Voimaa ylisukupolvisuudesta!

 

 

Isovanhemmat ovat kansallinen voimavaramme

 

Menneiden sukupolvien aikana on ollut luonnollinen se, että perheeseen on kuulunut isä ja äiti, heidän lapsensa , mummu ja pappa ja vieläpä isomummu ja isovaarikin.

Ylisukupolvisuus on ollut mitä luonnollisin asia. Viime sotien jälkeen tilanteeseen tuli muutoksia kaupungistumisen ja maalta muuton seurauksina. Nuoret lähtivät työn ja opiskelun vuoksi kaupunkeihin, perustivat siellä perheen ja vanhemmat ja isovanhemmat jäivät maalle. Lasten kontaktit isovanhempiin alkoivat rajoittua loma-aikojen vierailuihin ja luonnollinen päivittäinen yhteinen elämä kolmen sukupolven paljolti katkesi.

 

Eri sukupolvien välinen jokapäiväisen elämän yhteys välitti juuri sitä, mitä me nykyisin kutsumme hiljaiseksi tiedoksi. Tätä ei parhainkaan kouluopetus voi korvata. Omat isovanhemmat liittävät lastenlapset suvun kokemukselliseen ja henkiseen perintöön. Tämä tapahtuu vielä siten, että isovanhemmat luontaisesti osaavat välittää kokemansa ja sanomansa lastenlasten ikäkausiin sopivilla tavoilla. Mitenkä arvokasta onkaan, kun omille vanhemmilleen kapinoiva murrosikäinen nuori haluaa yleensä olla tottelevainen isovanhemmilleen. Tämä kasvattaa nuorten omaa elämänkäsityksen arviointia hienolla tavalla.

 

Nykyisin perhe- ja sukusiteet saattavat vahingoittua vanhempien tien erotessa joko avioliiton tai useammin avoliiton särkyessä. Tuolloin hyvin helposti yhteydet omiin isovanhempiin vähentyvät tai jopa katkeavat käytännössä. Tämän tilalle tulee nuorten oma kaveripiiri ja muut oheisvaikuttajat ja valitettavan usein vähemmän myönteisillä tavoilla. Vanhempien avioliittojen eheyden ja kestävyyden ihanteen puolesta tulisi tehdä työtä yhteiskunnassa. Voi olla, että liian helposti puolisot päätyvät eroon. Silloin kriisin opetukset ja vahvistavat vaikutteet jäävät saamatta. Maaseudulla kotitilan ollessa yhteinen ja toimeentulon lähde ei ollut niin helppoa erota. Puolisot oppivat riitelemään ja sopimaan ja kokemuksista rikkaampina jatkamaan yhteistä elämäänsä.

 

Kun aikoinaan suurperheessä aviopari riiteli ja syysiltana vanha isäntä komensi riitelevän nuoren parin ulos tuvasta nukkumaan yönsä aitassa, oli kyseessä parasta perheterapiaa. Yön kylmyys pakotti pariskunnan yhdessä etsimään lämmintä samojen vällyjen alta kylmässä aitassa ja aamulla tuskin enää riideltiin, elämä jatkui yhtä kokemusta onnellisempana. Saattoipa talon tuleva isäntäkin saada alkunsa tämän yön sovittelukulun seurauksena.

 

Vaikka yhteiskunta on muuttunut, ei pidä menettää uskoa ylisukupolvisuuden voimaan. Meidän tulisi määrätietoisesti vaalia mahdollisuuksiemme mukaan läheisiä siteitämme. Olen jopa toiveikas, sillä ns. suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle, meille muodostuu entistä hyväkuntoisempi ja elinvoimaisempi isovanhempien ja isoisovanhempien joukko ja silloin mahdollisuudet sukusiteiden vaalimiseen ovat ehkä entistä paremmat. Hienoa on ollut havaita ylisukupolvisten kontaktien luomisen halua myös yleisellä tasolla, vaikka sukulaissiteitä ei olisikaan. Vanhan neuvot ja kokemukset ovat aina lapsille ja nuorille arvokkaita muiltakin kuin omilta sukulaisilta.

Viime sotien veteraanit ovat keskuudessamme entistäkin suuriarvoisempi voimavara.