3.7.16

Kiitos Virtain evankeliumijuhlista!



Kiitos evankeliumijuhlista


Osallistuin Haapamäeltä Virtain valtakunnallisille juhlille. Olisin menettänyt paljon, ellen olisi ollut mukana. Jo kevättalvella olin saanut kutsun juhlatoimikunnan puheenjohtalta Tauno Vuorenmaalta saapua Virroille evankeliumijuhlille ja samalla tein päätökseni osallistumisesta. Juhlilla tapasin tuttuja pappiskollegoja ja monia eri yhteyksissä tutuiksi tulleita juhlavieraita.


Järjestelyt oli tehty juuri Virtain juhlia varten ja kaikki onnistuneesti. Virtain maisemat ja kesäinen luonto jäävät jokaiselle muistoon kuten edelliskesän Sastamalankin evankeliumijuhlilta. Minulle vuotuiset evankelimijuhlat ovat kesän kohokohtia. Saan olla mukana ja kuulijan paikalla. Iloitsin, että paikalla oli paljon nuoria ja lapsista pidettiin huolta hyvin, tätä vartenhan toukokuulla kerättiin Anja Vuorenmaan syntymäpäiväjuhlan puitteissa käyttövaroja.


Minulle erityisesti juhlien sanomassa koskettivat Inkerin piispan Aarre Kuukaupin puheen kiteytetyt sanat. Hän toi esille sen, kuinka Jumala toteutti Stalinin aikana vastoin tämän alkuperäistä tahtoa suunnitelmansa  Siperiaan karkotettujen inkeriläisten tulosta Karjalaan ja osin Inkerinmaallekin. lman Jumalan johdatusta vähäinen inkeriläisten kansa olisi kadonnut toisen maailmansodan jälkeen. Koen piispa Aarre Kuukaupilla olevan suuren tehtävän sekä Inkerin ev. lut. kirkon johdossa että sitä kautta kaikeninkeriläisyyden johtohahmona.


Evankelimijuhla avaa näköaloja elämään, uskomme perusasioihin ja lähetystyön merkeissä moniin paikkoihin maapallollamme. Juuri nyt koen tarvittavan sitä sanomaa, jota sain olla kuulemassa ja kokemassa Virtain evankeliumijuhlilla. Kiitos teille, jotka valmistitte juhlat!


Lauri Oinonen

Keuruu/Haapamäki


2.7.16

Tervehdys evankeliumijuhlilta


Aihe: Tervehdys evankeliumijuhlilta
 
Kävin tänään Virroilla Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen kesäjuhlilla, joita kutsutaan evankeliumijuhliksi. Evankelinen liike on yksi kirkkomme neljästä perinteisestä herätysliikkeestä. Liikkeen perustajana tunnetaan pappismies Fr. Hedberg. Liike pitäytyy keskeiseen Raamatun sanomaan, jonka tekstien pohjalta pidetään puheet. Ajankohtainen Lutherin teologia on sanoman perusta. 

Ensi vuonna tulee  500 vuotta uskonpuhdistuksen alkua merkinneestä Lutherin teesien naulaamisesta Wittenbergin linnankirkon oveen. Evankelinen liike nojaa luterilaisiin tunnustuskirjoihin julistuksessa ja opetuksessa. Liikkeen kesäjuhlille kokoontuu vajaa puolet siitä väkimäärästä, joka tulee nykyisin joka juhannus Keuruulle helluntailiikkeen kesäkonferensiin.

Virroilla evankelimijuhlat olivat viimeksi 32 vuotta sitten. Itse olin sidottu rippikoululeirin pitoon, mutta äitini kävi tuolloin virroilla kahden ystävänsä kanssa. Olisi hyvä, että mahdollisimman moni tulisi ennakkoluulottomasti mukaan eri tahojen järjestämille hengellisille kesäjuhlille vaikkapa vain vähemmäksikin aikaa.

Juhlapaikkana Virroilla, Suomen juhannuskaupungiksi nimetyllä paikkakunnalla oli laaja Virtain kirkon edessä oleva paikoitustila lähipuistoineen. Tapahtumia oli myös Virtain Helluntaitemppelissä ja eri oppilaitoksissa. Minä olin mukana iltapäivän tilauisuuksissa ja sain kuulla mm. Inkerin ev.lut kirkon piispan Aarre Kuukaupin sanoja, lisäksi myös tapasin häntä lyhyesti.

Kiitän Virtain evankelimujuhlien järjestäjiä. Juhlatoimikunnan puheenjohtaja kantoi vastuuta tuttu Haapamäen seudun osuuspankin entinen toimitusjohtaja Tauno Vuorenmaa, kiitos Taunolle ja puolisoleen Anjalle, joka kantoi vastuuta juhlien lasten ohjelmista!

Tervehdys evankeliumijuhlilta

uu

21.6.16

Kesäpäivänseisauksen aikaan 2016

On juhannusviikon tiistai ja kesäpäivänseisauksen päivä. Tästä päivästä näyttää tulevan lämmin. Huomenna keskiviikkona menen Tampereelle Pori-Parkano-Haapamäki ratatyöryhmän kokoukseen. Nyt tänään valmistelen tuota kokousta osaltani. Tavoitteena on palauttaa rata liikenteelle kokonaisuudessaaan. Kyse on pitkäaikaisesta prosessista, jossa olemme vielä alkutaipaleella.


Viime viikonvaihteessa olin Seinäjoella Karjalaisten kesäjuhlilla. Minulla oli kunnia palvella ehtoollisenjaossa papin tehtävässä Lakeuden Ristin kirkossa, joka on Alvar Aallon suunnittelema. Kirkkoon mahtuu 1200 henkilöä ja kirkko oli täysi, ulkona ei voinut jumalanpalvelukseen osallistua sinne laitetuilla penkeillä, koska oli sadesää.

Meitä oli ehtollisenjaossa kaikkiaan kymmenen henkilöä tehtävissä. Valitettavasti en samaan aikaan voinut auttaa Keuruun seurakuntaa komnfirmaation avustajana, johon pastori Seppo Viljasjärvi esitti pyyntöä. Sekin tehtävä olisi ollut mieluinen Keuruun kirkossa.


Karjalaisten lippumarssi oli upeaa katseltavaa. Soittokunnan edessä marsisi Suomen hevosilla ratsastaen rakuuna-asuissaan kaksi sotilasta ja sen jälkeen satojen metrien mittainen maakunnittain koottu karjalaisten lipuumarssijoukko kulki reittiään Kirkkokadulta Seinäjoen Areenalle. Itse juhlassa tapasin kansanedustajakollegoita Paula Sihdon, Markku Laukkasen sekä Risto Kuisman ja Paula laittoi facebook-sivuilleen kuvan meistä neljästä kavipöydän äärellä.


Muistoksi juhlilta ostin tauluksi laitettavan "Muistojen Karjala" kartan. Haluan sen kertovan myös tyttärilleni karjalaista sanomaa. Hyvää Juhannusviikkoa!

13.6.16

Kokemuksia täynnä eletty kesän viikonvaihde

Viime perjantaiaamulla 10.6.2016 lähdin Haapamäen asemalta junaa korvaavalla taksibussilla kello 05.55 kohti Vilppulaa, josta alkoi tunnin junamatka kiskobussilla Tampereelle halki viheriöivien kevätkylvöjen peltomaisemien metsien välissä. Oli juhannuksen suven aika parhaimmillaan. Pihlajat, sireenit ja pensaat kukkivat. Käki kukkui Haapamäen maisemissa, mutta junaanhan eivät kesään äänet toki kuulu.


Tampereelta matka jatkui Vantaan Martinlaaksoon ja sieltä lähijunilla Espoon keskuksen asemalle. Ukkossateen vuoksi otin taksikyydin Espon tuomiokirkkoseurakunnan kappelille. Olin saanut omaisilta kunniatehtävän tulla siunaamaan viimeiseen lepoon asuintaajamani Haapamäen Kumpulammin lähiön

entistä lähikauppiasta, joka oli tullut tutuksi Haapamäen piirikappalaisena toimiessani. Halusin saattaa entisen seurakuntamme jäsenen hänen korkean ikänsä seurakunnan siunattuun maahan.


Espoon tuomiokirkon juhannuksen suven maisema puhutteli minua voimakkaasti. Täältä lähdin muistohetken jälkeen junalla Seinäjoelle, jossa oli Keskustan puoluekokous. Tämä oli mielestäni onnistunut,  ei ollut rritelyä, muiden moittimista tai edes omaa kehuakaan, mikä viime mainittu on usein saattanut haitata meitä kokeneempia puoluekokouskävijöitä. Itse olen ollut näissä mukana jo vuodesta 1970 alkaen ja nyt oli ilmapiiriltään paras kokous!

5.6.16

Haapamäen raideliikennealueen seminaari onnistui

Launtaina 4.6.2016 oli Haapamäen höyryveturipuistossa Haapamäen raideliikennealueen junaliikenteen kehittämisseminaari. Omalta osaltani tein sen eteen aika pitkälti päätoimista työtä. Iloitsen jokaisesta puheenvuoroa käyttäneestä asiantuntijasta. 


Tällä tekstillä haluan lausua nöyrimmät kiitokseni. Arvostan, että halusitte etsiä seminaariin osallistumiselle ajan kiireiseltä lakkiais- ja koulujen päätösjuhlan päivältä. Kiitän vaivannäöstä esityksen valmistelussa. Nämä hyvät esitykset eivät voisi syntyä ilman paneutumista asioihin. 


Jännitin kovasti sitä, tuleeko monien menojen ja yhteensattumien päivänä ainuttakaan kuulijaa paikalle. Tällaiset tai tämänsuuntaiset tilanteet ovat mahtuneet myös kokemuspiiriini. Nyt paikalle tullut yleisömäärä oli hyvin positiivinen yllätys. Kiitos osallistujille!


Seminaarin otsikkoon "Haapamäen raideliikennealueen junaliikenteen kehittäminen" halusin kiteyttää olennaisimman. Kyse on toiminnallisesta kokonaisuudesta, jossa eri suuntien junaliikenne on puoliksi tyhjän päällä, jos matkustajien vaihtoyhteydet puuttuvat Haapamäen risteysasemalla.- LVM:n ja VR:n taholta on voimakastakin pyrkimystä hoitaa liikennettä reittiajattelun mukaan, josta esimerkki on reitti Tampere-Keuruu ikäänkuin Keuruu olisi asema pistoraiteen päässä. Valitettavasti joudun itsekin toteamaan Keuruun matkustajamäärät riittämättömiksi tällaiselle pistoraideajattelulle. Eihän Keuruu ole pääteasema, ratahan jatkuu Jyväskylään.


Ns. linja-asema on perusteltu osana kokonaisuutta maakuntakeskusten välillä ja tällöin on löydettävissä perusteet laajemmista puitteista jokaisen nykyisen liikennepaikkamme junaliikenteelle edellyttäen, että Haapamäen risteysasemalla toimivat junanvaihtoyhteydet, silloin junaliikenteemme voi palvella maakuntia, suunnitteilla olevia itsehallintoalueita ja olla osa koko valtakunnan raideliikenneverkostoa.


Mielenkiintoista on havaita tuttu asia tässä yhteydessä se, että ns. vanha Pohjanmaarata edustaa samaa seutukaupunkien linjaa, joka pääradan varrella Tampereelta Helsinkiin ja myös Seinäjoelta pohjoiseen, Lapua, Kauhava, jne. ja sama Vaasan suuntaan. Raideliikenteemme kehittäminen luo edellytyksiä kaikelle elinkeinoelämälle, kehitykselle ja kulttuurille laajalti eri muodoissaan.

Nyt ratkaistaan jäämmekö sivuun, vai olemmeko mukana tulevaisuuden tekemisessä.


Tämä ponnistelu ei suinkaan lopu, seminaarimme oli väliasema, josta matka jatkuu ja se riippuu vain meistä! 

SUURET KIITOKSET!

Lauri Oinonen



4.6.16

MR.MUHMMED AMIN

 
Hello,
I know this means of communication may not be morally right to you as
a person but I also have had a great thought about it and I have come
to this conclusion which I am about to share with you.

INTRODUCTION:I am the Credit Manager A. D. B Bank of Burkina Faso
Ouagadougou
and in one way or the other was hoping you will cooperate
with me as a partner in a project of transferring an abandoned fund of
a late customer of the bank worth of $18,000,000 (Eighteen Million
Dollars US).

This will be disbursed or shared between the both of us in these
percentages, 40% to me and 40% to you while 20% will be for expenses
both parties might have incurred during the process of transferring.
I
await for your response so that we can commence on this project as
soon as possible.

Regards,
MR.MUHMMED AMIN
Credit Manager A. D. B Bank of
Burkina Faso Ouagadougou