13.4.14

FW: Lauri Oinosen tiedote: Keuruu palautettava eduskunta-aikaan










 
Keuruu palautettava eduskunta-aikaan
 
 
Kun Keskustan Keski-Suomen piirikokous 12.4.2014 nimesi minut piirihallituksen esityksen mukaan ehdolle tuleviin eduskuntavaaleihin, pidän tavoitteenani Keuruun palauttamista takaisin eduskunta-aikaan. Tämä on vaativa tavoite, sillä Keuruun ja Keurusseudun äänestäjien osuus on vain noin viiden prosentin luokkaa koko vaalipiiristä. Kymmenen valittavan joukkoon pääseminen täältä on matemaattisesti haaste.
 
Kuitenkin vuosikymmenien jälkeen ihmeellisesti tulin täältä valituksi kolme kertaa. Valitettavasti edellisissä vaaleissa jäin 1. varasijalle ja olen joutunut olemaan pelikentän sijaan katsomossa kolmatta vuotta. Suurin menetys tänä aikana on päätös Keuruun varuskunnan lakkauttamisesta.
 
Vahva mielipiteeni on, että suurella todennäköisyydellä keuruulainen kansanedustaja olisi voinut työskentelyllään estää tämän, sillä valtion virkamiesvalmistelussa haluttiin Keuruun varuskunnan säilyvän. Tämän tiedän yksityishenkilönä useita kertoja virkamiesten luona käytyäni. Nyt asioita oli kuitenkin helppo ratkoa muilla tavoilla ja maakunnan kansanedustajat saatiin tyytyväisiksi, kun Jyväskylään tuli lisää puolustusvoimien toimintoja.
 
Liikenneyhteydet kaikissa muodoissaan ovat aina tärkeät. Jos kansanedustajan työ aikaa pitkälti aikaa vaativissa asioissa ei heti näkyisikään, niin sen puuttuminen nähdään kylläkin. Tätä voi kuvastaa yhtenä esimerkkinä mm. Keuruun ja Haapamäen välisen tien nykykunto, mikä on seurausta maaseudun perustienpidon määrärahojen niukkuudesta.
 
Haluan Keuruun ja koko lähialueen "pysyvän kartalla" jatkossakin ja siksi olen valmis jatkamaan eduskuntatyössä, jos äänestäjät tahtovat aikanaan tähän valtakirjan. Kannustusta tähän olen saanut myös mm. Jämsästä ja Petäjävedeltä osastoesitysten muodossa.
 
 
           

Ei kommentteja: