Metsien mieletön suojeluvaatimus uhkaa kansantalouttamme

Metsien suojeluvaatimus uhkaa kansantalouttamme

Mitä enemmän olen paneutunut EU:n vaatimaan yksityisten omistamia talousmetsiäkin koskevaan suojeluvaatimuksiin, sitä vahingollisemmalta Suomeen kohdistuva uhka näyttäytyy sekä suoranaisesti että monine kerrannaismenetyksineen. On hyvä, että hallituksen enemmistö vastustaa mielettömyyttä ja että oppositio on välikysymyksellään herättänyt huomion uhkaa kohtaan.

Oma mielipiteeni on, että Suomen olisi selkeintä antaa Ruotsin tavoin kirkas "ei " asialle. Jos luotetaan asioiden hoitumista direktiivien kautta, se voi merkitä pikkusormen antamista paholaiselle, mikä vie koko käden.

Naapurimme kanssa olisimme vahvemmat, kuten eräässä toisessakin asiassa halutaan.

Minulle on selvinnyt, että Suomen arvokkaimpia puita sisältävät varttuneet metsät ovat suurimmassa uhassa jäädä talouskäytön ulkopuolelle. Kyse ei olekaan vain kallioluodoista ja kituvista rämeistä, vaan vaarassa ovat hyvin hoidetut yksityisten omistamat talousmetsät. Millä oikeudella EU on puuttumassa yksityisomistukseen? Miksi tämä halutaan salata?

Metsätulojen menetysten ohella EU:n vaatiman metsien suojelun vaikutukset koskettavat raskaasti metsäkone-, kuljetus- ja korjaamoyrittäjiä ja heidän työntekijöitään. Monen kunnan verotulot tulevat merkittäviltä osin juuri näiltä tahoilta. Suomi on metsäkoneiden valmistuksen kärkimaa, tämäkin kohtaisi ideologisen metsiensuojelun kielteiset vaikutukset. 

Väitän, että paras metsäluonnon suojelija on metsänomista itse, koska kyse on toimeentulosta. Väitän edelleen, että suomalaiset talousmetsät ovat maailman parhaita hiilen sitojia ja metsäluonnon ylläpitäjiä riistaa ja metsämarjoja myöten. Hoidetut ja kasvavat metsät tuottavat ilmakehään happea aina hiekka-aavikoille asti. Onko kukaan huomannut tätä? Eikö Suomelle tulisi maksaa tästä?

Mitä tapahtuisi itse luonnolle, kun kohtuuttoman suojelun seurauksena metsien kasvu ja hiilensidonta laskisi? Tämä ei ainakaan edistäisi ilmastotavoitetta. Tulisiko suojelumetsistä tuholaisten kasvatuslaitoksia ja metsäsairauksien levittäjiä? Näin on ilmeisesti käynyt Saksassa ja epäilyjä on Suomessakin, metsien hoidon ansiosta onneksi täällä vielä vähän. Eikö tiedetä, että metsälaki ja metsien hoitosuositukset turvaavat erinomaisesti luontokohteita? Eikö tiedetä, että perhemetsänomistajat myös itse suojelevat omin kustannuksin metsiään?

Metsät ja pellot ovat uusiutuvan biologisen tuotannon perusta maassamme. Metsieme pohjalle rakentuu maailman paras ja ympäristöystävällisin metsäteollisuus. Suojelun seurauksena raaka-aineen muutamankin prosentin vähennys toisi tälle ongelmia. Kotimainen energiaomavaraisuutemme askeltaisi taaksepäin. Vientituloissa tapahtuisi laskua ja meriliikenteemmekin tonnistot vähenisivät. EU:n vaatima suojelu kaventaisi kansantalouttamme. Olisiko varaa edes nykyisten suojelualueiden ja kansallispuistojenkaan ylläpitoonkaan?

Poikittaisyhteydet ovat huoltovarmuutemme välttämättömyys

Poikittaisyhteydet ovat huoltovarmuutemme välttämättömyys

Ukrainan sota on pakottanut ajattelemaan Suomen laaja-alaista huoltovarmuutta. Tämä on unohdettu liian paljon lähes kaikissa asioissa ja erityisesti logistiikan rakenteissa. Myös EU:n rahoitus logistiikan reittien suunnitteluissa kohdistuu yksipuolisesti etelä-pohjoissuuntaisesti Puolasta Baltian maiden läpi ja Suomenlahden ylitse tai alitse maassamme valtateiden 3,4 ja 5 suuntaisesti. 

Sama yksisuuntainen linjaus näkyy vielä pahemmin rautateiden visioiden kohdalla. Tämä yksisuuntaisuus on ollut ja on hyvin vahingollista maamme elinvoiman ja talouden kehitykselle. Voi pelkistää, että aineelliset voimavaramme ovat maakuntien "resurssi-Suomessa" ja nämä luovat edellytykset "väestö-Suomenkin" kehitykselle. 

Logistiseen ajatteluun tarvitaan yksisuuntaisuuden sijaan verkostorakenteen kehittämistä, jos haluamme maahamme elinvoiman aineellista ja henkistä uutta nousua. Tämä vahvistaisi realistisimmin pääkaupunkiseutummekin elinvoimaa ja kehitystä. 

Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala kirjoitti 18.5.22 tässä lehdessä "Pohjoinen yhteys on Suomen portti länteen" ja FM Hannu Paaso aiemmin esitti Saimaan kanavan kautta kulkeneelle logistiikalle poikittaisradan käyttöönottoa Pieksämäen ja Haapamäen kautta ratakäytävälle Haapamäki-Parkano-Pori. 

Molemmat kirjoittajat oivaltavat olennaisen. Kriisi-, poikkeus- tai puhumattakaan Itämeren alueen sotaoloissa tarvitaan aivan muut logistiset reitit kuin ne, joihin nyt uhraamme suunnittelurahoja. Jo pelko ajomiinoista Itämerellä estää kaupallisen liikenteen. Kauppalaivat eivät uskaltaisi Itämerelle eivätkä vakuutusyhtiötkään vakuuttaisi kuljetuksia. Ainoaksi mahdolliseksi merireitiksi muodostuisi Pohjanlahti.

Siksi on välttämätöntä pikaisesti kunnostaa "Suomen Kehärata" WSP:n professori Mäntysen laatimien suunnitelmien mukaan. Tämän maamme leveimmällä kohdalla kulkevan ratakäytävän reitti on läpi Suomen: Pori-Parkano-Haapamäki-Jyväskylä-Pieksämäki-Huutokoski, josta joko Varkauden kautta Joensuuhun tai Savonlinnan kautta Parikkalaan. Haapamäen risteysasemalta on rata Seinäjoen kautta Vaasaan tai Kaskisiin sekä Pohjanmaan radalle.

Tämä Poikittaisrata tarjoaa todellisen rataverkoston yhdistäessään viisi maamme pitkittäissuuntaista rataa eli Pohjanmaan, vanhan Pohjanmaan, Keski-Suomen, Savon ja Karjalan radat. Nämä toimisivat kokonaisuutena, kuten nyt vastaavaa on nähty Ukrainassa, erinomaisina syöttöratoina tälle maamme tärkeimmälle raskaan liikenteen pääradalle, Poikittaisradalle. Tämä mahdollistaisi erinomaisesti myös maastamme nyt puuttuvan poikittaisen henkilöliikenteen, mikä olisi monien yliopistojen, oppilaitosten, keskussairaaloiden, yritysten ja kulttuuritoimintojen todellinen tarve.

Suomen Kehärata kykenisi heti poistamaan raideliikenteen logistiset pullonkaulat ja vapauttamaan välittömästi yhdessä nyt alkaneen rataverkon digitalisoinnin kanssa kaksin- tai kolminkertaisesti nopean henkilöliikenteen tarvitsemaa ratakapasiteettiä, kun raskasta tavaralogistiikkaa voitaisiin siirtää mielekkäimmille reiteille eurooppalaisten maiden käytäntöjen mukaan.

Miksi ei ole jo aiemmin nähty Suomen Kehärataa ongelmien ratkaisuna, mikä poistaisi kaikkein parhaiten myös maanteiden ruuhkautumista ja kulumisen aiheuttamia kasvavia korjauskustannuksia?

Miksi ei Suomen Kehärataa tajuta myös realistisena ratkaisuna ilmastopolitiikankin osalta? Miksi Suomen Kehärataa ei tajuta Suomen elämänlankana kriisi- ja poikkeusloissa? Vai eivätkö logistiikan suunnittelijat tai päättäjät edes tiedä Suomen Kehäradasta? Silloin kannattaisi selata nettiä ja etsiä.

Metsäsodassa järki voittamassa?

Olin eilen 9.11.2022 Eduskunnan Pikkuparlamentissa Keskustan metsäinformaatiossa. Oli hyvä, että tulin aikaisemmin paikalle, ennätin nauttimaan tarjotut pullakahvit ja ennen kaikkea saamaan yleisöpaikan eturivistä ihan televisiokameroiden edessä. Sali tuli tupaten täyteen, Mikko Tiirolakin, toinen havaitsemani Keski-Suomesta saapunut joutui tyytymään seisomapaikkaan kuten puolet muistakin paikalle saapuneista.

Rohkeasti otin heti ensimmäisen yleisöpuheenvuoron kolmen alustajan jälkeen. Toin esille ihmettelyni siitä, että ennallistamiskeskustelussa ei ole lainkaan haluttu ottaa huomioon sitä, että toimet kohdistuvat yksityisomaisuuteen. Missä on omaisuudensuoja? Uhkaako sosialisointi länsimaiden ihannoiman EU:n kautta? Toin esille, että kyse ei ole vain "ulkoluodoista, rantakallioista ja virtavesistä" vaan selkeästi ja merkittävässä määrin talousmetsistä, mitkä kasvavat varttuneina kaikkein arvokkainta kookasta tukkipuuta ja ovat aikanaan jalostettuna järeintä ja parhainta puutavaraa vaativaan hirsirakentamiseen tai muuhun arvokkaaseen käyttöön.

EU:n vaatimat suojelualat uhkaavat täten myös järkevää pitkäaikaista hiilensidontaa puurakentamisessa ja puutuotteissa. Keskustan kolme vastaajaa toivat selkeän kantansa metsänomistajien puolesta esille. Tätä pidin hyvänä. Mutta riittääkö tämä? Pysähtyykö EU:n uhka tähän?

Voin vastata, että tämä ei riitä eivätkä EU:n uhat ole mihinkään kadonneet. Taistelu jatkuu. Mutta Suomen rivejä asiassa on koottu ja se on saavutus ja on välttämätöntä taistelun jatkumiselle. Asia on seuraavan eduskunnan ja hallituksen ensimmäisiä asioita halusimmepa tai emme.

Opposition tekemä välikysymys herätti huomion ja synnytti voimakkaan julkisen keskustelun. Tämä oli hyvä. Mutta tämä ei todellakaan riitä. EU ei ole peruuttanut askeltakaan.

Koska tilaisuus oli avoin, esille nousi yleisöpuheenvuoroissa monia näkemyksiä esille. Nuori metsäylioppilas voimakkaasti vaati suojelua ja Greenpeacen edustajan sinänsä asiallisesti esitetty puheenvuoro oli samalla linjalla. Tilaisuus osoitti myös, että metsän parissa toimivillakin on yllättävän monia näkemyksiä asiassa näkökulmista riippuen. Olennaisinta oli Keskustan kolmen edustajan selkeä linja metsien talouskäytön puolesta. Juuri tämän halusin tilaisuuteen osallistumisellani varmistaa.

Poliittista lujuutta metsien puolesta tarvitaan

 

Poliittista lujuutta metsien puolesta tarvitaan

Kiitän Keskustan ministereitä selkeästä ja tuloksekkaasta toiminnasta suomalaisen metsätalouden puolustuksessa. On selvää, että mitään kompromissin mahdollisuutta asiassa ei ole lainkaan. Keskustalaisena annan myös opposition asiasta tekemälle välikysymykselle tunnustusta. Välikysymys osoittaa asian vakavuutta koko kansalle. 

Suomalainen yksityismetsänomistukseen perustuva metsätalous on ainutlaatuisen vakavasti uhattuna EU:n punavihreän metsäpolitiikan vuoksi. Sinänsä asiallinen huoli ilmastosta on nyt ikävällä tavalla valjastettu yksipuolisen ja kaikin tavoin mielettömän ideologian palvelijaksi. 

Tämä on todettava suoraan. Äskettäin television ajankohtaisohjelmassa Ilmastopaneelin jäsen Kotiaho kiihtyi, mitä hänen ei olisi ollut varaa eikä tarvetta tehdä, jos hän olisi kokenut olevansa oikeassa. Kotiaho vähätteli myös yhden miljardin uhrausta ilmastoideologiansa vuosittaisena kustannuksena. Summa on juuri sama, mikä puuttuu sosiaali- ja terveyden huollon budjetoiduista menoista. 

Mielestäni miljardi euroa ei ole vähäinen summa heitettäväksi kyseenalaisen ilmastopolitiikan mielettömiin menoihin veronmaksajien rahana ja puutteessa olevien kärsiessä välttämättömissä tarpeissaan. Kun kommunismi kukistui, siirtyi ideologia vihreään poliittiseen peitteeseen hyviltä näyttävien asioiden saavuttamiseksi. Tämä on tiedostettava aikamme ilmastopoliittisessa keskustelussa, vain harvat tiennevät, miltä taustalta ilmastopolitiikan tuulet puhaltavat.

EU:n korkein johtaja on asemassaan punavihreiltä saamansa tuen ansiosta ja siksi antaa metsäasioissa vallan punavihreille. Siksi ei ole ihme, jos EU ajaakin oloihimme hyvin tuhoisaa metsäpolitiikkaa noin kymmenen eri ohjelman merkeissä, joista yksikin on vahingollinen yksityismetsätaloudelle. Taksonomian kanssa on juuri kamppailtu ja nyt taistellaan mielettömän ennallistamisen kanssa. Kahdeksan seuraavaa verhottua uhkaa on jo ovella odottamassa. EU on valjastettu punavihreän politiikan aktiiviseksi edistäjäksi kommunismin ideologisin tavoittein.

Väitän lujasti, että suomalainen yksityismetsätalous on jo lähtökohdissaan maailman parasta ilmastopolitiikkaa. Olkaamme tästä terveesti ylpeitä ja kertokaamme tämä EU:n vaikuttajille! EU:n on aihetta ottaa oppia suomalaisesta talousmetsien hoidosta. Meidän ei pidä nöyristellä asioissa, vaan meidän on hyökättävä tosiasioiden puolesta lujasti.

Kukaan muu aja Suomen asiaa, tehtävä kuuluu siksi itsellemme.

Annan asiassa tunnustusta myös hallituskumppaneille SDP:lle ja RKP:lle, he ovat nähneet välttämättömän tosiasian koko metsäklusterin osalta. Teollisuuden, kaupan, kuljetusalan ja monien yrittäjien toiminnot vaarantuisivat kautta maan, jos emme saisi harjoittaa ja voimistaa metsätalouttamme. 

Mistä yhteiskunta saisi verotuloja ilman uusiutuvaan luonnonvaraan perustuvaa metsäklusteriamme? Olisiko silloin edes varaa nykyisten luonnonsuojelualueidenkaan ylläpitoon, jos emme saisi kehittää ja voimistaa metsätalouttamme?

Metsänomistajien ja yleisen oikeudenmukaisuuden kannalta on myös peruskysymys, millä oikeudella EU on puuttumassa yksityisomistukseen ja siihen perustuvaan elinkeinoon? Miksi EU piilottelee todelliset tavoitteensa metsäklusterimme vahingoittamiseksi noin kymmeneen eri ohjelmaan? Näistä kaksi on jo tiedossa ja muut kahdeksan ovat jo valmiina tulossa.

Henkilöliikennettä kaikille radoille

Henkilöliikennettä kaikille radoille

Suomessa on paljon ratoja, joilta puuttuu henkilöliikenne kokonaan. Tämä on lopetettu autoistumisen vuosikymmeninä ja mielestäni junamatkustuksen lopettaminen on ollut lyhytnäköisyydessä tehty suuri virhe. Nyt olisi aika käydä palauttamaan henkilöliikenne kaikille radoille, koska perusinfra eli radat on olemassa. 

Junien pysähdyspaikoille voitaisiin nopeastikin rakentaa kestopuusta laiturirakenteet, jos entiset eivät enää toimisi.

Pääkaupunkiseudun lähiliikenteen sähköjunista voisi kunnostaa upeaa paikallisliikenteen kalustoa. Sähköistämättömille radoille voitaisiin asentaa uusi käyttövoima juniin. Olisiko jopa suurilla akuilla sähkövoimakin mahdollista?

Suurin osa henkilöliikennettä vailla olevista radoista löytyy keskisestä Suomesta, myös maamme leveimmällä kohdalla Poikittaisradan liikenne pätkii. Keski-Suomen radalta eli Jyväskylä-Laukaa-Suolahti-Äänekoski-Saarijärvi--Pihtipudas-Haapajärvi radalta on henkilöliikenne puuttunut  jo vuosikymmeniä, vaikka radan varrella on tunnettuja seutukaupunkeja ja paikkakuntia. Radalta Haapamäki-Parkano-Pori on samoin henkilöliikenne puuttunut jo pitkään.

 

yllättävää on, että Uudeltamaaltakin löytyy kolme rataa, joilta myös henkilöliikenne on loppunut, vaikka maakunta on melko tiheästi asutta ja elinvoimainen Näitä henkilöliikenteensä menettäneitä ovat Hyvinkää - Karjaa, Kerava - Porvoo ja Lahti - Loviisa rataosat, mistä alkuosa Päijät-Hämeessä. Vuosaaren satamaradan jätän tarkastelun ulkopuolelle.

Uudellamaalla palautettavan henkilöliikenteen avulla voitaisiin saada varsin monia taajamia ympäristöineen ihan uuteen kehitykseen. Uusia asuinalueita voitaisiin kaavoittaa kun radoilla olisi toimiva lähiliikenne. Tämä elävöittäisi myös niitä paikkakuntia kuten Karjaata, Hyvinkäätä, Keravaa ja Lahtea, joissa radat liittyvät pääratoihin. 

Lohja, Vihti, Porvoo, Sipoo ja Loviisa eri taajamineen tulisivat valtakunnallisen raideliikenteen matkustajien ulottuville.

"Avautuisivat uudet mahdollisuudet ja tiet", nuorten laulun sanoin. Miksi Uudellamaalla ei huomata olemassa olevien ratojen merkitystä uuteen koko maakunnan kehitykseen? 

Elämälle ja kaikelle kehittymiselle ratojen henkilöliikenteen palauttaminen saattaisi avata ihan uusia mahdollisuuksia ilman moottoriteiden ja suurkaupungin ruuhkia.

Ei maakuntaverolle - vaan metsätaloudelle kansantalous kuntoon!

​

Viime talvella käytiin historiamme ensimmäiset maakuntavaalit. Tuolloin käytiin keskustelua mahdollisesta maakuntaverosta. Tuolloin ehdokkaana annoin eri yhteyksissä selkeän kielteisen kannan  maakuntaveroa kohtaan. Edelleen suhtaudun maakuntaveroon kielteisesti.

Verotus ei saa monimutkaistua eikä kansalaisten veronmaksukyky kestä elinkustannusten voimakkaasti noustua uusia veroja.

En pitänyt siitä, että maakuntauudistukseen hyvinvointialueiden merkeissä käytiin ilman realistisia laskelmia kustannuksista ja niiden jakautumisesta. Suuri innostus ei korvannut edessä olevaa realismia. Jo nyt on paljastumassa, että pelkät hallinnolliset menot ovat voimakkaassa kasvussa. Niin maaseudulla kuin kaupunkien taajamissakin pelätään lähipalvelujen kohtaloa. 

Jos lähipalvelut etääntyvät maakuntakeskukseen, menettävät kunnat elinvoiman perusedellytyksiä ja väkiluvun laskusuunta jatkuu. Tämän ei pitänyt olla uudistuksen tuloksena sanottiin, vaikka itse selvästi asiasta varoitinkin. Tiedän hyvin, että valtion talous on sekä voimissaan yhä olevan koronan että erityisesti Venäjän Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyssodan monien vaikutusten vuoksi varsin ahdistavassa tilanteessa.

Mitä tulisi tehdä? Ainakaan maaseudun ja koko kansantaloutemme perustana olevan metsätalouden ja metsäklusterin toimintamahdollisuuksia ei pidä heikentää. Nyt on tajuttava, että juuri nyt on mielettömien rajoitusten asemesta edistettävä metsätaloutta ja puun jalostusasteen voimakasta nostamista. Tämä toisi uusiutuvaan luonnonvaraan perustuen työtä ja tuloja kaikille elinkeinoille ja verotulotkin kautta maan kasvaisivat.

Keurusseudulla on vahvat puunjalostuksen perinteet. Multian saha tunnetaan laajalti ja tuottaa vientimarkkinoille laadukasta sahatavaraa. Rauman satamassa käydessäni tuntui upealta nähdä edustavat Multian sahan varastohallit. Mitä olisi seutukunnallamme tehtävissä puunjalostuksessa ja erityisesti puunjalostusasteen nostamiseksi erikoistuneiksi vientituotteiksikin? Olisiko tässä mahdollisuuksia yrittäjille ja saataisiinko työpaikkoja seutukunnallemme?

Keurusseudulla löytyy puuta parhaimmillaan vaativiinkin tuotteisiin. Voitaisiinko korvata muovia ja uusiutumattomia ulkomaisia materiaaleja? Naantalin asuntomessuillakin oli selvästi nähtävissä puun arvostus niin itse rakennuksissa kuin sisustuksessakin. Männyn arvostus on uudessa nousussa alan lehtien artikkeleiden mukaan. Voisiko Keulink olla palauttamassa erikoistunutta mekaanista puunjatkojalostusta seutukunnallemme? 

Minne on unohtunut aiempi pyöreän puun käyttö? Pikku-Finlandian arkkitehtuuri osaltaan avannee uria entisille laduille. Puun käytöllä ovat ikivanhat perinteet ja uusi tulevaisuus uusiutuvaan raaka-aineeseen perustuen.

Väitän, että metsätalouden kautta voidaan harjoittaa maailman parasta ilmastopolitiikkaakin realismiin perustuen. Suomen metsätalous omaa ainutlaatuisen luonteen yksityisomistukseen perustuen koko Euroopassa. Norja ja Ruotsi sekä Itävalta ovat osin kanssamme vastaavassa asemassa yksityisten omistamien metsien talouskäytössä. Saksassakin yksityismetsät ovat keskimäärin vain muutamia hehtaareja. 

Suomen kansantalous metsiin perustuvana on maailman ilmastoystävällisintä. Emme tarvitse muualta tulevia määräyksiä. Muualta voi tulla hakemaan täältä oppia hiilensidontaan ja realistiseen tuloksia tuottavaan ilmastopolitiikkaan. Suomen on yksiselitteisen selvästi tämä tuotava myös Brysselissä julki. Periksi asiassa ei saa antaa.

Lauri Oinonen

Keuruu

Saarnan ajatuksia Lauri Oinoselta.

 

Lumivaaralaisten kirkkopyhän muistelua kesältä 2022

Viikko juhannuksen jälkeen kauniin kesän helteiden aikaan sain palvella papin tehtävissä lumivaaralaisten juhlapyhänä Virtain Killinkosken kirkossa 3.7.2022. Killinkosken maaseudulla olevaan erityisesti nauhateollisuuden yhdyskuntaan toivat lumivaaralaiset sotien jälkeen vahvaa maatalouden vireyttä uudisraivauksen myötä. 

Killinkosken hirsirakenteinen puukirkko muutoin graniittisten kivikirkkojen arkkitehdin Josef Stenbäckin suunnittelemana oli rakennettu jo pari vuosikymmentä ennen lumivaaralaisten saapumista kylälle, mistä oli pitkät matkat lähimpiin kirkkoihin. Nyt lumivaaralaisten juhlapyhänä 150 hengelle rakennettu sisältä ajan patinan upeasti hohtava paljashirsinen täyttyi messun juhlaväestä. 

Minulle komeiden honkien maisemassa monia aikansa eri tyylisuuntauksia Stenbäckin tahdon mukaan edustava kirkkorakennus viestitti paikallisen ja karjalaisen raivaaja- ja rakentajasukupolven henkistä ja hengellistä yhteen kuuluvuutta. Lumivaaralaisten juhlapäivän messu oli myös Virtain seurakunnan kello 10 jumalanpalvelus.

Pyhäpäivän kirkkovuoden tekstien ja sanoman ohella halusin saarnassani liittää paikalle tulleen kirkkoväen siihen ylisukupolviseen joukkoon, joka kautta sukupolvien on eri vuosikymmeninä kokoontunut lumivaarajuhlille. Siksi saarnassani korostuivat psalmin 84 kuudennen jakeen sanat: "Autuaita ovat ne, joilla on mielessänsä pyhät matkat". Koen, että Lumivaara-juhlat ovat kokonaisvaltaiselta olemukseltaan aina olleet hengellistä ja henkistä pyhiinvaellusmatkaa.

Lumivaara-juhlilla saa hengellistä, henkistä ja aineellistakin ravintoa. Ikiaikojen Jumala on läsnä jumalanpalveluksessa sanassa ja ehtoollisessa ja juhlilta lähdettyämme Hän on kanssamme edelleen aina kaikessa elämässämme ja toimissamme, valveilla ollessamme ja nukkuessammekin. 

Kun sain juhlapäivän päätteeksi siunata Killinkosken vanhassa tehdaskiinteistössä sinne talkootyönä tehdyn Lumivaara-museon, valitsin sanojen johdannoksi Raamatun alkulehdiltä tapahtuman Mamren tammistossa. Aabraham sai kohdata kolme saapuvaa miestä ja pitää heitä vierainaan. Tämä merkitsi itse Jumalan kohtaamista. Kun käymme Lumivaara-museoon Killinkoskella, saamme kohdata lumivaaralaisten arjen ja pyhän muiston. 

Lumivaaran seurakunnalla on oma nurkkauksensa uudessa museossa. Lyhyeksi jääneen toimintansa aikana oma itsenäinen seurakunta oli voimanlähde, jonka siunaus jatkuu yhä ja tuleviin aikoihin. Koin vahvasti Lumivaara-museon siunaussanoja lausuessani jotain siitä pyhyydestä, mitä Aabraham sai kokea Mamren tammistossa, Jumalan läsnäoloa meidän tykönämme ja eri sukupolvien yhteyttä yli ajan ja paikan rajojen. 

Haluan, jokaisen Lumivaara-museossa käyvän myös aavistelevan ja kokevan samaa. Yhdessä olemme matkalla ennen meitä eläneiden ja tulevien sukupolvien kanssa nyt ajassa kohti kirkkautta. 

Lauri Oinonen

Keuruun 1,kappalainen (el)