with you on Tinder!
It's a Match!
FIND OUT WHO
Tip: Turn on push notifications
Turn on push notifications to see your new matches immediately.
Tinder Logo
Instagram Twitter Facebook

It's a Match!

Someone matched with you on Tinder!
Tinder Logo
Someone matched with you on Tinder!
FIND OUT WHO
Tip: Turn on push notifications
Turn on push notifications to see your new matches immediately.
Tinder Logo
Instagram Twitter Facebook

Someone matched with you on Tinder!

Someone matched with you on Tinder!
Tinder Logo
Someone matched with you on Tinder!
It's a Match!
FIND OUT WHO
Tip: Turn on push notifications
Turn on push notifications to see your new matches immediately.
Tinder Logo
Instagram Twitter Facebook