23.1.09

Puolustusvoimien kirkkojuhlassa ja sotilaspappien kanssa eduskunnassa

Eilen torstaina olin Puolustusvoimien kirkkojuhlassa Helsingin Johanneksen kirkossa. Kirkkosali oli lähes
täynnä. Kaartin soittokunta vastasi musiikillisesta annista sotilasmusiikin osalta. Ukko-Paavon sanoma tuli esille Jorma Hynnisen laulamassa Kalastajan aariassa ja virressä "Sinuhun turvaan Jumala".
 
Kenraaliluuutnantti Herranen, Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö piti tervehdyspuheen, jonka ajatusten toivoisi saavan sijaa julkisuudessa. Hän totesi mm. että, poutapäivänä yksilöllisyys ja moniarvoisuus saattavat tuntua hyviltä, mutta ukkossateen ja myrskyn tullen niistä paljastuvat itsekkyys jua välinpitämättömyys. Tänä aikana kuitenkin eriyisesti kaivattaisiin yhteisvastuuta ja huolenpitoa lähimmäisestä.
 
Tänään perjantaina minulla oli vieraanani eduskunnassa kymmenen sotilaspappia, jotka edustivat ilma- ja merivoimia. Joukossa oli myös heitä, jotka olivat tutuiksi jo oman 18-vuotisen sotilaspappiurani aikana, jonka sain palvella keuruun varuskunnassa. Tänään oli ajankohtainen asia turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko. Saimme perehtyä siihen valiokuntaneuvos Heikki Savolan opastuksella.
Mielestäni selonteko täyttää tehtävänsä. Oma itsenäinen ja uskottava yleiseen asevelvollisuuteen edelleen perustuva puolustus on Suomen ratkaisu myös edessä olevan selonteon kaudella. Näin on hyvä.

Ei kommentteja: