ITSENÄISYYSPÄIVÄN AATTONA 5.12.2014
Tänään on aattopäivä ja huomenna on itsenäisyyspäivä 6.joulukuuta. Eilen minulla oli päivä, jollainen on vain kerran elämässä. vei Verohallinnolle äitini perukirjan. Äidin perukirja viedään vain kerran. Toki sitä voi olla tarve pyynnöstä täydentää tai antaa lisätietoja, mutta itse perukirjan jättäminen on vain kerran elämässä äidin osalta. Sama koskee tietysti isääkin. Hänen osaltaan tuo tapahtui jo marraskuussa 1962 Multian osuuskassan johtajan Martti Heikkolan toimesta, joka ystävällisesti työhönsä liittyen hoiti tehtävän Multialla. Perukirjan aineiston kokoaminen ja koostaminen oli henkisesti raskas tehtävä. Tuntui henkisesti yksi A4-paperiluiskakin oli raskaampi kuin kymmenen kilon perunasäkki.
Itsenäisyyspäivän aattoon liittyy juhlavimpana muistona 5.12.1967 varhainen aamu, jonka koitteessa sotilaspapeiksi koulutettavien kurssi 3a/67 kävi aamun ehtoolliskirkkoon Helsingin tuomiokirkon läntiseen kappeliin. tuo oli minulle paljon merkinneen kurssin upea päätös. Olimme komennettuina Kaartin pataljoonaan, joka silloin toimi Katajanokalla Merikasarmilla, nykyisen ulkoministeriön tiloissa. Kursimme vieraili useissa varuskunnissa pääkaupunkiseudulla. saimme tutustua mm. rannikkotykistöön Mäkiluodon linnakesaarella, mikä oli tuolloin vasta reilut kymmenisen vuotta aiemmin tullut takaisin Suomelle Porkkalan vuokra-alueen palautuksen yhteydessä.
Suomen täyttäessä viisi vuosikymmentä, valaisi Helsingin taivasta viisi ilmatorjunnan valonheittäjien valokiilaa. Itsenäisyyspäivän aamu oli voimakkaan tuulinen ja puolenpäivän aikaan alkoi tulla ensimmäisiä lumihiutaleita lähtiessäni pikajunalla P 1 kohti Kouvolaa mennäkseni sieltä neljäksi Haminaan ja lähteäkseni vielä sen jälkeen lomille Multialle illan ja yön junayhtyeyksillä kohti keuruuta.
Mutta lumihiutaleet olivat jo yhden aikaan päivällä sakea lumipyry Riihimäellä ja lunta tuli tiiviisti. Pikajuna P 1 saapui parisen tuntia myöhässä Kouvolaan ilta neljän aikaan ja nyt oli jo selvää, että Haminan keikka lomille Keuruulle lähteäkseni ei onnistuisi. Lumisade oli sekoittanut junaliikenteen pahasti. Vasta iltaseitsemältä pääsi henkilöjuna lähtemään Kouvolasta kohti Kotkaa, josta Haminaan menijöillä oli junan vaihto Inkeroisissa. Inkeroisiin pääsimme ilta yhdeksän maissa: nyt oli Helsingistä tehty matkaa yhdeksän tuntia ja viimeinen junaosuus oli vielä edessä.
Lunta tuli aina vain sakeasti. Iltakymmeneltä pääsi kiskobussi aikataulujen ollessa täysin sekaisin yrittämään Inkeroisista kohti Haminaa. Aina vähän väliä juna uupui lumisille kiskoille ja matka kävi hyvin pienisä pätkissä, jos juuri ollenkaan. Kahden vaunun kiskobussissa oli ehkä kolmisen kymmentä matkustajaa. Viimein kiskobussi uupui lopullisesti vahvaan hankeen kellon ollessa jo yli yksitoista, Tuolloin ei ollut kännyköitä eikä matkapuhelimia. Jollain kummalla oli kuitenkin saatu junan uupumisen lähettyville linja-auto, johon me matkustajat kahlasimme paikoin puolimetriseksi kinostuneessa hangessa. Auto pääsi lyhyen matkansa nopeasti Haminaan ja juosten ennätin viime minuuteilla ennen yön kahtatoista varuskuntaan. Komennukseni näet päättyi tuon vuorokauden aikana, tulin kuitenkin esteistä huolimatta ajoissa perille. Lumisade kiihtyi ja jatkui koko seuraavan päivän, Haminan varuskunta valmistautui taas aamuaikaisesta lähtemään kohti Kotkaa ja itsenäisyyspäivän paraatia.
Onneksi kahdentoista matka Helsingistä Haminaan kävi terveenä perille asti. Isäni puolestaan itsenäisyyspäivänaattona tuosta 28 vuotta aiemmin, valmistui Kollaanjoella suojapoteroita kaivaen itsenäisyyspäivän aikana maahan tunkeutuneen hyökkääjän vastaanottoon. Sitä vastaanottoa hänen kohdallaan kesti kolme kuukautta 6.3.1940 tapahtuneeseen haavoittumiseen asti.
Kiitos ja kunnia sotiemme veteraaneille, invalideille ja lotille!
Tänään on aattopäivä ja huomenna on itsenäisyyspäivä 6.joulukuuta. Eilen minulla oli päivä, jollainen on vain kerran elämässä. vei Verohallinnolle äitini perukirjan. Äidin perukirja viedään vain kerran. Toki sitä voi olla tarve pyynnöstä täydentää tai antaa lisätietoja, mutta itse perukirjan jättäminen on vain kerran elämässä äidin osalta. Sama koskee tietysti isääkin. Hänen osaltaan tuo tapahtui jo marraskuussa 1962 Multian osuuskassan johtajan Martti Heikkolan toimesta, joka ystävällisesti työhönsä liittyen hoiti tehtävän Multialla. Perukirjan aineiston kokoaminen ja koostaminen oli henkisesti raskas tehtävä. Tuntui henkisesti yksi A4-paperiluiskakin oli raskaampi kuin kymmenen kilon perunasäkki.
Itsenäisyyspäivän aattoon liittyy juhlavimpana muistona 5.12.1967 varhainen aamu, jonka koitteessa sotilaspapeiksi koulutettavien kurssi 3a/67 kävi aamun ehtoolliskirkkoon Helsingin tuomiokirkon läntiseen kappeliin. tuo oli minulle paljon merkinneen kurssin upea päätös. Olimme komennettuina Kaartin pataljoonaan, joka silloin toimi Katajanokalla Merikasarmilla, nykyisen ulkoministeriön tiloissa. Kursimme vieraili useissa varuskunnissa pääkaupunkiseudulla. saimme tutustua mm. rannikkotykistöön Mäkiluodon linnakesaarella, mikä oli tuolloin vasta reilut kymmenisen vuotta aiemmin tullut takaisin Suomelle Porkkalan vuokra-alueen palautuksen yhteydessä.
Suomen täyttäessä viisi vuosikymmentä, valaisi Helsingin taivasta viisi ilmatorjunnan valonheittäjien valokiilaa. Itsenäisyyspäivän aamu oli voimakkaan tuulinen ja puolenpäivän aikaan alkoi tulla ensimmäisiä lumihiutaleita lähtiessäni pikajunalla P 1 kohti Kouvolaa mennäkseni sieltä neljäksi Haminaan ja lähteäkseni vielä sen jälkeen lomille Multialle illan ja yön junayhtyeyksillä kohti keuruuta.
Mutta lumihiutaleet olivat jo yhden aikaan päivällä sakea lumipyry Riihimäellä ja lunta tuli tiiviisti. Pikajuna P 1 saapui parisen tuntia myöhässä Kouvolaan ilta neljän aikaan ja nyt oli jo selvää, että Haminan keikka lomille Keuruulle lähteäkseni ei onnistuisi. Lumisade oli sekoittanut junaliikenteen pahasti. Vasta iltaseitsemältä pääsi henkilöjuna lähtemään Kouvolasta kohti Kotkaa, josta Haminaan menijöillä oli junan vaihto Inkeroisissa. Inkeroisiin pääsimme ilta yhdeksän maissa: nyt oli Helsingistä tehty matkaa yhdeksän tuntia ja viimeinen junaosuus oli vielä edessä.
Lunta tuli aina vain sakeasti. Iltakymmeneltä pääsi kiskobussi aikataulujen ollessa täysin sekaisin yrittämään Inkeroisista kohti Haminaa. Aina vähän väliä juna uupui lumisille kiskoille ja matka kävi hyvin pienisä pätkissä, jos juuri ollenkaan. Kahden vaunun kiskobussissa oli ehkä kolmisen kymmentä matkustajaa. Viimein kiskobussi uupui lopullisesti vahvaan hankeen kellon ollessa jo yli yksitoista, Tuolloin ei ollut kännyköitä eikä matkapuhelimia. Jollain kummalla oli kuitenkin saatu junan uupumisen lähettyville linja-auto, johon me matkustajat kahlasimme paikoin puolimetriseksi kinostuneessa hangessa. Auto pääsi lyhyen matkansa nopeasti Haminaan ja juosten ennätin viime minuuteilla ennen yön kahtatoista varuskuntaan. Komennukseni näet päättyi tuon vuorokauden aikana, tulin kuitenkin esteistä huolimatta ajoissa perille. Lumisade kiihtyi ja jatkui koko seuraavan päivän, Haminan varuskunta valmistautui taas aamuaikaisesta lähtemään kohti Kotkaa ja itsenäisyyspäivän paraatia.
Onneksi kahdentoista matka Helsingistä Haminaan kävi terveenä perille asti. Isäni puolestaan itsenäisyyspäivänaattona tuosta 28 vuotta aiemmin, valmistui Kollaanjoella suojapoteroita kaivaen itsenäisyyspäivän aikana maahan tunkeutuneen hyökkääjän vastaanottoon. Sitä vastaanottoa hänen kohdallaan kesti kolme kuukautta 6.3.1940 tapahtuneeseen haavoittumiseen asti.
Kiitos ja kunnia sotiemme veteraaneille, invalideille ja lotille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti