Poikittaisliikenteellä autettaisiin maakuntia ja Suomea nousuun

Julkistetut suunnitelmat junaliikenteen järjestelyistä eivät lupaa muualle tulevaa uutta hyvää maamme leveimmällä kohdalla tapahtuvalle raideliikenteelle. Vaikka Haapamäen raideliikennealueen osalta on luvassa liikenteen palaaminen lähes ennalleen viime pääsiäiseen saakka olleeseen määräänsä Keuruu-Tampere välisessä liikenteessä, ei poikittaissunntaisessa liikenteessä Jyväskylä-Haapamäki-Seinäjoki ole luvassa mitään lisäyksiä. Tästä menettiin kevättalvella 14 junaa viikossa.

Maamme liikennepolitiikassa ei kyetä näkemään riittävästi poikittaissuuntaisen liikenteen merkitystä. Tältä osin lentoliikenne on puuttunut jo pitkään. Huolimatta siitä, että tietyillä osuuksilla linja-autoliikenne toimii hyvin, kuten nyt tapahtuu liikennöitsijöiden ansiosta esimerkillisesti Keuruun keskustaajaman ja Jyväskylän välillä, on samaan aikaan tapahtunut menetyksiä bussiliikenteessäkin maaseudulla ja mm. välillä Jyväskylä-Keuruu-Pori. Maaseudulla on jatkuvasti muutamia poikkeuksia lukuunottamatta entistä vaikeampaa elää ilman omaa autoa. 

Tiedän, että Suomessa suunnitellaan parhaillaan sekä dieseliä että sähköä vaihtoehtoina käyttävää hybridiveturia. Tämä mahdollistaisi esimerkiksi Inter-Cityjunaparin liikennöinnin välille Vaasa-Seinäjoki-Haapamäki-Jyväskylä-Pieksämäki-Joensuu. Tällöin pitkällä matkalla läpi Suomen ei tarvittaisi alituisia junanvaihtoja ja junassa olisivat tarjolla myös raideliikenteen muut palvelut. Haapamäen raideliikennealue keskellä Suomea voitaisiin ottaa kovaan käyttöön hybridiveturin avulla myös tavaraliikenteessä, kun ei tarvittaisi veturien vaihtoja. Puutavaraa haluttaessa voisi kuljettaa vaikkapa Alavudelta ja Ähtäristä suoraan samalla vedolla Äänekoskelle.

Suomessa tulisi tajuta maakuntien väliset liikenneyhteydet elinvoiman ja kehityksen moottorina myös länsi-itä-länsi suunnassa. Näin kyettäisiin kehittämään maakuntien välistä vuorovaikutusta ja ennen kaikkea synnyttämään uusia toimintoja. Saatettaisiin jopa estää eteläisen Suomen ruuhkautumista ja maakuntien elinvoiman valumista pääkaupunkiseudulle.

Suunnittelijoiden näkökulma on nyt liian kaventunut vain maamme pitkittäissuuntaiseen ajatteluun kohti etelää ja pääkaupunkia.

Valitettavan selvästi tämä näkyy yhteisessä omistuksessamme olevassa junaliikenteen suunnittelussa. Konkreettinen osoitus tästä on juuri se, että ei haluta tai kyetä näkemään em. junareitin Vaasa-Seinäjoki-Haapamäki-Jyväskylä-Pieksämäki-Kuopio/Joensuu/Savonlinna,Parikkala merkitystä. Reitti yhdistäisi kaikki pitkittäissuuntaiset radat ja ainakin seitsemän maakuntaa ja välillisesti monia muitakin maakuntia. 

Yliopistot ja muut oppilaitokset voisivat entistä enemmän kehittää keskinäistä vuorovaikutustaan ja luoda edellytyksiä elinkeinoelämälle, yrittäjyydelle ja monille muille toiminnoille, kun poikittainen liikenne olisi runsaampaa ja nykyistä toimivampaa. Maakuntien elinvoiman kasvulla poistettaisiin työttömyyttä, laitettaisin pyöriä pyörimään ja saataisiin koko Suomea nousuun.

Korkea myyntivero estää puukauppoja

Maaseudun Tulevaisuudessa metsänomistaja Pekka Vainikka Lappeenrannasta kirjoitti 12.10.2016 kotimaisen puunkäytön lisäämseksi ja metsien kasvun hyödyntämiseksi. Hän osoittaa hyvin sen, että kotimaisen puunkäytön 10 miljoonan kuution vuotuisella lisäämisellä saataisiin kantoraha-, hakkuu-, kuljetus- ja  jalostuksen yhteistuloina 1,5 - 1,9 miljardia euroa lisää kansantalouteen. Uskon kerrnnaisvaikutusten vielä nostavan hyvää tulosta tästäkin merkittävästi ja samalla poistuisi työttömyyttäkin. 

Miten puu saataisiin liikkeelle? Miksi puukauppa käy kangerrellen ja puuta halutaan tuoda ulkomailta? Henkilökohtaisesti koen puukaupan vahvaksi jarruksi korkean puun myyntiverotuksen, mikä vie kolmanneksen kauppahinnasta. Tämä este vaikuttaa vahvasti varsinkin nyt, kun kantohinnat eivät ole nousseet tällä vuosikymmenellä. Erityisesti kuitu- ja energiapuun hinnat ovat tunnetusti varsin heikot. Omatkin energiarisukasani näyttävät jäävän mätänemään, ostajia tai edes ilmaiseksi hakevia ei nyt ole.

Mielestäni olisi heti harkittava puukaupan verotuksen siirtämistä pääomatulojen verotuksesta yritysverotuksen pariin. Tämä huojentaisi kolmanneksella verotusta ja olisi omiaan edistämään kotimaisen puun kauppaa. Uskon tällä saatavan tuon Pekka Vainikan esittämän puukaupan lisäyksen ja noin kahden miljardin euron rahavirran kansantalouteen.

Vielä parempi ratkaisu olisi nähdä metsätalouden omaleimaisuus ylisukupolvisena elinkeinotoimintona ja yksinketaisesti puolittaa sen tuloverotus. Tämä voitaisiin tehdä pääomaverotuksenkin puitteissa, jos metsätalous halutaan siinä pitää. Verotuksellinen este puukaupoilta eliminoituisi. Samalla väitän, että verottaja saisi puunkäytön lisäämisen myötä paljon nykyistä enemmän verotuloja. Pyörät saataisiin maaseudulla ja kansantaloudessa pyörimään oikeaan suuntaan. Tässä tarvittaisiin valtiomiestaitoa, jota Vainikka kyselee. Nyt kysyn, löytyykö sitä?

Suomessa mahdollistettava lisääntyvä puunkäyttö

Suomen taloudellisen nousun mahdollistaa kestävällä tavalla metsiemme uusiutuva puu.

Kotimaassa puun käyttöä voitaisiin lisätä merkittävästi ulkomaisen energian käytön asemesta.

Näin saataisiin rahan kiertotaloutta maaseudulle ja kotimaahan tuntuvasti nykyistä enemmän.

Kansantalouden kannalta on varsin lyhytnäköistä on käyttää ulkomaista kivihiiltä lämmön saamiseksi.

Suomessa puurakentamisen on mahdollisuudet ovat monet. Kaikkia mahdollisuuksia ei ole vielä käytössä. Puu on nousemassa esiin myös kerrostalorakentamisessa entistä voimakkaammin, eri asuntomessuilla asia on ollut näyttävästi esillä. Ruotsissa on kehitys on paljonkin Suomea edellä ja mm.Skellefteån kaupungista tässä löytyisi rohkaisevaa esimerkkiä.

Suomalaisen puun kaikkinainen käyttö edistää voimakkaasti kotimaista työllisyyttä ja luo puulle lisäarvoa monessa portaassa. Sahateollisuudessa vienti myös vetää ulkomaille. Samalla tulisi aktiivisesti etsiä keinoja mekaanisen puun jatkojalostukselle eri innovaatioin.

Varmastikaan kaikkia mahdollisuuksia ei ole löydetty saatika otettu käyttöön. Keski-Suomen liiton MYR:rin tulevaisuuden näköaloissa oli korostettu maakuntamme vahvuuksia mekaanisessa puunjalostuksessa mm. hyvän raaka-aineen perusteella.

Jos Suomessa edistettäisiin enemmän puuenergian käyttöä, myös sahojen purulle ja puunkuoren myynnille avautuisi mahdollisuuksia sähkön- ja lämmöntuotantoon metsähakkeen ja muun polttopuun rinnalla. Tämä osaltaan parantaisi sahojen kannattavuutta ja ehkäpä tukkipuun hintojakin. 

Nyt energiapuun ja varsinkin risuenergian osalta tilanne vaikea, kun lyhytnäköisesti ja kokonaiskansantaloudelliset vaikutukset unohtaen suositaan tällä hetkellä vielä edullisia tuontienergioita. Itsellänäkin risukasat odottavat kysyntää.Tilanne voi kuitenkin nopeasti muuttua maailmassa ja tuontienergiat voivat arvaattomastikin kallistua. Säätieteilijät myös ennakoivat tulevalle vuosikymmenelle perinteisiä kylmiä talvia Pohjolaan.Olemmeko varautuneet kotimaisen energian käytön lisäämiseen?

Lauri Oinonen

maakuntavaltuutettu (kesk)

Keuruu

Maailma ja me

Aihe: Maailma ja me 

 

Onko uusi kylmä sota kuumenemassa

Tänään hiljennyin kello 17.00 kuuntellemaan kotipihallani Haapamäellä Haapamäen kirkon kellojen soittoa Syyrian Aleppon uhreille. Tällaista en ole ennen kokenut. Rauhalliset sanomakellot puhuttelivat minua pihallani puuhastellutta naapuriani.

Elämme varsin kummallista aikaa maailmanpolitiikassa. Vaikka aina ennenkin on maailmalla jossakin sodittu kertoivatpa näistä uutiset tai ei, niin nyt tilanne on maailmassa uusi. Uutta on viime vuosina ollut se, että maailmanpolitiikan suurvalta Venäjä on osapuolena niin Ukrainassa kuin Syyriassakin.

On käsittämätöntä, että siviilit joutuvat kärsimään ja kuolemaan Syyriassa. Olipa politiikasta mitä mieltä tahansa, luulisi valtiollisella tasolla kunnioitettavan ihmisarvoa, jotta viattomat siviilit, joukossa paljon naisia ja lapsia eivät joutuisi vaaraan saatika tietoisesti sotatoimien kohteiksi. Tällaiset menettelyt ovat selkeästi kansainvälisia sodankäynnin etiikkaa sääteleviä Geneven sopimuksia vastaan mitä räikeimmin. Valtiollisten toimijoiden on ehdottomasti noudatettava tehtyjä sopimuksia.

Irakissa on käynnissä Isisin vastainen sota. On järkyttävää, että siviilejä aiotaan käyttää ja on jo nyt käytetty ihmiskilpinä Isisin toimesta. Tämä ei ole oikein, vaikkka Isis ei aikoisikaan toimia Geneven sopimusten mukaisesti. 

Yhdistyneet Kansakunnat ovat nyt suurempien haasteiden edessä kuin vuosikymmeniin. Turvallisuusneuvoston veto-oikeus on liian suuri tekijä silloin, kun valtio vaarantaa siviilien elämää. Juuri nyt tulisi suurvaltajohtajien asettua yhteisen pöydän ääreen ja lopettaa sotimiset.

Tervehdys synodaalikouksesta

Synodaalikokouksen 2016 ajatelmissa

Osallistuin 27.-28.9.2016, siis tiistaina ja keskiviikkona Lapuan hiippakunnan kaksipäiväiseen synodaalikokoukseen, joka ensi kertaa oli Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan ulkopuolelle Laukaassa. Kokoontuminen alkoi messulla Laukaan kirkossa. Synodaalikokous tarkoittaa vanhan perinteen omaavaa hiippakunnan pappein kokousta, johon kaikki hiippakunnassa kirjoilla olevat papit saavat kutsun. Vain muutamilla oli ilmeisestikin terveyteen liittyvä este ja kaikkiaan meitä noin 350 pappia paikalla.

Kautta Suomen on kaikissa hiippakunnissa samaan aikaan synodaalikoukset ja nämä ovat kuuden vuoden välein aiemman viiden vuoden jakson asemesta. Tuolloin synodaalikoukset käsittelivät ennalta viiden vuoden välein kokoontuneiden kirkolliskokousten asioita. Yhdessä tuollaisessa sain minäkin urani alussa olla mukana ja käytin paljon puheenvuoroja sillä pätevyydellä, mitä kokemattomuus niihin tarjosi. Nyt kirkolliskokous kokoontuu kahdesti vuodessa, touko- ja marraskuussa ja synodaalikokous ei enää valmistele lausuntoja kirkolliskokoukselle.

Alkumessussa muistettiin kuuden vuoden aikana poisnukkuneita. Joukossa oli uskonnonpettajani ja sittemmin Keuruun lukion rehtori teol., fil. ja kasvatustieteen tohtori Hannu Välimäki, entinen esimieheni Keuruun emeritus kirkkoherra Heikki Karttunen sekä Multian ent. kirkkoherra, lääninrovasti Osmo Tarkki, joka oli myös toinen rippikouluopettajistani.

Hiippakuntamme toisena piispana toiminut teol.tri Yrjö Sariola kuoli äskettäin ja siunausmessu on nyt lauantaina Jyväskylän kaupunginkirkossa ja viimeisimpänä nykyinen piispamme Simo Peura lausui hänelle muistosanat Laukaan kirkossa, mikä oli hänen kirkkonsa Laukaan kirkkoherrana ennen piispaksi valintaa.

Ollessaan ennen piispantehtäväänsä Laukaan kirkkoherrana Yrjö Sariola otti vastaan nuorempana tuomiokapitulin asessorina homiletiikan tenttini pastoraalitutkinnon osana. Muut pastoraalitutkinnon tenttini suoritin Lapuan tuomiorovasti Olavi Laitiselle ja lainoppineelle asessori Alpo Koskelle sekä hiippakuntamme ensimmäiselle piispalle Eero Lehtiselle, joka oli myös kaksi vuotta aiemmin vihkinyt minut kahden muun kanssa papiksi Lapuan tuomiokirkossa tuomiorovastin ja asessorien avustamana.

Kertomallani haluan myös osoittaa pappeuden jatkuvuutta, successio apostolica on peräisin ensimmäisistä Raamatun apostoleista ja kasteessa siitä tulee osalliseksi jokainen kastettu. Nyt on menossa 75./76 sukupolvi Vapahtajastamme lukien. Jokainen kristitty yli maanpiirin kuuluu pyhien matkasaattoon sukupolvesta sukupolveen. Virkapukuihin pukeutunut synodaalikouksen osallistujajoukko on näkyvä muistutus tästä papeille, jotta tämä antaisi voimaa ja näköaloja työhön ja elämään.

Kansanedustajatyön vuoksi olin kahdesti estynyt osallistumasta synodaalikokoukseen (2004 ja 2010), mutta lähetin eduskunnasta leijona-adressin kokouksen tervehdysten joukkoon. Kokouksen paikkana oli kylpylähotelli Peurunka

(piispa Peuran synnyinkoti on parin kilometrin päässä paikasta). Huonetoverinani oli piispallista seuraa, sillä tuomiokapitulin toimistosihteerit sijoittivat minut teol. tri Reijo Arkkilan kanssa samaan huoneistoon, Arkkila on edesmenneen piispa Eero Lehtisen vävy. Kun aikoinani juhannuksen suvessa piispa Lehtisen kesämökillä Kuortanejärven rannalla suoritin eksegetiikan tenttiä pastoraalitutkintoa varten, piispa kertoi paljon silloin varsin nuoren vävynsä väitöskirjasta ja tämän juuri suorittamasta korkeimmasta pastoraalitutkinnosta. Hän ihaili tyttärensä miehen saavutusta. Tämä oli minulle tentissä hyväksi, sillä tenttiaika kului ja kohta piispatar tuli kutsumaan meitä kahville. Silloin piispa muisti tuloni tenttiä varten, mikä oli ajallisesti sitten melko lyhyt ja onnistuin hyvin saamaan tentin läpi ilman ongelmia.

Teol. tri Reijo Arkkila antoi kohtaamisemme muistoksi uusimman Lutheria käsittelevän kirjansa, mikä on ajankohtainen, koska ensi vuonna tulee 500 vuotta teesien naupaamisesta Wittenbergin linnakirkon oveen ja tästä tapahtumastahan voidaan katsoa reformaation alkaneen.

Synodaalokouksessa entinen rippikouluoppilaani Jukka Jämsen yhdessä tansanialaisen Viktorianjärven itäpuolisen alueen piispan kanssa kertoi lähetyksen etenemisestä vielä kristinuskon tavoittamattomille alueille. Teol.tri Jaakko Rusama (abiturientti Vaasan lyseosta vs. opettajavuodeltani) valotti lähetyksen olemusta osana kirkkoa

.

Onhan myös piispamme Simo Peurakin kohdannut minut ollessaan naapurivaruskunnassa varusmiespappina ja minä järjestin kolmen varuskunnan yhteistä rippikoululeiriä Multian Sinervän ristille. Minä en tosin muistanut tätä tilannetta, ennenkuin piispa kysyi sitä, muistanko ensimmäistä tapaamistamme.

Tuolloin Multian Riuttakoskella syntymäkodissani oli vielä karjaa ja äitini, joka vastasi lypsyistä, oli sairaalassa. Minä kävin tullessa Multialla kaupassa ja annoin ostamani tavarat varusmiespapeille ja sanoin "laittakaa ruoka ja kahvit, minä hoidan tällä välin lypsyhommat".

Varusmiespapit ihmettelivät rentoa meininkiäni ja sitä, että minulle ei ollutkaan mitään kiirettä mennä heti tarkistamaan leiripaikan kuntoa. Kun sitten illan mittaan ehdimme pitkään käyttöä vailla olleelle Sinervän ristille Multian kirkonkylän tuntumassa, paikan siivottomuus oli varusmiespapeille järkytys. Minä tiesin tosin tätä pelätä ja juuri siksi teimme ennakkokäyntimme. Paikkaa oli nuoriso kyllä käyttänyt, mutta ihan muissa tarkoituksissa, kuin mitä saatoimme ajatellakaan. Koska rippikoulu alkoi vasta seuraavana iltana, ennätettiin hankkia Keuruun kasarmilta teltat. Onneksi oli juhannuksen jälkeinen kesäkuun viikko meneillään.Tiennevätköhän nyt tuolloin rippikoulua käyneet, että yksi heidän opettajistaan on nyt piispa!

Nyt Multian Sinervän Ristillä ovat kohta tapahtuman jälkeen rakennetut uudet rakennukset, mutta piispamme suosittelikin piispantarakastuksessa keväällä niiden myyntiä, jotta seurakunnan menot vähenisivät.

Synodaalikokous antaa paljon kokemuksena ja pohdintojen aihetta pitkäksi ajaksi. Tuttujen kohtaaminen on tärkeä asia ja aina samalla oppii tuntemaan uusiakin hiippakuntamme pappeja, ainakin muutamia. Kokouksen puheenjohtajana piispan avauksen jälkeen toiminut tuomiorovasti Salomäki kehottikin hakeutumaan eri yhteyksissä niiden kanssa tekemisiin, joita ei ennalta tuntisi. Tämä joukko olikin minulle varsin suuri, sillä liki pari vuosikymmentä oli edellisestä synodaalikokoukseen osallistumisestani. Ehkä muutama uusi kollega kuitenkin tuli tutuksi ja entisiä tuttuja palautui mieleen. Naisten ja nimenomaan nuorten naisten osuus hiippakuntamme papistossa on suhteellisesti suurempi kuin oli 1990-luvulla. Mutta onneksi oli paljon tuttujakin, sillä papisto pysyy samoissa seurakunnissa pitempään kuin aiemmin. 

Hivenen on nyt haikea mieli, kun odottamani synodaalikokous on ohi. Mutta elämä jatkuu, perjantaina Haapamäeltä Helsinkiin ja vanha ajatus Haapamäen vankilasta esillle oikeusministeriössä sekä Haapamäki-Parkano-Pori ratalinjauksen avaaminen työllisyydenkin vuoksi. Tiedän, että tuskin voimme saada aikanaan valtioneuvoston Haapamäelle päättämää vankilaa, mutta jos asiasta muistuttaminen tuottaisi muuta.

Metsämiehen ajatuksia

Metsämiehen ajatuksia

Suomen biotalous nojaa vahvasti uusiutuvaan luonnonvaraan, suomalaisiin metsiin.Maaseudun elinvoima monissa maakunnissa, kuten erityisesti Keski-Suomassa nojaa lujasti metsiin. Maakunnan metsät ovat pääosin hyvillä kasvumailla. Nämä ovat myös pääosin hyvin hoidettuja, josta haluan antaa tunnustusta yksityismetsänomistajille, jotka harvoin saavat keneltäkään tunnustusta.

Syksyn myrskyjen jälkeen olen katsonut syntymäkotini metsät Maltia Riuttakoskella. Onneksi en ole havainnut kuin kymmenkunta kaatunutta tukkipuuta ja nekin tällä kertaa poikkeuksellisen helposti korjattavista paikoista tien varresta tai pellon vierestä. Nämä yhdessä muutaman tervasrosomännyn kanssa tulevat merkitsemään noin sataa sirkkelillä sahatavaraksi sahattavaa tukkia. Mikäli mahdollista sirkkeli soi velä ennen vuodenvaihdetta.

Yksityismetsät luovat kestävää ja uusiutuvaa pohjaa kansantaloudelle. Tämä liian usein unohtuu talousanalyytikoilta ja poliittisilta päättäjiltä. Metsätalouden tulee olla kannattavaa, jotta metsänomistajilla riittää tahtoa ja innostusta metsiensä hoitoon edelleenkin. Puusta saatavan kantohinnan on oltava tähän kannustava jokaiselle metsänomistajalle.

Koen, että tällä hetkellä metsätalouden verotus on "väärässä sarjassa", kun se kuuluu pääomaverotuksen pariin. Nyt joutuu maksamaan liki komanneksen saadusta puun hinnasta myyntiveroa ja kauppahinnan noustessa yli 50 000 euron menee jo kolmannes hinnasta myyntiveroja. Tähän tulee lisätä päätehakkuun yhteydessä myös metsänuudistamisen kustannukset, jotka helpostikin ovat yli 1000 euroa hehtaarilta.

Monestikin näin yli puolet kauppahinnasta katoaakin edellämainituilla tavoilla. Tämä on mielestäni suurin este puukaupoille. Harvennus- ja hoitohakkuissa voi käydä niin puukaupasta ei juuri lainkaan jää tuloa metsänomistajalle. Tämä tilanne vaarantaa ajallaan tehtäviä hoito- ja harvennushakkuita. Nämä olisivat kuitenkin välttämättömät metsän kasvatuksen kannalta.

Ratkaisu olisi mielestäni metsäverotuksen siirtäminen yritysverotuksen pariin, jolloin verotus olisi oikeammassa viitekehyksessä ja helpottuisi nykyisestä kohtuuttomasta tasostaan noin kolmanneksen. Koska metsätalouden kvartaali on muusta yritystoiminnasta poiketen neljännesvuosisata ja kyse on vahvasti ylisukupolvisesta yritystoiminnasta olisi mielestäni parasta luoda sille kokonaan oma veromalli. Se voisi olla yksikertaisesti toteutettavissa nykyiseltäkin pohjalta pudottamalla veroprosentti noin puoleen eli 15 prosentiksi.

Veronsaaja saisi omansa hyvinkin saatavansa takaisin lisääntyvien metsäkauppojen ja näiden tuomien yrittäjätulojen sekä eri työtulojen kautta takaisin. Samalla maaaseudulle tulisi lisää paikallista rahankiertoa, joka saisi monilla paikkakunnilla pyörät pyrimään oikeaan suuntaan eri elinkeinoissa ja toiminnoissa. Maaseutu saisi uutta elinvoimaa ja siitä hyötyisivät kaupungitkin ja koko maa. 

Tällä hetkellä ongelma on myös energiapuun heikko kysyntä. Minullakin on Multialla noin 50 raivauksissa syntynyttä risukasaa ja lisää olisi tulossa., mutta ostajia ei löydy. Silti lämpölaitoksissa poltetaan kivihiiltä Keski-Suomessakin. Tilanne on huolestuttava sekä metsien kasvatuksen, pellon varsien raivauksen, ympäristön hoidon ja ilmastopolitiikan tavoitteiuden kannalta.

Haluan toimia metsien, metsänomistajien ja maaseudun elivoiman puolesta. Siksi olen toiminut myös Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomen valtuustossa ja olen valmis ehdokkaaksi seuraavallekin kaudelle. Tärkeintä on kuitenkin aina kiirehtiä hommiin Multian Riuttakosken metsissä.

Tervehdys elokuun alussa

Tervehdys elokuun 2016 alussa!

Kesä on jatkunut sateisena. Toki helteitäkin on ollut ja ainakin minulle ihan tarpeeksi jopa liiaksikin asti. Kuukausi sitten sahattiin Riuttakoskella pihapiirin tuntumassa noin 100 kiintokuutiometriä tukkia, lankuiksi, laudoiksi, piiruiksi ja rimoiksi. Nyt on ollut puuhasteluna sahauspintojen katkominen polttopuiksi, joita tulee noin puolet puumäärästä. Tässä puuhassa haittasivat helteet ja nyt sateet, mutta en valita. Se tehdään, mikä onnistuu.

Kun nyt ei enää ole kaytettävissä sahaukseen edesmennyttä naapuriani Onni Huolmania, olivat sahaajat Keuruun Häkkiskylältä, osaajat ja ammattilaiset. Onni, joka sahasi Karjalassa jo isoisälleni ja isälleni Multialla ja edelleen minulle Multialla oli todellinen sirkkelisahauksen osaaja ja opetti minullekin perämiehen taidot.

Kun olin toimittanut siuauksen Multian siunauskappelissa ja olimme Onnin haudalla, pörähti hautausmaan aidan takana käyntiin sininen traktori. Ensiksi ajattelin, että ihme kun ei kunnioiteta hautausta. Mutta sitten huomasin, että Jumala johdatti tämän kunnianosoitukseksi sinisellä Fordson Majoreilla vuosikymmenet ahkeroineelle Onnille. 

Palopäälliköiden siunaustilaisuuksiin on Keuruulla ja Haapamäellä liittynyt arkkua laskettaessa palosireenillä annettu kunniaäänimerkki.

Kun kävin sakastista Keuruun siunauskappelin alttarille Keuruun ensimmäisen ambulanssiyrittäjän Valto Katajan siunaukseen, johdatettiin lähellä olevalle Mäntäntielle sireenit huutaen ajava ambulanssi. Tämä jää arvoitukseksi, sillä jälkeenpäin selvitettäessä ei ilmennyt hälytysajoa eivätkä nykyiset ambulanssihenkilöt enää kukaan tienneet mitään Valto Katajasta, joka oli minun kouluaikana poikien ihailema ajaessaan Suomen nopeinta ambulanssia sireenit auki Keuruun päätien läpi. Valto Katajan ambulanssi saavutti 240 km tuntinopeuden. Nyt ambulanssien korimallit hoitotyön tarpeiden vuoksi eivät enää saavuta tuollaisia nopeuksia.

Nyt Riuttakosken työssämme sahaaja ja perämies olivat tiivis keuruulainen työpari, joten olin yhtenä vastaanottajista ja yritin lajitella eri laatuja vastaanotossa. Mutta ammattilaisilta tuli sahatavaraa niin lujasti, että kolmekin vastaanottajaa oli lujilla, kun painavan sahatun puutavaran kasat alkoivat kasvaa.

Sahaus kesti viikon, toinen viikko meni sahatun tavaran taapelointiin. Helteillä osa ennätti silti sinistyä, mutta menee silti ulkorakennuskohteisiin maalattuna oikein hyvin.  Rakennustelineisiin ei kaivata toki maalaustakaan. Tätä käyttötarvetta on minulla heti paljon, koska aion puhdistaa tiilikaton Haapamäellä. 

Kirkkoherra Seppo Rahkosen pyynnöstä toimin Multialla hänen loma-aikanaan kesäpappina ja eilen päättyivät nämä työt vanhainkoti Poukamassa vietettyyn hetkeen. Seppo pyysi minut vain kolmeen sananjumalanpalvelukseen ja mahdollisiin kirkollisiin toimituksiin "keikkapapiksi". Mutta Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin lainoppinut asessori antoi virkamääräyksen vs. kirkkoherraksi, joka merkitsi Kirkkolain mukaista kiireellisten asioiden hälytysvalmiutta 24/7

mm. sairasehtoollisten antamisiin. 

Näitä ei tullut Multialta, mutta Keurulta tuli yksi, koska siellä ei tavoitettu virassaolevaa kollegaa. Asessorin menettely oli oikea seurakuntalaisten oikeuksien kannalta. Aiemmin Sepon loman aikoina olen keikkapappina hoitanut jumalanpavelukset ja kirkolliset toimitukset, kirkkoherran vastuun on hoitanut tuolloin Jyväskylän rovastikunnan lääninrovasti Simo Lampela Muuramesta. Mutta kuka multialainen osaisi häntä lähestyä? Määräys vs. kirkkoherraksi on tietenkin verrattavissa palkattomaan kunniakonsuliin, toimituksista tullee silloin ves:n mukainen toimituspalkkio toisin kuin omaisten antamista luottamustehtävistä kirkollisiin toimituksiin, joita teen talkoilla aina mielelläni.

Kesän sateet nostivat heinäkuussa Riuttakosken vedet kevään kuohuvien tulvien tasolle ja ovat yhä vuodenaikaan nähden tavanomaista korkeammalla.

Huomenna 5.8.2016 tulee kaksi vuotta äitini Selli Marian kuolemasta. Vien Riuttakosken pihasta hänen istuttamiaan monivuotisia juuri auenneita sinisiä kukkia hänen ja isäni haudalle huomispäivänä.

Hyvää alkanutta elokuuta, vielä on kesää jäljellä!