19.11.07

Maanantai-iltana 19.11.2007

Tänään vahvistui jo eilen tullut tieto TEHY:n lakkouhan päättymisestä. Kaikille ja ennen kaikkea potilaille ja hoitoa tarvitseville on hyvä, että uhannutta lakkoa ei tullut. Lakkoon valmistautumisesta on jo ennättänyt tulla tiettyjä kuluja, mutta nämä ovat vähäistä sen rinnalla, mitä kaikkea lakko olisi merkinnyt.
 
Hoitajille palkankorotus on ansaittu ja he myös uutisten kuvissa kokivat pallkojen korotukset hyvänä. Tapasin tänään synnyinpitäjäni Multian kunnanvaltuutetun. Hänen näkökulmansa oli palkankorotusten vaikutus kunnan veroprosenttiin. Vaikka valtio tulisi kunnille apuun, kuten pidän aivan välttämättömänä, paineet jo muutonkin kireään kunnallistalouteen ovat kovat. Lakonuhan aikana suuri yleisö ainakin mediassa antoi lupaukset verojen korottamiselle, kunhan vain hoitajille saadaan palkkoja korotettua. Onko mieli sama, kun verot sitten nousevat. Sama paine aivan varmasti terveyspalvelujen maksuihin. Tällöin pidettävä määrätietoisesti huolta, että eläkeläiset ja muut pienituloiset eivät joutuisi  nyt tapahtuneiden palkankorotusten maksajiksi.
 
Pitäisi etsiä keinoja estää ylisuurten optioiden ja osinkojen maksua valtion yhtiöiden osalta. Jotain saataisiin tuoltakin.Olisiko viisasta tinkiä valtion velan lyhentämisestä? Ts. tehdä lainaa
hoitoalan paremman palkkatason puolesta, olisiko tämä ratkaisu? Entä kuinka hoidamme muut
palkkojen korotyukset niille ryhmille, jotka aivan selvästi jäävät nyt suhteellisesti palkkakuoppiin? Nämä ovat tulevaisuuden ja jo lähitulevaisuuden asioita. Viisaita neuvoja otan mielelläni vastaan osoitteella: lauri.oinonen@eduskunta.fi

Helpottava uutinen

Nyt sunnuntai-illalla näyttää tulleen helpottava uutinen, jonka mukaan TEHY:n lakon uhka olisi ohitse. Arkkiatri pelkosen ilmeestä uutisten kuvasta paistoi nyt selvä helpotus, joka oli hyvä merkki: Lakon uhka on ohi. Tunnen henkilökohtaisesti arkkiatri Pelkosen. Hän on käynyt Keuruullakin ja olen kaupungin puolesta ollut hänen vastaanottajia Keuruulla. Arkkiatri on hyvin sympaattinen ja oikeudenmukainen henkilö. Olisi ollut suuri vahinko, jo hänen arvovaltansa ei olisi auttanut sopuun.
Poliitikoilla ei ole hänen arvovaltaansa asiaan.
 
Nyt voivat ennen kaikkea sairaiden omaiset huokaista helpotuksesta. Samoin itse hoitoa tarvitsevat, vaikka kaikkein välttämättömin hoito olisikin turvattu potilasturvalailla. Silti siihenkin olisi voinut jäädä aukkoja kaikesta huolimatta. Hyvä, että tuota lakia ei nyt atrvitse ottaa käyttöön. Uskon myös hoitoalan henkilöiden palkkojen nousevan. Kuntien kannalta on välttämätöntä, että valtio kompensoi palkkojen noususta tulevan laskun täysimääräisenä kunnille. Muutoin jouduttaisiin kunnissa veroprosenttien korotuksiin. Toki valtionkin on jostakin saatava rahansa hoitajien palkkojen korotuksiin, mutta valtiolla on enempi keinoja ilman veronmaksajan lompakolla käyntiä. Huomenna saamme lisätietoja helpottavaan uutiseen liittyen.
Haluan kiittää arkkiatri Pelkosta vaikean tilanteen aiheuttaman ongelman ratkaisuun viemisestä.

11.11.07

Isänpäivän illalla

Tänään sunnuntaina on ollut isänpäivä. olin mukana Multian kirkon jumalanpalveluksessa aamupäivällä. Sen jälkeen päivä jatkui Multian Marttojen isänpäivälounaalla Multian seurakuntakodilla. Tapasin useita tuttuja henkilöitä, he olivat odottaneet, että tulen tapani mukaan tähän tapahtumaan.Tarkistin myös, että edellisiltana Multian Sinervän hautausmaalla isäni haudalle sytyttämäni kynttilä oli palamassa. Multian Riuttakoskella oli hieman talvisempaa kuin Haapamäellä. Purstinvuori oli jälleen upea näky. Vuoren huippu oli lumisten puiden peittämä ja muualla vuoren rinteillä ja alaosassa puut olivat lumettomat, tummanvihreä kuusimetsä vielä kesäasussaan.
 
Huomenna maanantaina on poikkeuksellisesti istuntopäivä eduskunnassa. Kello 14.00 alkava täysistunto tulee televiosta suorana lähetyksenä ykköskanavalta. Maanatait ovat normaalisti maakunta- ja kuntapäiviä, nyt tämä on otettu täysistuntokäyttöön ja sama tapahtuu joulukuussa ennen joulua maanantaipäiville. Olen saanut erittäin paljon sähköposteja TEHY:n lakkohanketta ja irtisanomisia koskien sekä nämä peilattuna hallituksen esitykseen hoidon takaamisesta myös työtaistelun alan henkilöiden irtisanoutumisten aikana. Mielipiteitä on lähetetty kahteen suuntaan , puolesta ja vastaan hallituksen esitystä kohtaan ja samalla hoidoistaaan huolestuneet ovat voimakkaasti vaatineet hallitukselta toimia hoitojen jatkumiseksi. Näin tuleekin tapahtumaan, sillä hallituksen esitys on menossa eteenpäin nopealla aikataulullaan.
 
Mielestäni tärkeintä on turvata hoidot ja hoitajien palkkoja on voitava myös korottaa palkkakauopastaan, joka on pitkäaikaisen jälkeenjääneisyyden suuri epäkohta. Alalle on saatava lisää myös lisää väkeä. Jo nyt on pulaa hoitajista, mihin joudummekaan, jos hoito- ja hoivatyön palkkoihin ei tällä vaalikaudella saataisi kunnon korotuksia.

9.11.07

Perjantai-iltana 9.11.2007

Tervehdys eduskunnasta! Kello on 21.25. Juuri päättyi eduskunnan täysistunto, jossa keskeisin asia oli hallituksen esitys välttämän hoidon saamisesta mahdollisen hoitotyön lakon aikana. Eräät eduskunnan valiokunnat kokoontuvat myös viikonlopun aikana, jotta eduskunta pääsee  maanantaina ylimääräisessä täysistunnossa käsittelemään kiireellisen ja välttämättömän hoidon turvaamista mahdollisen lakon aikana.
 
Tuusulan Jokelan koulun erittäin ikävät tapahtumat ovat antaneet tumman sävynsä koko loppuviikkoon. Haluan myötätunnolla ajatella, heitä kaikkia jotka menettivät läheisensä järkyttävällä tavalla.
 
Huomenna lauantaina toimitan synnyinseurakuntani Multian kirkossa kunnioitetun emännän ja monen lapsen äidin hautaansiunaamisen omaisten pyynnöstä. Vastaavalla tavalla palvelen kaksi viikkoa myöhemmin samassa paikassa multialaisen miehen siunaustilaisuudessa. Pidän arvokkaana asiana, että tutut henkilöt haluavat osoittaa luottamusta näissä ainutkertaisissa tehtävissä. Antakoon ikiaikojen Jumala voimaa näihin hetkiin niin omaisille kuin minullekin.

7.11.07

Suomen historian murheellisin koulupäivä 7.11.2007

Tämä päivä, keskiviikko 7.11.2007 jää historiaan Suomen murheellisimpana koulupäivänä. Uutiset Tuusulan kunnan Jokelan koululta ovat järkyttäneet jokaista. Suurin suru on niissä perheissä, joita kuolemat ovat koskettaneet. Haluan lausua heille syvän osanottoni, vaikka en taida tuntea ilmeisesti henkilökohtaisesti heistä ketään, sillä en heti muista ketään tuttua tuolta alueelta.
 
Tarkemmat uutiset kertovat lisää tapahtumien kulusta. Syvimpiä syitä ei välttämättä saada koskaan selville. Olin tänään mukana hallituksen tiedonantotilaisuudessa eduskunnan auditoriossa. Tämän ovat tiedotusvälineet välittäneet tänä iltana.
Eduskunnassa puhemies Sauli Niinistö teki oikean päätöksen keskeyttää istunto ja siirtää laaja-alainen kansainvälistä kriisinhallintapolitiikkaa käsittelevä keskustelu ensi viikkoon.
 
Olemme tämän surullisen tapahtuman johdosta monien kysymyksien edessä. Suuri sana eri kysymysten kohdalla on: MIKSI?
Vastauksia eri kysymyksiin ei ole helppoa saada. Mutta toivon, että kysymyksiä silti esitetään, kun niitä jaksetaan tehdä. Esimerkiksi, olisiko poliisi voinut tehdä jotain toisin? Olisiko poliisin hyökkäys heti sisälle vielä voinut pelastaa ihmishenkiä vai olisiko tullut poliisiuhrejakin?
 
Ihailen koulun opettajien ja oppilaiden toimia ennalta-aavistamattomassa tilanteessa. Mitä olisi ollut surmansa saaneilla kerrottavaa tapahtumasta? Olivatko he kenties urhollisesti estämässä tapahtumia ja saivat surmansa sankareina? Koulun rehtori varmaan yritti henkensä hinnalla torjua tapahtumia. Suruliputus kautta Suomen huomenna 8.11.2007 kertoo tapahtuman syvästä viillosta suomalaiseen yhteiskuntaa.

3.11.07

Pyhäinpäivän iltana 2007

Tänään on pyhäinpäivä, joka on joutunut jo illan pimeäksi. Aamulla annoin äidilleni kirkkokyydin Keuruun kirkkoon, jossa olin itsekin mukana. Jumalanpalveluksen jälkeen osallistuin Keuruun vanhan kirkon puistossa Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille ja sankarihaudoille osoitettuun kunniakäyntiin. Paikalla puhui Pioneeri- ja Suojelukoulun johtaja  majuri Marko Alamäki. Hän on karjalaista sukua, isoisänsä Jalmari Alamäki perusti sotien jälkeen maatilan Karjalassa menettämänsä tilalle Haukilammille Haapamäen tuntumaan.
 
Osallstuin myös vaimoni kanssa Haapamäen iltapäpäiväjumalanpalvelukseen Haapamäen kirkossa. Alttarille sytytettiin 23 kynttilää, jotka muistuttivat edellisen pyhäinpäivän jälkeen poisnukkuneista seurakuntalaisistamme. He olivat tulleet minulle yli 35 Haapamäen vuoteni aikana tutuiksi. Muistan heitä siunaten ja kiittäen. Ensi lauantaina toimitan kouluvuosieni luokkatoverin äidin hautaansiunaamisen Multian kirkossa. Minulla on yleensä vapaaehtoisesti talkooperiaatteella toimitettavia kirkollisia toimituksia aina päivämäärilleen sovittuina kalenterissa. Koen luottamuksen osoituksena jokaisen toimituspyynnön. Haluan täyttää toivomukset jos suinkin mahdollista. Yleensä saan ajat soviteltua.
 
Ensi lauantaille olisi ollut kutsu Äetsään, jossa olisi ollut entisen Kiikan-keikyän yhteiskoulun 50-vuotisjuhlat. olin koulussa uskonnon tuntiopettajana lukuvuoden 1971-1972. Nyt palvelen synnyinseurakuntani kirkossa koko ikäni tuntemani talon emännän työn tehneen henkilön viimeisellä matkalla. Pyhäinpäivä muistuttaa, että yhdyskuntamme on taivaassa.

2.11.07

Terveiset PN:n kokouksesta Oslosta!

59. Pohjoismaiden neuvoston Oslon kokous on taas pidetty ja kotiutuminen edessä!

Puheita pidettiin paljon ja omalta osaltani toin esille kaksi mielestäni erittäin tärkeää asiaa suomalaisten kannalta. Yhdessä kollegani kansanedustaja Tuula Peltosen kanssa otimme puheissamme esille vetoomuksen maailman puhtaimman ruuan puolesta. Tällä tarkoitan tietenkin suomalaista ruokaa. Vetosimme kaikkien pohjoismaiden tuen säilymisen puolesta, joka tarkoittaa ns. 141 Maataloustuen jatkamista. Kyseessä on kuluttajan kannalta erittäin tärkeä asia, sillä  tuen avulla turvataan maataloustuotanto Etelä-Suomessa.

Toinen tärkeä asia, josta edelleen kollega Peltosen kanssa puhuimme, on kaksinkertainen eläkeverotus Ruotsissa työnsä tehneiden ja takaisin suomeen muuttaneiden eläkeläisten kohdalla.

Menneiden vuosikymmenien aikana Suomesta siirryttiin hyvin runsaasti erityisesti Ruotsiin töihin. Yhä useammat näistä ihmisistä ovat palanneet tai suunnittelevat paluuta Suomeen. Ongelmaksi onkin muodostunut  Suomessa ankarampi eläkkeisiin kohdistuva verotus kuin esim. Ruotsissa. Epäkohta johtaa kohtuuttomaan verotukseen ja estää monien paluumuuttoa tai jopa saa palaamaan Suomesta takaisin Ruotsiin. Asia tulisi korjata hyvin pian. Turvallisen ja puhtaan kotimaan puolesta on taisteltava kaikilla foorumeilla! Hyvää alkavaa viikonloppua jokaiselle!