Uuno Niemelän kuolinpäivänä 29.3.2012

Tänään torstaiaamuna nukkui tästä ajasta Herramme hyvään huomaan vaimoni isä entinen maanviljelijä Uuno Niemelä 94 vuoden ikäisenä. Hän sairastui tämän talvikauden influenssaan, mikä nopeasti johti keuhkonkuumeeseen ja huolimatta hoitotoimisto vei tajuttomuuteen ja ajallisen matkan päähän tänä aamuna Kuhmoisten terveyskeskuksen vuodeosastolla. Uuno Niemelä menetti syksyllä pyhäinpäivän aikaan vaimonsa Aune Niemelän. Kristillisen uskomme mukaan he molemmat ovat nyt perillä.

Kotonamme palavat kynttilät ulkoeteisessä ja sisällä eri paikoissa. Huomenna käymme tyttäreni Soilen kanssa katsomassa Soilen isoisää Uunoa Kuhmoisten terveyskeskuksen kappelissa. Lauantaina hänet puetaan viimeiselle matkalle ja saatetaan lepäämään arkkuun, jossa ei ole enää kipua eikä sairautta matkalla kohti taivasta. Kristittyinä saamme joka hetki tietää, vaikka aina emme muistaisikaan, että olemme täällä vajavaisessa vaelluksessamme sittenkin pyhien matkasaatossa kohti taivasta. Emme oman vaelluksen tähden, vaan Kristuksen ansion tähden. Täällä ovat matkavaatteet monin tavoin synnin tahrimat, mutta silti matkaa tekevät Kristuksen armosta taivastien kulkijat.

Uuno Niemelä oli raskaan työn tekijä työn vuosikymmeninä. Nyt koittanut lepovuoro ja suuri sunnuntai on edessä ihmeellinen sunnuntai ylösnousemuksen aamunkoitossa. "Kiitos olkoon Jumalalle, Karitsalle, olen armoliitossa!" "Siellä riemun maassa taivaan, alta vaivan, päästyä sua kiitetään!"

Sana sunnuntaille 18.3.2012

Jeesus on elämän leipä

Ensi sunnuntain aiheena on elämän leipä. Suomessa olemme tottuneet siihen, että kauppojen hyllyillä on erilaisia leipiä runsaasti tarjolla. Monet ovat palauttaneet aiempien sukupolvien leivontataitoja käyttöön. Meilläkin juurisaavi odottaa ruistaikinaansa. Monet muistavat myös leivän puutteen. Nykyäänkin on suuri joukko ihmisiä, joille avustuksena saatavan ruuan leipäjonot hyvinvoinitivaltioksi kutsutussa maassa ovat ravinnon saannin todellisuutta. Onneksi sentään jonon päässä on ruokaa tarjolla.

Aiempien sukupolvien nälkävuosien aikana ruokaa ei löytynyt naapurimaakunnistakaan. Maapallon toisella puolella tapahtuneet suuret tulivuorenpurkaukset aiheuttivat ilmaston muutoksen, joka tuntui täällä lyhyinä ja kylminä kesinä. Halla vei sadot eikä juuri ollut siemenviljaakaan. Siksi Suomessa ryhdyttiin pitäjiin rakentamaan viljamaksiinit. Nämä ovat rakennuksina jäljellä niin Keuruulla, Multialla kuin Pihlajavedelläkin. Ajallisen leivän turvaamiseksi Suomessa on jo kauan ollut viljan varmuusvarastointi. Tästä pidämme kiinni, vaikka olemmekin ainoa maa maailmassa, jolla on tämä käytäntö.

Leipä ja elämä kuuluvat yhteen. Jokapäiväisen ruuan saanti vaikkakin ihmisen työn kautta perustuu yksin Luojamme antamiin elämän mahdollisuuksiin. Jeesuksen opettaman Isä Meidän rukouksen sanat:"Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme" kätkevät kaikki elämän tarpeemme. Jumala kyllä tietää nämä ilman pyyntöämmekin. Rukouksen kautta elämämme avautuu Jumalan läsnäolon todellisuus. Jumala on yksityisen ihmisen kanssa. Tämä on yksi ulottuvuus, minkä Isä meidän rukous avaa.

Päivän evankeliumissa Joh.6: 48-57 Jeesus sanoo"Minä olen elämän leipä". Hän jatkaa edelleen:" Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti." Nämä sanat avaavat uskon ulottuvuuden ja Jumalan iankaikkisen elämän todellisuuden katoavaisuuden keskelle. Ajallinen leipä ravitsee tässä ajassa. Jeesuksen sanat ovat elämän leipä sielullemme jo nyt mutta niissä iankaikkinen elämä jokaiselle, joka tahtoo ottaa hänen sanansa vastaan. Jeesuksessa on elämä nyt ja iankaikkisesti.

Kenttäpiispa on tarpeen

Kenttäpiispa on kansakuntamme tukipilareita


Keuruun varuskunnan sivutoimisena sotilaspastorina 18 vuoden aikana sain näköalapaikalta myös tarkastella Puolustusvoimien kirkollista työtä kolmen eri kenttäpiispan Yrjö Massan, Viljo Remeksen ja Jorma Laulajan aikana. Varusmiesaikani kirkollisen työn koulutus annettiin kenttäpiispa Toivo Laitisen ollessa tehtävässään Suomen toisena kenttäpiispana. Eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsenenä sain vuosina 1999-2011 pitää yhteyksiä nykyiseen kenttäpiispaamme Hannu Niskaseen.

Puolustusvoimien kirkollinen työ tarvitsee nykyaikana ja rauhanaikanakin oman johtajansa, jolla ovat kiinteät siteet siihen kirkkoon, johon kansamme selvä enemmistö kuuluu. Nykyinen käytäntö vastaa hyvin sekä Puolustusvoimien että kirkon tarpeita. Marsalkka Mannerheimilla ja hänen neuvonantajillaan on ollut asiassa kaukonäköinen viisaus, mikä on yhä tarkoituksenmukainen ja kestävä. En mitenkään voi nähdä muutokseen aihetta tässä asiassa ilman suurta vahinkoa.

Puolustusvoimien kirkollinen työ on yksi ja hyvin merkittävä kansakuntamme tukipilari. Tämä työ tarvitsee arvovaltaisen johtajan, jolla ovat vaikutusmahdollisuudet sekä Puolustusvoimissa että kirkossa ja myös yhteiskunnassa. Kenttäpiispan työ ei ole helppo, mutta kunakin aikana tehtävän vaativuus on kasvattanut sen hoitajista kunnioittamani palvelijat kansalaistemme ja isänmaamme parhaaksi. Muuttuvassa maailmassa tarvitaan entistäkin enemmän myös sitä pysyvyyttä, jota kenttäpiispa edustaa. Sotilaspapistolle kenttäpiispan asema ja arvostettu status on suuri tuki jo lähtökohtana täysin riippumatta siitä, että alaisen ja esimiehen välillä voisivat sukset joskus mennä ristiin.

Kenttäpiispa on myös arvonimi. Tähän asti se on seurannut aina virkatehtävää. Mietin, että voisiko sitä joskus ajatella myös myönnettäväksi arvonimenä hyvin ansioituneelle ja vaativaa sotilaspapin tehtävää hoitaneelle. Kenttärovasti evp. Seppo Lavi Tikkakoskelta olisi ansainnut ja edelleen esimerkiksi ansaitsisi tämän tunnustuksen.