Heinäkuun yhdentenätoista 2010

Kesä on joutunut nopeasti jo 11. heinäkuuta. Tämä on edesmenneen tätini Elli Järvelän nimipäivä. Muistan kunnioittaen hänen työtään äitini syntymäkodissa Ylivieskan Olmalassa. Hänen huoneessaan valokuvan äärellä kotirintanaisen muistomitali. Se kertoo työstä, jolle kuuluu kunnia ja arvonantoni.

 

Huomenna maanantaina on Hermannin päivä. Maaseudulla se on ollut perinteisesti aiaksi.empien sukupolvien aikana heinänteon aloituksen päivä. Nykyisi kuivaheinan tekoonkin käydään jo paljon aiemmin. Multialla syntymäkodissani on kaatanut heinää kuivumaan ja hellesäillä se tapahtuukin. Tavoitteena on kuivaheina, elleivät sateet pääsi yllättämään. Eilen toimitin Multialla syntymäkotini naapurin hautaansiunaamisen, joten vielä Hermannin päivänäki heinää jäi kaadettavaksi. Loput suosaroista, Lähdeniitty, Ahopelto ja Lummila ovat vuorossa.

 

Kotitilani pelloilla ovat aina ollet nimensä. Ahopelto kertoo kuokkijoistaan Ahosesta ja Peltosesta, jotka 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alun taitteessa olivat isäni apuna pellon raivauksessa. Minulle peltojen pitäminen peltona on arvokysymys. Olen nähnyt varhaislapsuudessa peltojen raivauksen ja itse ollut pienimpiä kantojen osia kokoamassa polttokasoihin. Työtä ja vaivaa toki peltojen hoito vaatii, mutta itse olen katsonut sen arvonsa mukaiseksi. Omalta isältäni jäi hänen kuollessaan 52- vuotiaana vuonna 1962 pellot hyvää kuntoon. Tämän totesi Suur-keuruun Sanomien kuolinuutisen tekijäkin elokuussa 1962. Siksi pellot ovat minulle enemmän kuin vain pellot, ne ovat työn ja hien vuoksi pyhiä peltoja, joilla on myös sanomaa, joka antaa voimia eduskuntatyöhönkin hyvin vahvasti. Tunnen maahengen omakseni.