30.8.15

Kansalaisten ostovoima luo työllisyyttä





Kansalaisten ostovoima luo työllisyyttä


Kun hallituksen tavoittelema yhteiskuntasopimus ei nyt toteutunut, on aiemnmin tuotu esille eräitä kansalaisille kielteisiä toimia vaihtoehtona yhteiskuntasopimukselle. Haluan, että  syyttömiä ei rangaista. Tavalliset kansalaiset, lapsiperheet ja eläkeläiset eivät saa joutua maksajiksi, kun sopimusta ei syntynyt valtiovallan ja ertujärjestöjen kesken.

Ajatus työeläkkeiden leikkauksista on omituinen jo lähtökodissaan. Kysehän on eläkkellä olevien aikanaan maksamista rahoista eikä valtion rahasta. Kun yleisesti halutaan talouden elpymistä, on kotimarkkinoilla ja kansalaisten ostovoimalla mitä suurin merkitys työllisyyteen ja pienyrittäjien menestymiseen kautta maan. Ehdottihan aikanaan pääministeri Matti Vanhanen käyttämään rahaa kulutukseen, jotta kotimarkkinat voisivat luoda työpaikkoja.

Nytkin on meneillään mainoskampanja kotimaisen tuotteen suosimisesta työllisyyden parantamiseksi. Ymmärrän hyvin viennin merkityksen maamme talouselämälle. Onneksi tässä on tapahtumassa myönteistä kehitystä. Puun jalostaminen eri tavoin vientiä varten on vahvistumassa. Kartongilla ja selluloosalla ovat yllättävän hyvät vientinäkymät. Tämä on metsäisten maakuntien, kuten tiedämme Keski-Suomessa, suuri vahvuus.

Korostettaessa viennin merkitystä ei saa unohtaa sitä, että kansalaisten ostovoima luo ihmisille hyvinvointia ja taloudellista luottamusta.
Kun kansalaisilla menee hyvin,  on edellytyksiä että yhteiskunnallakin menee hyvin. Siksi työeläkkeiden leikkauksia ei pidä hyväksyä eikä tehdä. Samoin lapsiperheiden kohdalla ei pidä mennä lapsilisien leikkauksiin, jotta toimeentuloa ei kavennettaisi. Toivon viisautta tulevien
kuukausien ratkaisuihin jokaisen kansalaisen parhaaksi.




Ei kommentteja: