Eläkevarojen parhainta sijoitusta olisi sijoittaa ne eläkkeiden korotuksiin

Uutiset kertovat eläkeläisten liian vähäisen ostovoiman kielteisistä vaikutuksista. Näin on siitäkin huolimatta, että kaikkein iäkkäimmät, joiden eläketurvakertymä jäi vähäiseksi osin ennen eläkejärjestelmien aikaa tapahtuneen työuran vuoksi ovat jo kohta poistuneet keskuudestamme.

Eläkkeiden taso ei vastaa yleistä ansiotason kehitystä, koska taloudellisen laman perusteilla Lipposen hallituksen aikana 1990-luvun puolivälissä säädettiin tilapäiseksi tuolloin tarkoitettu maksettavien eläkkeiden ns. leikattu eli taitettu eläkeindeksi. Sen mukaan eläkkeet seuraavat vain 20 % ansiotason nousua ja 80 % elinkustannusindeksin nousua.

Tilapäinen eläkkeitä ja eläkeläisten ostovoimaa ja sitä kautta koko kansantaloutta tuhoava tilapäiseksi tehty eläkeindeksi on tehnyt vahinkoa jo yli neljännesvuosisadan. Eläkeläisten ostovoima olisi paras koko kansantalouttamme kautta maan elvyttävä asia. Yhä suurempien kansalaisryhmien ostovoima synnyttäisi työpaikkoja ja toisi työ- ja yrittäjätulojen kautta kunnille, seurakunnille ja valtiolle lisää verotuloja ilman verojen korotuksia!

Koska yhteiskunnassa ansiotaso on noussut huomattavasti enemmän kuin keinotekoisesti koottava elinkustannusindeksi, on eläkeläisten ostovoima merkittävästi heikentynyt. Siksi kirkonkyliin ja lähiöihin on tullut tyhjiä liikekiinteistöjä ja monet lähipalvelut ovat kuihtuneet pois. 

Eläkeläisten ostovoima olisi parasta lähipalvelujen ja pienyrittäjien puolustamista. Miksi tätä ei haluta nähdä? Miksi ei haluta sijoittaa eläkevaroja juuri siihen tarkoitukseen, mitä varten ovat maksetutkin? Miksi ollaan sijoittamassa eläkevaroja ulkomaille, joissa ne eivät työllistä suomalaisia? Mitkä ovat riskit menettää ulkomaille myös sinne sijoitettavat rahatkin ja jopa kokonaankin?

Paras eläkkeiden sijoituskohde on sijoittaa ne eläkkeiden korotuksiin ja kansantaloutemme elvyttämiseen kautta Suomen.  Silloin myös eläkerahastojen tuotto olisi varmaa työikäisten kansalaisten paremman tulokehityksen vuoksi. Tästä tulisi tehdä objektiiviset ja ennakkoluulottomat laskelmat. Ellei kukaan muu tee, tulen itse sen tekemään ja tällä paikalla tuonnempana esittämään.

Korona kiihtyy - rajoituksiin aihetta palata

Kulkutauti, mitä kutsumme koronaksi, on kiihtymisvaiheessa todellisuutta näkymättömänä, äänettömänä, hajuttomana, mauttomana ja tuntoaistillekin tavoittamattomana vaarallisena viruksena. Kun Shengen-maista avautuivat tulomahdollisuudet maahamme, on suuri vaara ja todennäköinen vaara, että koronan uudet muodot alkavat nousta keskuudessamme.

Korona on vaarallinen kaikille, rokotteetkaan eivät anna täyttä suojaa kulkutaudin uusille muodoille. Lapsille ja nuorille koronasta aiheutuvista elinvaurioista ja pitkäkestoisista oireiluista ei ole vielä riittävästi tietoa. Siksi riskit ovat realismia, mikä tulee ottaa vakavasti huomioon. Rajojen avaamiset ja rajoitusten poistamiset on tehty aikuisten mukavuudenhalun

ja lyhytnäköisen taloudellisen eduntavoittelun hengessä. Lapset ja nuoret on unohdettu päätöksiä tehtäessä.

Rajojen avaamiset ja media antavat harhavaikutelman, että korona olisi ohi ja vaaratonta. Miksi media haluaa vaieta koronan vaaroista jatkuvasti lasten ja nuorten kohdalla? Koulut ja asevelvollisuus perustuvat pakkoon. Siksi lasten, nuorten  ja asevelvollisten turvallisuuden tulisi olla perusasia. Mutta näin ei nyt näytä olevan. Kulkutaudin vuoksi saatamme heidät vaaroille alttiiksi, joita emme edes tiedäkään. Mihin on yllättäen kadonnut hallituksen linjakas toiminta?

Kansalle voi tulla turnausväsymys koronan vastaisessa kamppailussa, mutta hallitus ja päätösten tekijät tarvitsevat turnauskestävyyttä kulkutaudin nollaamiseksi. Ilman kulkutaudin täyttä kukistamista emme koskaan pääse normaaliin elämään. Koronan nollaaminen onnistuu vain rajoituksin. Rokotukset ovat tarpeellinen, mutta ne eivät ole riittävä keino koronan kukistamiseksi nollaan.

Koronan kukistaminen nollaan on välttämätöntä kansalaisten terveyden ja hengen takia. Tämä olisi myös taloudenkin kannalta parasta, mutta päättäjiemme lyhytnäköisyys asiassa vaarantaa tämänkin.

Juhannusyön blogi

On juhannusyö 2021. Kuuntelen juuri radiosta Eino Leinon Nocturnoa ja juhannusyön "muistojen bulevardia". Tänä vuonna Suomen juhannus on myöhäisimmällä päivämäärällään 26.kesäkuuta. On ns. "Uunonpäivän juhannus", koska nyt aattona on Uunon nimipäivä. Ensi maanantaina tulee jo viikko kesäpäivän seisauksesta ja vuodenkierron kaksi valoisinta viikkoa eli puoli kuukautta on jo silloin takanapäin.

Eri asiat ovat täyttäneet alkukesän siten, että peltokylvöt vanhoin perinteisin menetelmin Multian Riuttakoskella sain tehdyksi vasta vaadittuun päivämäärään 15.6 mennessä. Helteisenä aikana tein niitä öisin kasvava kuunsirppi kesätaivaalla seuranani. Päivisin otin sitten hellepäivän iltapäiväunet. Kasvimaan pienkylvöt on käytännössä tehty. Näitä viivästytti traktorin käynnistysongelma, mihin lopulta löytyi hyvin yksinkertainen syy eikä mitään remonttia tarvittukaan. 

Keväällä tein raivaussahalla peltojen reunoilla ja ojilla töitä, jotka olisi ollut hyvä saada ja aiemminkin tehdyiksi. Aika oli suotuisa, sää oli viileä, sateeton ja hyttysiäkään ei vielä ollut lainkaan. Nämä työt olivat välttämättömät ja jäivät osin kesken enkä erilliselle Lummilan pellolle nyt vieläkään ennättänyt. Jos heinäkuussa on viileitä aikoja ennen hirvikärpästen seuraa koetan saada asiaa kuntoon ennen lumen tuloa.

Kuntavaalitkin on käyty ja aikanaan nuorimmalle valtuutetulle on nyt alkamassa laskujeni mukaan 12. valtuustokausi. Keskustalla on ohje, että samaan tehtävään tulisi valita vuorottelun vuoksi valita vain kolmelle vaalikaudelle ja olen ollut yhtäjaksoisesti jo neljä vaalikautta kaupunginvaltuuston puheenjohtajana, joten en halunnut tuota arvokasta protokollan ykköstehtävää tavoitella. Kenenkään arvovalta ei kärsi, jos noudattaa ohjeita. Muitakin tehtäviä on tarjolla ja edessä ovat maakuntavaalit, joihin olen antanut jo aikoja sitten ehdokassuostumuksen silloin, kun soten piti ensi kerran toteutua. 

Riuttakoskella teetän Metsäliitolla hakkuita. Naapurit Kari ja Martti pyysivät mukaan, jotta saataisiin hakkuukoneelle työtä enemmän.

Osaltani on kyse kiireestä palauttaa Latohaasta vuosikymmenien takainen puutavaran sirkkelisahaus ja varastoalue takaisin tähän käyttöön ja naapurin Riuttakankaan hiekkamontulla nyt oleva sahatavara omalle maalle, jotta naapuri saa toteuttaa tavoitteitaan omalla maallaan.

Toinen osio metsäsavotassa on historialliselle tervankuljetusreitille vuonna 1978 tehdyn Villinvuoren metsäautotien reunojen raivaus. Tien varret ovat täyttyneet hitaasti kasvaneista kuusista, jotka nyt ilmeisesti Metsä-Multian toimesta tehdään energiahakkeeksi. Tuon hinta on varsin mitätön vieraalla teetettynä, mutta nyt on pakko menetellä näin, jotta kokonaisuus toimii ja Latohaan varastoalue saadaan pikaisesti käyttöön. 

Villinvuoren metsäautotien reunojen raivaus on tarpeen, koska nykyisin rekka-autojen korit ovat maalattuja taideteoksia ja autojen omistajat eivät halua niihin minkäänlaisia vaurioita. Ongelma on kuusen hakkuu kesäaikaan juurikääpävaaran takia. Ilmeisesti tarvitaan urearuiskutus vaaran eliminoimiseksi. Sinänsä jo isäni sanoi alueen olevan sellaista mäntyaluetta, mistä tulee kaikki kuusi poistaa.

Toinen hakkuukohde on Riuttakosken saunan lähellä olevan kuusen suuren kuningatarkuusen poisto. Tuo ehkä Riuttakosken suurin pellolta kasvuvoimansa saanut suuri kuusi koki viikko sitten myrskyssä vaurion. Kuusi haarautuikin noin viiden metrin korkeudessa kolmeksi tukkipuuksi ja yksi haara irtosi myrskyssä. 

Saunapihlaja koki kovia, mutta isoisäni Israel Oinosen sotien jälkeen tekemä sauna säästyi onneksi. Mutta suuri kuusi vammautui pysyvästi ja on vain ajan kysymys, milloin korkeudesta lähtee irti toinenkin haara ja se voi osua saunaan kohtalokkain seurauksin korkeudesta painavana pudotessaan. Normaalina puuna en ajattelekaan tuon kuusen kaatoa, koska riski ylhäältä tulevasta vaarasta on todellinen. Metsäkone voinee ottaa puun kouriinsa ja ohjata hallitusti kaadon, mutta haaste tuo on metsäkoneellekin, koska korkeuksissa vaurioitunut puu on arvaamaton.

Kova homma on noin tuhannen tukin tuottaman sahatavaran siirto, mikä tehtävä vaurioittamatta sahattuja lautoja, lankkuja, piiruja ja muita sahauksen tuotteita. Ilmeisesti sahatavara on vain heti siirrettävä omalle maalle ja vasta sitten järjesteltävä ja taaplattava varastointivaksi. Kaikkiaan näiden hakkuiden taloudellinen tuotto on varsin minimaalinen ja siitäkin verotus vie kolmanneksen. Pelkästään näitä varten ei kannattaisi metsäkonetta kuljettakaan.

Kirkollisia toimituksia teen talkoilla ihmisten pyyntöjen mukana. Seuraavana on koronaan Turussa kuolleen keuruulaislähtöisen erikoislääkärin uurnan hautaan siunaus. Kulkutauti korona on voimistuvaa ja arvaamatonta todellisuutta maassamme juuri nyt. Samalla mielestäni täysin ennen aikaisesti eri taloudellisten intressipiirien painostuksesta on vastuuttomasti höllennetty rajoituksia ja vain ihme tarvitaan estämään koronan nousu ja pahimmillaan exponentiaalisesti kasvaviin määriin. Olen useissa Uuden Suomen blogeissani koettanut olla "huutavan ääni" varoittamassa hengenvaarallisen ja aisteillemme havaitsemattoman vihollisen vaarasta.

Nyt 25.6 on tullut 80 vuotta jatkosodan alkamisesta. Koetan seurata isäni Sulo Oinosen sotataivalta. Hänet oli kutsuttu kenttäharmaisiin jo ennen juhannusta liikekannallepanossa Länsi-Pohjan sotilaspiirissä, sillä Lumivaaran ja Jaakkiman väki oli talvisodan jälkeen evakuoitu Länsi-Pohjan alueelle. Isäni talvisodan jälkeinen evakkopaikkakunta oli Alatornio. Joukot, mihin hänet kutsuttiin lähtivät valloittamaan saksalaisten kanssa talvisodassa menetettyä Sallaa. Sallassa isäni osallistui mm. Kelsinkäisten tunturitaisteluun.

Täältä isäni sotataival johti vapaaehtoisen suostumuksen kautta pikakoulutukseen lääkintämieheksi ja Vienan Karjalaan ja kohtalona olivat kovat tehtävät Kiestingin motissa, joista isäni onneksi kertoi paljon ja koska olen vanhempieni ainut lapsi kuuntelin kaiken varsin tarkkaan. IS:n edellinen sotahistorilinen lehti kertoi kiteytetysti jo isäni kertomat tosiasiat Kiestingistä. Asiat, joista isäni kertoi,  painuivat mieleeni, vaikka olin vasta päivää vaille 15-vuotias, kun isäni menehtyi äkillisesti kotonamme Riuttakoskella todennäköisesti keuhkoinfarktiin, mihin välillisenä syynä olivat sodan vammat ja seuraukset.

Sotahistoriaa omatoimisesti tutkineena väitän Kiestingin taistelujen olleen toisen maailman sodan ratkaisevimmat. Vastapuolella itse Stalin vastasi tapahtumin kulusta. Hän valitettavasti onnistui päämärässään ja Muurmannin rata jäi Neuvostoliiton elintärkeäksi länsiliittoutuman ja amerikkalaisen ase- ja taloudellisen avun reitiksi. Ilman tätä Neuvostoliitto tuskin olisi selvinnyt katsottiinpa asiaa sotilaallisesti tai taloudellisesti. Saksa olisi mitä todennäköisimmin ollut ihan ylivoimainen voittaja, ellei Neuvostoliitto olisi saanut jatkuvasti koko sodan ajan Amerikan ja lännen apua ja ainut reitti tälle oli Muurmannin rata. Stalin tajusi Muurmannin radan merkityksen ja määräsi ja keskitti kaiken mahdollisen sotilaallisen voiman estämään radan siirtymisen suomalaisten(/saksalaisten) haltuun. 

Näillä juhannusyön mietteillä tervehdin juhannusyön jo tummettua ennen aamun aavistelua taivaanrannalle. Hyvää kesää ja kohta koittavaa heinäkuuta!

Hyvää alkukesää kohti juhannuksen suvea!

Sinulla Hyvä Blogini Lukija ovat varmasti monet kiireet elämänvirrassasi. Niin on minullakin. Pitäisi vielä vanhanaikaiset ja periaatteelliset ohran ja kauran kylvötkin noin reilu 2 hehtaaria saada 15.6. mennessä maahan. Eri asiat ml. kunnallisvaalien lehtikirjoitukset ovat vieneet aikani.

Lisäksi vanha kunnon sininen Fordson major vm 1958 hieman omasi käynnistysvaikeuksia ja menetin muutaman päivän, jolloin olisin voinut kyntää ja muokata sillä. Kevään hyvät viileät sääskivapaat kaksi viikkoa käytin pellon ojien ja osin jo pelloillekin tunkevien pajujen poistamiseen raivaussahalla, Ettei kylänväen tarvitse huomautella asiasta. Annoin heille hyvän äänenkuuluvuuden iltoina iltamusiikkia raivaussahalla yli kello 22 aikaan asti! Ja kyllä tämä oli huomattukin! Eri syistä kahtena ja kolmenakin vuonna nämä raivaukset olivat jääneet tekemättä tähän kevätkauteen, koska syksyllä ovat hirvikärpäset ei homma onnistu nykyään syksylläkään- 

Vielä muutama "käärmepensaikko" on vielä käsittelemättä. Nyt helle ja runsaat itikat siirtävät tätä viileämpiin aikoihin. Aion laittaa siemenistä vielä runsaastikin mm. lehtikaalia maahan, sato ennättänee loppusyksyksi. En osta taimia niiden mahdollisten lehtokotiloiden takia, vaan kasvatan kaiken siemenistä.

Hyvää alkukesän aikaa kohti juhannuksen suvea!

Hukkuiko helluntai?

Hukkuiko helluntai?

Vanha sanonta kuului: "Nyt on helluntai, suvisunnuntai, kevät tautisen talven jo voitti." Nyt on jälleen aika helluntain, mutta huomaammeko tätä? Suomalaisessa perinteessä helluntai on ollut suuri kevään tai paremminkin kevätkesän juhla. Nyt koen tämän hukkuneen ihan tavalliseksi viikonlopuksi, monet eivät saata nykyään enää huomatakaan helluntaita lainkaan.

Helluntai oli suomalaisessa kalenterissa vuosisataisen käytännön mukaan kahden pyhäpäivän juhla siten, että vuoteen 1972 vietimme helluntaita sunnuntaina 50 päivää pääsiäisen jälkeen ja helluntaimaanantai oli myös pyhäpäivä, toinen helluntaipäivä.

Siirryttäessä yhteiskunnassamme viisipäiväiseen työviikkoon tuli muutoksia kirkollisten juhlapäivien viettoon. 

Helluntai haluttiin kuitenkin säilyttää kahden pyhäpäivän juhlana. Tämä tapahtui tekemällä helluntain aatosta, helluntailauantaista pyhäpäivä, mitä kutsuttiin helluntain valmistuspäiväksi. Tuolloin pidettiin päiväjumalanpalvelukset seurakunnissa, vaikka tästä oli kaavailuja aattoillan jumalanpalvelusten pyhäksi. Käytännössä "aatto muodostui juhlaa jalommaksi" ja itse kristikunnan kolmannen suuren juhlan eli tässä tapauksessa helluntain kirkot olivat aattoa vähäväkisemmät.

Tämä käytäntö oli vuosina 1973-1991, jolloin luovuttiin helluntain toisesta pyhäpäivästä ja helluntain vietto on tapahtunut tämän jälkeen vain sunnuntaina kristillisen perinteen mukaisella paikallaan. Tuolloin esitin kysymyksen "hukkuuko helluntai?"

Nyt 30 vuotta tuon jälkeen voin todeta paljolti näin käyneen. Vuoteen 1774 asti helluntai oli neljän pyhäpäivän juhla, jolloin tiistai ja keskiviikkokin olivat pyhäpäiviä.

Kevääseen 1972 asti helluntai esiintyi mm. kauppojen, tilaisuuksien ja tapahtumien mainonnassa. Yhteiskunnassamme ja elämänkulussa vietettiin kevätkesän suurta juhlaa, helluntaita. Kaikki tiesivät tämän. Nyt olemme helluntain kevätkesän juhlana ja juhla-aikana kulttuurissamme menettäneet. Kirkoissa toki helluntaina on punainen liturginen väri, mitä ihmetellään, että "kylläpäs se pappi nyt koreilee vaatteilla!"  (Muutama vuosikymmen sitten ei vielä täällä käytetty liturgisia asuja, papin asut olivat kirkoissa mustia vuoden ympäri.)

Helluntai on kristikunnassa historiallisesti jo keskiajalla ollut myös varsin elämänmyönteinen jopa suorastaan luomisjärjestyksen erotikkaa tihkunut juhla. Helluntain virsissä on ripaus tästä yhä aistittavissa ja selkeämmin niiden alkuperäisistä latinankielisistä sanoituksista hääjuhlien veisuina.

Vaikka helluntai on kristikunnassa Pyhän Hengen, kolmannen uskonkappaleen juhlapäivä, se on ollut myös vahvasti luomisen rakkauden, ensimmäisen uskonkappaleen juhla. Menetämme paljon, jos hukkaamme helluntain. Entisen ajan sanoin: "Heleätä helluntaita!"

Lauri Oinonen

Paljon Onnea Äideille ja Isoäideille sekä Isosioäideille!

Toukokuun toinen sunnuntai on äitienpäivä. Tänä vuonna tuo päivä ajoittuu toukokuun yhdeksännelle päivälle, jolloin on nyt myös eurooppapäivä. Nämä molemmat ovat liputuspäiviä. Tänä vuonna selvitään yhdellä lipunnostolla kahden liputuspäivän toiminnot. Keskiviikkona 12.5 on Snellmanin päivä ja se on vuosikymmeniä ollut liputuspäivä, kuten ensi sunnuntain kaatuneitten muistopäiväkin.

Toukokuun kevääseen sijoittuu vappu huomioon ottaen viisi liputuspäivää . Lisäksi toukokuun lopulla voivat olla perhepiireissä ylioppilasjuhlat ja kouluista valmistuneitten juhlinnat liputuksen aiheina. Kesäkuun neljäs on taas Puolustusvoimien lippujuhlapäivä Suomen marsalkka Mannerheimin syntymäpäivän merkeissä, joka oli syntynyt 4.6.1867. Kohta sitten onkin vuorossa jo juhannus, Suomen lipun päivä, minkä ajankohta vaihtelee viikon vaihteluajan puitteissa maassamme.

Äidit ovat äitienpäivän muistamisensa ansainneet. Eilen kävin oman äitini haudalla Multian Sinervän hautausmaalla. Kylmän yön vuoksi en vielä vienyt perinteistä ruusua haudalle, koska yöpakkanen olisi vioittanut sen. Tällä isäni ja äitini haudalla ovat kansallisena veteraanipäivänä istuttamani kuusi orvokkia, mitkä kyllä kestävät keväthallat.

Äitiys on asia, minkä arvostusta tulisi yhteiskunnassamme aina muistaa ja korostaa. Me miehet pääsemme luomisjärjestyksen mukaan paljon helpommalla, koska me emme voi synnyttää. Tämä vaativa tehtävä on uskottu naissukupuolelle. Siksi kaikki äidit ja isoäidit sekä isoisoäidit keskuudessamme ansaitsevat Kiitoksen. 

Äitienpäivänä voimme ajatuksin muistaa kaikkia jo poissiirtyneitä äitejämme eri sukupolvista. Itse voin jäljittää menneisiin sukupolviin äitini suvusta kanta-äitini Susannan, syntyjään Haapakosken 1700-luvulta Alavieskasta. He ovat synnyttäneet ja luoneet elämänsä kautta tätäkin päivää, mitä tänään vietämme. Jumala siunatkoon heidän työnsä ja tehköön meistä tuon työn arvoisia omissa elämäntilanteissamme.

EU ei kuulu talonpojan metsiin

EU ei kuulu talonpojan metsiin

Olen järkyttynyt EU:n pyrkimyksestä isännäksi suomalaisten talonpoikien metsiin. Tätä merkitsee EU:n tavoite yli 13 hehtaarin metsäomaisuuden ilmastohyötyanalyysin raportointivelvollisuudesta. Mitä kaikkea tämä tulisi käytännössä merkitsemään metsien käytölle? 

Varmastikaan pelkällä byrokratialla ei selvittäisi. EU haluaisi päästä isännäksi päättämään suomalaisten talonpoikien yksityismetsien käytöstä. Tästähän tässä on ilmiselvästi kyse. Vaikka tämä naamioidaan ilmastohyötyanalysoinniksi ja raportoinniksi, niin aivan selvää on, että tällä tullaan ei vain rajoittamaan vaan myös estämään hakkuita. Metsänomistaja ei olisi enää isäntä omissa metsissään.

Uhka on niin raju puuttuminen suomalaisen talonpojan metsäomaisuuden käyttöön, että tästä ei pidä käydä edes neuvottelemaankaan. Jo alkuunsa on kyettävä sanomaan selvästi ei. Jos annamme edes pikkusormen tälle pahalle, on aivan varmaa, että se vie koko käden. 

Suomi on parhaimmillaankin vain vähäinen vaikuttaja EU:ssa. Ei ole varmuutta siitäkään, että edes suomalaiset vaikuttajatkaan EU:ssa kykenisivät tai edes haluaisivatkaan puolustaa suomalaista yksityismetsänomistajaa. Tulevaisuus on yksinkertaisesti vain tuhoisa, ellei tällaisia mielettömyyksiä estetä jo heti alkuunsa. Nyt metsänhoitoyhdistyksiin kuuluvien metsät ovat jo sertifioidut ja tämän pitää riittää ilmastonsuojeluunkin.

Metsät menettävät arvonsa, ellei yksityismetsänomistajalla ole nykyisiä oikeuksia niiden käyttöön. Samalla vaarannetaan suomalaisen metsäteollisuuden ja koko metsäklusterin toiminnot. Tämä voi olla jopa EU:n tavoitekin. Kun tilanne on tällainen, on keskusteluun otettava Suomen irtaantuminen EU:sta. Emme tarvitse vieraita isäntiä yksityisomistajien metsiin.

Lauri Oinonen

Mhy-valtuutettu

kansanedustaja 1999-2011 (kesk)

Keuruu