Oulun kuntapäiviltä koettua
Suomen kuntaliitto järjestää joka neljäs vuosi kunnallisvaalivuotta seuraavana vuonna kuntapäivät. Tällä kertaa Ouluissa Keuruuta edustivat allekirjoittaneen kanssa Leena Laurila ja Harri Oksanen. Kuntaliiton valintojen rinnalla kuntapäivät on näköalapaikka. Tällä kertaa kunnalliselämä on sekä rakenteiltaan että toiminnoiltaan monien kysymysten ja jopa epävarmuudenkin äärellä. Kunnissa ovat virkamiehet ja päättäjät jo tähän mennessä käyttäneet paljon aikaa ja energiaa kunta- ja soteuudistuksen (sosiaali- ja terveyssektori) rakenteiden järjestelyjen pohdintoihin.
On hyvin todennäköistä, että aikaa ja energiaa kuluu vielä entistäkin enemmän näissä merkeissä asioiden asioiden valmisteluun, taustatyöhön ja sitten moniin palavereihin, seminaareihin ja kokouksiin. Näitä toki tarvitaan, mutta on erittäin suuri vaara siitä, että työpaikkojen luominen ja élinkeinoelämän kehittäminen tulojen saamiseksi kuntien asukkaille ja edelleen kunnallistalouksille jää edellä mainittujen prosessien varjoon. Kuntien taloutta ja palveluja eivät paranna niinkään rakenteet vaan se tosiasia ,onko ihmisillä tuloja omiin tarpeisiin ja sitten verojenkin maksuun yhteisten asioiden hoitamiseksi.
Tärkeintä olisi huolehtia siitä, että kuntien asukkailla on lompakoissa rahaa. Silloin myös kunnat pärjäävät. Vaikka olisi kuinka suuri kuntayksikkö, ongelmia yhteisten asioiden hoidossa on varmasti, jos ihmisillä on puutetta omasta rahasta. Hallinnollisilla ratkaisuilla on vaikea luoda tuloja, ennemminkin niillä saatetaan vain jakaa köyhyyttä ja velkoja. Voi myös kysyä, milloin rakenne on elinvoimainen?
Paikallisella päättämisellä ovat jo käräjäkiviltä lähtien ehkä valtioitakin vanhemmat juuret. Suomessa jo keskiajalta lähtien seurakunnat ovat olleet vahvoja paikallisia vaikuttajia ja pitäjäidentiteetin synnyttäjiä. Vuosisatoja suomalaiset jo ennen 1860-luvulta alkanutta kunnallishallintoa ovat halunneet olla omissa asioissaan subjekteja (tekijöitä) eivätkä objekteja (kohteita). Siksi myös kansan oikeudenmukaisuuden taju on monestikin joutunut ylhäältäpäin tulevan valtion tai kaukaisemmankin vallan kanssa vastakkain.
Ainakin Suomessa ihmisille on hyvin tärkeää, että voidaan kokea vaikutettavan omiin asioihin ja että vaikuttajat, päättäjät ja virkamiehet voidaan ainakin osin tuntea ja kohdata elämän eri yhteyksissä. Oma kunta ja seurakunta ovat asukkaille enemmän kuin vain hallintoyksikköjä. Tämä tulee mielestäni juuri nyt tajuta, kun käydään antamaan pyydettyjä lausuntoja kunta- ja soteuudistuksesta prosessin eri vaiheissa.
Kunnilla itsellään ja niiden päättäjillä on aina valta kuntalaisilleen vastuullisina päättää omista mielipiteistään ja lausunnoistaan. Täsmälleen näin on asia myös silloin, vaikka valtion selvittäjä ilmeisestin valtion näkökohdista lähtien esittäisi jotain muuta, kuin kunnat ja niiden asukkaast haluavat. Kunnat ja kuntalaisten valitsemat päättäjät ovat itsenäiset kaikissa tilanteissa päättämään omasta linjastaan. Vaikka konsultit ja selvittäjät esittäisivät mitä hyvänsä, päätösvalta on aina kunnalla itsellään äänestäjien valitsemalla valtuustolla. Valtio tietenkin on päättänyt ja päättää vastakin kuntajaotuksesta. Mutta pakkoliitoksia ei tietoni mukaan ole tehty, enkä usko niitä nytkään tehtävän vastoin kunnan omaa päätöstä.
Muutoin; Ahvenanmaalla, jossa on 16 kuntaa, ei keskustella kuntauudistuksesta. Mutta siellä on sanottu, että jos Suomessa on 17 kuntaa, niin 16 niistä on edelleen Ahvenanmaalla!
Lauri Oinonen
Keuruu
On hyvin todennäköistä, että aikaa ja energiaa kuluu vielä entistäkin enemmän näissä merkeissä asioiden asioiden valmisteluun, taustatyöhön ja sitten moniin palavereihin, seminaareihin ja kokouksiin. Näitä toki tarvitaan, mutta on erittäin suuri vaara siitä, että työpaikkojen luominen ja élinkeinoelämän kehittäminen tulojen saamiseksi kuntien asukkaille ja edelleen kunnallistalouksille jää edellä mainittujen prosessien varjoon. Kuntien taloutta ja palveluja eivät paranna niinkään rakenteet vaan se tosiasia ,onko ihmisillä tuloja omiin tarpeisiin ja sitten verojenkin maksuun yhteisten asioiden hoitamiseksi.
Tärkeintä olisi huolehtia siitä, että kuntien asukkailla on lompakoissa rahaa. Silloin myös kunnat pärjäävät. Vaikka olisi kuinka suuri kuntayksikkö, ongelmia yhteisten asioiden hoidossa on varmasti, jos ihmisillä on puutetta omasta rahasta. Hallinnollisilla ratkaisuilla on vaikea luoda tuloja, ennemminkin niillä saatetaan vain jakaa köyhyyttä ja velkoja. Voi myös kysyä, milloin rakenne on elinvoimainen?
Paikallisella päättämisellä ovat jo käräjäkiviltä lähtien ehkä valtioitakin vanhemmat juuret. Suomessa jo keskiajalta lähtien seurakunnat ovat olleet vahvoja paikallisia vaikuttajia ja pitäjäidentiteetin synnyttäjiä. Vuosisatoja suomalaiset jo ennen 1860-luvulta alkanutta kunnallishallintoa ovat halunneet olla omissa asioissaan subjekteja (tekijöitä) eivätkä objekteja (kohteita). Siksi myös kansan oikeudenmukaisuuden taju on monestikin joutunut ylhäältäpäin tulevan valtion tai kaukaisemmankin vallan kanssa vastakkain.
Ainakin Suomessa ihmisille on hyvin tärkeää, että voidaan kokea vaikutettavan omiin asioihin ja että vaikuttajat, päättäjät ja virkamiehet voidaan ainakin osin tuntea ja kohdata elämän eri yhteyksissä. Oma kunta ja seurakunta ovat asukkaille enemmän kuin vain hallintoyksikköjä. Tämä tulee mielestäni juuri nyt tajuta, kun käydään antamaan pyydettyjä lausuntoja kunta- ja soteuudistuksesta prosessin eri vaiheissa.
Kunnilla itsellään ja niiden päättäjillä on aina valta kuntalaisilleen vastuullisina päättää omista mielipiteistään ja lausunnoistaan. Täsmälleen näin on asia myös silloin, vaikka valtion selvittäjä ilmeisestin valtion näkökohdista lähtien esittäisi jotain muuta, kuin kunnat ja niiden asukkaast haluavat. Kunnat ja kuntalaisten valitsemat päättäjät ovat itsenäiset kaikissa tilanteissa päättämään omasta linjastaan. Vaikka konsultit ja selvittäjät esittäisivät mitä hyvänsä, päätösvalta on aina kunnalla itsellään äänestäjien valitsemalla valtuustolla. Valtio tietenkin on päättänyt ja päättää vastakin kuntajaotuksesta. Mutta pakkoliitoksia ei tietoni mukaan ole tehty, enkä usko niitä nytkään tehtävän vastoin kunnan omaa päätöstä.
Muutoin; Ahvenanmaalla, jossa on 16 kuntaa, ei keskustella kuntauudistuksesta. Mutta siellä on sanottu, että jos Suomessa on 17 kuntaa, niin 16 niistä on edelleen Ahvenanmaalla!
Lauri Oinonen
Keuruu
