22.11.09

Tuomiosunnuntain illalla 2009

Tänään on kirkkovuoden viimeinen pyhäpäivä, tuomiosunnuntai. Tätä kirkkovuotta jatkuu vielä alkava viikko, ensi launtain ehtookellot valmistavat uutta pyhää ja uutta kirkkovuotta, jonka aloittaa ensimmäinen adventtisunnuntai. Tapanani on käydä joka pyhä jumalanpalveluksessa. Tänään kävin synnyinseurakuntani Multian messussa eli ehtollisjumalanpalveluksessa. Minulle ehtoollinen on henkilökohtaisesti tärkeä asia. Siksi haluan, jos van on mahdollista valita, jumalanpalveluksen, jossa on tilaisuus osallistua ehtoolliselle. Se on hyvä eväs aina sekä alkavaan viikkoon että muutoinkin elämässä. Jumalan salattu todellisuus tulee tykömme.
 
Eduskuntatyötäni varten valmistelen nyt viikonloppuna lakialoitetta kotimaisen rokotetuotannon palauttamisesta Suomeen. Yritän saada tämän huoltovarmuuslainsäädäntöön, ellei muuta sopivaa ilmene. Juuri iltaseitsemän uutiset kertoivat, että sairaanhoitopiirien tietojen mukaan näyttäisi siltä kuin sikainfluenssan ensimmäinen aalto olisi laimenemassa. Toivon tätä todella hartaasti. Mutta sotaakaan ei yleensä päätetä yhteen taisteluun ja siksi pelkään pandemien toista aaaltoa. Itse en oikein usko vielä ensimmäisenkään aallon saavuttaneen läheskään huippuaan. Jos näin olisi, Jumala todella olisi vastannut heti heikkoihin rukouksiin pelottavan pandemian pysähtymisestä ja kääntymisestä laskuun. Mikään inhimillinen ei tätä voi selittää. Vaara ohi signaalia en missään nimessä vielä näe aiheelliseksi.
 
Joka tapauksessa varautumisen tulee alkaa seuraavaa uhkavaihetta varten heti. Kotimainen rokotetuotanto on osa kansalaisten turvaa. Nyt nähdään, mihin puutteisiin olemme joutuneet, kun olemme tilattujen ostojen varassa. Toimitukset ovat myöhässä ja toimitusmäärät sovittuja pienempiä. Selittelyjä saa kyllä tästä kuulla ja voivat olla tottakin, mutta tositilanteessa ei tulla toimeen selittelyillä. Rokotetuotannon valmiudet on palautettava ja sama koskee myös infuusionesteiden valmistuksen palauttamista. Jos koko maailmassa on hätä, silloin jaetaan niukkuutta. Nyt tämä on nähty ja toivottavasti tästä otetaan opiksi.
 
Kotimainen huoltovarmuus on kuin henkivakuutus. Silloin on kaikki hyvin, jos sitä ei tositilanteessa täällä tarvita. Mutta maailmalla tarvitaan joka tapauksessa ja Suomi voisi olla kansainvälisen rokote- ja muunkin lääketeollisuuden osaaja maailmassa. Saisimme oman turvallisuuden ohella työ- ja vientituloja maahamme ja samalla voisimme auttaa kärsiviä. Tätä peräänkuulutan valmisteilla olevalla lakialoitteellani, jonka aion jättää nyt alkavan viikon tiistaina tai keskiviikkona, jotta se ehtisi lähetekeskusteluun ennen joulua. Samasta asiasta tein nyt toissapäivänä perjantaina myös kirjallisen kysymyksen ja toimenpidealoitteen. On myös hyvä että edustajakollega Arhinmäki on löytänyt saman asian.

Ei kommentteja: