Vaahtokuusta maaliskuuhun

Helmikuusta on kansan parissa käytetty nimityksiä vaahtokuu ja toinen tammikuu. Nämä molemmat ovat hyvin kuvaavia nimityksiä. Kun katsoo tänä talvena helmikuun maisemia, niin nehän ovat täynnä lumivaahtoa kaikkialla. Tänä talvena myös nimitys toinen tammikuu on sikäli osuva, jos ajatellaan tammikuun pakkasia ja lumia, näitä on ollut helmikuussa entisaikojen talven mukaan.

 

Henkilökohtaisesti pidän puhetta ilmaston selvästä lämpenemisestä hieman hömppänä. Jopa koko Kööpenhaminan ilmastokokouksen pääagenda viime vuoden lopulla on kyseenalaisella pohjalla. Saastuminen on otettava vakavasti ja nimenomaan väestömiljoonia käsittävien metropolikaupunkien yllä. On järkyttävää nähdä vaikkapa Delhin tai Mexico Cityn yllä pilvet joiden läpi ei erota, kun kyse on pilvistä, jotka eivät kuuman kuivuudenkaan keskellä anna virvoittavaa sadevettä. Nämä ovat ongelma. Mutta meiltä suomalaisilta vaaditaan liian kovaa hintaa ilmastonmuutoksen merkeissä.

 

Olemme ilmeisesti menossa kohti kylmempiä aikoja. Auringon pilkut ovat lämmön suuri lähde auringossa. Nyt on niiden vaihtelussa hiljaisempi kausi ja se tietää kylmempiä vuosia. Auringon pilkkujen vaihteluväli on neljästä yhteentoista vuotta, joten alkanut vuosikymmmen on pakkastalvien ja lumisten aikaa. Tämä lienee todennäköisin ilmastonmuutos ainakin täällä Pohjolassa.

Kun vielä on toista tuntia helmikuuta, niin mistä sitten se helmikuu tulee?

 

Ilmeinen selitys ovat kylmän aikaan koskissa ja puroissa jääkiviin syntyneet jäähelmet. Talven keskeltä käymme kohti kevättä, hyvää alkavaa maaliskuuta! Maalis-, huhti- ja toukokuu ovat kevättä ja sitä kestää vain neljännesvuotta, sitten onkin jo kesä!

Junien suuret myöhästelyt eivät saa toistua

Olen hyvin valittunut viime öisistä yöpikajunien pahoista myöhästymisistä. Toistaiseksi minulla on tiedossa vain uutisten välittämät viestit ja VR:n toimitusjohtajan Aron tekstiviesti. Jotenkin tuntuu pahalta, että ei ole osattu riittävästi ennakoida junien myöhästymisiä. Kun sääennusteet kertoivat uhkakuvasta, joka todettiin perjantaiaamulla kello 9 alkaneessa VR:n hallintoneuvoston kokouksessa, olisi operatiivisissa toiminnoissa tullut tehdä varautumistoimia.

 

Henkilökuntaa olisi ilmeisesti ollut hälytettävä vapaavuoroilta ja olisi ollut tehtävä vara-aikatulut junien myöhästymisistä. Tällöin olisi voitu selkeästi tiedottaa junan olevan esim. kaksi tuntia myöhässä. Tällöin asiakkaat olisivat voineet osaksi varautua tilanteeseen. Samalla pakkassäällä olisi pitänyt pitää huolta, että ihmiset voivat odottaa sisällä kaikilla asemilla. Tiedottaminen ei olisi saanut näyttötauluilla keskeytyä, kuten tiettävästi ainakin Helsingin asemalla tapahtui jossain vaiheessa iltaa. Epäkohtia on paljon, joista nyt on vain otettava opiksi. Valitettavinta on huono imago, jota nyt tuli junankäytölle. Pienille lapsille ja koululaisille voi iskostua koko elämän ajaksi epämiellyttävät muistot junamatkasta. Tätä en haluaisi.

 

Ennen VR oli kokonaisuus asemarakennuksineen ja asemaravintoloineen ja henkilökuntaa oli paikalla. Nyt toiminnot on pilkottu ja ulkoistettu. Ravintola menee kiinni, asemien odotussalit suljetaan virkavaltaisesti vartiointiliikkeiden toimesta ja ihmiset ajetaan pihalle ja vielä valot sammutetaan. Nyt ei ole kokonaisvaltainen toiminta ollenkaan ajan tasalla. Poikkeuksiin force majeure-syistä olisi oltava mahdollisuudet. Pitkä miinus virkavaltaisuudelle ja tilanteen huomiomattomuudelle. Kokemuksista on otettava nyt nöyrästi opiksi. Kansan on voitava luottaa siihen, että juna kulkee sillonkin, kun kaikki muu liikenne ja tiet takkuilevat. Näin oli kunniakkaana höyryveturien valtakautena, liikenne toimi, asemaravintoloihin pääsi läpi yön sisälle ja henkilökuntaa oli paikalla.

Luulen muuten, että kuusi tuntia nyt lähdössä myöhään jääneet jääneet yöpikajunat olisivat lähteneet ihan ajoissaan, jos veturina olisi ollut uljas pikajunien höyryveturi Ukko-Pekka tai raskaan tavaraliikenteen Risto. Lumi ei näitä pidätellyt!

Laskiaisunnuntaina 2010

Tänään on ollut laskiaisunnuntai. Olin mukana Haapamäen kirkon laskiaisunnuntain kello 10 jumalanpalveluksessa. Sen jälkeen oli seurakuntasalissa Haapamäen Kalatirrien järjestämä kuha-ateria Yhteisvastuu-keräyksen hyväksi, jossa erityisteemana oli Haitin maanjäristyksen jälkeisen elämän uudelleen aloittaminen. Ohjelmassa oli myös Haapamäen Kalatirrien toiminnan esittely. Vaikka olen asunut Haapamäellä 1.7.1972 alkaen ja olen aina tiennyt Haapamäen kalatirreistä yhdistyksenä, minulle oli esittelyssä paljon uutta.

 

 

Kalastusseurat tekevät tärkeää ja arvokasta kalakantojen hoitotyötä, jossa talkootyö on tulosten salaisuus. Vaikka Haapamäellä olen jo asunut edellä kertomastani ajankohdasta lähtien sain vastaanottaa Haapamäen Kalatirrit ry:n historiikin, jotta "tuntisin Haapamäen asioita paremmin". Ja totta tosiaan yli 50-vuotiaan yhdistyksen vaiheissa oli paljon uutta tietoa. Samalla kirja kertoi monista ajan saatossa minulle tutuista ja paljolti jo keskuudestamme poistuneista henkilöistä ja heidän kalastus- ja kalastuksenhoitotoimistaan. Kiitos Haapamäen Kalatirreille kirkkopuhästä ja historiikistä!

 

Illalla olin mukana keuruulla Israel-juhlassa Keuruun kirkossa, jossa myös sain käyttää lyhyen puheenvuoron tilaisuuden pääjärjestäjän Riitta Koskisen pyynnöstä. Kirkko näytti olevan lähes täynnä. Minulle todettiinkin, että ei Helsingissä näin onnistuneita Israel-juhlia voitaisi järjestää. Asian lausujina olivat helsinkiläiset henkilöt. Kun me siunaamme Israelia, Jumala siunaa meitä. Tämä tosiasia on sanottu Raamatussa. Minä ainakin uskon yksinkertaisesti tuohon sanaan ja siksi ilta oli osaltaan salatulla mutta todellisella tavalla siunaukseksi Keuruulle ja isänmaallemme.