Kajaanissa käytiin maakuntamatkalla
Terveiset Kajaanista! Eduskunnan sivistysvaliokunta teki maakuntamatkan Kainuun liiton ja Kajaanin kaupungin vieraaksi. Minä en ennättänyt olemaan mukana kuin kahtena päivänä. Tänään perjantaina joudun vielä lähtemään jo puoliltapäivin pois, koska huomenna lauantaina toimitan Keuruulla keskikouluaikaisten luokkatoverieni Pauli ja Taisto Pulkkisen iäkkään äidin Elma Pulkkisen hautaansiunaamisen. Samoin iltapäivällä muistohetken jälkeen toimitan Keuruun Pohjoisjärven Männistöllä ensimmäisen Keuruulla vuonna 1972 yhdessä lehtori Raili Tenan kanssa pitämäni rippikoulun silloisen oppilaan vihkimisen sulhasensa kanssa avioliittoon. Arvostan näitä molempia henkilökohtaisia pyyntöjä ja siksi tahdon talkooperiaattella palvella.
Huomenna lauantaina 7.7.07 kerrotaan olevan suositun vihkipäivän, koska muodostuu numerosarja seitsemäsistä. Seitsemän on myös ihan raamatullinen täydellisyyden symboli. Elämässäme olemme vajaita, mutta Jumala armossaan tehköön sen täydelliseksi, mikä meissä on vajaata.
Kainuun matkalla sain kuulla kokemukset ns.Kainuun mallin toteutumisesta. Koko maakunta liittyi kunnalliselämän asioissa siten yhteen, että noin 60 % kuntien toimitehtävistä hoidetaan maakunnallisen hallintokokeilun kautta yhteisesti ilman kuntaliitoksia. Tosin Vuolijoen kunta on muutoin liittymässä Kajaaniin ja Vaalan kunta on vain osin maakunnallisessa hallintokokeilussa mukana. Mielenkiintoista oli kuulla se, että kuntien lukioverkosto on voitu turvata nykyaikaisen sähköisen etäopetuksen avulla. Näin olisi voitu esitysteni mukaan tehdä Keuruullakin ja säilyttää Haapamäen lukio kaupunkimme toisen taajaman vetovoimatekijänä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti