26.1.12

Äänestin toisella kierroksella Sauli Niinistöä


Tänään 26.1.2012 täytin kansalaisvelvollisuuteni tasavallan presidentin toisella vaalikierroksella ja kävin äänestämässä Haapamäellä ennakkoon. Olin vaalipaikan 88. äänestäjä tänään toisen vaalien
ennakkoäänestyspäivän iltana Haapamäellä. Harkinnan jälkeen tein valinnan ja äänestin Sauli Niinistöä, kun ensinmäisen ierroksemn ehdokkaani Paavo Väyrynen ei ollut käytettävissä.
 
Asiasta olin keskustellut jo toissa syksynä Sauli Niinistön kanssa puhemiehen kanssa tehdyllä parlamentaarisella matkalla Tsekissä Prahassa, siltä varalta, jos oma ehdokkaani ei olisi toisella kierroksella.
Eduskunnassa olen tullut tuntemaan myös Pekka Haavistoa ja sain Keuruun kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ominaisuudessa tarjota hänelle aamukahvit joulun alla hänen vieraillessaan Keuruulla.
Kansanedustajana kolme vaalikautta toimineena tulin tuntemaan Sauli Niinistöä niin kansanedustajana, ministerinä kuin eduskunnan puhemiehenäkin. Lakivaliokunnan valiokuntamatkalla tapasin häntä myös Luxemburgissa syyskuussa 2004.

Ratkaisuani perustelen sillä, että Keski-Suomi ja maakunnat tarvitsevat presidenttiä, joka ymmärtää yrittäjyyden ja työnteon merkityksen yhteiskunnassa hyvinvoinnin edellytysten perustana. Myös maaseutu tarvitsee yritysystävällistä politiikkaa niin perinteisen maatilatalouden kuin uusien yritysinnovaatiodenkin osalta, silloin maaseutu ja maakunnat voivat kasvaa elinvoimaisina ja tuottaa tulosta kestävään kasvuun perustuen. Suomi tarvitsee juuri nyt presidentin, joka uskoo suomalaiseen työhön ja yrittämiseen ja jaksaa kannustaa ja rohkaista kansalaisia tähän kestävältä arvopohjalta käsin.

Presidentin vaalien toinen kierros on alkanut

Ahkera Paavo Väyrynen jäi ilmeisen taktikoinnin vuoksi valitsematta tasavallan presidentin toiselle kierrokselle. Tämä oli suuri vahinko. Osaltani kiitän jokaista Paavo Väysystä äänestänyttä. Tilanne on nyt uusi ja osin outo. Tunnen molemmat ehdokkaat, jotka nyt ovat jäljellä. Olen harkinnut asioita eri näkökulmista ja oma valintani on nyt tässä tilanteessa Sauli Niinistö. Näin ovat eri ihmiset myös osaltaan kertoneet. Toivon sinunkin harkitsevan asiaa ja suosittelen Sauli Niinistön valintaa arvovalintana.

20.1.12

Ylihuomenna ratkeaa 1. kierros pres. vaaleissa

Nyt Väyrynen äänestetään eteenpäin ensi sunnuntaina

Suomen kansa valitsee ensi sunnuntaina tasavallan presidenttiä vaalien 1. kierroksen äänestyspäivänä. Kyse on kansakuntamme tulevaisuudesta. Kysymys on siitä säilytämmekö itsenäisyyttämme vai ajaudummeko omasta hölmöydestämme EU:n liittovaltion alamaisuuteen. Kysymys on todella vakava ja paljon kauaskantoisempi kuin tänään tajutaankaan.

Valtiotieteen tohtori Paavo Väyrysellä ovat mahdollisuudet tulla valituksi toiselle vaalien kierrokselle ja hän on selkeästi varoittanut Suomea EU:n liittovaltion uhasta. Kyse on itsenäisyydestämme, kyse on siitä mihin meidän varojamme käytetään, annetaanko niitä muualle Eurooppaan vai luodaannko verovaroillamme suomalaisten tulevaisuuta. Nyt on oltava terveesti itsekkäitä ja tunnettava vastuumme Suomen ja suomalaisten tulevaisuudesta.

Siksi pyydän sinua äänestämään Paavo Väyrystä ja kirjoittamaan vaalilippuun  numeron 4.

1.1.12

Uudenvuodenpäivän 2012

Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2012!

Luonnossa  sentin verran uutta lunta naamuyöllä satanutta ja ulkona on noin seitsemisen astetta pakkasen puolella. Valkea talvi tulin "uudeksi jouluksi", kuten vanhastaan Multialla uudenvuodenpäivää on nimetty. Olin 44 vuotta sitten Haminan Raatihuoneen edustalla  puhumassa uuden vuoden yön hartaudessa silloin asevelvollisena ja varusmiespapin ominaisuudessa kirkkoherra Hjalmar Anstenin pyynnöstä. Hän oli isänmaan mies ja suuri Israelin ystävä, joka rukoili myös palestiinalaisten puolesta. Kiitollisena muistan häntä.

Haapamäellä olin mukana kirkon penkissä ja ehtollispöydässä kotikirkkomme uudenvuodenpäivän messussa. Mielestäni tämä on hyvä muoto aloittaa uutta vuotta. Kirkon komea suntio Erkki Eerolan joulukuusi koristeltuna kaunisti Herran huonettamme. On sääli, että Haapamäen kirkossa ei ole nykyisin joka pyhä jumalanpalvelusta. Nytkin jää kirkostamme pois pyhä, joka muistuttaa Herran huoneen ihanuudesta ja pidän tät suurena vahinkona. Ovet kiinni oleva kirkko pyhäpäivänä on heikko todistus kristityn maan hengellisestä elämästä.

Koska kirkkoaikamme on sama kuin nytkin tasavallan prsesidentin uudenvuoden puheen aika, se jää uutisista kuultavaksi. Ensi vuonna on uusi presidentti. Kuten tiennetkin, olen ehdokas Paavo Väyrysen kannattaja. Hän rohkenee sanoa asiat suoraan EU:nkin ja euron osalta. Iän myötä Paavosta on kypsynyt, kuten viimeinen Längelmäen kirkkoherra luonnehti " vanha kunnon Väyrynen".

Jos ja kuten toivon hänestä tyulevan presidentin, tulen pyytämään häneltä, että hän rohkeasti tulisi uudenvuoden puheissaan toivottamaan Jumalan siunausta. Kyse on paljon enemmästä kuin vain sanoista tai ulkonaisesta tavasta. Nuo sanat, jotka jo Kyösti Kallio otti käyttöön antoivat voimaa ihmeellisellä muta todellisella tavalla kansakuntamme vaikeiden sotavuosien ajalle osaltaan jo ennen sotia lausuttuinakin.

Jumalan siunausta sinulle lukijani ja isänmaallemme ja koko maailmalle! Kaikkea tätä tarvitsemme entistä enemmän juuri nyt.

30.12.11

30.12.2011





Ortopedihoito Keuruulla tulisi ottaa uudelleen käsittelyyn


Ortopedi, toimitusjohtaja Leo Österback tuo kirjoituksessaan Suur-Keuruussa 30.12.2012 esille useita sellaisia asioita, joita ei ollut kaupunginvaltuustolla tiedossaan kokouksessa 21.12.2011. Mahdollisesti asia on sama koko valmisteluprosessin osalta. Kaupuunginvaltuusto tekee ratkaisunsa lautakuntien ja kaupunginhallituksen valmistelun pohjalta ja nyt ilmeisesti valmistelussa on jouduttu liikkeelle vajain tiedoin.

Vaikka ilmeisesti menettely täyttäneekin laillisuuden, eivät oikeudenmukaisuus ja kuntalaisten etu asiassa nyt saatakaan täyttyä. Lisäksi merkittävää on se, että kyseiset tähän asti kuntalaisia hyvin palvelleet ortopedipalvelut ovat koskeneet lähes 600 henkilöä vuodessa. Jo nyt monet kansalaiset ovat antaneet huolestunutta palautetta, kun ortopedin vastaanottoaikoja ei ole annettu Keuruulla vuoden 2012 alusta.

On hyvä, että jotkut erikoislääkäripalvelut toimivat palautteen mukaan erinomaisesti Keuruulla, kuten tähän asti on koettu ortopedian osalta.
Olisiko tältä pohjalta toimintaa laajennettavissa muillekin lääkäripalvelujen sektoreille? Tällaista ainakin lupailtiin seututerveyskeskusratkaisun yhteydessä. Jos näin voisi tapahtua vielä ilman lisäkustannuksia, kuten Österback kertoo ortopedian osalta asian olleen Keskussairaalamme hintoihin nähden, olisi tilanne tavoiteltava.

Esille tulleiden asioiden perusteella haluan kaupunhallituksen palaavan ortopedihoidon saatavuuteen Keuruulla ja saattavan asian uudelleen tältä osin kaupunginvaltuustolle, koska valmistelu ilmeisesti on tapahtunut puutteellisin tiedoin ja myös kuulematta tässä yhteydessä luottamustehtäviin valittuja henkilöitä.


Lauri Oinonen
kaupunginvaltuuston puheenjohta
Keuruu

11.11.11

11.11.11




Mielipiteeni 11.11.11

Suomalaiset eivät saa joutua eurobondien maksajiksi


Eurobondit vierasperäisenä sanana voivat kuulostaa hienolta ratkaisulta Euroalueen kriisin hoidossa. Suomen ja tavallisten kansalaisten kannalta totuus eurobondeista on kuitenkin karmaiseva yksipuolinen maksajan velvollisuus toisten maiden veloista ja kansainvälisten finanssipiirien hyväksi. On hyvä, että Suomen taholta on vastustettu eurobondeja jo lähtökohdissaan. Toivon tälle linjalle vankkaa lujuutta ja erityisesti silloin, kun koetetaan tarjota jollain tavoin  näennäisesti muutettua pakettia samasta asiasta.

Eurobondit markitsevät yksinkertaisesti sitä, että asiansa hyvin hoitaneet joutuvat maksamaan asinasa huonosti hoitaneiden ja huonosti hoitavien velkoja. Suomi on euromaista parhaiten hoitanut asiansa ja siksi EU:n komissio koettaa houkutella yhteisvastuun illuusioon eikä sopimuksiin perustuen Suomeakin maksajien joukkoon. Tähän ei yksinkertaisesti pidä mennä.

Kyse eurobondeissa aivan samasta asiasta kuin on toisen henkilön pankkivelan takuusta ja sen maksamisesta. Vaikka takaajien joukossa olisi mukana kuinka komeita nimiä tahansa, maksu otetaan siltä, jolla on otettavaa. Suomi ja suomalaiset olisivat muiden maiden velkojen maksajia ja kansainvälisten finanssipiirien rahoittajia. Tätä karmaisevaa totuutta eubondit merkitsevät. Pahoin pelkään että ajan oloon ja  piankin Suomi kuitenkin hyväksyy eurobondit joillakin näennäismuutoksilla, mutta maksajan osa ei miksikään muutu.

Raha eurobondien maksuun olisi kerättävä veroina Suomen kansalaisilta ja erityisesti jo nyt on väläytetty arvonlisäveron korostusta keinoksi. Tämä kaikki tulisi jo nyt korkeiden verojen lisäksi ja ja eurobondien maksut olisivat pois kotimaisesta kulutuksesta ja elinkeinoelämän kiertokulusta. Arvonlisäverojen nosto olisi kohtalokasta myös monelle pienyrittäjälle. Tuotteiden tai palvelujen hinta nousisi monen kuluttajan tai palvelujen ostajan ulottumattomiin. Seurauksena menettäisiin yrityksiä, tuloja ja työttömyys kasvaisi.

Eurobondit ovat niin kielteinen asia, että ne on torjuttava Suomen osalta selkeästi nyt ja jatkossakin. Muutoin tätä eurobondien uhkaa ei ole euroalueen ulkopuolella ja näissä maissa talouskasvu on nytkin euroaluetta tuntuvasti parempaa. Aihetta laajempaankin keskusteluun Suomen eurojäsenyyden osalta tulisi rohkeasti avata. Kauanko jaksamme olla muiden tukijoita ja maksajia samalla, kun euroon kuulumattomat maat ja naapurimme kulkevat omia menestysteitään?

Lauri Oinonen
kansanedustaja 1990-2011 (kesk)
Keuruu

4.11.11

"Kohta poissa on veljet",pyhäinpäivän aattona 2011

Tänään 4.11.2011, pyhäinpäivän aattona sain serkultani viestin enoni, Johannes Järvelän kutsusta sotiemme veteraanin viimeiseen iltahuutoon. Taivaan Isä kutsui hänet aamuvarhaisella viid4en aikoihin kotonaan Vantaan Leinikkitiellä. Enoni, viime sotien veteraanin noin 90 vuoden mittainen elämä tässä ajassa päättyi lepoon ja rauhaan puolison tehdessä auttavana enkelinä palvelusta hänelle.

Johannes Järvelän ajallinen matka olisi voinut päättyä jo nuoren miehen rintama-aikana etulinjan kovimmissa paikoissa jatkosodassa. Monet saivat matkansa pään jo tuolloin aivan vieressä, mutta Jumalan suunnitelma oli hänen kohdalla se ajallinen kiviyrittäjän ja rakentajan elämä sekä pitkät ja antoisa eläkevuosien aika, joka hänelle suotiin.

Jäätyään varhennetulle eläkkeelle enoni otti osaa aktiivisesto sotainvalidien toimintaan Vantaalla. Hän sai olla myös tarjotuissa kuntoutuksissa ja tutustua moniin samoja vaiheita kokeneisiin kuten mm. jo edesmenneeseen arkkipiispa Mikko Juvaan Haikon kartanossa uima-altaalla.
Enoni sai tähän syksyyn saakka olla vielä ikä huomioon ottaen suhteellisen hyvässä kunnossa. Vasta nyt lokakuussa muutama viikko sitten, hänen oli annettava terveydellisistä syistä ajokortti pois.

Luopuessaan ajokortistaan hän pukeutui parhaimpiinsa ja meni tammenlehvä rinnassan poliisilaitokselle luovuttamaan ajokorttiaan. Kortin vastaanottaneen komisarion kanssa hän sai käydä hyvät keskustelut rintamakokemuksistaan. Pidän erityisen hienona asiana sitä, että poliisin edustajalla oli aikaa kuunnella viime sotien veteraania. Ajokortin luovuttaminen on todella suurempi asia kuin tajuammekaan. Kyse on aavistuksesta elämän riisumisesta ja senkin luovuttamisesta.

Kiitos ja kunnia enolleni elämäntyöstä rauhan ja sodan aikana. Pyhäinpäivä julistaa mitä suurimmassa määrin elämän sanomaa kuoleman äärellä. Uskon Taivaan Isän kutsuneen Johannes-enoni Kristuksen armossa riemuitsevaan seurakuntaan läheisten rakkaittensa tykö. Kohta poissa ovat veljet, sotiemme veteraanien ja invalidien elämä velvoittaa ja kannustaa meitä, jotka saamme heidän ansiostaan elää rauhan aikaa siniristilipun Suomessa.