12.10.09

Haapamäen Maa- ja kotitalousseura 100 vuotta

Sunnuntaina 11.10.2009 vietettiin Haapamäen Maa- ja kotitalousseuran 100- vuotisjuhlia. Ne alkoivat kello 10.00 Haapamäen kirkossa ehtoollisjumalanpalveluksella eli messulla. Kirkkoon oli kokoontunut runsaasti väkeä ja myös nuorta väkeä oli ilahduttavasti mukana. Tämä on merkki siitä, että Haapamäki ja maaseutu elävät.
 
Itse juhla oli entisellä Riihon koululla Riihon kylällä. Agronomi Erkki Peräinen puolisonsa Liisan kanssa oli laatinut juhlivan yhdistyksen historiikin. Aikanaan ne tulevat myös painotuotteena julki laajemmassa muodossa. Riihon kylä on ollut edelläkävijä maatalouden ja erikoistumisen kehityksessä. Historiikki tulee kertomaan sen. Nykyisinkin Riihon kylä Haapamäen taajaman tuntumassa on vankka maatalouden ja osaamisen kylä. Vaissin kaalinjalostus on kautta maan tunnettu asia. Jos Suomessa syö
kaalikääryleen, olipa se minkä merkkinen tahansa ja se ei ole itse tehty, se on todennäköisesti jalostettu Vaissin kaalinjalostamossa.
 
Juhlapuheen pitänyt koneagrologin työstä pian ProAgrialta eläkkeelle jäävä kunnallisneuvos Pekka Mennala totesi suuren muutoksen neljän vuosikymmenen aikana maatilojen rakenteessa. Vuonna 1971 keskimääräinen maidonlähetys meijeriin päivässä oli tilaa kohti 38 litraa, nyt vastaava luku on noin 400 litraa. Tilojen ja karjamäärän koko on kasvanut. Tämä on haaste perheyrittäjille sekä taloudellisesti että jaksamisen kannalta. Haluan tuottajien jaksavan ja menestyvän, muutoin meillä ei ole
suomalaista ruokaa. Tämä pitää muistaa EU-aikanakin

Ei kommentteja: