Uuno Niemelän kuolinpäivänä 29.3.2012

Tänään torstaiaamuna nukkui tästä ajasta Herramme hyvään huomaan vaimoni isä entinen maanviljelijä Uuno Niemelä 94 vuoden ikäisenä. Hän sairastui tämän talvikauden influenssaan, mikä nopeasti johti keuhkonkuumeeseen ja huolimatta hoitotoimisto vei tajuttomuuteen ja ajallisen matkan päähän tänä aamuna Kuhmoisten terveyskeskuksen vuodeosastolla. Uuno Niemelä menetti syksyllä pyhäinpäivän aikaan vaimonsa Aune Niemelän. Kristillisen uskomme mukaan he molemmat ovat nyt perillä.

Kotonamme palavat kynttilät ulkoeteisessä ja sisällä eri paikoissa. Huomenna käymme tyttäreni Soilen kanssa katsomassa Soilen isoisää Uunoa Kuhmoisten terveyskeskuksen kappelissa. Lauantaina hänet puetaan viimeiselle matkalle ja saatetaan lepäämään arkkuun, jossa ei ole enää kipua eikä sairautta matkalla kohti taivasta. Kristittyinä saamme joka hetki tietää, vaikka aina emme muistaisikaan, että olemme täällä vajavaisessa vaelluksessamme sittenkin pyhien matkasaatossa kohti taivasta. Emme oman vaelluksen tähden, vaan Kristuksen ansion tähden. Täällä ovat matkavaatteet monin tavoin synnin tahrimat, mutta silti matkaa tekevät Kristuksen armosta taivastien kulkijat.

Uuno Niemelä oli raskaan työn tekijä työn vuosikymmeninä. Nyt koittanut lepovuoro ja suuri sunnuntai on edessä ihmeellinen sunnuntai ylösnousemuksen aamunkoitossa. "Kiitos olkoon Jumalalle, Karitsalle, olen armoliitossa!" "Siellä riemun maassa taivaan, alta vaivan, päästyä sua kiitetään!"

Sana sunnuntaille 18.3.2012

Jeesus on elämän leipä

Ensi sunnuntain aiheena on elämän leipä. Suomessa olemme tottuneet siihen, että kauppojen hyllyillä on erilaisia leipiä runsaasti tarjolla. Monet ovat palauttaneet aiempien sukupolvien leivontataitoja käyttöön. Meilläkin juurisaavi odottaa ruistaikinaansa. Monet muistavat myös leivän puutteen. Nykyäänkin on suuri joukko ihmisiä, joille avustuksena saatavan ruuan leipäjonot hyvinvoinitivaltioksi kutsutussa maassa ovat ravinnon saannin todellisuutta. Onneksi sentään jonon päässä on ruokaa tarjolla.

Aiempien sukupolvien nälkävuosien aikana ruokaa ei löytynyt naapurimaakunnistakaan. Maapallon toisella puolella tapahtuneet suuret tulivuorenpurkaukset aiheuttivat ilmaston muutoksen, joka tuntui täällä lyhyinä ja kylminä kesinä. Halla vei sadot eikä juuri ollut siemenviljaakaan. Siksi Suomessa ryhdyttiin pitäjiin rakentamaan viljamaksiinit. Nämä ovat rakennuksina jäljellä niin Keuruulla, Multialla kuin Pihlajavedelläkin. Ajallisen leivän turvaamiseksi Suomessa on jo kauan ollut viljan varmuusvarastointi. Tästä pidämme kiinni, vaikka olemmekin ainoa maa maailmassa, jolla on tämä käytäntö.

Leipä ja elämä kuuluvat yhteen. Jokapäiväisen ruuan saanti vaikkakin ihmisen työn kautta perustuu yksin Luojamme antamiin elämän mahdollisuuksiin. Jeesuksen opettaman Isä Meidän rukouksen sanat:"Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme" kätkevät kaikki elämän tarpeemme. Jumala kyllä tietää nämä ilman pyyntöämmekin. Rukouksen kautta elämämme avautuu Jumalan läsnäolon todellisuus. Jumala on yksityisen ihmisen kanssa. Tämä on yksi ulottuvuus, minkä Isä meidän rukous avaa.

Päivän evankeliumissa Joh.6: 48-57 Jeesus sanoo"Minä olen elämän leipä". Hän jatkaa edelleen:" Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti." Nämä sanat avaavat uskon ulottuvuuden ja Jumalan iankaikkisen elämän todellisuuden katoavaisuuden keskelle. Ajallinen leipä ravitsee tässä ajassa. Jeesuksen sanat ovat elämän leipä sielullemme jo nyt mutta niissä iankaikkinen elämä jokaiselle, joka tahtoo ottaa hänen sanansa vastaan. Jeesuksessa on elämä nyt ja iankaikkisesti.

Kenttäpiispa on tarpeen

Kenttäpiispa on kansakuntamme tukipilareita


Keuruun varuskunnan sivutoimisena sotilaspastorina 18 vuoden aikana sain näköalapaikalta myös tarkastella Puolustusvoimien kirkollista työtä kolmen eri kenttäpiispan Yrjö Massan, Viljo Remeksen ja Jorma Laulajan aikana. Varusmiesaikani kirkollisen työn koulutus annettiin kenttäpiispa Toivo Laitisen ollessa tehtävässään Suomen toisena kenttäpiispana. Eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsenenä sain vuosina 1999-2011 pitää yhteyksiä nykyiseen kenttäpiispaamme Hannu Niskaseen.

Puolustusvoimien kirkollinen työ tarvitsee nykyaikana ja rauhanaikanakin oman johtajansa, jolla ovat kiinteät siteet siihen kirkkoon, johon kansamme selvä enemmistö kuuluu. Nykyinen käytäntö vastaa hyvin sekä Puolustusvoimien että kirkon tarpeita. Marsalkka Mannerheimilla ja hänen neuvonantajillaan on ollut asiassa kaukonäköinen viisaus, mikä on yhä tarkoituksenmukainen ja kestävä. En mitenkään voi nähdä muutokseen aihetta tässä asiassa ilman suurta vahinkoa.

Puolustusvoimien kirkollinen työ on yksi ja hyvin merkittävä kansakuntamme tukipilari. Tämä työ tarvitsee arvovaltaisen johtajan, jolla ovat vaikutusmahdollisuudet sekä Puolustusvoimissa että kirkossa ja myös yhteiskunnassa. Kenttäpiispan työ ei ole helppo, mutta kunakin aikana tehtävän vaativuus on kasvattanut sen hoitajista kunnioittamani palvelijat kansalaistemme ja isänmaamme parhaaksi. Muuttuvassa maailmassa tarvitaan entistäkin enemmän myös sitä pysyvyyttä, jota kenttäpiispa edustaa. Sotilaspapistolle kenttäpiispan asema ja arvostettu status on suuri tuki jo lähtökohtana täysin riippumatta siitä, että alaisen ja esimiehen välillä voisivat sukset joskus mennä ristiin.

Kenttäpiispa on myös arvonimi. Tähän asti se on seurannut aina virkatehtävää. Mietin, että voisiko sitä joskus ajatella myös myönnettäväksi arvonimenä hyvin ansioituneelle ja vaativaa sotilaspapin tehtävää hoitaneelle. Kenttärovasti evp. Seppo Lavi Tikkakoskelta olisi ansainnut ja edelleen esimerkiksi ansaitsisi tämän tunnustuksen.

Myönteisesti vain eteenpäin!

Myönteisesti eteenpäin


Suur-Keuruu pääkirjoituksessaan ottaa ansiokkaasti esille valtakunnallisen mielenilmauksen tarpeen varuskuntien puolesta. Tämän kaltaisellakin toiminnalla on oma paikkansa, koska Suomen puolustus  perustuu lähtökohtaisesti siihen, että kansa kouluttautuu asevelvollisuuden kautta maanpuolustustaitoiseksi ja tarvittaessa tahtoo ja kykenee puolustamaan itseään. Maanpuolustusta emme ole ulkoistaneet edes ammatissa oleville.

Nyt varuskuntauudistus tuntuu perustuvan suunnitelmalle "varuskunta mulle, varuskunta sulle". Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan jäsenet ovat linjauksessa onnistuneesti säilyttäneet omansa. Linjauksen hyväksyneen ministerien kotipaikkakuntien menestyminen näyttää tältä: Wallin Dragsvikin, Katainen Siilinjärven, Räsänen Riihimäen, Tuomioja, Stubb ja Arhinmäki Santahaminan Helsingissä sekä Ville Niinistö merivoimien toiminnot Turussa. Urpilaisen osalta ei enää ollut menetettäväksi Kokkolan varuskuntaa, mikä lakkautettiin 1990-luvulla. (Stubb voidaan katsoa tässä helsinkiläiseksi eikä Espoossa ole varuskuntaa vaan osia Puolustusvoimien Johtamisjärjestelmäkeskuksesta, jotka jäävät sinne edelleen.)

Suoraan sanoen voin avoimesti kyseenalaistaa linjausta valmistelleen suunnitteluryhmän tulokset. Tai sitten on sattuma korjannut mielenkiintoisella tavalla satoa. Voisin kriittisesti paljonkin kommentoida varuskuntalinjausta vahvoin perustein ilman sotilasammattilaisen taustaa. Viimeisen 12 vuoden aikana eduskuntatyöni on sisältänyt viikoittain keskimäärin vähintäinkin 12-15 tuntia puolustus- ja turvallisuusasioita sekä valiokunnissa että muissa yhteyksissä ja yksityisesti. Tämä tekee aikamoisen määrän opintoviikkoja. Istuntotaukojen aikana ovat kuvioissa olleet varuskunta-, varikko-, laitos- ja esikuntavierailuni kautta maan, joten em. viikottainen tuntimäärä koskee perustellusti 50 viikkoa/vuosi.

Jos linjauksen tavoitteena on taloudellisuus, kuten on esitetty, niin Santahaminan varuskunnan lakkauttaminen ja alueen myynti toisi valtiolle todella suuret tulot. Kyse on Helsingin kantakaupungin kokoisesta alueesta merinäköaloin. Samalla ammunnan meluhaitat poistuisivat ja pääkaupungin tehokkaampi puolustus voitaisiin järjestää muualta kuin yhden siltayhteyden varassa olevalta saarelta.
Riihimäen varuskunta toimii myös ahtaalla alueella ja Keuruu olisi edelleenkin hyvä viestiaselajinkin sijoituspaikka.

Elinkeino- ja yrityselämän edistäminen Keuruulla on välttämätöntä riippumatta Puolustusvoimien tulevaisuudesta täällä. Esille tullut aktiivisuus on ilahduttava asia. Mielikuvituksellisiakin ideoita paikkakunnan kehittämiseksi tarvitaan, ilman niitä on vaarana pysähtyneisyys. Mielikuvitusta ei pidä menettää, vaikka realismi onkin usein armotonta. Positiivisella asenteella ovat Puolustusvoimien toiminnotkin parhaiten pidettävissä Keuruulla. Valtio tekisi itselleen arvaamattoman vahingon lakkauttaessaan Suomen toiseksi uusimman varuskunnan keskeltä Suomea.

Konduktöörit tai lipunmyyjät tarvitaan kiskobusseissa

Eilisen kolumnin jatkoin kirjelmäksi VR:n Liikennepalvelujohtaja Erja Pasille

Olen huolestuneena lukenut keskiviikon Keskisuomalaisesta 22.2.2012, että kiskobusseissa Haapamäen radoilla suunniteltaisiin korvattavan konduktöörit lipunmyyntiautomaateilla. Ajatuksens tuo voi asiaatuntemattomasta näyttää mielekkäältä kustannusten säästöltä. Mutta käytännössä tuo ajatus on yksinkertaisesti soveltumaton Haapamäen kautta kulkevassa kiskobussiliikenteessä. Tilanne on toinen Helsingin lähiliikenteessä, jossa ovat lipunleimauslaitteet mutta sielläkin tarvitaan konduktöörit lisäksi.

Kiskobussien kuljettajarahastusta on joskus ajateltu, mutta nykykalustolla on ongelma jo kuljettajan oma ohjaushytti, joten rahastus ei voisi tapahtua kuljettaessa kuljettajan ohi kuten linja-autoissa.
Olen seurannut varsin runsaasti konduktöörien työtä kyseisissä kskobusseissa. Työtä lipunmyynnin ohella on paljon asiakasneuvonnassa ja itse lipunmyyntiäkin on paljon. Erityisesti viikonloppuisin Tampereelta lähdettäessä rahastus on valmis Orvedelle tultaessa, jos vielä silloinkaan.

Mutta itse asiaan: Lipunmyyntiautomaatti ei korvata konduktööriä junassa monestakaan eri syystä. Yleensä ihmiset tulevat junaan kertaryppäina jopa tungoksena asemilta. Tulisi eteiseen mieletön jono tai suuri tungos.
Tämä olisi kaaos, jossa kaikki intimiteetti tunnuslukuja käsiteltäessä olisi mahdoton. Liikkuva juna olisi yksi ongelma lisää. Mutta ongelmia tulisi lisää jatkoyhteyksistä, erilaisista alennuslipuista ja asiakasneuvonnan puutteista. Lisäksi monilla on näköongelmia, käsien vapinaa jne. fyysisiä ongelmia. Tarvittaessa konduktöörit auttavat vammaisia ja turvaavat matkustajia erityisesti liikennepaikoilla, joilla laiturit ovat alhaisella vanhalla tasollaan. Konduktööri tuo myös turvallisuutta ja turvallisuudetunnetta junaan.

Konduktööri on välttämätön edelläkuvatuista syistä. On huomattava, että suinkaan kaikki matkustajat eivät ole päivittäisiä vakiomatkustajia, joilla voi olla helposti leimattavia sarjalippuja. Suuri osa matkustajia on satunnaismatkustajia jatkoyhteyksineen ja silloin konduktööri tai rahastaja on ainoa tapa palvella asiakkaita. Haapamäen junien vaihtoajat Tampereella, Jyväskylässäja erityisesti Seinäjoella ovat niin kireät, että lipun/paikkalipun ostaminen asemilta on ongelmallista ja Seinäjoella suorastaan mahdotonta.

Jos konduktöörien yöpyminen Vilppulassa on tuo liikaa kustannuksia ajettakoon illan viimeinenkin juna Keuruulle, josta se voisi myös aamuvarhaisella lähteä ja hankittakoon /koulutettakoon konduktöörit
Keuruulta, jos nyt olisi heti saatavilla. Tuolla järjestelyllä tulisi säästöä nyt taksibussilla hoidettavan liikenteen osalta, jota ei silloin tarvittaisi ja matkustajia tuli taatusti tuplasti lisää, kun yhteys palaisi jo 1960-luvun lopulla saavutettuun tasoon. Tuolloin kiitojunat, "oranssit porkkanat" mahdollistivat kyseisen iltayhteyden Helsingistä Haapamäen kautta Keuruulle.


Ystävällisesti Haapamäeltä tervehtien

Lauri Oinonen
Suomenselän rautatieliiikennetyöryhmän puheenjohtaja, Keuruu
Riihontie 6
42800 Haapamäki
puhelin 050-5113083
lauri.oinonen@hotmail.fi

Konduktöörit tai lipunmyyjät tarvitaan kiskobusseissa

Olen huolestuneena lukenut keskiviikon Keskisuomalaisesta 22.2.2012, että kiskobusseissa Haapamäen radoilla suunniteltaisiin korvattavan konduktöörit lipunmyyntiautomaateilla. Ajatuksens tuo voi asiaatuntemattomasta näyttää mielekkäältä kustannusten säästöltä. Mutta käytännössä tuo ajatus on yksinkertaisesti soveltumaton Haapamäen kautta kulkevassa kiskobussiliikenteessä. Tilanne on toinen Helsingin lähiliikenteessä, jossa ovat lipunleimauslaitteet mutta sielläkin tarvitaan konduktöörit lisäksi.

Kiskobussien kuljettajarahastusta on joskus ajateltu, mutt nykykalustolla on ongelma jo kuljettajan oma ohjaushytti, joten rahastus ei voisi tapahtua kuljettaessa kuljettajan ohi kuten linja-autoissa.
Olen seurannut varsin runsaasti konduktöörien työtä kyseisissä kskobusseissa. Työtä lipunmyynnin ohella on paljon asiakasneuvonnassa ja itse lipunmyyntiäkin on paljon. Erityisesti viikonloppuisin Tampereelta lähdettäessä rahastus on valmis Oridelle tultaessa, jos vielä silloinkaan.

Mutta itse asiaan: Lipunmyyntiautomaatti ei korvata konduktööriä junassa varsinkaan, koska ihmiset tulevat junaan kertaryppäina jopa tungoksena asemilta. Tulisi eteiseen mieletön jono tai suuri tungos.
Tämä olisi kaaos, jossa kaikki intimiteetti tunnuslukuja käsiteltäessä olisi mahdoton. Liikkuva juna olisi yksi ongelma lisää. Mutta ongelmia tulisi lisää jatkoyhteyksistä, erilaisista alennuslipuista ja asiakasneuvonnan puutteista. Lisäksi monilla on näköongelmia, käsien vapinaa jne. fyysisiä ongelmia. Tarvittaessa konduktöörit auttavat vammaisia ja turvaavat matkustajia erityisesti liikennepaikoilla, joilla laiturit ovat alhaisella vanhalla tasollaan. Konduktööri tuo myös turvallisuutta ja turvallisuudetunnetta junaan.

Konduktööri on välttämätön edelläkuvatuista syistä. On huomattava, että suinkaan kaikki matkustajat eivät ole päivittäisiä vakiomatkustajia, joilla voi olla helposti leimattavia sarjalippuja. Suuri osa matkustajia on satunnaismatkustajia ja silloin konduktööri tai rahastaja on ainoa tapa palvella asiakkaita.

Varuskuntateemasta taas tekstiä laskiassunnuntaina

Varuskuntien rakennelinjaus näyttää tehdyn säästöjen tavoittelemisen toivossa yksipuolisesti vain koulutuksen keskittämisen tavoitteesta. Tällöin Puolustusvoimien tehtävien kokonaisuuden kannalta tärkeätkin asiat näyttävät saaneen väistyä. Seurauksina voi tulla myös uusia kuluja toiveissa olleita säästöjä enemmän. Oppivelvollisuuden osalta on luonnollista, että se voidaan toteuttaa mahdollisimman lähellä. Vaikka asevelvoillisuus koskettaakin pakollisena täysi-ikäisiä miehiä, on hyvä, jos kaikkialla on tarjolla suhteellisen läheltä palveluspaikkavaihtoehto.

Jos sotaväkeen olisi mentävä maan toisille laidoille, alkaisivat yhä useammat todennäköisesti harkita asevelvollisuuden laistamista, tämähän tapahtuu nykyisin varsin helpostikin. Pidentyvät matkat toisivat kuluja valtiolle ja varusmiehille. Sotaväen näkyvä läsnäolo antaa realistista kuvaa Puolustusvoimista, tukee reserviläisten ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimintoja ja vahvistaa maanpuolustushenkeä.

Hajautettu varuskuntarakenne on välttämätön edellytys Puolustusvoimien toiseksi tehtäväksi määritetylle viranomaisten virka-avulle. Jos syntyy armeijan läsnäolon tyhjiö, kuten nyt näyttää mm. maamme länsipuoliskolle laajalti muodostuvan, tilanne tuo turvattomuutta jo ihan rauhan aikanakin. Mistä saataisiin Pasit, panssariajoneuvot poliisin avuksi? Mistä tulisi nopea apu suuronnettomuuksiin, laajoihin metsäpaloihin tai kadonneitten etsintöihin? Erityisosaajat lähtevät nyt nopeasti tarvittaessa keskeltä Suomea Keuruulta Pioneerirykmentistä purkamaan räjähteitä ja samoin suojelun parhaimmat osaajat saavuttavat nopeasti parissa, kolmessa tunnissa kohteensa miltei kautta maan.

Rauhanajan hajautetut Puolustusvoimien toimintavalmiudet ovat osa jokapäiväistä turvaamme. Varuskuntarakenteen linjausta on välttämättä tarkistettava myös  tästä näkökulmasta. Pidän tärkeänä, että normaalioloissakin on yhä edelleen totta tuttu lause: "Puolustusvoimat Sinunkin turvanasi."