11.4.20

Hyvää Pääsiäistä koronan keskelläkin

Hyvää Pääsiäistä!

Kristikunnan pääsiäinen vuonna 2020 tulee koronaepidemiasta huolimattakin. Keurusseudulla ei ole vielä medioissa julkistettuja koronahavaintoja. Onneksi ei ole naapureissakaan Jämsää lukuunottamatta. Toivottavasti tilanne jatkuukin näin.

Koronasodassa olemme samaan aikaan sekä etulinjassa että kotirintamalla. On koetettava löytää positiivisia näkökulmia haasteellisessakin tilanteessa. Yksilöinä me voimme taistella koronaa vastaan, kun noudatamme annettuja ohjeita ja velvoituksia. Yhdessä on silloin myös mahdollista onnistuakin.

Olen voimakkaasti koettanut saada ajatuksiani esille netti- ja lehtikirjoituksin. Haluan voimakkaampia toimia koronaa vastaan. Vaikka Suomessa menetettiinkin alussa kaksi viikkoa asian vähättelemisellä, on vielä paljonkin tehtävissä. Rajoituksia on jatkettava ja tehostettava. En hyväksy ollenkaan ajatusta Uudenmaan rajoituksen purkamisesta 19.4.2020, sillä juuri rajoitustoimin on saatu positiivisia tuloksia taistelussa epidemiaa vastaan.

Ajatus laumaimmuniteetista, mikä sokaisi päättäjiä alkuviikkojen hyssyttelyyn, on täysin järjetön ja tuhoisa. Laumaimmuniteetti merkitsee suuria kuolleiden määriä, kuten on jo tähän mennessä tapahtunut Ruotsissa. Lisäksi monille koronasta selvinneillekin jää pysyviä vammoja mm. keuhkoihin ja muihin arimpiin elimiin.

Virus oli sekä sika- että lintuinfluenssan aikaan nujerrettavissa saarrostamalla. Suomeen ei kumpikaan juuri lainkaan päässyt. Yleensä virus aikaa myöten heikkenee ja katoaa. Tähän ei tarvita laumaimmuniteettiä. Ei ole liioin varmuuttakaan sen tehosta, se voi päinvastoin kehittää virusta uusiutuneena uuteen iskuun.

Eduskuntatyössäni olin ihan etulinjassa noiden epidemioiden torjunnassa. Tuolloin muutamassa kuukaudessa maailmalla keksittiin rokote ja sen valmistus koekäyttöön aloitettiin. Nyt ollaan kaikkialla huonommassa tilanteessa. Huolimatta tieteentekijöitten tehokkaasta työstä rokote on löytämättä. Rajoitustoimin myös saatava aika on kultaakin kallisarvoisempaa.

Kyse on kuin tulipalosta, minkä sammuttamiseen ei ole vettä. Siksi koronapalo on koetettava tehokkain toimin rajata. Olen ollut kulottamassa kolme hehtaaria aukoksi hakattua metsää koulupoikana isäni ja äitini kanssa kolmistaan. Kulotus hallittiin rajoitustoimin. Tämän mukaan on nytkin pakko toimia.

Hyvää kristikunnan pääsiäistä!

Lauri Oinonen

Ei kommentteja: