19.2.07
10.2.07
Pakkasella Jyväskylässä ja päivällä Äänekoskella
Postittanut
Lauri Oinonen
klo
21:49
1 kommenttia
8.2.07
Perintövero poistettava viipymättä
Haluan painottaa perintöveron poistamisen tärkeyttä lähiomaisilta. Tällä toimella turvataan suoraan PK- perheyrittäjyyttä ja maatalouselinkeinoja. Monet perheyrittäjät joutuvat joko kokonaan lopettamaan, tai lakkaavat investoimasta yritykseensä peläten kohtuuttomia perintöveron kustannuslisiä. Katson, että perintöveron poistamisella vähennettäisiin työttömyyttä ja valtio hyötyisi pienenevistä työttömyyskustannuksista ja työllisyyden parantuessa tuloveroista. Olen jättänyt perintöveron poistamisesta kolme lakialoitetta eduskunnan käsiteltäväksi.
Myös metsäomaisuuden kohdalta tulee perintövero samassa yhteydessä poistaa lähiomaisilta, koska nykyisellään perintöveron vuoksi joudutaan hakkaamaan vastoin kestävän metsänhoidon periaatteita keskenkasvuista metsää. Menettäjinä ovat erityisesti maaseutu ja taantuvat taajamat ja kaupungit, juuri ne alueet ja paikkakunnat, joihin valtion tulisi erityisesti panostaa elinkeino- ja yrityspoliittisia tukitoimia. Siksi on varsin perusteltua poistaa perintövero kokonaan ensimmäisen perintöveroluokan kohdalla aina kahden miljoonan euron perintöveron alaiseen omaisuuteen saakka.
Perintö ja lahjaveron poistaminen lähiomaisilta ja muilta 1. perintöveroluokkaan kuuluvien osalta välittömästi. Tästä saatavien kokemusten pohjalta tulisi harkita perintöveron alentamista ja kohtuullistamista jäljempänä myös muissa kyseessä olevan veron veroluokissa.
Postittanut
Lauri Oinonen
klo
14:46
0
kommenttia
7.2.07
7.2.2007 eduskunnassa
Postittanut
Lauri Oinonen
klo
20:52
0
kommenttia
4.2.07
Vaalijuhla Muuramessa 4.2.2007
Postittanut
Lauri Oinonen
klo
23:21
0
kommenttia
3.2.07
HYVINVOINNIN TULEE KUULUA JOKAISELLE
Postittanut
Lauri Oinonen
klo
10:01
0
kommenttia
31.1.07
Metsäenergiassa tositoimiin
Seuraavan hallituksen tulee laatia selkeä energiastrategia, jossa kotimainen energia nostetaan sille kuuluvaan arvoon. Tavoitteena on lisätä bioenergian käyttöä 65% vuodesta 2005 vuoteen 2015 mennessä. Kansallisessa metsäohjelmassa on tavoitteena nostaa metsähakkeen käyttö vuoteen 2010 mennessä nykyisestä 3 miljoonasta 5 miljoonaan kuutioon ja uudet kaavailut asettavat v.2015 tavoitteeksi 8 milj.m3. Hallituksen tuleekin tukea bioenergian kehitystyötä ja kokeilunhankkeita ja poistaa markkinaesteitä kotimaiseen raaka-aineeseen perustuvalta tuotannolta. Polttopuun, hakkeen, pelletin, briketin arvonlisäveroa tulee alentaa tai mieluiten poistaa, olenkin tehnyt asiasta useita aloitteita. Puunkäytön, metsienhoidon ja työllisyyden edistämiseksi. Nämä tavoitteet eivät toteudu, ellei metsänparannusvaroihin lisätä 5 milj. euroa energiapuun hankintaan. Teollisuus on jo tehnyt päätöksiä puuhun perustuvista energiainvestoinneista ja liikennepolttoaineen tuottamisesta, mikä on erinomainen asia. Maaseudun työllisyyden ja hyvinvoinnin kannalta on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että syntyy myös iso määrä paikallisia energialaitoksia. Ne vahvistavat parhaiten alueellista energiansaantia ja työllisyyttä. Maaseudulla on paljon mahdollisuuksia, kun ne vain huomataan ottaa käyttöön.
Postittanut
Lauri Oinonen
klo
10:34
0
kommenttia