13.3.07

Valtiopäiväien päättäjäisissä

Tänään tiistaina 13.3.2007 päättyivät valtiopäivät. Päivä oli talvisodan vuosipäivä. Me tämän päivän suomalaiset saamme tehdä työtämme isänmaamme hyväksi rauhan aikana. Siitäsaa olla kiitollinen ja kunnioittaen muistaa viime sodan sukupolvea. Pian 91-vuotta täyttävä äitini oli ilmavalvontalottana talvisodan aikana. Edesmennyt isäni oli Kollaan taistelija, joka haavoittu Ulismaisissa 6.3.1940 ja oli loppuikänsä sotainvalidi. Hän taisteli kuuluisassa "Marokon Kauhun", kapteeni Juutilaisen komppaniassa.
 
Valtiopäivien päättjäiset alkoibvat ekumeenisella jumalanpalveluksella Helsingin tuomiokirkossa, jossa piispa Voitto Huotari saarnasi. Sitten olivat televisioidut päättäjäiset istuntosalissa. Nyt iltamyöhällä työskentelen vielä työhuoneessani, lähden aamulla neljältä kohti Keski-Suomea
 
Kiitos teille äänestäjät päättyneistä valitiopäivistä, teidän tahdostanne riippuu, olenko seuraavilla mukana. Itse olen valmis taistelemaan isänmaan ja ihmisen puolesta, se on helpompaa kuin vanhemmillani viime sotien aikan ja raivaaja- ja rakentajavuosien aikoina ja kovaa työtä elämä maatilalla on heille ollut kaiken aikaa. Siksi haluan vaalia ja viljellä syntymäkotiani Multialla kaiken muun rinnalla.

11.3.07

Kuorevedellä ja Keuruulla

Tänään sunnuntaina menen käymään Kuoreden koulukeskuksella tilaisuudessa, jossa puhujana on Aino Suhola. Samalla vien Laurin Viesti-lehtiä Kolonkulmalle jaettavaksi niihin ntalouksiin, joiden postiosoite on Lyly. Postijakelu ei ollut osannut näitä löytää, vaikka olin pyytänyt jaettavksi koko entisen Kuoreveden kunnan alueelle.
 
Kuorevedeltä tulen keuruun Männistölle, jossa on vaalijuhla nuorisoseuran talolla. Mukana on eduskunnan varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila. Huomenna on vuorossa kierttoni Multialla, Pylkönmäellä ja Saarijärven seudulla eri paikoissa. Näistä olen ilmoittanut Keskisuomalaisessa. Tervetuloa tapaamaan.

10.3.07

Multian MM.potkukelkkakisoissa

Tänään lauantaina osallistuin huumorimielellä synnynpitäjässäni Multialla maaliskuisen perinteiseen potkukelkkailun MM-kisan haastekilpailuun. Multian maisemissa aikanaan kansakoulupoikana tein  seitsemän kilometrin koulumatkoja potkukelkalla hyvin paljon. Silloin myös kilpailimme koulutoverien kesken. Suomalainen hiihto oli tuolloin suursuosiossa. Ajattelimme, että annas olla jos mukaan tiulisi potkukelkka, niin sillonhan sitä pärjättäisiin.
 
Nyt sitten Multialla ovat jo pitkään kunnan matkailuvalttina olleet potkukelkkailun MM-kisat. Kiitos innokkaille järjestäjille.
Osallistuin nyt huumorimielellä. Aikaa harjoitteluun ei ole ollut. Haastekilpailuun on aina liittynyt mukaan huumori. Hain synnynkodistani isäni puisen pokasahan ja vuosikymmeniä vanhan kirveen rekvisiitaksi ja sitten pyssyn pamahdettua matkaan - ilman kiirettä puolen kilometrin lenkille. Välillä pysähgdyin tarkistamaan, onko kirves varressa. Odotin mukaan kilpasiskoa ja tavoite oli mennä samaan aikaan maaliin. Ajatukseni oli osoittaa, viimeistäkään ei jätetä. Mukava, että joku huomasi tämän!
 
Viimeistäkään ei jätetä, olkoon yksi ohje tulevan vaalikauden työlleni, jos kansa haluaa antaa valtakirjan eduskuntaan.

8.3.07

Ennakkoäänestys alkoi ja vaalilehti koteihin!

Tänään olin Kannonkoskella ja Kivijärvellä tapaamassa toreilla paikalletulleita ihmisiä. Kannonkoskella nousi miellyttävänä yllätyksenä esille ajatus henkilöjunaliikenteestä Keski-Suomen radalla. Jos tulen valituksi uuteen eduskuntaan, tulen ajamaan asiaa. Kyse olisi myös yhteydestä Jyväskylän ja Oulun välillä.
 
Uudet kiskobussit tulisi saada välille Jyväskylä- Laukaa-Suolahti-Äänekoski-Saarijärvi.Kannonkoski-Keitelepohja-Pihtipudas-Viitasaari- Haapajärvi, josta voisi olla vaihtoyhteys likkenteessä oleviin Ylivieskan ja Iisalmen juniin. Matkustajien kannalta olisi kätevintä, jos junat ajaisivat väliä Jyväskylä-Ylivieska. Kiskobussi voitaisiin kytkeä ja irroittaa Haapajärvellä Ylivieska-Iisalmi juniin ja junista. Ylivieskassa tulis olla yhteydet pääradan juniin sekä Ouluun että etelään.
 
Näin saataisiin junaliikenne takaisin Keski-Suomen radalle ja suorin reitti kahden yliopistokeskuksen Jyväskylän ja Oulun välille. Vaikutus ulottuisi kätevästi aina Rovaniemelle saakka. Tämä yliopistonäkökulma tuli esille, kun olin illalla Jyväskylän yliopiston vuosijuhlassa.
 
Tänään on ollut lehteni Laurin Viestin jakopäivä. Jos et ole saanut lehteä ja haluat, ota yhteyttä sähköpostiini lauri.oinonen@eduskunta.fi. Kiitos!

6.3.07

Kuhmoinen,Lägelmäki, Halli ja Tikkakoski 6.3.

Tänään tiistaina kiiruhdan Kuhmoisiin, vaimoni syntymäpitäjään toritapahtumaan. Ennen sitä vien hänen isälleen pienet tyttärensä leivonnaiset. Kuhmoisista matka jatkuu Längelmäelle ja Kuoreveden Halliin. Toreilla tapaan ihmisiä arjen ja elämän asioissa. Eläkekysymykset korostuvat enenmmän kuin aiemmilla vaalikiertueilla. Mutta myös omaishoitoon, liikenneyhteyksiin ja suurpetovaaraan liittyvät asiat nousevat esille.
 
Iltapaäivällä reittini jatkuu Tikkakoskelle Ilmavoinien vuosipäivän tapahtumiin, johon eduskunnan puolutsusvaliokunnan jäsenenä haluan osallistua ,kun kutsu on käynyt.
 
Huomenna maanantaina ilmestyy Laurin Viesti. Tarkkailepa postiasi, jos lehti ei tule, ota minuun yhteyttä.

1.3.07

Edellisestä blogista ja kevääsen käymisestä

Edellinen blogi, jonka aloitin Kalevalan päivän illalla, lähtikin jo maaliskuun ensimmäisen kalenteripäivän puolella. Näin yön tunteina on huomaamatta siirrytty vuodenaikojen vaihtelussa kevääseen! Maalis-, huhti- ja toukokuuhan ovat kevättä! Ulkona on vielä talvi, mutta kevät koittaa ja päivä vain valkenee. Toivon, että kaikki nekin asiat, joissa minulle esitetään huolen ja murheen aiheita, valkenisivat. Haluan, jokaiselle kohtaamalleni ihmiselle ja sinulle lukijani toivon mieltä paremmasta huomisesta. Tehdään sitä yhdessä!

Kalevalan päivän illalla

Kalevalan päivän illalla ennätän hetken täydentää blogiani. On ollut hirveän kova kiire vaalilehteä tehtäessä. Useimmat keskisuomalaiset saavat Laurin Viestin keskiviikkona 7.3.2007 ennakkoäänestyksen alkamispäivänä. Laurin Viestin pitäisi tulla jokaiseen kotiin Keski-Suomessa. Jos satut kuitenkin jäämään ilman lehteä, voit ottaa yhteyttä avustajaani osoitteella katri.mansikka-aho@eduskunta.fi, niin hän lähettää lehden antamaasi osoitteeseen. Mahdollista on, että eri jakelutyypeistä johtuen voi pieniä katveita esiintyä tai voi tulla muita jakeluhäiriöitä. Minun kannalta on hyvä saada palaute, jos jakelussa on virheitä. Toivon saavani myös muutoinkin palautetta lehdestäni.
 
Laurin Viesti tulee aivan pian myös sähköisenä versiona. Sinne pyritään avamaan linkitys sivuiltani www.laurioinonen.net.
Olen toki liikkunut maakunnassakin. Keskimäärin 400 kilometriä on kertynyt joka vuorokausi ajamaani matkaa. Vielä tuntuu siltä, että missään ei ole siltikään liikuttu. Keski-Suomi on pitkien etäisyyksien maakunta.
 
Vaalitoreilla on ollut ilo kohdata tuttuja ja uusia tuttavuuksia. Liikkumisistani kerron paikallislehdissä pikkuilmoituksin. Toivottavasti satumme kohtaamaan arjen ja elämän asioissa.