21.8.08

marja-aikaan Multialla

Olinj tänään illansuussa vanhemman tyttäreni kanssa mustaherukkapensailla Multialla. Kävin katsomassa myös vadelmien kasvua. Olen istuttanut omaan käyttöön aiempien pensaiden lisäksi uusia pensaita eri vuosina sekä herukoita että vadelmia. Kokenut maanviljelija Paavo Haapamäki marjanviljelijäksi erikoistuneena lahjoitti minulle vadelmien taimia aikanaan. Hän sanoi, että jos sinulla on sellaisia pellon kolkkia, joissa aura ja äes ottavat kiviin tai kiviä pellon ojien vaiheilla, niin laita sinne vadelmia. Sen tein ja yleensä olen saanut vaihtelevasti satoa, joskus hyvinkin.
 
Nyt kolem vadelmanistustuspaikkaa ei anna juurikaan satoaan. Neljäs antaa, mutta sitä vartiovat kyykäärmeet. Lähes, joka kerta paikalla kädessäniu ole nänyt kyyn. Näin tänäänkin. Kyythän tappavat rottia ja hiiriä. Mutta ovat toisaalta inhottavat paikalla, jossa pitäisi tehdä rauhallista poimintatyötä vadelmarisukossa. Mustaherukat ovat nyt iltamyöhällä mehustimessa ja tyttäreni pullottaa tulosta.
Hyviä marja-aikoja marjastajille, ja tulosta sorsametsälle ja karhunkaatajille!

Ei kommentteja: