Juhannusyön blogi
On juhannusyö 2021. Kuuntelen juuri radiosta Eino Leinon Nocturnoa ja juhannusyön "muistojen bulevardia". Tänä vuonna Suomen juhannus on myöhäisimmällä päivämäärällään 26.kesäkuuta. On ns. "Uunonpäivän juhannus", koska nyt aattona on Uunon nimipäivä. Ensi maanantaina tulee jo viikko kesäpäivän seisauksesta ja vuodenkierron kaksi valoisinta viikkoa eli puoli kuukautta on jo silloin takanapäin.
Eri asiat ovat täyttäneet alkukesän siten, että peltokylvöt vanhoin perinteisin menetelmin Multian Riuttakoskella sain tehdyksi vasta vaadittuun päivämäärään 15.6 mennessä. Helteisenä aikana tein niitä öisin kasvava kuunsirppi kesätaivaalla seuranani. Päivisin otin sitten hellepäivän iltapäiväunet. Kasvimaan pienkylvöt on käytännössä tehty. Näitä viivästytti traktorin käynnistysongelma, mihin lopulta löytyi hyvin yksinkertainen syy eikä mitään remonttia tarvittukaan.
Keväällä tein raivaussahalla peltojen reunoilla ja ojilla töitä, jotka olisi ollut hyvä saada ja aiemminkin tehdyiksi. Aika oli suotuisa, sää oli viileä, sateeton ja hyttysiäkään ei vielä ollut lainkaan. Nämä työt olivat välttämättömät ja jäivät osin kesken enkä erilliselle Lummilan pellolle nyt vieläkään ennättänyt. Jos heinäkuussa on viileitä aikoja ennen hirvikärpästen seuraa koetan saada asiaa kuntoon ennen lumen tuloa.
Kuntavaalitkin on käyty ja aikanaan nuorimmalle valtuutetulle on nyt alkamassa laskujeni mukaan 12. valtuustokausi. Keskustalla on ohje, että samaan tehtävään tulisi valita vuorottelun vuoksi valita vain kolmelle vaalikaudelle ja olen ollut yhtäjaksoisesti jo neljä vaalikautta kaupunginvaltuuston puheenjohtajana, joten en halunnut tuota arvokasta protokollan ykköstehtävää tavoitella. Kenenkään arvovalta ei kärsi, jos noudattaa ohjeita. Muitakin tehtäviä on tarjolla ja edessä ovat maakuntavaalit, joihin olen antanut jo aikoja sitten ehdokassuostumuksen silloin, kun soten piti ensi kerran toteutua.
Riuttakoskella teetän Metsäliitolla hakkuita. Naapurit Kari ja Martti pyysivät mukaan, jotta saataisiin hakkuukoneelle työtä enemmän.
Osaltani on kyse kiireestä palauttaa Latohaasta vuosikymmenien takainen puutavaran sirkkelisahaus ja varastoalue takaisin tähän käyttöön ja naapurin Riuttakankaan hiekkamontulla nyt oleva sahatavara omalle maalle, jotta naapuri saa toteuttaa tavoitteitaan omalla maallaan.
Toinen osio metsäsavotassa on historialliselle tervankuljetusreitille vuonna 1978 tehdyn Villinvuoren metsäautotien reunojen raivaus. Tien varret ovat täyttyneet hitaasti kasvaneista kuusista, jotka nyt ilmeisesti Metsä-Multian toimesta tehdään energiahakkeeksi. Tuon hinta on varsin mitätön vieraalla teetettynä, mutta nyt on pakko menetellä näin, jotta kokonaisuus toimii ja Latohaan varastoalue saadaan pikaisesti käyttöön.
Villinvuoren metsäautotien reunojen raivaus on tarpeen, koska nykyisin rekka-autojen korit ovat maalattuja taideteoksia ja autojen omistajat eivät halua niihin minkäänlaisia vaurioita. Ongelma on kuusen hakkuu kesäaikaan juurikääpävaaran takia. Ilmeisesti tarvitaan urearuiskutus vaaran eliminoimiseksi. Sinänsä jo isäni sanoi alueen olevan sellaista mäntyaluetta, mistä tulee kaikki kuusi poistaa.
Toinen hakkuukohde on Riuttakosken saunan lähellä olevan kuusen suuren kuningatarkuusen poisto. Tuo ehkä Riuttakosken suurin pellolta kasvuvoimansa saanut suuri kuusi koki viikko sitten myrskyssä vaurion. Kuusi haarautuikin noin viiden metrin korkeudessa kolmeksi tukkipuuksi ja yksi haara irtosi myrskyssä.
Saunapihlaja koki kovia, mutta isoisäni Israel Oinosen sotien jälkeen tekemä sauna säästyi onneksi. Mutta suuri kuusi vammautui pysyvästi ja on vain ajan kysymys, milloin korkeudesta lähtee irti toinenkin haara ja se voi osua saunaan kohtalokkain seurauksin korkeudesta painavana pudotessaan. Normaalina puuna en ajattelekaan tuon kuusen kaatoa, koska riski ylhäältä tulevasta vaarasta on todellinen. Metsäkone voinee ottaa puun kouriinsa ja ohjata hallitusti kaadon, mutta haaste tuo on metsäkoneellekin, koska korkeuksissa vaurioitunut puu on arvaamaton.
Kova homma on noin tuhannen tukin tuottaman sahatavaran siirto, mikä tehtävä vaurioittamatta sahattuja lautoja, lankkuja, piiruja ja muita sahauksen tuotteita. Ilmeisesti sahatavara on vain heti siirrettävä omalle maalle ja vasta sitten järjesteltävä ja taaplattava varastointivaksi. Kaikkiaan näiden hakkuiden taloudellinen tuotto on varsin minimaalinen ja siitäkin verotus vie kolmanneksen. Pelkästään näitä varten ei kannattaisi metsäkonetta kuljettakaan.
Kirkollisia toimituksia teen talkoilla ihmisten pyyntöjen mukana. Seuraavana on koronaan Turussa kuolleen keuruulaislähtöisen erikoislääkärin uurnan hautaan siunaus. Kulkutauti korona on voimistuvaa ja arvaamatonta todellisuutta maassamme juuri nyt. Samalla mielestäni täysin ennen aikaisesti eri taloudellisten intressipiirien painostuksesta on vastuuttomasti höllennetty rajoituksia ja vain ihme tarvitaan estämään koronan nousu ja pahimmillaan exponentiaalisesti kasvaviin määriin. Olen useissa Uuden Suomen blogeissani koettanut olla "huutavan ääni" varoittamassa hengenvaarallisen ja aisteillemme havaitsemattoman vihollisen vaarasta.
Nyt 25.6 on tullut 80 vuotta jatkosodan alkamisesta. Koetan seurata isäni Sulo Oinosen sotataivalta. Hänet oli kutsuttu kenttäharmaisiin jo ennen juhannusta liikekannallepanossa Länsi-Pohjan sotilaspiirissä, sillä Lumivaaran ja Jaakkiman väki oli talvisodan jälkeen evakuoitu Länsi-Pohjan alueelle. Isäni talvisodan jälkeinen evakkopaikkakunta oli Alatornio. Joukot, mihin hänet kutsuttiin lähtivät valloittamaan saksalaisten kanssa talvisodassa menetettyä Sallaa. Sallassa isäni osallistui mm. Kelsinkäisten tunturitaisteluun.
Täältä isäni sotataival johti vapaaehtoisen suostumuksen kautta pikakoulutukseen lääkintämieheksi ja Vienan Karjalaan ja kohtalona olivat kovat tehtävät Kiestingin motissa, joista isäni onneksi kertoi paljon ja koska olen vanhempieni ainut lapsi kuuntelin kaiken varsin tarkkaan. IS:n edellinen sotahistorilinen lehti kertoi kiteytetysti jo isäni kertomat tosiasiat Kiestingistä. Asiat, joista isäni kertoi, painuivat mieleeni, vaikka olin vasta päivää vaille 15-vuotias, kun isäni menehtyi äkillisesti kotonamme Riuttakoskella todennäköisesti keuhkoinfarktiin, mihin välillisenä syynä olivat sodan vammat ja seuraukset.
Sotahistoriaa omatoimisesti tutkineena väitän Kiestingin taistelujen olleen toisen maailman sodan ratkaisevimmat. Vastapuolella itse Stalin vastasi tapahtumin kulusta. Hän valitettavasti onnistui päämärässään ja Muurmannin rata jäi Neuvostoliiton elintärkeäksi länsiliittoutuman ja amerikkalaisen ase- ja taloudellisen avun reitiksi. Ilman tätä Neuvostoliitto tuskin olisi selvinnyt katsottiinpa asiaa sotilaallisesti tai taloudellisesti. Saksa olisi mitä todennäköisimmin ollut ihan ylivoimainen voittaja, ellei Neuvostoliitto olisi saanut jatkuvasti koko sodan ajan Amerikan ja lännen apua ja ainut reitti tälle oli Muurmannin rata. Stalin tajusi Muurmannin radan merkityksen ja määräsi ja keskitti kaiken mahdollisen sotilaallisen voiman estämään radan siirtymisen suomalaisten(/saksalaisten) haltuun.
Näillä juhannusyön mietteillä tervehdin juhannusyön jo tummettua ennen aamun aavistelua taivaanrannalle. Hyvää kesää ja kohta koittavaa heinäkuuta!
