22.7.23

En tarvitse ulkopuolisia määräljöitä


Olen pettynyt EU:n parlamentin äskeiseen äänestystulokseen. Ennallistamisen varjolla ollaan puuttumassa suomalaiseen maatila- ja metsätalouteen huolestuttavilla tavoilla. Suometsät ja suopellot ovat kansataloudellemme edelleen hyödyllisiä ja omistajilleen tarpeellisia oman elinkeinon ja omaan omistukseen perustavan ammatinharjoittamisen kannalta.

Kotimaista turvetta tarvitaan edelleen niin energiaksi kuin kasvualustaksi. Turpeen kautta olemme rikas kansakunta, kun turvevarantomme vastaavat Norjan öljyvaroja. Toisin kuin käytettyjä öljykenttiä voidaan suoalueita turpeen noston jälkeen käyttää hyvin kasvavina metsämaina tai myös aurinkovoiman alueina. Turpeen poltti lämpövoimaloissa mahdollistaa a tehosta myös kotimaisen uusiutuvan puuenergian käyttöä hyötysuhdetta parantaen ja polttokattiloita säästäen,

Viime sotien jälkeen suopellot turvasivat suoraan viljan kautta tai heinä ja karjan kautta elintarvikkeiden omavaraisuutemme muutamisaa vuosissa pula-ajan jälkeen. Jos suopeltojen ojitus toimii, ne eivät ole herkkiä kuivuudelle eikä liialliselle märkyydelle.
Tarkoituksenmukaisesti ojitetut suometsät kasvavat pääosin upeasti metsää, tuottavat kansallisvarallisuuttamme ja ovat nykyajan tehokkainta hiilen sidontaa.

Koen, että EU kohtelee Suomea kuten siirtomaaherrat alusmaitaan. Kyse on meidän omaisuudestamme ja pääosin tavallisten suomalaisten yksityisomaisuudesta ja elinkeinoista. Me emme ole puuttumassa muiden maiden kansalaisten laillisiin omistuksiin ja rehellisiin elinkeinoihin. Samaa odotan ja vaadin myös EU:lta meitä kohtaan. Niin pellon kuin metsän kasvattajatkin ovat lähtökohtaisesti itse parhaita maaseudun luonnon ja elinvoiman suojelijoita.

Olen sukupolvea, mikä on nähnyt sotien jälkeiset suopeltojen raivaukset. Kun siirtokarjalaiselle kotitilalleni Multailla saatiin raivattua suopeltoja lehmien ja hevosen ravitsemiseksi, oli mahdollista saada viljeltyä heinää ja viljarehua lehmille ja hevoselle joenvarren luonnonheinien ja srantaaran ja ostoheinän ja ostorehujen asemesta. asemesta. Samalla voitiin lisätä karjaa ja uusi navettakin oli tarpeen. Vaikka suopellot saattoivat olla hallanarkoja ei joen ja kosken lähellä oleville pelloille onneksi halla koskaan tuonut tuhoa

Suopellot mahdollistivat myös tuottoisamman karjan peltolaiduntamisen entisajan metsälaiduntamisen rinnalle ensiksi ja myöhemmin sijaan. Koska suopeltini ovat pokasahoin, kirvein ja kuokin ihmis- ja hevosvoimin raivattuja, ne ovat minulle liian arvokkaat metsitettäviksi tai ennallistaviksi rappiolle. Vaatimaton katerpillari ilmestyi vasta viimeiselle Purstinvuoren juurella olevalle saralle.

Myönnän, että 1970-luvun intohimoisessa metsien ojituksessa tapahtui pahojakin ylilyöntejä liian massiivisin toimin kuten metsäautoteidenkin ylisuurissa rakentamisissa, Itsekin erehdyin tuolloin näihin, kun oli sosiaalinen paine saada kylälle koneet hommiin ja kustannuksiin oli saatavissa lainarahoitusta. Kirkas vesi, aivan lähdevesi virtaa noissa vuosikymmeniä vanhoissa metsäojissa ja metsä kasvaa niiden äärellä parhaimmilla mahdollisilla tavoilla. Myös tavallisella maataloustraktoreilla voi halutessaan päästä noille alueille elleivät kivet ole esteenä.

Metsissäni on ennen sotia ja heti sotien jälkeen tehtyjä joidenkin mielestä liian vanhoja ojia. Onneksi en antanut koneiden mennä noille. Onneksi, sillä nämä juuri ne ojat, mitkä yhä ja parhaiten toimivat! Sitä vastoin koneellisesti ja lainarahalla tehdyt ojat heti ensimmäisenä keväänä täyttyivät savivellistä ja pilasivat lähimetsää ja peltoa käyttökelvottomaksi. Massiivinen metsäautotie valtavine ojineen estää maataloustraktorilla kätevän metsään menon ja vie kohtuuttomasti kasvullista metsämaata. Samalla vaatimuksistani huolimatta koneurakoitsijat tuhosivat metsässäni tusinan verran 1700-luvun aikana tehtyä tervahautaa. Vain yksi jäljelle ja siihenkin työnnettiin panssariesteen kokoisia kiviä röykkiöksi.

Olen omatoimisesti omistamillani metsä- ja peltomaillani luonnon ja historian suojelija. En tarvitse minkäänlaisia ulkopuolisia ohjailijoita miltään taholta. 

16.7.23

Havaintoja heinäkuulta 2023

Kotimaan politiikan kulku on ollut vaihtelevaa eikä heinäkuu ole ollut ainakaan hiljaiseloa tältä osin, jos seuraa medioita. Mutta unohtuvatko nyt todelliset megaluokan asiat? Mielestäni näin on tapahtumassa. 

Euroopan Unionin parlamentti äänesti suomalaisia metsiä koskevassa asiassa mielestäni Suomelle hyvin vahingolliseen suuntaan. Valitettavinta on mielestäni se, että suomalaiset mepit eivät kaikki tajunneet kansallista etuamme asiassa. "Suomi elää metsästä". Tämä lause on yhä totta. Suomalaiset osaavat mielestäni parhaiten maailmassa metsien hoidon. Täytyy muistaa, että metsät ja pellot ovat kaiken uusiutuvan ja vihreän tuotannon perusta.

Tämä on itsestään selvä asia. Mikä muu on vihreää ja uusiutuvaa? On tajuttava, että alkutuotannosta tulevat eurot yli kymmenkertaistuvat kiertäessään kansantaloudessamme. On jopa esitetty alkutuotannon arvon jopa vieläkin enemmän kasvavan, kun asiaa ajatellaan perille asti.

Metsän ja pellon tuotanto tuo siis uutta kansantalouden kiertoon ja tämä mahdollistaa hyvinvointivaltion kaiken yhteiskunnan toiminnot. Raha kiertää eri ammateissa ja monissa yrityksissä ja yhteiskunta saa verotuloja ja kykenee hoitamaan koulutusta, terveydenhuoltoa, turvallisuutta jne. Metsien vaikutus on moninkertaisesti enemmän kuin metsäklusterin jo sinällään suuri kansantaloudellinen arvo.

Haluan tätä metsistä ja pelloilta alkutuotannosta lähtevää kokonaisvaikutusta oikein taloustieteiden edustajien selvittävän kokonaiskansantaloutemme kannalta. Asioissa tapahtuu valtava myönteinen lumipalloefekti.

Ellemme saisi hyödyntää metsiämme ja peltojamme entiseen tapaan, väitän kansantaloutemme joutuvan kuihtumiskierteeseen. Jos joku on toista mieltä, haluan hänen esittävän vastaväitteet arvosteltavikseni. En tokikaan halua asiassa riidellä, annetaan faktojen ja numeroiden puhua.

Edelleen väitän, että voimakkaasti kasvavat talousmetsämme valituista kasvatustavoista riippumatta ovat mitä parhainta hiilidioksidin sidontaa ja varastointia. Metsiä tulee tarkastella pitemmillä aikajaksoilla, koska ihan luonnon ja ilmaston omat ja normaalit vaihtelut vaikuttavat metsien kasvuun ja hakkuisiin vaikuttavat maailman markkinat ja puusta saatava hinta.

Itse pitkään metsiä tarkkailleena tiedän, että suomalaiset taloismetsät myös ihmeellisen hyvin ja nopeasti korjaavat myös ihmisen tekemiä virheitä.
Kyllä luonto osaa aina puolensa pitää! Tosi on. Voisin talousmetsien alueita osoittaa väitteeni todeksi. Itsekään en olisi tätä uskonut, ellen olisi omin silmin nähnyt ja ihan normaalin puuston kasvun aikamitassa.

Suhteessa EU:hun Suomen on oltava terveesti itsekäs, jotta metsämme kasvaisivat ja sen kautta metsäluontomme säilyisi terveenä ja elinvoimaisena.




9.7.23

Important information

Hi there!

I have successfully managed to hack your operating system, currently I have gained full access to your device.

In addition, I was secretly monitoring all your activities and watching you for several months.
The thing is your device was infected with harmful spyware due to the fact that you had visited a website with porn content previously.
╭ ᑎ ╮

Let me explain to you what that entails. Thanks to Trojan viruses, I can gain complete access to your computer or any other device that you own.
It means that I can see absolutely everything in your screen and switch on the camera as well as microphone at any point of time without your permission.
In addition, I can also access and see your confidential information as well as your emails and chat messages.

You may be wondering why your antivirus cannot detect my malicious software.
Let me break it down for you: I am using harmful software that is driver-based,
which refreshes its signatures on 4-hourly basis, hence your antivirus is unable to detect it presence.

I have made a video compilation, which shows on the left side the scenes of you happily masturbating,
while on the right side it demonstrates the video you were watching at that moment..ᵔ.ᵔ

All I need is just to share this video to all email addresses and messenger contacts of people you are in communication with on your device.
Furthermore, I can also make public all your emails and chat history.

I believe you would definitely want to avoid this from happening.
Here is what you need to do - transfer the Bitcoin equivalent of 710 USD to my Bitcoin account
(that is rather a simple process, which you can check out online in case if you don't know how to do that).

Below is my bitcoin account information (Bitcoin wallet):
1FzffEZwQYMqRp38NAYXD3Zo8RRsjbLYsa

Once the required amount is transferred to my account, I will proceed with deleting all those videos and disappear from your life once and for all.
Kindly ensure you complete the abovementioned transfer within 80 hours (3 days +).
I will receive a notification right after you open this email, hence the countdown will start.

Trust me, I am very careful, calculative and never make mistakes.
If I discover that you shared this message with others, I will straight away proceed with making your private videos public.

Take care and have a good day.