Lauri Oinoselta ennallistamiseen liittyen ajatusta tarjolla Mielipiteet-palstalle

Saako EU:n ennallistamispäätös "rakentaa toisten omistamille tonteille"?

EU:n yksityismetsiin ennallistamisen varjolla kohdistuvat toimet loukkaavat syvästi yksityisomaisuuden käyttöä. Miten saataisiin Itävalta tosi toimiin kaatamaan vääryyteen perustuvaa ratkaisua? Miten voisin päästä lähestymään myös Itävallan johtajia? Haluaisin tukea ja kannustaa heitä kaikissa toimissa kaatamaan ratkaisu. Olisiko Itävallan mahdollista aloittaa ihan uusi asian käsittely, kun nyt on valittu uusi Euroopan Unionin parlamenttikin? 

Suomessahan eduskunnassa kansanedustaja voi aina nostaa asian uudelleen esille. Minä olen tehnyt näin ja saanut myös haluamaani asiaa sitkeällä työllä eteenpäin. Onko vastaavaa menettelyä EU:n parlamentissa? Vai onko jokin muu menettely parempi asian uudelleen esiin nostamiseksi? Mikään päätöshän ei ole yleensä lopullinen, ei ollut YYA-sopimuskaan!

Miksi kukaan ei huomaa, että ennallistamisen varjolla puututaan yksityismetsien syvimpään perusoikeuteen, kun niitä ei saisi käyttää talousmetsinä. Suomessa järvien, jokien ja purojen rannat ovat kaikkein parhaiten säilyneet niin metsä- kuin maatilataloudenkin monimuotoisessa käytössä. 

Rantametsät kasvavat monin paikoin metsän kaikkein arvokkainta puuta, koska on vettä ja valoa runsaasti saatavilla. Tämä havaittavissa järvien, jokien ja purojen rannoilla. Toki on myös erilaisia vesijättömaitakin, joita on voitu käyttää mm. karjan laidunmainakin.

Vanha kysymys kuuluu: "Saako rakentaa toisen tontille?" Nyt EU ennallistamispäätöksellään rakentaa suomalaisten omistamalle metsätalousmaalle valtavia alueita kaikilta rannoilta vähäisimpiä puroja ja norojakin myöten ennallistamisen varjolla suojelualueita.

Koen tämän syvänä loukkauksena yksityismaisuutta ja sen käyttöä kohtaan. Maalla, mitä ei voisi käyttää, tuskin on mitään arvoa, vaikka kustannukset maasta jäävätkin omistajilleen.

Siksi vaadin, että jokaisesta puusta ja jokaisesta neliömetristä maata tullaan maksamaan metsäomistajalle täysi vuotuista tuottoa vastaava korvaus kaikilta niiltä alueilta jokaista neliömetriä myöten, joilla ennallistamisen vuoksi tulee kieltoja tai rajoituksia jatkuvasti. Kertakorvaus ei voi tulla kysymykseen, koska metsäkin kasvaisi jatkuvasti myös uudistettuna sukupolvesta sukupolveen. Siksi korvauksen metsätaloudellisesta rajoituksesta tulee olla jatkuvaa, muutoinhan maa menettäisi arvonsa, kun sitä ei saa käyttää.

Esittämäni menettely voi tuntua hankalalta. Mutta sitä se ei suinkaan ole. Metsän kasvu- ja puustotiedot ovat hyvin helposti saatavilla. Tämä tietenkin tulee maksamaan, mutta niin maksamaan metsänomistajillekin, kun metsiä ei saa suojelualueilla käyttää. Periaatteen tulee olla, jos suojellaan, niin siitä maksetaan täysi korvaus metsäntuottoa vastaavasti. Haluaisin tähän vielä 30 % korotuksen, jotta yksityisen omistajan etu suhteessa valtioon/EU:hun tulisi paremmin hoidetuksi.

On valitettavaa, että Suomi näyttää kuuliaisena EU:n alamaisena ja mallioppilaana jo hyväksyvän väärään menettelyyn perustuvan EU:n ministerineuvoston äänestuloksen. Ainuttakaan vastaääntä en ole vielä havainnut. EU:n tuomaa pakkosuojelua vastaan kuitenkin haluan hyökätä kaikilla rintamilla, olipa muutos mahdollinen tai ei. Metsänomistajille taloudellinen menetys on kuitenkin korvattava sukupolvista toisiin jatkuen metsätalouden ominaisluonteen mukaisesti.

Sama koskee muidenkin toimintojen pysyvää korvaamista kaikilla pakkosuojeluun joutuvilla alueilla. Rantalaiduntaminen saattaa nyt estyä, kun se estyi jo aiemminkin perinteisellä rantametsän laitumella liito-oravien vuoksi. Lisäksi mm. harjujen suojelu on erittäin epämääräinen käsite Suomessa, koska melkein kaikki metsät ainakin Keski-Suomessa voitaisiin periaatteessa katsoa tällaisiksi!

Olen hyvin pettynyt EU:n ennallistamisasiassa tapahtuneeseen maanomistajien oikeusturvaa ja elinkeinoja uhkaavaan ratkaisuun.

Haluan aktiivisesti toimia asian muuttamiseksi. Jos määräyksillä halutaan suojella, siitä pitää myös maksaa omistajille täysi korvaus. Kertakorvaus ei siis ole riittävä, koska silloin käytännössä myös näiden suojavyöhykkeiden omistus poistuisi maanomistajilta ikiajoiksi, koska niitä ei voisi käyttää, alueet tulisivat arvottomiksi nyt ja tulevaisuudessa.

Nykyään jokaiselle metsän aarille ainakin ja jopa neliömetrillekin ja yksittäisille puillekin saadaan satelliittien ja droonien avulla hyvin tarkat tiedot puuston arvosta ja sen vuotuisesta arvokasvusta.  Jokien, purojen ja muiden rantametsien joukossa on sekä erittäin arvokasta tukki/pylväsmetsää että normaalia metsää että heikompituottoisia alueita, mutta nämä ovat pääosin yksityisomaisuutta ja omistajiensa elinkeinotoimintaa. 

 Jos tätä maaseudun perinteistä taloudellista toimintaa estetään tai rajoitetaan, on tulon menetyksestä vuosittain saatava täysi korvaus ja vielä 30 prosentilla korotettuna. Aiemmin oli 1960-luvun lopun vasemmistohallitukseen ja vasemmistoenemmistöiseen eduskuntaan saakka pakkolunastustilanteissa ns. "Korkein käypä hinta", mikä merkitsi 30 % korotusta käypään hintaan, maanomistajan suojana. Haluan tämän käsitteen palautuvan lainsäädäntöön ja käytäntöön.

Mitä ongelmia mahdollisesti ennallistaminen merkitsee ranta- ja metsälaiduntamiselle? Kun olin mahdollistamassa naapurin lampaiden laiduntamista aiemmalla joen/koskenrannan metsälaitumella, tuli tälle kielto maatalous/ympäristöviranhaltijoilta! Kosken rantapuissa oli tehty havaintoja liito-oravista!

Haluan luoda ja edistää toimia, että tästä ennallistamisten aiheuttamien tulonmenetysten täysimääräisestä korvaamisesta saadaan hallituksen esitys. Tässä tarvitsen teidän asiantuntemustanne ja tukeanne. Oikeutta maan ja metsän käyttöön edes purojen rannoillakaan ei saa viedä pois eikä ainakaan ilman jatkuvaa korvausta. Kertakorvaus merkitsee pysyvää menetystä. Eli kun ennallistaminen halutaan jatkuvaksi rajoitteeksi, pitää korvaustenkin olla jatkuvia ainakin niin kauan kuin alueet ovat suojelun piirissä.

Itävallan ympäristöministerin omavaltainen menettely on saatava korjattua vielä jälkikäteen tavalla tai toisilla. Te tiedätte minua paremmin, kuinka se tehdään. Vai onko asia saatavissa uudelleen uudistetussa (ja tiukennetussa) muodossa käsittelyyn?

EU ei lähtökohtaisestikaan voi tajuta suomalaista metsätaloutta edes alkuunkaan eikä sen merkitystä uusiutuvaan perustuvan kansantaloutemme kestävänä perustana. Siksi sillä ei pitäisi edes ollakaan mitään sananvaltaa metsiimme ja niiden käyttöön, joista selvä pääosa on yksityisomaisuutta ja omistajiensa taloudellista toimintaa. Jos minä rakennan toisen tontille tai muutoin estän toisen laillista työtä ja elinkeinotoimintaa, joudun vastuuseen ja käräjille ja korvaamaan tekoni. 

Ilman korvausta ei EU:llakaan saa olla "oikeutta rakentaa toisten maille". 

Tätä se nyt kuitenkin tekee ennallistamisessaan ja siksi ennallistamispäätös on pakko saada kumotuksi.

Metsälakikohteista saatava omistajille täysi korvaus

Metsänomistajien saatava täysi korvaus metsälakikohteista

Suomalaisten yksityismetsissä on paljon ns. "Metsälakikohteita." Ennen vuosikymmenien ajan metsänomistajat itse ovat omatoimisesti halunneet huolehtia näistä kiitettävän hyvin, koska kyse oli usein omista lähteistä ja omista kalavesien rannoista. Myös metsien leimauksissa ja hakkuissa omistajat ottivat näitä huomioon ja maisemat säilyivät ja myös uudistuivat eläväksi metsäksi ja metsämaisemaksi

Sitten jossakin keksittiin käsite "Metsälakikohde". Tämä on jo lähtökohtaisesti ongelmallinen käsite, vaikka onkin hyvää tarkoittava. Eikö haluta luottaa yksityisiin maan ja metsän omistajiin? Eikö metsien sertifiointi olisi aivan riittävä? Toki on ollut metsänkäsittelyä, missä ei ole osattu tai haluttu ottaa huomioon niitä arvoja, mitkä talonpoikaisessa metsien käsittelyssä on kautta aikain tajuttu.

Nyt ylhäältä päin tulevat rajoitukset metsien talouskäyttöön tulevat estot tai rajoitukset koen vahvasti ei vain nöyryyttäviksi vaan ennen kaikkea yksityisomaisuuden käyttöä loukkaaviksi, ellei näistä makseta täyttä taloudellisen menetyksen korvausta metsän- ja maaomistajille.

Maanomistajalle ei riitä, että hän säilyttää maanomistuksen, mutta ei saa käyttää sitä. Kerrassaan mieletön tilanne!

Siksi pidän välttämättömänä, että metsäomaisuuden käytön lakisääteisistä rajoituksista myös maksetaan täysi korvaus jokaiselle maan ja metsän omistajalle, joiden maille ulkopuoliset noita määräävät. Jos metsäkiinteistöllä on jokien ja purojen rantoja, niistä kertyy rantojen molemmin puolin erittäin merkittävää taloudellista tuoton ja metsämaan arvon menetystä omistajilleen. Kuka olisi erityisemmin kiinnostunut kohteista, joita ei saa käyttää?

Siksi oikeusvaltiossa nämä käyttöarvon menetykset tulee täysimääräisesti korvata. Korvaus tulee määritellä vielä 30% menetyksen arviota korkeammaksi ja määritellä kohteen optimituoton mahdollisuuksien mukaan, jotta yksityisen omistajan oikeusturva olisi paremmin turvattu hintavaihteluiden ja virheiden eliminoimiseksi. Korvauksen tulee olla jatkuvaa, koska metsäkin kasvaisi jatkuvasti. Siksi kertakorvaus ei ole oikeudenmukainen menettely, ellei maanomista itse halua luopua omistamistaan kohteista ja päästää vieraita omistajia purojen varrelleen ja lähteilleen.

Lauri Oinonen

MHY-valtuutettu

Keuruu

Suomi on metsien monimuotoisuuden suurvalta jo nyt ilman EU:n toimia

Ennen juhannusta EU:n ministerineuvosto äänesti ennallistamisasetuksesta. Suomi äänesti vastaan, koska ennallistaminen on ongelmallista metsä- ja maatilatalouden kannalta ja tulee myös veronmaksajille kalliiksi. Hyödyt luonnonkin kannalta ovat kyseenalaiset. 

Suomi on metsien monimuotoisuuden vaalimisen suurvalta, koska kaikki jopa mitättömän pienetkin metsäkäsittelytkin vaativat metsänkäsittelyilmoituksen ja kaikki metsämme ovat sertifioidut. Suomessa täten kaikkein vähiten maailmassa on tarvetta olla huolissaan luonnon monimuotoisuuden katoamisesta. 

Mihin EU pyrkii? En keksi muuta syytä tähän kuin sen, että metsänsä jo hakanneet maat haluavat estää Suomen talouden menestymistä talousmetsiin kohdistuvilla mielettömillä suojeluvaatimuksilla. Siksi haluan aloitettavan keskustelun Suomen irtautumisesta EU:n jäsenyydestä.

Tämä ajatus voi tuntua kovalta. Mutta kova on EU:n uhkakin. EU:ssa ei haluta lainkaan tajuta, että Suomessa metsät ovat yksityisomaisuutta ja yksityisten kansalaistemme elinkenotoimintaa. Myös yhtiöiden ja talouskäytössä olevilla valtion omistamilla metsilläkin on erittäin suuri kansantaloudellinen merkitys. Elleivät valtion, kuntien ja seurakuntien metsät tuota hakkuutuloja, veronmaksajat veroissa maksavat automaattisesti metsätulojen menetykset, joita suojelutoimet merkitsevät. Tai sitten joudutaan heikentämään ihmisille tärkeitä palvelutoimintoja suojelun kustannusten seurauksina.

Haluan, että juhannuksen 2024 alla EU:n ministerineuvoston äänestyspäätökseen palataan itse asian vuoksi ja myös siksi, että yhden äänen varassa tapahtunut äänestysratkaisu perustui Itävallan vihreän ympäristöministerin omavaltaiseen toimintaan vastoin maansa hallituksen kantaa. EU:n ministerineuvostossa ministerit ovat maidensa hallitusten edustajia. EU:n parlamentissa tilanne on toinen, siellä mepit edustavat omia poliittisia taustayhteisöjään.

Suomelle ennallistamispäätös on kallis ja ennen kaikkea tarpeeton, koska asiat ovat parhaiten jo nyt kunnossa.

Olisiko suojeluasetuksen vuoksi nostettava jo Suomen ero EU:sta esille?

Nyt näyttää varsin pahalta. EU on sittenkin hyväksymässä tiukemman kanna luonnonsuojelu- ja ennallistamisasiassa.  Olen järkyttynyt, emme ole enää maassa, missä saamme päättää oman perustuslakimme ja omien lakiemme mukaan omista asioistamme. Meitä määräillään fundamentaalisissa asioissa ulkopuoleltamme eli Euroopan Unionin taholta.

Itse tiesin tämän vaaran, kun meitä ohjailtiin ennen jäsenyyden liittymiseen tähtäävässä kansanäänestyksessä äänestämään jäsenyyden puolesta. Siksi oma ääneni oli EI EU-jäsenyydelle. Ja tämä kantani on asiaan koko EU-jäsenyytemme ajan. Ymmärrän toki, että kansalaiset luulivat EU:n tuovan turvaa itäistä naapuriamme kohtaan. 

Kyse oli luulosta tuossa turvallisuuden kaipuussa. Kaikki EU-maat ovat varsin tehokkaasti ajaneet alas oman kansallisen puolustuksensa paitsi Suomi. Entä ne maat, mitkä eivät ole halunneet liittyä EU:hun, miten niiden on käynyt? Miten menee Sveitsillä? Miten menee Norjalla) Miksi  Iso-Britannia halusi luopua ja luopui EU-jäsenyydestä, miten sen on käynyt?

Jokainen voi päätellä ihan itse, mutta Sveitsi ja Norja ovat suoranaisia menestystarinoita kaikissa suhteissa eikä huonosti ole suinkaan käynyt Isolle Britanniallekaan, vaikka jotkut kateellisina näin sanovatkin. Britit ovat itsenäisiä ja itsenäisyystahtoisia. He ovat välttyneet EU:n yhteisveloilta, joissa Suomella on varma maksajan osa.

Yhdysvalloissa osavaltiot ovat itsenäisemmässä asemassa kuin EU:n jäsenvaltiot Euroopan Unionissa. Kun kansanäänestys oli tulossa ja valtio järjesti virallisia informaatiotilaisuuksia Euroopan Yhteisöön liittymisestä, kysyin, onko vaara, että Euroopan Yhteisöstä tuleekin kansallista itsenäisyyttä vaarantava Euroopan Unioni ja käykö jopa niin, että menetämme kansalliseen itsenäisyyteen kuuluvan oman rahamme eli Suomen markan?

Minua pidettiin ihan hölmönä, että tällaisia kuvittelen ja kyselen virallisten esitelmöitsijöiden taholta. Molemmat asiat kiistettiin, siis Euroopan Unioni ja yhteisvaluutta kiistettiin virallisten informaation antajien taholta! Mitä on tapahtunut? Olemme joutuneetkin Euroopan Unioniin, mikä on ihan eri asia kuin Euroopan Yhteisö ja oma rahayksikkö on myös kadonnut vastoin vakuutteluja. Harvat enää tietävätkään, että kansanäänestyksessä äänestettiin nimenomaan Euroopan Yhteisöön liittymisestä, mikä tarkoitti yhteistyöelintä itsenäisten valtioiden kesken eikä liittovaltiota, mihin EU on meidät vienyt  käytännössä varsin lujasti. Se oli myös idean isän Monnetin ajatus ja voimakas tahtokin.

Monet ovat syntyneet EU-jäsenyytemme aikana ja pitävät sitä yhtä luonnollisena kuten aikanaan naapuriamme Neuvostoliittoa ja YYA-sopimusta Neuvostoliiton kanssa. Viime mainittu ja kyseinen sopimus olivat piilovaikutin taustalla, miksi suomalaisten niukka enemmistö ohjailtuna saatiin äänestämään Euroopan Yhteisöön liittymisen puolesta, mikä sitten muutettiinkin ihan eri instituutioksi eli Euroopan Unioniksi kansalta kysymättä. 

Käykö EU:lle, kuten kävi Neuvostoliitolle ja YYA-sopimukselle? Aika näyttää. Neuvostoliitto  oli tosin vahvempi, koska "sen synnytti suuri Venäjän maa", kuten sanat kuuluvat Neuvostoliiton kansallishymnissä. Eurooppa on myllerryksessä monin tavoin. Venäjä voi mahdollisesti ja jopa todennäköisesti voittaakin Ukrainan sodan. Se olisi raskasta Ukrainan kansalle. Länsi on laskenut puolustuksensa varsin tehokkaasti alas. Saksa kykenisi käymään sotaa Venäjää vastaan vain kaksi päivää asiantuntijoiden mukaan. Suomenkin sotalaivaston suhde Saksan vastaavaan on 7 suhde 4 Suomen hyväksi. Ranska katsoo Välimerelle kuten aina ennenkin. Samoin tekevät mm. Espanja, Italia ja Kreikka.  

Eurooppa on myllerrysten edessä, halusimmepa tai emme. Saapa nähdä kuinka tulee vielä EU:llekin käymään? Vain muutos ja geografia ovat

Pysyviä.  Nyt olisi kuitenkin aika havahtua, EU alkaa päättää Suomen metsistä, kansantalouden uusiutuvaan perustuvasta selkärangasta. Viime sodissa menetimme pääosan Karjalan metsistä, nyt menetämme käyttöoikeuden omiimme! Mitä jää jäljelle, jos käyttöä estetään? 

Itse kannatan Suomen eroa EU:sta, olisimme silloin varakkaampien, menestyjien  ja voittajien seurassa! Emmekä makaisi sidottuina uppoavassa yhteisessä velkaveneessä, missä Suomelle on varattuna varma maksajan osa.

Oikea linja voitti hallituksen metsäpolitiikassa

Suomalaiseen metsätalouteen ja erityisesti yksityismetsiin kohdistui vaarallinen uhka hyviltä kuulostavien suojelun ja monimuotoisuuden sanojen varjolla. Keskustelussa, missä ympäristön ja luonnonsuojelun nimissä puututtiin omistusoikeudesta enemmälti piittaamatta yksityismetsien käyttöön, ylitettiin kirkkaasti kaikki tosiasiat noissa voimakkaasti esitetyissä yksipuolisissa vaatimuksissa.

Keskustelussa unohtui jo lähtökohdissaan tosiasia, että jo nyt kaikessa metsien käsittelytoimissa nämä on jo otettu varsin vahvastikin huomioon. Lähtökohta on metsien uudistaminen ja metsien hoidossa otetaan jo metsälain 10 pykälän perusteella erittäin hyvin huomioon luontokohteet ja metsänomistajan omilla kustannuksilla hakkuurajoituksien muodossa.

Edelleen metsiin jätetään nykyään jättöpuita pystyyn. Milloinkahan nämä selkeinä ukkosenjohdattimina alkavat sytyttää metsäpaloja? Milloinkahan luontoretkeilijät jäävät kaatuvan jättöpuun alle niitä koputellessaan, halatessaan tai telttaillessaan maastossa. Itse ainakin varoisin noiden luo menemistä enemmälti. Metsurien työmaillakin nuo jättöpuiksi jätettävät ovat turvallisuusriski ja pyritään ottamaan vaaratekijöinä huomioon suojakypäriäkin käytettäessä. 

Muutama vuosikymmen sitten metsäasiantuntijat ankarastikin varoittivat lahoavan puun jättämisestä metsään tuholaisriskien vuoksi pienissäkin määrissä ja naapurimaassamme Ruotsissa tuon kerrottiin olevan kokonaan kiellettyäkin. Ollaankohan nyt suojelunormeissa jättö- ja lahopuun osalta jo menty liian pitkälle? Metsiin jää aina oksissa ja kannoissa puuainesta, vaikka niitä yritettäisiin kerätäkin. Jääkö nyt juurikäävän vaurioittamaa puuainesta tuhoamaan uuttakin puuston kasvua? 

Näin vahvasti pelkään käyvän omien havaintojeni mukaan. Jo pienissäkin kuusentaimisissa on merkkejä tästä. Joten hoitona voi olla vain se, että kaikki kuusi pois noilta alueilta ja mahdollisimman nopeasti. Suojellaanko nyt yltiöpäisillä ohjeilla metsiä tuhoavia tauteja ja tuholaisia?

Haluan asiasta käytävän vakavaa keskustelua. 

Onneksi hallitus on tehnyt oikean ratkaisun metsien suojelu-, ennallistamis- ja monimuotoisuusasioissa. Olen ollut myös aktiivisesti yhteyksissä maa- ja metsätalousministeriin ja ministeriön virkahenkilöihin. Tämä nykyisen hallituksen linja on ajettava myös muuttamattomana EU:ssakin läpi. Vaikuttamistyöni uusien meppien osalta on jo alkanutkin. Suomessa osataan ainakin metsäasiat maailman parhaiten. Osaltani olen jo tänään täyttänyt netissä tulevan syksyn MHY-vaalien ehdokaslomakkeen.

Taistelu ja työ metsiemme puolesta jatkuu

EU-vaalit olivat ja menivät, mutta työ ja taistelu suomalaisten omistamien metisen ja koko metsäklusterimme puolesta jatkuu ja on entistäkin tarpeellisempaa. Voittoa ei  ole vielä edes kunnolla saatu ja varmistettu. EU:lla riittää uhkakuvia tarjottavana jatkuvasti ja entisetkään eivät ole kadonneet, vaikka maan hallitus on antanut maa- ja metsätalousministeriön ja  - ministerin toimesta oikeansuuntaisia kannanottoja. 

Talvella sain etäyhteydellä vaihtaa ajatuksia ministerin kanssa ja opastaa nuoria virkamiehiä ministeriössä, joiden asian ymmärrystä en kovinkaan korkeaksi arvostanut. Itse ministeri oli kuitenkin jo lähtökohtaisesti lujasti samaa mieltä kanssani ja tästä annan suurta arvostusta.

EU ei ole kuitenkaan mihinkään todellisuudessa perääntynyt, vaan on edelleen ja jopa uusin voimin käymässä suomalaisten yksityismetsänomistajien kimppuun aina ovelampia juonia keksien.

Poliittisesti koen suomalaisen vihervasemmiston menestyksen uhaksi hajottamaan Suomen kannanottoja. SDP:lle ja Eero Heinäluomalle annan tässäkin tunnustusta metsäteollisuuden arvon näkemisestä asiakokonaisuudessa. SDP menettäisi paljon äänestäjiensä kannatusta, jos ei puolustaisi Suomen metsäklusteria, koska metsäteollisuuden työntekijät ovat paljolti sen perusäänestäjiä.

Johtaja Karoliina Niemi Metsäteollisuudesta on asiantuntija ja hänen näkemyksiä kannattaisi uusien meppien ja kaikkien poliitikkojen kuulla ja tehdä johtopäätöksiä kuulemansa perusteella. Väitän Suomen kansantalouden edelleen perustuvan uusiutuvaan raaka-aineeseen eli metsään. 

Mitä muuta tässä maassa olisi todella uusiutuvaan perustuvaa kuin metsä- ja maatilatalous sekä kalastus? Korostan siis uusiutuvaa lähtökohtana, minkä arvo kymmenkertaistuu ja jopa kolmikymmen kertaistuu, kun metsästä peräisin olevan arvo kiertää eri elinkeinoissa, eri toiminnoissa ja eri verojen kautta kiertäessään mahdollistaa ja yllä pitää koko yhteiskuntaamme ja kansantalouttamme.

On aivan liian yksipuolista ja täysin riittämätöntä katsoa vain metsäklusterin vientituloja tai metsänomistajien kantorahatuloja. Ne ovat vain pieni osa metsän tuottamasta panoksesta kansantalouteemme ja yhteiskuntaamme. Kukaan ei huomaa metsän tuottaman ja mahdollistaman rahan kiertämisen ratkaisevan suurta merkitystä aluetalouksissa ja kaikissa elinkeinoissa, julkishallinnossa ja koko yhteiskunnassa. 

Nyt on aika jatkaa taistelua suomalaisen metsäklusterin puolesta. Vain rohkealla toiminnalla voidaan saada tulosta. Nöyristelyllä ei sitä koskaan saavuteta. On Suomen on oltava luja ja rohkea sekä "terveesti itsekäs".

Järki voitti vihdoinkin metsien suojelussa

Kysymys metsien suojelusta on saanut hyvän ratkaisun maan hallituksessa maa- ja metsätalousministeri toimesta, Kiitos Sari! Suomessa ja erityisesti eteläisessä ja keskisessä Suomessa metsät ovat yksityisomaisuutta. Suomessa metsien käyttö on jo sukupolvien ajan ollut hyvän metsien hoidon käytäntöä lakienkin mukaan. 

Yksityiset metsänomistajat hoitavat metsiään eri ja vaihtoehtoisin tavoin parhaiten koko maailmassa, kannattaa katsoa ympärilleen ja havaita asia sekä Suomessa että muualla. Useimmissa Euroopan maissa metsät ovat puistometsiä ja niiltä puuttuu taloudellinen ja kansataloudellinen vaikuttavuus. "Suomi elää metsästä", on lause, mikä pitää aina paikkansa.

Metsät antavat uusiutuvaan raaka-aineeseen perustuen kestävän pohjan kaikille toiminnoille kansantaloudessamme. Mitkä muut elinkeinot pohjautuvat uusiutuviin lähtökohtiin? Tietenkin maatalous ja karjatalous sekä kalastus, mutta nekin ovat yleensä kiinteästi vuorovaikutuksessa metsän kanssa. Kannattaisi ajatella pohjia myöten ja perusteellisesti, miten voisimme elää ja toimia Suomessa, ellemme saisi käyttää metsiämme. 

Paras tapa suojella metsäluontoa on käyttää metsiä niiden käytäntöjen mukaan, mitä metsien kasvatus ja hoito myös eri menetelmin tarjoavat. Silloin monimuotoinen metsäluontokin uudistuu ja elää parhaiten. Mitä todella tapahtuisi metsien luonnon monimuotoisuudelle, jos metsiä ei saisi käyttää? Väitän, luontokin kävisi yksipuoliseksi maisemissamme.

Paras tapa suojella luontoa ja metsiä, on käyttää niitä omistajiensa haluamilla ja lainsäädännön mahdollistamilla tavoilla. Hoidetut ja kasvavat metsät ovat kaunista katseltavaa ja parasta maiseman ja ympäristön hoitoa kautta maan. Hoidetut metsät torjuvat myös monilta metsien tuhoilta. 

Metsien elinvoima ja hiilensidonta toimii ja tapahtuu parhaiten talousmetsissä. 

Viivasuora rata Haapamäen risteysasemalta Ylivieskaan`?

 

Rautatiehallitus esitti viivasuoraa rataa Haapamäeltä Ylivieskaan vajaat sata vuotta sitten. Olisiko nyt sille tilausta, jos raidelevyttä käydään muuttamaan EU:n vaatimuksesta?

Vain harvat tietävät, että vajaat sata vuotta sitten Rautatiehallitus esitti viivasuoraa rataa Haapamäen risteysasemalta Ylivieskaan, mistä oli juuri avautunut rata Savon radalle Iisalmeen. Löysin parisen vuotta sitten tämän Rautatiehallituksen esittämän ratasuuntauksen tutkiessani Eduskunnan kirjastossa valtiopäiväasiakirjoja. En ollut aiemmin tällaisesta kuullutkaan. Miten asia sitten eteni, kun aikansa poliitikot tarttuivat siihen?

Ylivieskassa syntynyt ja Nivalassa tuolloin vaikuttanut Kyösti Kallio halusi radan pohjoispään liitekohdaksi Nivalan, Viljami Kalliokoski halusi radan kulkevan Halsuan kautta ja eri paikkakunnat halusivat radan uittoväyliensä nostopaikoille. Syntyi kova kilpailu radan reitistä ja ajatus viivasuorasta radasta Haapamäki-Ylivieska unohtui. Jyväskylä halusi radan suuntautuvan Haapamäen sijaan Suolahteen, mihin oli jo rata Jyväskylästä, koska Haapamäen kautta kolme vuosikymmentä aiemmin valmistunut Pohjanmaan rata oli yhdistetty poikittaisella  Haapamäki-Jyväskylä radalla Päijänteen ja Keiteleen tuolloin varsin merkittävään sisävesiliikenteeseen.

Viivasuora rataidea Haapamäki-Ylivieska alkoi kiemurrella eri paikkakuntien halujen mukaan ja valtakunnallinen näköala nopeasta radasta Helsingin ja Oulun välillä katosi. Rata viime sotien jälkeen sitten työllisyystöinä toteutui Haapajärvi-Suolahti radaksi, mikä oli jo alkuaankin  tuomittu "mieron tieksi" mutkittelunsa ja kevyen perusrakenteensa vuoksi. Puutavarakin alkoi kulkea kuorma-autoilla suoraan tehtaille ja latvavesien uitotkin hiljenivät.

Mutta nyt tuntuu olevan "hulluus huipussaan", kun EU alkaa vaatia Suomeen "eurooppalaista" raideleveyttä. Todellisuudessa EU-maista löytyy erilaisia raideleveyksiä ja tuskin eteläisessä Euroopassa on aikeitakaan muuttaa raideleveyksiä. EU:n vaatimukselle ei ole perusteita edes sotilaallisestikaan, koska panssarit ja ajoneuvot lasteineen kyetään siirtämään nopeasti ajamalla junista toisiin, jos tällaista tarvetta tulisi. Kun VR:n hallintoneuvoston jäsenenä sain käydä EU:n asianomaisessa virastossa, todettiin, että Suomen raideleveys on Suomen oma asia.

Nyt yhä EU-vaalien alla EU:n reitti edelleenkin näkyy kulkevan Saksan, Puolan, Suwalkin käytävän, Baltian maiden halki Suomenlahden ali tai yli Suomeen pääkaupunkiseudulle ja nykyisiä reittejä kohti pohjoista. Mutka reiteissä alkaa Tampereelta, koska Pohjanmaan rata ja läntiset valtatietkin kaartuvat mutkaa tehden lännen kautta Ouluun. Vain ruuhkainen ja monien liikenneonnettomuuksien nelostie on suora reitti.

Kun EU:n ajattelu Suomeen suuntautuvasta reitistä on tuo, minkä edellä toin esille, siihen sattuu ajatuksena osaltaan istuvan tuo vanha Rautatiehallituksen esitys viivasuorasta radasta Haapamäki-Ylivieska mitä parhaimmin. 

Jos Suomi kuuliaisena EU:n mallioppilaana kustannuksista välittämättä ryhtyy kuitenkin toteuttamaan "eurooppalaista" raidelevyttä, kuten pelkään ja Oulun kaupunginjohtaja innolla tuntuu kannattavan ja hulluudella ei ole mittaa, olisiko silloin ihan uusi "eurooppalaisen" raideleveyden päärata Haapamäki-Ylivieska osuudelta muihin ratoihin liittyen Rautatiehallituksen alkuperäisenä ideana mielenkiintoista nostaa esille? Miksi muuttaa nykyistä rataa Tampereelta Ylivieskaan, eikö voitaisi ajatella ihan uutta ja viivasuoraa reittiä, jos rahaa on pakko käyttää raideleveyksiin?

En kuitenkaan halua tuhlattavan rahaa mielettömään raideleveytemme muuttamiseen. Haluan entistäkin voimakkaammin panostettavan huoltovarmuudenkin vuoksi poikittaisiin ja Länsirannikollemme suuntautuviin reitteihin. Näin voitaisiin saada reitit Ruotsin ja Norjan kautta ohi Tanskan salmien läntiseen Eurooppaan ja transatlanttisiin yhteyksiin. Jäämeren radat mahdollisesti toimiessaankaan eivät riitä takaamaan koko Suomen huoltovarmuutta.

Lauri Oinonen

Tiukkasyiselle arvopuulle luotava erikoismarkkinat

Tiukkasyiselle arvopuulle luotava erikoismarkkinat

Suomesta löytyy runsaasti hitaasti kasvanutta tiukkasyistä eri kokoista puuta moniin käyttötarkoituksiin, jos tuolle arvotavaralle luodaan markkinat metsistä eri käyttäjilleen. Nyt tämä ainutlaatuisen arvokas monien mahdollisuuksien raaka-aine menee joko tavallisena tukkipuuna tai kuitu- ja energiapuuksi savotoissa ilman ansaitsemaansa arvostusta. 

Samaan aikaan Suomesta katoaa kohta loputkin mekaanisesti puuta jalostavat ja lopputuotteita puusta valmistavat yritykset. Ulkomainen tuontipuutavara ja erilaiset keinomateriaalit valtaavat mahdollisuudet suomalaiselta puulta aivan liiaksi. Laadukasta puuta tarvitsevat yritykset valittavat kotimaisen puun saatavuutta ja ovat paljolti siirtyneet ulkomaisiin puulajeihin. Monet ovat lopettaneet toimintansakin. Silti mahdollisuudet ovat ympärillämme ja odottavat löytäjiään ja käyttäjiään. Miksi kunnalliset kehitysyhtiötkään eivät innostu selvittämään asiaa?

Kohta olemme menettäneet upean puusepänteollisuutemme miltei kokonaan metsien Suomesta. Menetys kohtaa niin aluetalouksia kuin koko kansantalouttamme. Puunjalostus ja jatkojalostaminen aiempiin ja uusiin keksittäviin mekaanisesti jalostettaviin puutuotteisiin tulisi pikaisesti palauttaa maahamme. Puusta pääsisi edelleenkin pitkälle ja mahdollisuuksia voisi olla rajattomasti, mutta mitä tulisi tehdä?

Vaikka minulla ei olekaan kaikkia vastauksia, uskon niitä löydettävän, jos tästä maasta ja eri päättäjiltä löytyy tahtoa ja innostusta asiaan.

Haluan maahamme tietoisesti kehitettävän ensinnäkin omat markkinansa arvokkaalle hitaasti kasvaneelle puutavaralle alkaen "kepeistä ja heinäseipäistä" järeisiin pylväspuihin saakka. Voisiko näin päästä alkuun?

Koen, että nyt on tiukkasyisen puun arvonpalautuksen aika. On kehitettävä toimia laatutukin tunnistukseen. Laadusta on tehtävä suomalaisen puun kilpailuvaltti. Suomessa ja muissakin Pohjoismaissa tuotetun sahatavaran lajittelussa on käytetty sydänpuun osalta ns. ABC-lajittelua. Perinteisesti on puhuttu vanhasta u/s, kvintta, ja sexta-lajittelusta, missä A-laatuluokka vastaa  u/s laatua, B-laatuluokka kvinttaa ja C-laatuluokka sextaa. Näistä u/s laatuluokka on vielä voitu lajitella neljään alalaatuun.

Sahatavaran laatuluokittelu osataan. Mutta saataisiin tämä otettavaksi käytäntöön jo puukaupoissa, jotta arvopuu löytäisi tiensä eri tarvitsijoilleen? Haluan synnyttää asiasta laajan keskustelun, sillä arvopuu on ohjattava arvonsa mukaisiin käyttötarkoituksiinsa. Ennen osattiin puuta jalostaa myös pyöreänä, mihin tämä taito on kadonnut?