Venetsialaisiltana

Kesän helteet ovat ohi ja jotenkin tuntuu haikealta, että kesäkin on jo mennyt. Tänään ovat Haapamäelläkin venetsialaiset. Kun tulin puolipäivän junalla Eduskunnan Pikkuparlamentissa olleen eilisen kokouksen matkalta, oli Haapamäen risteysaseman asema-aukio täynnä torimyyjiä ja ihmisiä. Asemakiinteistön omistaja oli puuhannut venetsialaismarkkinat asema-aukiolle, jotka olivat hienossa elokuun syyssäässä menestys.

Olin kutsuttu Keuruulle tutun henkilön syntymäpäiville. Hän oli nuoruudessaan ollut monien urheilulajien Puolustusvoimien mestari varusmiesaikanaan Suomenlinnassa ja sen edessä Isosaaressa palvellessaan. Mitalit kertoivat tästä nyt jo ikääntyneen maanviljelijän nuoruuden vaiheesta. Jatkoin vielä Multian Riuttakoskelle, mutta en oikein osannut tehdä mitään erityistä, mitä olin suunnitellut. Minulla olisi ollut kymmeniä venetsialaiskokkoja, osa myös turvallisesti kosken ja joen rannalla.

Juhannuksen aikaan ei näitä uskaltanut polttaa ja se olisi ollut kiellettyäkin. Nyt en yksin innostunut niiden polttamisesta, joten kokot jäivät odottamaan myöhäisempää syksyä tai talvea tai ensi juhannusta. Ne olisivat pellon ojien tai pellon ja metsän rajojen raivauksistani syntyneinä vielä myös oivallista bioenergiaa haketettavaksi, mutta ei ole ketään niistä kiinnostunutta nykyään. Antaisin noutajalle ihan ilmaiseksi.

Kun palasin illan jo tummuessa takaisin Haapamäelle, oli Seppo Lampisen venetsialaiskokko jo hiipumassa, vain muutamia ihmisiä näkyi enää olevan kokolla. Haapamäen höyryveturipuistosta kuului iltakymmenen maissa juhlinnan ilotulituksen pamauksia, mutta lehtipuut estivät ammuttujen ilotusrakettien näkymiset. Kesän päättyminen tuo jotenkin haikean mielen. Myös naapurissani Haapamäellä on viikko sitten sulkeutunut Wanhalla yhteiskoululla taidenäyttely. Paljon siitä, mitä olin suunnitellut kesään jäi jälleen toteutumatta. Olin suunnitellut Läsirannikon omaa matkaa Satakunnan ja Varsinais-Suomen maisemiin, mutta se typistyi käynniksi Porin asuntomessuilla.

Huomenna aion mennä naapuriseurakunnan Virtain Liedenpohjan kyläkirkon messuun kello 15 alkaen. Minut on kutsunut sinne nuori Liedenpohjan perhe. He ovat lapsineen jälleen lähdössä Ukrainaan Odessaan lähetystyöhön. Olen ohikulkumatkalla vuosia sitten käynyt Liedenpohjan kirkon luona. Mutta nyt on tilaisuus päästä sisälle. Virroilla on kolme kirkkoa. Itse punainen perinteinen puukirkko on kirkonkylässä eli nykyisin kaupungin keskustassa ja Killinkosken kirkko on Killinkosken perinteikkäässä teollisuustaajamassa Ähtärin suuntaan. Virrat ikäänkuin kehystää kesääni.  Keväällä osallistuin Virtain kulttuurikesän hienoon avajaistapahtumaan Killinkosken Wanhalla tehtaalla ja syksyn saapuessa menen siis nyt Alavuden suunnalla olevaan Liedenpohjan kirkkoon.

Onneksi minä olen kokenut syksyn hienoimmaksi vuodenajaksi! Olen kuitenkin oppinut aikaa myöten pitämään muistakin vuodenajoista. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan eri luottamustehtävät, jälleen myös soteseminaareineen, rytmittävät jo elämänkulkuani kesätauon jälkeen lujasti. Saan kohdata vielä sotaveraaneja, enää vain muutamia, Keuruun yhdistyksen 50-vuotisjuhlassa ja toisaalta myös kutsuntaikäisiä heidän ensimmäisessä asevelvollisuutensa päivässä, kutsuntatilaisuudessa. Onnittelen myös kaupungin puolesta Keuruun seurakuntaa Haapamäen kirkon peruskunnostuksen jälkeisen uudelleen käyttöön oton juhlamessussa 9.9.2018.

"Vielä on kesää jäljellä, vielä on hienoja päiviä!"