9.1.15

Loppiaisesta Nuutin päivään

Loppiaisen jälkeen monet vievät joulukuuset jo pois. Kotonamme Haapamäellä vielä ovat joulukuuset tallella valoineen, muut koristeet on jo koottu odottamaan seuraavaa joulua. Yleensä joulukuuset kuivuvat nopeammin kuin nyt. Alakerrassa on tyylikäs Rantamoijasen perheen joululahjaksi antama Serbian joulukuusi. Yläkerrassa, jossa Suvi ja Soile viettivät joulua on ihan Haapamäen tontiltamme löytynyt kerrassaan terhakkaan upea kuusi.
 
Laskin siinä kahdeksan vuoden kasvaimet, kuusi on kasvanut tontillamme vähemmän aikaa kuin olemme asuneet vuodesta 2000 alkaen. Joulun kirkollinen aika ulottuu kynttilänpäivää seuraavan lauantain kello 18.00 ehtookellojen soittoon. Täten se kestää yli kaksi kuukautta 1.adventtisunnuntaista alkaneena.
 
Kun sain käydä kolmisen viikkoa joulun jälkeen parlamentaarisella  matkalla Meksikossa vuonna 2002, huomasin siellä vietettävän vielä joulua täyttä päätä kaikkialla. Lentokoneissa olivat joulukoristeet ja näin oli kaikkialla. Kristikunnan joulu näkyi vahvasti katolisessa maassa slummeja ja intiaanikyliä myöten.
 
Meksikon slummeissa asuu ihan tavallisia työssä käyviä ihmisiä. Voimakkaasti rikkaisiin ja köyhiin jakautuneessa maassa ei monillakaan työssä käyvillä riitä rahaa tai mahdollisuutta asuntoon ja ilmastoltaan lämpimissä oloissa asutaan kevytrakenteisilla slummialueilla. Katolinen uskonto näkyi slummialueillakin voimakkaasti. Ihmiset ovat rehellisiä ja tippaakaan ei tarvinnut pelätä, että joku ottaisi lompakon.
 
Slummeissa myös oli lääkäripalvelut ja toimiva yhteiskuntarakenne monilta osin. Matalalla olevat avoimet sähköjohdot hieman hirvittivät minua, mutta paikallisilla kaikki sujui.
 
Olemmeko Suomessa muuttaneet kulttuuriamme niin, että elämme joulun jo ennen joulua? Kaipasin televisioon itse joulupyhiin enemmän joulua. Kirkolliset juhla-ajat ovat elämän rikkaus. Köyhillä katolisilla slummialueilla kristikunnan jouluaika näkyi. Mutta sitä eletään siellä todeksi perheissä kristillisenä lähimmäisenrakkautena kaikkina vuodenaikoina.
Isovanhemmat ovat perheen ja suvun kunniahenkilöitä, joista pidetään parasta mahdollista huolta. Vaatimattomassakin asumuksessa oli heille mitä parhaimmin laitetut lähiympäristöt muutamienkin neliöiden puitteissa.
 
Loppiaisen sanomassa Sana-lehdessä oli minulle paljon merkitsevä loppiaisen sana itämaan tietäjistä. He kulkivat tähden johdolla kohti päämäärää. Meillä on ideaalinen kuva kuva mielissämme. Todellisuudessa pilvet ja hiekkamyrskyt saattoivat useinkin peittää tähden näkyvistä. Koirat haukkuivat, sudet ulvoivat, mutta karavaani vain kulki, koska tietäjät halusivat kulkea kohti päämäärää. Tässä on esimerkkiä meillekin elämämme matkalle.

Uusi viesti


Hyvä asiakas,

Olet saanut uuden ilmoituksen.
Klikkaa tästä
 

 

8.1.15

Lahja sekin (€100.000)

Moi
Olen leski Alberta Friedrich Saksan liiketoiminnan nainen Mauritius. Business-urani aikana jouduin suorittaa laittomia toimia gold jauhe ja huumausaineiden alalla. Tuolloin minun pankkitoimintaa olivat minun pankkitilille Togon entinen presidentti Beninin tasavalta kautta Mathieu Kérékou, joka oli hänen osuus kunkin Transfer. Minun kriittinen valtion keuhkosyövän takia hän joutui neuvoi minua minun kirkon pastori jälkeen tunnustus hyväntekeväisyyteen suurelta osin nämä määrärahat minulle pankin Benin eri ihmisille lähes kaikissa maissa maailmaa niin, että Herra antaa anteeksi minulle minun syntini.
Joten käytän internet yhteyttä onnekkaita, jotka saavat maksutta 100.000 € sekin "(100 000 euroa) sinulle kuuluvat. Mallin luoja maan ja taivaan Herra, tämä summa auttaa sinua ratkaisemaan hyvä osa taloudellisista ongelmista. Ilmoitan teille, että minun piti yhteyttä notaarin nimeltä Daniel kun minun tutkimus, ottaa hyvässä uskossa jouduin allekirjoittamaan sopimus sopimus kumppanuuden notaari, joka auttaa sinua oman pankin sekin nimesi tallennetaan ja lähetetään sinulle. Kehotan teitä ottamaan yhteyttä notaari on osoite maitre.gillesdaniel@gmail.com Benin vaatia sekin, koska olen lähdössä Kuubaan tänä iltana jatkaa minun huolta.
Nimi Jumala luoja taivaan ja maan, pyydän teitä hyväksymään tämän lahjan vastineeksi rukouksen, jotta minun leikkaus menee hyvin annan teille tästä lahjasta sydämen rahaston, koska olin neuvoi seurakunnan pappi "Katolinen" lourdes kirkkomme Lady.
Huom: Kustannukset lähettää sekin ja vastaavat lahja kauppakirjan allekirjoittamisesta.
Leski Alberta Friedrich

6.1.15

Milloin nousee laskettu lippu?




Milloin nousee laskettu lippu?
 
 
 
Keuruun varuskunnan lippu laskeutui  kasarmialueella uudenvuoden aattona puoliltapäivin. Monet eri aikoina alueella työtä tehneet olivat tulleet paikalle hetkeen, jota tuskin toivoi kokevansa. Ihailtavan hyvin everstiluutnantti Kentala osasi kiittää ja kannustaa rykmentin väkeä haikeassa hetkessä kohti tulevia vaiheita. Ajattelin, että näin hyviä saatesanoja ei varmaan kuullut yksikään viime sotien taistelija, he siirtyivät arkisesti ja ilman juhlallisuuksia kukin uuteen elämäntodellisuuteensa vähissä rahoissa ja usein ilman työtä tai kotiakaan.
 
Minulle 18 vuotta varuskunnan sivutoimisena sotilaspappina palvelleena oli koskettavaa poistua eräänä tilaisuuden viimeisimmistä elämää täynnä olleesta varuskunnasta, joka nyt hiljeni tyhjään autioon oloonsa ilman vartiomiehiä portillaan.
 
Tunnen tapahtuneen riipaisevan vääräksi. En voi yhtyä miltään osin keidenkään päätöksen tehneiden yleviin puheisiin, että näin turvataan maamme puolustus. Jotain väitän minäkin tietäväni kaikki tarjotut maanpuolustuskurssit, jatko- ja täydennyskursseineen käytyäni, kaikissa asevelvollisia kouluttavissa joukoissa ja monissa eri esikunnissa ja johtokeskuksissa ja varikoilla vierailtuani. Käynnit tapahtuivat eri yhteyksissä  ja oma-aloitteisesti sekä 12 vuoden eduskunnan puolustusvaliokuntatyöni puitteissa. Tästä näkökulmasta näen ja tiedän tapahtuneen nyt selvästi väärin koko maamme puolustuksen osalta ja myös Keurusseutuun kohdentuen.
 
Eräät maamme uusimmista ja tarkoitustaan varten suunnitelluista varuskuntarakennuksista odottavat Keuruulla tulevia käyttäjiään tai kohtaloitaan. On tavattoman hyvä asia, että on varsin paljon mitä erilaisimpia ideoita ja toivottavasti tulee lisääkin. Mutta on rehellisesti tiedostettava myös kova tosiasia Aalto-yliopiston professoria lainaten " innovaatio ilman rahoitusta on hallusinaatio".
 
Tämä toteamus älköön kuitenkaan masentako, vaan olkoon ohjaamassa ajatuksia myös realisminkin pohdintaan. Itse olen eri yhteyksissä esittänyt vaikuttajille jo muutoinkin esille tulleita ajatuksia kasarmialueelle sopivista koulutustoiminnoista. Rahoitustakin saattaisi olla saatavissa, mutta sitä annettaisiin vain pääkaupunkiseudulle ei Keuruulle asti. Rahan panostajalla on toki oikeus päättää, minne rahaa laittaa, mutta keuruulaisena ei lämmitä, jos toimivat ajatukset toteutetaankin pääkaupunkiseudulla.

 

Jos lippu nyt laskettiinkin ja alue hiljeni, en aio hellittää eri toimintojen saamiseksi alueelle. Keuruulla on vahvuutena idearikkaita ihmisiä ja realistisia mahdollisuuksia. Koko Keurusselän länsiranta odottaa toimia, joilla saadaan liput nousemaan takaisin salkoihinsa. Työtä ja määrätietoista ponnistelua nyt todella tarvitaan - ja sitähän tehdään!
 
 
           

1.1.15

Hyvää Uutta Vuotta 2014!

Tänään uudenvuodenpäivänä olin toimittamassa sanajumalanpalvelusta Multian kirkossa. On tavattoman hyvä asia, että Multian seurakunta on itsenäinen. Silloin on jumalanpalvelus joka pyhä. Tämä on seurakunnan elämän perusasia. Jumalanpalvelus on jokaiselle avoin, kaikki ovat tervetulleita. Kirkonkellojen soitto on seurakunnan hienovarainen kutsu jokaiselle tasapuolisesti.
 
Suomessa on valitettavan monta kirkkoa, jotka eivät ole itsenäisten seurakuntien pääkirkkoja, joissa ei ole jokapyhäistä eikä välttämättä edes jokaviikkoistakaan jumalanpalvelusta. Näiden paikkakuntien asukkaat tuntevat olonsa heitteille jätetyiksi. Näin siitäkin huolimatta, vaikka kirkkoon ei tulisi lähdettyäkään. Ovet kiinni oleva kirkko pyhäpäivänä viestittää sanatonta, mutta todellista ja koettavaa tuntemusta siitä, että alueen ihmiset ovat seurakunnankin hylkäämiä.
 
Synnyinseurakuntani Multian toivon pitävän jatkossakin lujasti kiinni itsenäisyydestään. Silloin kirkko kutsuu joka pyhä sanan äärelle. Se on merkki, että Multia ja maaseutu elävät! Olen murheellinen, että kaupungeissa erityisesti on myös monia kirkkoja seurakuntaliitosten vuoksi, joissa ei ole jokapyhäistä jumalanpalvelusta.
 
Toivon Suomen kirkkoon todellista jumalanpalvelusherätystä, jossa tajuttaisiin kirkkomme ydintehtävä sanan ja sakramenttien kirkkona voimaksi arkeen ja elämään!
 
Hyvää uutta vuotta!
 
 
 
 
Hyvää

24.12.14

Joulurauhaa

Suomen Turku on julistanut joulurauhan jouluksi 2014. Laivaston soittokunta, jota takavuosina johti multialainen naapurin poika Haahkalan talosta Tarhapäänjärven rannalta, on komealla soitollaan juhlistanut  ylevän hetken. Vanha arvokas perinne yhdistäköön Suomen kansaa. Yleisradion kautta joulurauhan julistaminen on tullut vuodesta 1935, jatkosodan aikana 1943 Raumalta.
 
Tämän päivän Helsingin sanomat kertovat joulurauhan julistuksen tapahtuvan myös eräissä muissa rannikkokaupungeissamme. Rannikon kaupungit valmistautuvat muutoinkin perinteisin tavoin jouluun. Tämän olen havainnut erityisesti Porvoossa ja Pietarsaaressa. Porvoon Sannäsin kartanossa osallistuin joulun alla 2000 SItran järjestämään talouspolitiikan viikon mittaiseen seminaariin eduskunnan lähettämänä ja muutama vuosi sitten olin Pietarsaaressa eduskuntaryhmämme mukana. Tietenkin oma sotaväen aikainen varuskuntakaupunki Hamina pukeutui myös jouluun. Sain varusmiespapiksi koulutettavana pitää uudenvuoden hartauden Raatihuoneen edessä perinteisessä kaupungin, seurakunnan ja varuskunnan tapahtumassa juuri vuoden 1967 vaihtuessa vuodeksi 1968 Kirkkoherra Hjalmar Anstenin luottamuksen ansiosta. Pakkasta oli tuolloin lumisessa maisemassa meren rannan kaupungissa noin 30 astetta.
 
Syntymäkodissani Multian Riuttakoskella kuuntelimme äidin ja isän kanssa joulurauhan julistuksen joka joulu. Vuoden 1962 jouluna isäni oli poissa. Hänen haudalleen syttyi illan tummuessa kynttilä lyhtyyn paksun lumen peittämälle Multian hautausmaalle.
 
Nyt on äitini poissa, kun kuuntelimme Haapamäellä joulurahan julistusta. Radio yhdestä tuli heti joulurauhan julistuksen jälkeen perinteeseen radion ohjelmassa vuosikymmenet kuulunut harras joululaulu "Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehen" Tämä yhdessä joulurauhan julistuksen kanssa aloittaa joulun. Baritoni Sulo Saaritsin laulu ja Tauno Äikään urkujen soitto vuosikymmenten takaa ovat arvokas perinne, joka älköön koskaan katoa.
 
Arvokas perinne kantaa myös minulle nyt mustassa joulussa, jolloin äitini ei tule enää joulupöytäämme ei aattona eikä muinakaan joulun hetkinä. Tämä kaikki tuntuu hyvin tyhjältä, jossa on syvimmältään sanomaa enemmän kuin ennen, vaikka sitä ei nyt tuntisikaan. Jäljestäpäin olen kokenut joulun 1962 isäni menetyksen jälkeen kaikkein syvällisimpänä. Siinä oli kaikkea sitä, mitä Sulho Ranta Tauno Äikään uruilla säestämänä halusi kertoa.
 
Joulurauhaa Sinulle Hyvä Blogini lukija!
 
 

23.12.14

Joulun ollessa jo ovella

Tänään on jouluaatonaattoaamu. Ulkona on pimeää, vaikka kello on jo yli kahdeksan. Synnyinkodissani Multialla oli tällaisenakin päivänä jo tehty aamun navetta-askareet ja maitotonkat olivat jo Riuttakosken toisella rannalla maitolaiturilla odottamassa Ähtärin meijerin maitoautoa. Helsingin maitohuolto tarvitsi myös jouluksi maaseudun maitoa. Autoilija Ari Alatalo saatuaan kyliltä molemmat rekka-autonsa vaunut maitoa täyteen, otti suunnan kohti Helsinkiä.
 
Pudottelin eilen tuttujen naapureiden postilaatikoihin joulukortteja, eräitä sain samassa yhteydessä tavatakin. Multian Tarhapäällä myös Aspin korjaamossa laitettiin autoni bensaletku kuntoon ja pakoputken vaurio myös hitsattiin kiinni. Tuolla tutulla korjaamolla kotikylällä aisti aitoa jouluntunnelmaa.
 
Tänään laitan vielä työhuonettani Haapamäellä joulukuntoon. Samalla jatkan tapaninpäivän Multian sananjumalanpalveluksen saarnan pohdintaa. Eilen sytytin Multian Sinervän hautausmaalle äitini ja isän haudalle lumen verhoamassa maisemassa kolme kynttilää, Isän ja Pojan ja Pyhän hengen nimeen. Olipa maassa lunta tai ei, tämä joulu on minulle musta äitini kuoleman johdosta.
 
Keuruun jouluyön messussa saan palvella talkoilla avustajana. Jouluyön messu alkaa aattoiltana kello 22.00. Se on myös väkirikkain joulun tapahtuma Keuruun kirkossa. Keuruun kirkon alttarin ylle syttyy joulutähtilamppu, joka palaa vain jouluyönä, jouluna ja loppiaisena. Se haluaa viestittää sanomaa kirkkaalla tavallaan meille syntyneestä Vapahtajasta.
 
Hyvää ja Rauhallista Joulua 2014!