23.12.17

Jouluaaton aatona 2017

Joulu on jo lähellä, on aatonaatto ja huomenna sunnuntaina pyhäpäivänä 4.adventtisunnuntaina on jouluaatto. Tein kuluvalla viikolla kahden päivän junamatkan pohjoiseen. Kävin tervehtimässä 92-vuotiasta enoani Ylivieskassa, viime sotien veteraania.

Hänellä on  kerrottavina tapahtumia Syväriltä, Ihantalasta ja Lapin sodasta, joiden kertojat ovat hyvin vähissä. Enoni on ikäänsä nähden varsin hyvässä kunnossa, lienee ihan paras kunnoltaan kaupunkinsa Ylivieskan sotaveteraaneista.

Jatkoin junalla Rovaniemelle pikakokemuksella aistimaan talven pimeimpien päivien, joita Kustaaa Vilkuna kutsuu kirjassaan Vuotuinen Ajantieto pesäpäiviksi, napapiirin tuntuman kaamostunnelmia. Kun oli pilvinen päivä, niin sään maisemat olivat tummia, vaikka olinkin kymmenisen kilometriä napapiirin eteläpuolella. Hotellit olivat täysiä, mutta Cumuluksesta olin saanut jo ennalta varaamani majoituksen. Hotellin asiakkaat olivat saksaa puhuvia tai Kauko-idän eri maista.

Myös junat olivat täpötäysiä, paitsi Haapamäen junissa oli tilaa. Kuin joululahjaksi tuli (eri toimien jälkeen) tieto ministeri Anne Berneriltä, että pääsiäisen aikoihin tulevissa juna-aikatauluissa Haapamäen radoille pohjois-etelä-pohjoissuuntaiseen liikenteeseen tulee 12 junavuoroa viikossa lisää! Nämä palauttavat Seinäjoella vaihtoyhteyksiä Kolarin ja Rovaniemen yöjunien kanssa.

Vaikka tämä merkitsee vain paluuta eduskuntatyöni aikaiseen tilanteeseen, ei tavoitteisiini, on suuntaus oikea. Tästä Kiitos ministeri Anne Bernerille!

Suruviesti puolestaan oli entisen esimieheni 18 vuoden ajalta ja jo sotaväkiajalta Helsingissä olleen sotilaspapeiksi koulutettavien kurssin kouluttajan kenttärovasti evp Seppo Lavin kuolema kaatumisen seurauksena nyt joulun alla. Hän oli esimies, joka rohkaisi, kannusti, tuki ja puolusti alaistaan. Eläkevuosinaan hän teki vapaaehtoisesti papin töitä varsin runsaasti eri etelän turistikohteissa ja suomalaisten parissa Amerikassa mm. Floridassa Lake Forthissa ja toimi monien perheiden luottopappina laajalti maasaamme sekä auttoi seurakuntia Jyvässeudulla.

Tapasin esimieheni viimeksi viime syksyllä kerran viidessä vuodessa pidettävillä hiippakunnallisilla sybodaalikokouksen tilanteissa Laukaassa. Hän muisti kiitollisena tapaamistaan Multian Riuttakoskella äitini kanssa 1978 Multian Sinervän Ristillä olleen varusmiesten rippikoulun yhteudessä, niin kauniita sanoja ei kukaan toinen ollut osannut äidistäni esille tuodakaan.

Omaan jouluuni kuuluu jo pitkän perinteen mukaan tapaninpäivän papin tehtävät Multian kirkossa kello 10.00. Vaikka kirkkoväkeä ei tullekaan kovinkaan montaa, on elämän merkki, että kirkon kellot hienovaraisesti kutsuvat ensimmäisen kristityn marttyyrin Stefanuksen muistopäivän jumalanpalvelukseen. Pyhäpäivän sanomalla on uskontunnustuksellinen luonne, koska Stefanus sai nähdä Jeesuksen Isän oikealla puolella. Vaikka Stefanus kivitettiin, hän näki Jumalan kirkkauteen ja meitä ympäröivään näkymättömien todistajien joukkoon. Tästä aiheesta tulen käyttämään sanaa Multian kirkossa.

Hyvää Joulunaikaa!


Ei kommentteja: