14.3.09

Maaliskuun puolivälissä

Hyvä Lukijani, olen lähettänyt monia tälle palstalle aiottuja kirjoituksia, mutta ne eivät ole kirjautuneet. Katsotaan, kuinka tämän käy?
Maaliskuu on tiivistä aikaa parhaimmillaan edustajan työssä. Valiokunnat iskevät täysteholla alusuntoja ja mietintöjä. Ennen kuin näihin päästään, on kuultava asiantuntijoita. Puolustusvaliokunnassa on meneillään asiantuntijakuulemiset turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta muiden asioiden ohella.
 
Sivistysvaliokunnassa yliopistolaki on kuuma kysymys. Nyt on kuultu ministeriä ja ministeriötä. Kiitettävän monet kansalaiset ottavat asioissa yhteyttä erityisesti sähköpostilla. Ammattikorkeakoululaki jää liian paljon yliopistolain varjoon, mutta seuraa sitä lähiaikoina.
Lasten suojaaminen haitallisilta kuvaohjelmilta on myös ajankohatinen asia. Eilen kuulimme mm. lapsiasianvaltuutettu Maria-Kaisa Aulaa, joka asuu Keski-Suomessa ja toimii Jyväskylästä.
 
Alkavalla viikolla on myös Pohjoismaiden Neuvoston Suomen valtuuskunnan kokous, jossa mm. valmistelemme huhtikuun Kööpenhaminassa pidettäviuä valiokuntakokouksia. Tekemäni aloitteet ja kirjalliset kysymykset vastauksiineen löytyvät selailemalla eduskunnan sivuja.
 
Eilen oli talvisodan päättymisen 69. vuosipäivä. Mietin sitä, mitä mahtoi Kollaan Ulismaisissa haavoittunut isäni ajatella sotasairaalassa 69 vuotta sitten. Ei voinut päästä edes menetettyä kotia evakuoimaan Lumivaaran Ihalasta. Sodan todellisuus on ollut kova rauhan tultuakin. Meillä on sittenkin taloudellisessa taantumassakin toisella tavalla helppoa noihin oloihin nähden, joissa monet keskuudessamme elävät joutuivat kohtaamaan arjen 69 vuotta sitten.

Ei kommentteja: