Juhannusyön blogi

On juhannusyö 2021. Kuuntelen juuri radiosta Eino Leinon Nocturnoa ja juhannusyön "muistojen bulevardia". Tänä vuonna Suomen juhannus on myöhäisimmällä päivämäärällään 26.kesäkuuta. On ns. "Uunonpäivän juhannus", koska nyt aattona on Uunon nimipäivä. Ensi maanantaina tulee jo viikko kesäpäivän seisauksesta ja vuodenkierron kaksi valoisinta viikkoa eli puoli kuukautta on jo silloin takanapäin.

Eri asiat ovat täyttäneet alkukesän siten, että peltokylvöt vanhoin perinteisin menetelmin Multian Riuttakoskella sain tehdyksi vasta vaadittuun päivämäärään 15.6 mennessä. Helteisenä aikana tein niitä öisin kasvava kuunsirppi kesätaivaalla seuranani. Päivisin otin sitten hellepäivän iltapäiväunet. Kasvimaan pienkylvöt on käytännössä tehty. Näitä viivästytti traktorin käynnistysongelma, mihin lopulta löytyi hyvin yksinkertainen syy eikä mitään remonttia tarvittukaan. 

Keväällä tein raivaussahalla peltojen reunoilla ja ojilla töitä, jotka olisi ollut hyvä saada ja aiemminkin tehdyiksi. Aika oli suotuisa, sää oli viileä, sateeton ja hyttysiäkään ei vielä ollut lainkaan. Nämä työt olivat välttämättömät ja jäivät osin kesken enkä erilliselle Lummilan pellolle nyt vieläkään ennättänyt. Jos heinäkuussa on viileitä aikoja ennen hirvikärpästen seuraa koetan saada asiaa kuntoon ennen lumen tuloa.

Kuntavaalitkin on käyty ja aikanaan nuorimmalle valtuutetulle on nyt alkamassa laskujeni mukaan 12. valtuustokausi. Keskustalla on ohje, että samaan tehtävään tulisi valita vuorottelun vuoksi valita vain kolmelle vaalikaudelle ja olen ollut yhtäjaksoisesti jo neljä vaalikautta kaupunginvaltuuston puheenjohtajana, joten en halunnut tuota arvokasta protokollan ykköstehtävää tavoitella. Kenenkään arvovalta ei kärsi, jos noudattaa ohjeita. Muitakin tehtäviä on tarjolla ja edessä ovat maakuntavaalit, joihin olen antanut jo aikoja sitten ehdokassuostumuksen silloin, kun soten piti ensi kerran toteutua. 

Riuttakoskella teetän Metsäliitolla hakkuita. Naapurit Kari ja Martti pyysivät mukaan, jotta saataisiin hakkuukoneelle työtä enemmän.

Osaltani on kyse kiireestä palauttaa Latohaasta vuosikymmenien takainen puutavaran sirkkelisahaus ja varastoalue takaisin tähän käyttöön ja naapurin Riuttakankaan hiekkamontulla nyt oleva sahatavara omalle maalle, jotta naapuri saa toteuttaa tavoitteitaan omalla maallaan.

Toinen osio metsäsavotassa on historialliselle tervankuljetusreitille vuonna 1978 tehdyn Villinvuoren metsäautotien reunojen raivaus. Tien varret ovat täyttyneet hitaasti kasvaneista kuusista, jotka nyt ilmeisesti Metsä-Multian toimesta tehdään energiahakkeeksi. Tuon hinta on varsin mitätön vieraalla teetettynä, mutta nyt on pakko menetellä näin, jotta kokonaisuus toimii ja Latohaan varastoalue saadaan pikaisesti käyttöön. 

Villinvuoren metsäautotien reunojen raivaus on tarpeen, koska nykyisin rekka-autojen korit ovat maalattuja taideteoksia ja autojen omistajat eivät halua niihin minkäänlaisia vaurioita. Ongelma on kuusen hakkuu kesäaikaan juurikääpävaaran takia. Ilmeisesti tarvitaan urearuiskutus vaaran eliminoimiseksi. Sinänsä jo isäni sanoi alueen olevan sellaista mäntyaluetta, mistä tulee kaikki kuusi poistaa.

Toinen hakkuukohde on Riuttakosken saunan lähellä olevan kuusen suuren kuningatarkuusen poisto. Tuo ehkä Riuttakosken suurin pellolta kasvuvoimansa saanut suuri kuusi koki viikko sitten myrskyssä vaurion. Kuusi haarautuikin noin viiden metrin korkeudessa kolmeksi tukkipuuksi ja yksi haara irtosi myrskyssä. 

Saunapihlaja koki kovia, mutta isoisäni Israel Oinosen sotien jälkeen tekemä sauna säästyi onneksi. Mutta suuri kuusi vammautui pysyvästi ja on vain ajan kysymys, milloin korkeudesta lähtee irti toinenkin haara ja se voi osua saunaan kohtalokkain seurauksin korkeudesta painavana pudotessaan. Normaalina puuna en ajattelekaan tuon kuusen kaatoa, koska riski ylhäältä tulevasta vaarasta on todellinen. Metsäkone voinee ottaa puun kouriinsa ja ohjata hallitusti kaadon, mutta haaste tuo on metsäkoneellekin, koska korkeuksissa vaurioitunut puu on arvaamaton.

Kova homma on noin tuhannen tukin tuottaman sahatavaran siirto, mikä tehtävä vaurioittamatta sahattuja lautoja, lankkuja, piiruja ja muita sahauksen tuotteita. Ilmeisesti sahatavara on vain heti siirrettävä omalle maalle ja vasta sitten järjesteltävä ja taaplattava varastointivaksi. Kaikkiaan näiden hakkuiden taloudellinen tuotto on varsin minimaalinen ja siitäkin verotus vie kolmanneksen. Pelkästään näitä varten ei kannattaisi metsäkonetta kuljettakaan.

Kirkollisia toimituksia teen talkoilla ihmisten pyyntöjen mukana. Seuraavana on koronaan Turussa kuolleen keuruulaislähtöisen erikoislääkärin uurnan hautaan siunaus. Kulkutauti korona on voimistuvaa ja arvaamatonta todellisuutta maassamme juuri nyt. Samalla mielestäni täysin ennen aikaisesti eri taloudellisten intressipiirien painostuksesta on vastuuttomasti höllennetty rajoituksia ja vain ihme tarvitaan estämään koronan nousu ja pahimmillaan exponentiaalisesti kasvaviin määriin. Olen useissa Uuden Suomen blogeissani koettanut olla "huutavan ääni" varoittamassa hengenvaarallisen ja aisteillemme havaitsemattoman vihollisen vaarasta.

Nyt 25.6 on tullut 80 vuotta jatkosodan alkamisesta. Koetan seurata isäni Sulo Oinosen sotataivalta. Hänet oli kutsuttu kenttäharmaisiin jo ennen juhannusta liikekannallepanossa Länsi-Pohjan sotilaspiirissä, sillä Lumivaaran ja Jaakkiman väki oli talvisodan jälkeen evakuoitu Länsi-Pohjan alueelle. Isäni talvisodan jälkeinen evakkopaikkakunta oli Alatornio. Joukot, mihin hänet kutsuttiin lähtivät valloittamaan saksalaisten kanssa talvisodassa menetettyä Sallaa. Sallassa isäni osallistui mm. Kelsinkäisten tunturitaisteluun.

Täältä isäni sotataival johti vapaaehtoisen suostumuksen kautta pikakoulutukseen lääkintämieheksi ja Vienan Karjalaan ja kohtalona olivat kovat tehtävät Kiestingin motissa, joista isäni onneksi kertoi paljon ja koska olen vanhempieni ainut lapsi kuuntelin kaiken varsin tarkkaan. IS:n edellinen sotahistorilinen lehti kertoi kiteytetysti jo isäni kertomat tosiasiat Kiestingistä. Asiat, joista isäni kertoi,  painuivat mieleeni, vaikka olin vasta päivää vaille 15-vuotias, kun isäni menehtyi äkillisesti kotonamme Riuttakoskella todennäköisesti keuhkoinfarktiin, mihin välillisenä syynä olivat sodan vammat ja seuraukset.

Sotahistoriaa omatoimisesti tutkineena väitän Kiestingin taistelujen olleen toisen maailman sodan ratkaisevimmat. Vastapuolella itse Stalin vastasi tapahtumin kulusta. Hän valitettavasti onnistui päämärässään ja Muurmannin rata jäi Neuvostoliiton elintärkeäksi länsiliittoutuman ja amerikkalaisen ase- ja taloudellisen avun reitiksi. Ilman tätä Neuvostoliitto tuskin olisi selvinnyt katsottiinpa asiaa sotilaallisesti tai taloudellisesti. Saksa olisi mitä todennäköisimmin ollut ihan ylivoimainen voittaja, ellei Neuvostoliitto olisi saanut jatkuvasti koko sodan ajan Amerikan ja lännen apua ja ainut reitti tälle oli Muurmannin rata. Stalin tajusi Muurmannin radan merkityksen ja määräsi ja keskitti kaiken mahdollisen sotilaallisen voiman estämään radan siirtymisen suomalaisten(/saksalaisten) haltuun. 

Näillä juhannusyön mietteillä tervehdin juhannusyön jo tummettua ennen aamun aavistelua taivaanrannalle. Hyvää kesää ja kohta koittavaa heinäkuuta!

Hyvää alkukesää kohti juhannuksen suvea!

Sinulla Hyvä Blogini Lukija ovat varmasti monet kiireet elämänvirrassasi. Niin on minullakin. Pitäisi vielä vanhanaikaiset ja periaatteelliset ohran ja kauran kylvötkin noin reilu 2 hehtaaria saada 15.6. mennessä maahan. Eri asiat ml. kunnallisvaalien lehtikirjoitukset ovat vieneet aikani.

Lisäksi vanha kunnon sininen Fordson major vm 1958 hieman omasi käynnistysvaikeuksia ja menetin muutaman päivän, jolloin olisin voinut kyntää ja muokata sillä. Kevään hyvät viileät sääskivapaat kaksi viikkoa käytin pellon ojien ja osin jo pelloillekin tunkevien pajujen poistamiseen raivaussahalla, Ettei kylänväen tarvitse huomautella asiasta. Annoin heille hyvän äänenkuuluvuuden iltoina iltamusiikkia raivaussahalla yli kello 22 aikaan asti! Ja kyllä tämä oli huomattukin! Eri syistä kahtena ja kolmenakin vuonna nämä raivaukset olivat jääneet tekemättä tähän kevätkauteen, koska syksyllä ovat hirvikärpäset ei homma onnistu nykyään syksylläkään- 

Vielä muutama "käärmepensaikko" on vielä käsittelemättä. Nyt helle ja runsaat itikat siirtävät tätä viileämpiin aikoihin. Aion laittaa siemenistä vielä runsaastikin mm. lehtikaalia maahan, sato ennättänee loppusyksyksi. En osta taimia niiden mahdollisten lehtokotiloiden takia, vaan kasvatan kaiken siemenistä.

Hyvää alkukesän aikaa kohti juhannuksen suvea!

Hukkuiko helluntai?

Hukkuiko helluntai?

Vanha sanonta kuului: "Nyt on helluntai, suvisunnuntai, kevät tautisen talven jo voitti." Nyt on jälleen aika helluntain, mutta huomaammeko tätä? Suomalaisessa perinteessä helluntai on ollut suuri kevään tai paremminkin kevätkesän juhla. Nyt koen tämän hukkuneen ihan tavalliseksi viikonlopuksi, monet eivät saata nykyään enää huomatakaan helluntaita lainkaan.

Helluntai oli suomalaisessa kalenterissa vuosisataisen käytännön mukaan kahden pyhäpäivän juhla siten, että vuoteen 1972 vietimme helluntaita sunnuntaina 50 päivää pääsiäisen jälkeen ja helluntaimaanantai oli myös pyhäpäivä, toinen helluntaipäivä.

Siirryttäessä yhteiskunnassamme viisipäiväiseen työviikkoon tuli muutoksia kirkollisten juhlapäivien viettoon. 

Helluntai haluttiin kuitenkin säilyttää kahden pyhäpäivän juhlana. Tämä tapahtui tekemällä helluntain aatosta, helluntailauantaista pyhäpäivä, mitä kutsuttiin helluntain valmistuspäiväksi. Tuolloin pidettiin päiväjumalanpalvelukset seurakunnissa, vaikka tästä oli kaavailuja aattoillan jumalanpalvelusten pyhäksi. Käytännössä "aatto muodostui juhlaa jalommaksi" ja itse kristikunnan kolmannen suuren juhlan eli tässä tapauksessa helluntain kirkot olivat aattoa vähäväkisemmät.

Tämä käytäntö oli vuosina 1973-1991, jolloin luovuttiin helluntain toisesta pyhäpäivästä ja helluntain vietto on tapahtunut tämän jälkeen vain sunnuntaina kristillisen perinteen mukaisella paikallaan. Tuolloin esitin kysymyksen "hukkuuko helluntai?"

Nyt 30 vuotta tuon jälkeen voin todeta paljolti näin käyneen. Vuoteen 1774 asti helluntai oli neljän pyhäpäivän juhla, jolloin tiistai ja keskiviikkokin olivat pyhäpäiviä.

Kevääseen 1972 asti helluntai esiintyi mm. kauppojen, tilaisuuksien ja tapahtumien mainonnassa. Yhteiskunnassamme ja elämänkulussa vietettiin kevätkesän suurta juhlaa, helluntaita. Kaikki tiesivät tämän. Nyt olemme helluntain kevätkesän juhlana ja juhla-aikana kulttuurissamme menettäneet. Kirkoissa toki helluntaina on punainen liturginen väri, mitä ihmetellään, että "kylläpäs se pappi nyt koreilee vaatteilla!"  (Muutama vuosikymmen sitten ei vielä täällä käytetty liturgisia asuja, papin asut olivat kirkoissa mustia vuoden ympäri.)

Helluntai on kristikunnassa historiallisesti jo keskiajalla ollut myös varsin elämänmyönteinen jopa suorastaan luomisjärjestyksen erotikkaa tihkunut juhla. Helluntain virsissä on ripaus tästä yhä aistittavissa ja selkeämmin niiden alkuperäisistä latinankielisistä sanoituksista hääjuhlien veisuina.

Vaikka helluntai on kristikunnassa Pyhän Hengen, kolmannen uskonkappaleen juhlapäivä, se on ollut myös vahvasti luomisen rakkauden, ensimmäisen uskonkappaleen juhla. Menetämme paljon, jos hukkaamme helluntain. Entisen ajan sanoin: "Heleätä helluntaita!"

Lauri Oinonen

Paljon Onnea Äideille ja Isoäideille sekä Isosioäideille!

Toukokuun toinen sunnuntai on äitienpäivä. Tänä vuonna tuo päivä ajoittuu toukokuun yhdeksännelle päivälle, jolloin on nyt myös eurooppapäivä. Nämä molemmat ovat liputuspäiviä. Tänä vuonna selvitään yhdellä lipunnostolla kahden liputuspäivän toiminnot. Keskiviikkona 12.5 on Snellmanin päivä ja se on vuosikymmeniä ollut liputuspäivä, kuten ensi sunnuntain kaatuneitten muistopäiväkin.

Toukokuun kevääseen sijoittuu vappu huomioon ottaen viisi liputuspäivää . Lisäksi toukokuun lopulla voivat olla perhepiireissä ylioppilasjuhlat ja kouluista valmistuneitten juhlinnat liputuksen aiheina. Kesäkuun neljäs on taas Puolustusvoimien lippujuhlapäivä Suomen marsalkka Mannerheimin syntymäpäivän merkeissä, joka oli syntynyt 4.6.1867. Kohta sitten onkin vuorossa jo juhannus, Suomen lipun päivä, minkä ajankohta vaihtelee viikon vaihteluajan puitteissa maassamme.

Äidit ovat äitienpäivän muistamisensa ansainneet. Eilen kävin oman äitini haudalla Multian Sinervän hautausmaalla. Kylmän yön vuoksi en vielä vienyt perinteistä ruusua haudalle, koska yöpakkanen olisi vioittanut sen. Tällä isäni ja äitini haudalla ovat kansallisena veteraanipäivänä istuttamani kuusi orvokkia, mitkä kyllä kestävät keväthallat.

Äitiys on asia, minkä arvostusta tulisi yhteiskunnassamme aina muistaa ja korostaa. Me miehet pääsemme luomisjärjestyksen mukaan paljon helpommalla, koska me emme voi synnyttää. Tämä vaativa tehtävä on uskottu naissukupuolelle. Siksi kaikki äidit ja isoäidit sekä isoisoäidit keskuudessamme ansaitsevat Kiitoksen. 

Äitienpäivänä voimme ajatuksin muistaa kaikkia jo poissiirtyneitä äitejämme eri sukupolvista. Itse voin jäljittää menneisiin sukupolviin äitini suvusta kanta-äitini Susannan, syntyjään Haapakosken 1700-luvulta Alavieskasta. He ovat synnyttäneet ja luoneet elämänsä kautta tätäkin päivää, mitä tänään vietämme. Jumala siunatkoon heidän työnsä ja tehköön meistä tuon työn arvoisia omissa elämäntilanteissamme.

EU ei kuulu talonpojan metsiin

EU ei kuulu talonpojan metsiin

Olen järkyttynyt EU:n pyrkimyksestä isännäksi suomalaisten talonpoikien metsiin. Tätä merkitsee EU:n tavoite yli 13 hehtaarin metsäomaisuuden ilmastohyötyanalyysin raportointivelvollisuudesta. Mitä kaikkea tämä tulisi käytännössä merkitsemään metsien käytölle? 

Varmastikaan pelkällä byrokratialla ei selvittäisi. EU haluaisi päästä isännäksi päättämään suomalaisten talonpoikien yksityismetsien käytöstä. Tästähän tässä on ilmiselvästi kyse. Vaikka tämä naamioidaan ilmastohyötyanalysoinniksi ja raportoinniksi, niin aivan selvää on, että tällä tullaan ei vain rajoittamaan vaan myös estämään hakkuita. Metsänomistaja ei olisi enää isäntä omissa metsissään.

Uhka on niin raju puuttuminen suomalaisen talonpojan metsäomaisuuden käyttöön, että tästä ei pidä käydä edes neuvottelemaankaan. Jo alkuunsa on kyettävä sanomaan selvästi ei. Jos annamme edes pikkusormen tälle pahalle, on aivan varmaa, että se vie koko käden. 

Suomi on parhaimmillaankin vain vähäinen vaikuttaja EU:ssa. Ei ole varmuutta siitäkään, että edes suomalaiset vaikuttajatkaan EU:ssa kykenisivät tai edes haluaisivatkaan puolustaa suomalaista yksityismetsänomistajaa. Tulevaisuus on yksinkertaisesti vain tuhoisa, ellei tällaisia mielettömyyksiä estetä jo heti alkuunsa. Nyt metsänhoitoyhdistyksiin kuuluvien metsät ovat jo sertifioidut ja tämän pitää riittää ilmastonsuojeluunkin.

Metsät menettävät arvonsa, ellei yksityismetsänomistajalla ole nykyisiä oikeuksia niiden käyttöön. Samalla vaarannetaan suomalaisen metsäteollisuuden ja koko metsäklusterin toiminnot. Tämä voi olla jopa EU:n tavoitekin. Kun tilanne on tällainen, on keskusteluun otettava Suomen irtaantuminen EU:sta. Emme tarvitse vieraita isäntiä yksityisomistajien metsiin.

Lauri Oinonen

Mhy-valtuutettu

kansanedustaja 1999-2011 (kesk)

Keuruu

Sanan- ja mielipiteenilmaisun vapaudet uhattuina

Suomi on nyt ajautumassa sanan ja mielipiteen vapauden kehitysmaaksi. Tässä en halua ottaa kantaa itse asiaan, minkä vuoksi kansanedustaja Päivi Räsänen on ilmaissut kantansa, vaan puutun nyt tietoisesti sanan ja mielipiteen ilmaisun oikeuteen. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on tullut tunnetuksi oudoista ja omituisista kannanotoistaan. Hän on esittänyt objektiivisina totuuksina omia käsityksiään aiemminkin.

Nyt on tapahtunut kuitenkin varsin harkitsematon ylilyönti. Tämän vuoksi olisi aiheellista vaihtaa valtakunnansyyttäjää tässä maassa. Jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä. Yksityishenkilönä Raija Toiviaisellakin olisi oikeus. Mutta nyt hän sekoittaa virkansa ja oman mielipiteensä ja toimii oman mielipiteensä eikä objektiivisen oikeushyvän mukaan.

Suomessa on sananvapaus ja mielipiteen ilmaisun vapaus ovat perusasioita. Suomessa on oikeus myös siteerata tekstejä. Emme elä poliittisen sensuurin maassa. En tietoisesti tässä puutu uskonnonvapauteen, se on monitahoisempi asia ulottuvuuksiltaan kuin nyt asia, mistä Raija Toiviainen syyttää Päivi Räsästä. 

Jos Suomessa lähdetään nyt Toiviaisen avaamalle tielle, jouduttaisiin diktatuurimaiden tielle. Siellä ei saa arvostella hallitsijoita tai vallitsevaa poliittista suuntausta. Nyt Toiviainen on lähtenyt tälle tielle ja se tie on pelottava pitemmälle katsottaessa. Kansanedustajan kokemuksella tiedän, kuinka pyhiä asioita ovat sanan ja mielipiteen ilmaisun vapaudet. Ilman niitä ei demokratia voi toimia.

Toivon Raija Toiviaisen harkitsevan nyt julkisuuteen tullutta tointaan kansanedustaja Päivi Räsästä kohtaan. Olisiko harkittava syytteen nostaminen valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaista kohtaan kansanedustajan mielipiteen ilmaisun rajoittamisesta ja siihen puuttumisesta? Pohjimmaltaan juuri tästä on nyt kyse ja toimet Toiviaisen nyt tapahtuneen toiminnan suhteen olisivat aiheellisia.

Metsien arvopuulle arvonsa mukainen käyttö

Suomessa on nyt voimakas pyrkimys puurakentamiseen. Tämä onkin luonnollista metsien maassa sekä kotimaisen uusiutuvan materiaalin, työllisyyden, kansantalouden kuin myös nykyaikana tavoitteellisen ilmastopolitiikankin kannalta. Suomessa on myös teollisia yrityksiä puutalojen valmistukseen jo aiemmin vapaa-ajan puurakennuksia valmistaneiden yritysten rinnalla. 

Keuruun kaupunginvaltuuston retkellä kävimme kaupunginjohtaja Hannu Marssin johdolla Etelä-Pohjanmaalla muutama vuosi sitten tutustumassa teolliseen asuinrakennusten valmistamiseen. Keski-Suomi on jo pitkään ollut tunnettu useammastakin vapaa-ajan puurakennuksia valmistavista yrityksistä, joille ulkomaan vienti on varsin merkittävässä asemassa toiminnoissaan.

Puukerrostalot clt-rakenteisina ovat suomalaisina vientituotteina valloittamassa sijaansa maailmanmarkkinoilla. Kaikkea sitä, mitä puurakentamisessa vielä voidaan tehdä, ei liene vielä keksittykään. Puun monet ominaisuudet odottavat vielä käyttäjiään maailmalla. Vaikka juuri nyt eri tuhojen markkinoille tuomat puumäärät alentavatkin vientipuun hintoja kuten sotien tuomat epävarmuustekijät suomalaisen sahatavaran vientimaissa, voi katsoa luottavasti tulevaisuuteen.

Suomalainen puu kestää vuoisisatoja rakennuksissa, jos niiden katoista pidetään huolta ja rakennukset ovat terveesti rakennetut, kuten menneinä vuosisatoina yleensä oppinsa vanhemmilta rakentajilta saaneet rakentajat osasivat. Näkyvimpiä osoituksia ovat puukirkot ja vanhat pappilat sekä kartanot siellä, missä ne ovat tulipaloilta säästyneet. 

Viime sotien jälkeen siirtoväen asutus niin maaseudulla kuin taajamissakin kerrostaloja lukuun ottamatta tapahtui puisten asuinrakennusten avulla. Maaseudulla olivat kenttäsirkkelit ja pienet sahayritykset arvossaan tuona aikana. Tuolloin syntyivät myös puiset teolliset omakotitalot, joita mm. Alavuden puunjalostustehdas teki suuret määrät Neuvostoliittoon sotakorvauksina. Samoin tuolloin uudentyyppinen Espoon Tapiolan "puutarhakaupunki" syntyi nopeasti puisista taloelementeistä rakennettuna.

Mutta missä on perinteinen talojen hirrestä rakentaminen? Puuttuvatko osaajat vai puuttuuko puuta? Väitän puuta löytyvän, jos sitä etsitään ja siitä maksetaan arvonsa mukainen hinta. Väitän osaamistakin löytyvän tai sitä voidaan ainakin hankkia vanhoista hirsirakentamisen sukupolvisista viisauksista. Ainakin Keski-Suomessa löytyy etsittäessä tukkipuita, joista saa kahdeksan metrin hirsiä seitsemän tuuman tai jopa kahdeksan tuuman latvavahvuuteen. Kuuden metrin pituus vastaavin latvavahvuuksin on jo helpompi löytää monistakin metsistä rakennushirsiksi.

Nyt nämä arvopuut, jollaisia aikanaan käytettiin myös laivojen mastoihin, kirkkojen rakentamisiin, talojen kurkihirsiksi ja komeisiin hirsitaloihin menevät koneellisissa hakkuissa ihan tavalliseksi sahatavaraksi, mitä saisi paljon vaatimattomammastakin tukkipuusta. Pahimmassa tapauksessa nämä uljaat metsän honka- ja kuusikuninkaat ja -kuningattaret saattavat joutua muun puuaineksen mukana sellukattilaan. Nuoret metsäkoneitten käyttäjät tekevät metsissä sitä, mitä tehtaalta käsketään eikä ohjeista ole poikkeamista, arvopuun menetys jää metsänomistajan vahingoksi, joka onnekseen ei yleensä menetystään tule koskaan tajuamaankaan. 

Suurten ja muutoinkin tiukkasyisten puiden aines tulisi löytää suomalaisen mekaanisen puunjalostuksen arvokkaana raaka-aineena. Vielä tätä arvokasta varallisuutta on metsissämme, mutta siltä puuttuvat asiansa tajuavat ostajat ja käyttäjät. Samaan aikaan Suomessa myös valitetaan tiukkasyisen ja laadukkaan erikoispuutavaran pulaa sekä perinnerakentajien että muiden sitä haluavien tahoilta. Tätä puutavaraa nyt tuodaan ja kalliiseen hintaankin ulkomailta, kun Suomesta ei tarvitsijoille löydy. 

Tilanteeseen on saatava muutos. On luotava erikoispuulle markkinat. On luotava tätä tarkoitusta varten yrittäjyyttä jalostukseen ja jatkojalostukseen ja edelleen ulkomaille tapahtuvaan vientiin. Näin voitaisiin saada maaseudulle ja maakuntiin tuloja ja elinvoimaa sekä suomalaisen puun imagoa moninaisiin tuotteisiin soveltuvana.  

Nyt koneellisissa hakkuissa metsiin jää lahoamaan järeiden tukkipuiden tyviä parinkin metrin mittaisina tukkeina. Nämä ovat kuitenkin mitä arvokkainta erikoispuuta, jota puuttuu mm. puisten soitinten rakentajilta. Näistä tyvipölleistä voisivat kitaroiden ja monien muiden soitinten rakentajat saada tarvitsemaansa ainesta hyvin akustisin ominaisuuksin. Nykypolitiikan mukaisiin jättöpuihin löytyy kyllä taatusti vähempiarvoistakin ainesta. (Muutoin 1970-luvulla oli metsäpolitiikka, että metsään ei saanut jättää mitään ylimääräistä puuta levittämään tuholaisia! Olisikohan nytkin parempi, että luonnonsuojelijat ahkeroisivat pesäpönttöjen rakentamisissa metsiin puukiipijöille ja muille linnuille? Kuusi- ja havupuun jättämiset metsään merkitsevät varmasti tuholaisten leviämistä. Nytkin ovat kohta ajat, jolloin toukka tekee metsään jätetyssä ja kaatuneessa puussa pitkää päivää!)

Ystäväni "Arppa" Äänekoskelta suositteli Suomeen perinteisten kuuden ja jopa kahdeksan metrin pituisista ja latvamitaltaan kahdeksan tuuman vahvuisista vuoluhirsistä rakennettavien talojen rakentamista. Jalo ja kovasti kannatettava ajatus! Nämä tulisi kuoria huhtikuun keväällä ja jättää pihkoittumaan kuivaan ja tuuliseen paikkaan kesäksi, jotta pihka luonnon omana suoja-aineena antaisi ulkoseinään sukupolvia kestävän sääsuojan. Rakennusten sisäpuolelta tietenkin hirsistä tulisi pihka kuoria pois, jotta seinään nojailtaessa ei pihka tarttuisi vaatteisiin. Jos rakennuksissa olisivat kunnon reilut räystäät, kuten oppimestarit ennen osasivat tehdä, rakennukset kestäisivät vuosisatoja. Vain sodat ja tulipalot voisivat olla uhkia.

"Arppa" suositteli edelleen kuntia rohkeasti kaavoituksessaan suunnittelemaan perinteisten hirsitalojen alueita. Olisikohan tällaiseenkin nyt mahdollisuutta, kun etätyö ja maallemuutto on ennalta-avaamattoman myönteisessä kehityksessä? Hirsitalojen eristeinä tulisi käyttää kotimaista pellavaa tai hamppua. Olisikohan tässä mahdollisuutta peltojen omistajille? Jos löytyisi tuottajia, tarvitaan myös jalostusta ja kauppaa kokonaisuuden toimintaan. Mielestäni kaikki tässä kirjoittamani on myös ekologista ja ilmastoystävällistä toimintaa, jolle nyt luulisi ajan tuulien puhaltavan myönteisesti.