31.1.16

Katoaako kuntien ääni uudessa maakuntamallissa?





Katoaako kuntien ääni uudessa maakuntamallissa?



Suomeen on suunnitteilla ensi näkemältä oikein hyvältäkin tuntuva itsenäinen maakuntahallinto. Ensi näkemältä tämä myös näytti parantavan demokratiaa ja kansalaisten vaikutusvaltaa. Mutta nyt asiaan paneuduttua, onkin herännyt monia kysymyksiä. Kuinkahan tässä voikaan lopulta käydäkään?


Asiaan törmättiin Keuruulla kaupunginvaltuuston seminaarissa. Tulisiko esimerkiksi Keuruulta välttämättä yhtään maakuntavaltuutettua? Näin voisi hyvinkin käydä äänten hajotessa tai äänestettäesä muulta olevia ehdokkaita. Vaalihan olisi maakunnallinen. Vaalionni tai todennäköisimmin epäonni sanelisi vastauksen. Myös jatkuvuus olisi epävarmoissa käsissä vaalionnen vaihdellessa.


Nyt kunnat valitsevat väkilukuunsa suhteutetusti edustajansa maakuntavaltuustoon. Keuruulta on kolme maakuntavaltuutettua,  naapurista Multialta on yksi ja kaikista kunnista

suhteessa väkilukuun. Mikään kunta ei jää ilman. Jokaisella on myös omasta kunnasta henkilökohtainen varajäsen. Kuntien valinnat perustuvat kunnallisvaalituloksiin. Maakuntien päätäntävalta nousee nyt lähtökohtaisesti kunnista ja samalla tulee alueellinen edustaminen suoraan ja poliittinen katsonto välillisesti turvatuiksi. Nyt maakunnallisessa valtuustossa toimivan ei tarvitse hävetä

oman paikkakuntansa asioiden esiintuomista, koska on kuntansa edustaja. Uudessa maakuntahallinossa tämä näkökulma lähtökohtaisesti poistuisi.


Sairaanhoitopiireissä on vastaava käytäntö. Maakuntien reunoiltakin ovat edustajat. Myös muissa maakunnallisissa elimissä noudatetaan samoja periaatteita.

Vaikuttajien joukko on monipuolinen. Miten sattuisi käymään jatkossa? Sitä tienne kukaan. Esitetty ajatus listavaalissa olisi jo periaatteessa potku kansanvallan kasvoja vastaan, koska äänestäjien valta valita henkilöä kaventuisi ja äänestäjä voisi lähinnä valita vain puolueiden tai vaalilistojen kesken. Henkilövalinta itse asiassa siirtyisi puolueille. Nämä asettaisivat ehdokkaat listoille sijajärjestykseen haluamillaan perusteilla ja suhteessa puolueen saamaan äänimäärään kärjestä alkaen tehtäisiin valinnat.


Maakuntahallinto on itsessään hyvä asia, koska Suomi muodostuu maakunnista. Suomi on todellakin paljon enemmän kuni pääkaupunkiseutu tai ruuhka-Suomi. Maakuntia, maaseutua ja niiden ihmisiä on puolustettava. Tähän on tarvetta entistä enemmän. Mutta miten tämä vastaavasti saadaan toimimaan maakunnissa? Tätä kysymystä ei pidä väheksyä. Nykyinen käytäntö sisältää lähtökohtaisesti kuntien ja niiden asukkaiden asioita, joita ei uudistuksessa saa menettää. Jokainen ihminen on tärkeä, se ei saa unohtua.








24.1.16

Koskikarat ovat palanneet Riuttakoskelle

Eilen samoilin Multianjoen maisemissa Riuttakoskella. Lunta oli 5-10 cm, joten ihan kävellen pystyi liikkumaan. Hötylumessa sen enempää suksista kuin lumikengistäkään ei olisi ollut kuin haittaa. Pakkasta oli vain muutama aste, joten sää luonnossa kulkemiseen oli hyvä.

Multianjoki ei jäädy kovillkaan pakkasilla. Eniontään pikkulinnun kantavaa jääriiterttä saattaa kuitenkin olla kuten eilenkin äskeisten kovien pakkasten jälkeen.


Joenmutkan sulassa sahin ahavennossa havaitsin jotian mustaa liikettä. Ensin luulin havainneeni saukon, kun joenrannan lumessa oli saukon jälkiä. Hiivin lähemmäksi ja ilokseni havaitsin kaksi koskikaraa hyppelemässä jäärritteen päälle ja aina väliin pulahtavan kylmään veteen. Koskikara on lähes uhanalainen Lapin lintu, joka tulee keskiseen Suomeen koskiin talvehtimaan.


Aiemmin koskikarat olivat jokapäiväinen havainto, jos Riuttakosken sillalta vilkaisi koskelle. Nyt viime aikoina en ole niitä havainnut, vaikka olen useastikin etsinyt.

Ilahduin näkemästäni, jotain tuttua oli tullut takaisin. Riuttakoski elää sydäntalvellakin.

19.1.16

Talvenselän taittuessa

Heikinpäivä on jo myöhäisillassaan. Matkustan junalla seminaariin Helsinkiin Finlandiatalolle. Teemana on "uusi kunta". Kunnallisen luotamushenkilön roolissa minä ja monet muut olemme joutuneet tekemään paljon turhaa työtä kunta- ja soteuudistusprosesseissa. Pelkään, että näin tulee edelleenkin jatkumaan. Perustuslakiasiantuntijat esittävät jälleen kritiikkiä nyt ehdotettuihin malleihin ja poliittinen eteneminen ei ole olleenkaan selvää.


Viime päivät ovat Keski-Suomessa olleet kylmiä. Koska maisemassa on vain vähän lunta, pelkään maastossa arvaamattomissa kohdissa vesiputkien jäätymistä. Siksi olen laskenut hieman vettä jatkuvasti raanasta. Vaikka se maksaakin, on sittenkin helpompi prosessi kuin putkien sulatus. Muoviputkia ei voi yksinkertaisesti valitettavasti sähkölläkään sulattaa toisi kuin metalliputkia.


Ylihuomenna on on myös Metsäakatemian käyneiden kokoontuminen englanninkieliselle aamupäiväbrunssille 40 euron hintaan. Bioteollisuus on esillä jälleen.

Äitini sanoi:"Jos ei kylmä kynttelinä eikä pauka Paavalina, niin ei ole kelpoa kesästä". Nythän kuuluukin olla pakkasia. Talveselkä on kuitenkin taittunut, karhu käängtää kylkensä ja karjan talviruoka saa olla puolessa.



1.1.16

Tarinaa Keuruusta

Tarinaa Keuruusta uudenvuodenpäivän illalla 2016



Keuruu on ollut etelästä käyvien pirkkalaisten metsästysseutua jo keskiajalla. Jonkin verran eränkäyntiä ja asutusta tuli myös Savosta. Heimot kohtasivat Keuruulla ja siksi kansan suussa kehittyi puhtain suomenkieli myös tunnetusti Keuruulla, jota monet vaikuttajat kävivät rautatien valmistuttua Haapamäelle vuonna 1883 oppimassa Keuruun seudulla. Vakinaisen asutuksen tiedetään alkaneen ainakin 1500-luvulla, tuolloin kirkkomatkat tehtiin Keurusselän ja Näsijärven vesistöjä pitkin Pirkkalaan. Pian kirkkomatkat kuitenkin lyhenivät puolella Ruovedelle. Oma kappeliseurakunta ja ensimmäinen kirkko saatiin Keuruulle nykyisen kirkonkylän paikalle Keurusselän ja Tarhian yhdistävän Lapinsalmen länsipuolelle vuonna 1624.

Laajalti ulkomaita myöten tunnettu Keurun vanha kirkko, järjestyksessään kolmas alkluperäisen paikoilla rakennettiin tunnetun pohjalaisen kirkonrakentajan Antti Hakolan toimesta vuonna 1759. Tämä on kesäisin  erittäin suosittu vihkikirkko kautta maan tuleville vihkipareille. He haluavat myös viettää muistorikkaat hääjuhlansa Keuruun luonnonkauniin maiseman ympäröimissä juhlapaikoissa.

Keuruun nykyisessä seurakunnassa on myös 1700-luvun lopulla valmistunut Pihlajaveden erämaakirkko salskeitten honkien keskellä Pihlajaveden reitin äärellä lähellä Pihlajavesi-nimistä järveä. Tämä on myös erittäin suosittu vihkikirkko kesäaikaan. Jotkut avioparit haluavat tulla vihityiksi siellä talviaikaankin suomalaisen talvisen metsämaiseman ympäröimässä hirsikirkossa. Opetusneuvos Yrjö Karilaan Pikkujättiläinen nimesi jo vuosikymmeniä sitten Pihlajaveden erämaakirkon yhdeksi Suomen seitsemästä matkailuihmeestä. Ristikirkon länsisakarassa ovat havaittavissa veistetyllä hirsiseinällä tummat ihmishahmot. Näiden synnystä on eri selityksiä, mutta mikään ei ole vakuuttanut ihmettelijöitä lopullisella varmuudella.

Keuruu on kahden taajaman vireä yli 10 000 asukkaan laaja-alainen keskisuomalainen seutukaupunki kolmen maakunnan Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan solmukohdassa. Lähes 7000 asukkaan keskustaajaman ohella kaupunkiin on aina kuulunut rautateiden risteysaseman synnyttämä nykyisin noin 2000 asukkaan Haapamäen taajama, jossa on myös kymmenkunta menestyvää teollista yritystä. Näiden tuotteista kotimaan markkinoiden ohella merkittävä osa menee vientiin eri maanosiin.

Keuruun keskustaajama on vahva kaupan keskus erityisesti vähittäis- ja autokaupan osalta, asiakkaita tulee kolmen maakunnan alueilta. Keuruun matkailu nojaa vanhaan ja uuteen. Lähes jokainen suomalainen on lukenut Otavan Keuruun kirjapainossa painettuja oppikirjoja. Kirjoja painetaan edelleen ja pääosa tuotannosta menee nykyisin vientiin.

Vanhaa ovat em. vanhat puukirkot ja monet kylien historialliset maalaistalot ympäristöineen sekä kansainvälisesti ainutlaatuinen rautatiehistoriallinen elävä kulttuurimiljöö Haapamäen risteysasemataajamassa. Haapamäen Höyryveturipuistoon on sijoitettu lähes kaikki maamme jäljellä olevat höyryveturit. Haapamäki on ollut myös eräs maaseudun ensimmäisiä oppikoulupaikkakuntia maassamme ja vanha yhteiskoulurakennus vuodelta 1909 on eräs maakuntien upeimpia hirsirakennuksia kirkkorakennusten rinnalla.

Keuruun keskustaajamassa on säilytetty ns. Vanhan Keuruun alue vanhan ja uuden kirkon, kotiseutumuseon, Suomen kauneimmaksi nimetyn Keuruun aseman ja vanhan pappilan kunnostettujen rakennusten muodostamalle alueella. Tähän liittyy myös muita rakennuksia Tarhiajärven rantamaiseman ja keskustaajaman kaupallisten toimintojen suuntiin. Kesäisin alueella on monia taidenäyttelyitä.

Keuruun kaupungissa on yli 200 järveä ja merkittävin osa keskustaajamasta on neljällä Keurusselän saarella (ainutlaatuista koko maassa) ja muu osa taajamasta on mantereella joko Keurusselän tai Tarhian rantamaisemissa. Keurusselkä yhdistää Keuruun ja Mänttä-Vilppulan. Noin 30 kilometrin mittainen matka voidaan taittaa sulan veden aikana ainutlaatuisesti Elias Lönnrot- nimisellä siipirataslaivalla joko reittiaikataulun tai tilausliikenteen muodoilla. Myös omilla veneillä matka voidaan tehdä turvallisesti, jos noudatetaan viranomaisten asettamia laivaliikenteen merimerkkien vesiteitä. Laivalaitureita on mm.Keuruun ja Mäntän satamissa sekä Viikinhovin, Isohiekan ja hotelli Keurusselän rannoilla. 

Hotelli Keusselkä on ollut valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin tunnettu Keuruun matkailun merkittävin yritys, jonka perinteet alkavat jo vuodesta 1949 vanhan Lomahotellin funkkistyylisen ja kunnostetun rakennuksen merkeissä. Nykyaikainen Kerusselän rantarinteen mäntymetsänn rakennettu yli 200 metriä pitkä uusi hotellirakennus on rakennettu 1970-luvun lopulla ja rakennusta on uudistettu ja kunnostettu eri aikoina kuten mm. vuonna 2015. Keurusselän Lomaharjun 30 lomamökkiä ovat hotellin välittömässä läheisyydessä. Alueella on runsaasti kaavoitettua rakennusoikeutta ja alueen kehittämisen mahdollisuuksia on edelleen runsaasti.

Keurusselän alueelle on muodostunut erittäin merkittävä majoituskapasiteetin tarve Mäntän taidekeskus Göstan avautumisen myötä. Tällä hetkellä kohteen vierailijoita joudutaan ohjaamaan Tampereelle ja Jyväskylään yöpymään. Matkailun kehittämisessä tulisi luoda kokonaisuus Göstan, hotelli Keurusselän ja Haapamäen höyryveturipuiston kesken ja liittää tämä Tampereen ja Ähtärin valtakunnallisesti merkittäviin matkailuvirtoihin.

Tulevaisuus odottaa tekijöitään!

Lauri Oinonen







28.12.15

Neljännen joulupäivän illalla

Tänään neljännen joulupäivän illalla on haikea tunne. Koska äitini kuolema on todellisuutta viime vuoden syksyltä ja hän ei enää ollut läsnä joulunpyhien vietossa näkyvällä tavalla kuten kymmeniä kertoja aiemmin, tuntuu nyt, että joulua ei tullut, mutta joulu kylläkin lähti. Saatoin näet äsken vanhemman tyttäreni Soilen Seinäjoelle lähtevalle junalle. Nuorempi tyttäreni Suvi on Nepalissa vapaaehtoistyöntekijjänä kehitysyhteistyössä.

Soile esikoisena hänen ja isoäitinsä Selli Maria toivat jouluumme aivan uuden ulottuvuuden 1979, jolloin oli Soilen ensimmäinen joulu.
Seuraavana jouluna oli kodissamme sitten Suvi ja hänen ensimmäinen joulunsa. Näin saimme viettää kymmeniä jouluja, jolloin perheemme oli koossa ja mukana aina myös tyttöjemme isoäiti. 

Tapanamme oli käydä myös vaimoni isän ja hänen perheensä luona Kuhmoisissa ja vaimoni Seijan edesmennen Kirsti-äidin haudalla Kuhmoisten Papinsaaren hautausmaalla. Usein myös äitini oli mukana Kuhmoisten matkallamme. Talviset säät matkoilla vaihtelivat pakkasista lumimyrskyihin. Mutta aina matkaa haluttiin tehdä.

Seurakuntatöni vuoksi itse joulupäivänä ei ollut mahdollista lähetä Kuhmoisiin asti, muta usein tämä sitten tapahtui tapaninpäivänä tapaninpäivän ajelunamme tapaninpäivän jumalanpalveluksen toimittamiseni jälkeen. Nyt vaimoni isä Uuno Niemelä on ollut poissa jo muutaman joulun ajan ja näin Kuhmoisten joulumatkat ovat siirtyneet muistojen joukkoon. Jos Kuhmoisiin matka tapahtuu muulloin, haluan sytyttää tyttöjen Kuhmoisten isovanhempien haudalle kynttilän tai kesäisenä aikana viedä kukkia.

Kirkkokäsikirja tuntee mahdollisuuden neljään joulupäivään. Joulun tiedämme kaikki Suomessa. Tapaninpäivä eli toinen joulupäivä on ensimmäisen marttyyrin Stefanuksen muistopäivä. Kolmas joulupäivä on apostoli Johanneksen muistopäivä ja neljäs joulupäivä on tunnettu viattomien lasten päivänä Herodeksen tekemän lapsisurman muistoksi.

Nyt vielä on joulukuusi tuvassamme ja se on vähintäänkin  loppiaiseen asti ehkäpä Nuutinpäiväänkin, koska sen kastelusta on pidetty tarkkaa huolta.

Vanhastaan Multialla uudenvuodenpäivää on kutsuttu "uudeksi jouluksi". Loppiainen viimeisenä joulun juhlapyhien sikermässä on joskus nimetty "pakanain jouluksi", koska aiheena ovat itämaan tietäjät, jotka tulivat Kaksoisvirtojen maista. 


24.12.15

Jouluaattoiltana 2015

On jouluaatto. Aamupäivällä kävin sytyttämässä kynttilät isäni ja äitini haudalle Multian Sinervän hautausmaalle. Oli tavattoman kaunis parin lämpöasteen aamupäivä, maisema oli lumeton, keskitalven aurinko oli juuri nousemassa Sinerväjärven metsänrajan takaa. Sää oli tyyni kynttilät oli helppoa sytyttää. Kynttilänsytyttäjiä alkoi liikkua yhä useampia läheistensä haudoille.

Tänään olimme vaimoni Seijan ja vanhemman tyttäreni Soilen kanssa Haapamäen kirkon jouluaaton sananjumlanpalveluksessa. Joulun virret ja musiikki sellolla ja turmpetilla vahvistettuna toivat juhlavuutta jumalanpalvelukseen. Sen jälkeen Soilen kanssa sytytimme myös enkelikynttilän Haapamäen hautausmaan muualle hauidattujen muistomerkille. Aamupäivän tyven sää oli vaihtunut tuuliseksi ja kynttilänsytytys vaati sekä taitoa että onnea.

Koetimme Soilen kanssa sytyttää myös miden tuomia ja heti sammuneita kynttilöitä. Muutamat saimme palamaankin ainakin joksikin aikaa. Joulun monet muistot tuntuvat nyt haikeilta, kun on toinen joulu, jolloin äitini ei ole enää keskuudessamme. Jos viime vuonna kuollut äitini olisi nyt tulossa kotimme joulupöytään, tämä olisi hänen 99 joulu. Kristillisen uskomme mukaan poisnukkuneet ovat kirkkauden joulussa.

Siunattua joulua Sinulle Lukijani!

18.12.15

Hyvää joulunaikaa 2015

Tervehdys Keuruulta/Haapamäeltä/Multialta!

Neljäs adventti lähestyy. Sunnuntaina on iltakuudelta Multian kirkossa joulukonsertti, jossa laulaa sotilasmuusikko Hannu Haahkala, aion osallistua naapurinpojan konserttiin. Maanantaina 20.12. on Keuruun kirkossa keskikoulun luokkatoverini/luokkatoverimme Aimo Varjotien perinteinen joulukonsertti myös muiden esiintyjien kanssa Keuruun kirkossa. Aion osallistua.

Tällä kertaa ei ole (vielä) tullut pyyntöjä joulun ajna kirkollisiin tehtäviin. Jouluyön Keuruun kirkon messuun on yleensä ehtoollisavustajan pyyntö tullut. Samoin seurakuntien joulunaluskiireet ovat yleensä uuvuttaneet flunssaan jonkun ahkeran pappiskollegan ja lyhyellä varoitusajalla on usein kutsu tehtävään tullut. Nyt ei ole onneksi flunssaepidemioita Keurusseudulla ainakaan vielä.

Heti tammikuun alussa 2.1.2016 olen kutsuttu Multian kirkkoon siunaamaan syntymäkotini naapuria entistä kirvesmiestä Voitto Niemeä Kurenkoskelta. Hänen  kotinsa oli Multianjoen Kurenkosken varrella pari kilometrä joenjuoksua ylöspäin kirkonkylän suuntaan, Voitolla oli myös kesämökki Soutujoen varrella puolen kilometrin päässä synnyinkotini Lummilan pellosta. Voitto oli veljiensä kanssa nuorena miehenä kirvesmieshen urakoitsijana rakennettaessa vuonna 1966-67 valtion oppikoulurakennusta  Haapamäen yhteislyseota. Taitavan kirvesmiehen osaamista kehui myös äitini, koska Voitto Niemi teki vuonna 1958 huopakaton myös kotiimme kohta rippikoulunsa jälkeen.

Kun äitini kuolemasta vasta runsas vuosi, niin tuntuu, että joulua ei ole entiseen tapaan tulossa. Tärkeämpää on toki joulun sanoma, jonka sisältö ei onneksi riipu meistä eikä meidän tunteistamme. 

Toivotan jokaiselle Rauhallista Joulua sen sanoman merkeissä!















UOKKATOVERIMMEuokkatoverimme


To: aili.vartia@kolumbus.fi; plahti@gmail.com
CC: mirjaeakosola@gmail.com; riittakoski@luukku.com; jorma.haapamaki@gmail.com; aarno.valkeisenmaki@pp.inet.fi; lauri.oinonen@hotmail.fi; marja.vauhkonen@gmail.com; pekka.valkeisenmaki@gmail.com; leenakutinlahti@hotmail.com; hilkka.nortomaa@gmail.com; heinonen.veijo@gmail.com; maire.rainio@hotmail.fi
From: saari.jaakko@gmail.com
Subject: VS: Hyvää Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2016
Date: Fri, 18 Dec 2015 10:24:33 +0200

Vastaavalla tavalla, nimenomaanSäihkyvä sydän

Lähettäjä: aili.vartia@kolumbus.fi
Lähetetty: ‎18.‎12.‎2015 9:47
Vastaanottaja: pekka
Kopio: Mirja Kosola; Riitta Koski; Jorma Haapamäki; Aarno Valkeisenmäki; Lauri Oinonen; Marja Vauhkonen; Pekka Valkeisenmäki; Jaakko Saari; leena kutinlahti; Hilkka Nortomaa; Veijo Heinonen; Maire Rainio
Aihe: Re: Hyvää Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2016

Hei kaikki

Espoossa ei oikein ole joulutunnelmaa, kun ikkunasta ulos katsoo. On
kosteaa ja harmaa kaamos.
Toista oli ennen hyvinä aikoina siellä Keski-Suomessa!!
Me lähdemme joulunviettoon Porin puoleen.  Josko siellä näkisi
joulumaisemia.

Oikein rauhallista joulua ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle.
Ennen kaikkea terveyttä teille jokaiselle.

Iili