Turvallisuuspohdiskelua
Viime päivinä olemme nähneet kuvia sodan todellisuudesta Euroopassa. On selvää, että aidosti voi olla asioista huolestunut. Itse olen eri foorumeilla ja eri rooleissa tutustunut turvallisuuspoliittisiin asioihin sekä sivu- että käytännössä myös päätoimisesti kotimaassa ja eri suuntiin kansainvälisestikin useiden vuosikymmenten ajan. Voin todeta tasavallan presidentin sanat ja menettelyt turvallisuuspolitiikassa vastuullisiksi ja suomalaisten kannalta onnistuneiksi. Tiedän, että hänellä ovat myös parhaimmat mahdolliset neuvonantajat asioissa.
Suomen vahvuudet oman maan ja sen kansalaisten puolustamiseen ovat kenties manner-Euroopan parhaat. Sveitsin ja Itävallan osalta en tunne asioita riittävästi, jotta voisin asetella mitalisijoja järjestykseen. Vaikka Suomi ei tietenkään ole ydinasevalta, on ydinuhkienkin varalta maailman parhaimpiin kuuluva väestönsuojelujärjestely turvanamme. Tämän voin kirkkaasti todeta, vaikka tiedänkin puutteita, joita tulisi hoitaa kuntoon.
Suomen suuri vahvuus on koulutettu reserviläisarmeijamme. Jokainen tietää ketä ja mitä tarvittaessa tehtävissään puolustaa. Voidaan esittää eri laskelmia armeijamme koosta. Ainakin yli miljoona asevelvollisuuden suorittanutta kansalaista ikään katsomatta tietää siviilisektoreillakin miten toimia tarvittaessa. Täten koko yhteiskuntamme voi säilyttää toimintakykynsä, kun itse luotamme omiin mahdollisuuksiimme.
Suomessa gallupit osoittavat ihan ymmärrettävästi nyt halua liittyä Pohjois-Atlantin sopimusorganisaatioon, mitä kutsumme NATO:ksi. Tämä syntyi toisen maailman sodan jälkeen ja tällä oli kolme tavoitetta. Ne olivat pitää Saksa matalana, Neuvostoliitto pois länsi-Euroopasta ja pitää Yhdysvallat mukana Euroopan turvallisuudessa. Toisen maailmansodan jälkeen haluttiin varmistaa se, että Saksa ei nouse sotilaalliseksi uhkatekijäksi Euroopassa. Länsivaltojen maailmansotien liittolainen tuolloinen Neuvostoliitto oli kommunismin takia uhka ja tämän torjumiseksi haluttiin Yhdysvaltojen pysyvän mukana.
Tämän peruja on edelleen saksalaisten sotilaiden läsnäolo Saksassa. USA:n edellinen presidentti Donald Trump kuitenkin halusi saksalaisten ja muidenkin läntisen Euroopan maiden ottavan enemmän vastuuta puolustuksestaan. Euroopassa ei ehkä tajuta USA:n voimakasta suuntautumista länteen Tyynelle valtamerelle. Yhdysvalloille toinen maailmansota alkoi Japanin hyökkäyksellä Havaijille. Tämän USA:n vahvan Tyynelle valtamerelle suuntautumisen vuoksi voimme ymmärtää Korean sodan ja Vietnamin sodan sekä huolet Kiinan kehittymisestä.
Naton tavoitteista on toteutunut ainakin Saksan pitäminen sotilaallisesti matalana. Euroopan hiili- ja teräsyhteisön. mistä on muodostunut nykyinen EU, tavoite oli estää Saksan mahdollisuudet sotien tarvitsemien tykkien valmistukseen. Saksan haluttiin kehittyvän maatalousmaaksi. Tämä toteutui Länsi-Saksassa ja samalla maahan kehittyi merkittävää autoteollisuutta. Länsi-Saksa nousi nopeasti sotien raunioista myös teollistuneeksi valtioksi. Samoin Itä-Saksan liittyminen Saksaan kääntyi kuluneiden kolmen vuosikymmenen aikana Saksan vahvuudeksi.
Länsi-Euroopassa ainutlaatuisen reserviläisarmeijamme vuoksi Suomi on nähdäkseni erittäin haluttu Naton jäseneksi. Suomessa on sitä, mitä muualta paljolti puuttuu. Mm. Viron pääministeri iloitsi äskettäin Suomen Natojäsenyyden ajatuksesta Viron ja Itämeren turvallisuuden kannalta. Nato-Suomelle nähtävästi haluttaisiin uskoa vastuuta niin etelään kuin pohjoiseenkin nykyistä laajemmille alueille.
Viime mainitussa suunnassa olen saanut käydä Huippuvuorilla pohjoismaisen delegaation mukana mm. Venäjän hallinnassa olevassa entisessä kivihiilikaupunki Barentsburgissa. Kun maksoimme sotilaille pääsymaksut, saimme vapaasti liikkua autiossa ja rikotussa betonikaupungissa. Niin venäläisillä sotilailla kuin joukkomme johtajallakin olivat aseet ja kovat piipussa. Tietenkään ei ollut tarkoitus toisiamme ammuskella, aseet olivat mahdollisen jääkarhuvaaran takia. Tuolla ja tuskinpa muuallakaan Venäjällä enempiä lupia petojen ampumisiin tarvitaan.
Keuruulta olemme menettäneet eduskuntatyöni jälkeen varuskuntamme ja samassa yhteydessä Suomi menetti puhtaasti puolustukselliset jalkaväkimiinansa. En halua korostaa omaa työtäni, mutta molemmat säilyivät niin kauan, kuin sain toimia eduskunnassa. Olin luonut yli puoluerajojen samoin ajattelevien kanssa verkoston asioissa. Minulla oli myös mahdollisuus luoda kokonaiskuva maanpuolustuksestamme, minkä koin myös velvollisuudekseni. Sain käydä mm. kaikissa asevelvollisia kouluttavissa varuskunnissa useitakin kertoja sekä Rajavartioston eri toimipaikoissa. Lisäksi sain tutkia aktiivisesti tarjolla ollutta turvallisuussektorin materiaalia.
Jos Ukrainalla olisi nyt riittävästi erilaisia miinoja, kenelläkään ei olisi mahdollisuutta vallata ja miehittää maata. Puolustuksellisena aseena miinat estävät mihin tahansa valtioon maa- tai merihyökkäysten etenemisen, kun vain miinoja on riittävästi ja uhkia varten jatkuvasti oikein sijoiteltuina.
Ilmapuolustus vaatii kuitenkin hävittäjät ja ilmatorjuntakokonaisuuden, joissa vain paras on pienelle maalle kyllin hyvää. Tykistöllä ja kaikilla puolustushaaroilla ja aselajeilla ovat omat välttämättömät roolinsa ja ketju on vain niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Tämä asia on Suomessa tiedostettu. Myös mahdolliset heikkoudet on tiedostettava ja parasta on, että me myös itse tiedostamme ne.
