6.1.08

Loppiaisena 2008

Loppiaisen tervehdys!
 
Joulun juhlapyhistä viimeinen on loppiainen, joka tänä vuonna asettuu sunnuntaipäivälle. Loppiainen on vanhin kirkkovuoden joulujuhla. Nykyään sen aiheena ovat Matteuksen evankeliumin 2.luvun mukaan itämaan tietäjät. Olin eilen loppiaisaattona Turussa Länsi-Suomen läänin maaherran vastaanotolla. Taisin olla ainut keskisuomalaisista kansanedustajista, joka oli päässyt tuonne. Maakunnastamme oli toki väkeä. Pihtiputaalta oli ihan runsas osallistuminen. Äänekosken Konginkankaalta olevan pariskunnan kanssa keskustelimme tovin ja asia synnyttänee jatkossa kaksi lakialoitetta metsäveroepkohtien korjaamiseksi.
 
Leivonmäeltä oli hyvä edustus Pekka Hytösen muodossa läsnä. Keuruulta oli kaupunginkutsulla mukana kaupunginjohtajamme Timo Louna: juhlatilat olivat täynnä lähempää ja kauempaa saapuneita. Tapasin monia tuttuja ja tulin tuntemaan myös uusia henkilöitä. Arvostan sitä, että maaherra kutsuu ja haluan noudattaa, jos vain mahdollista kutsua. Olen saanut olla maaherrojen Jämsenin, Sipposen ja Kivistön kutsuilla mukan Keski-Suomen läänin aikana ja nyt Länsi-Suomen läänin aikana sekä maaherra Kosken että nyt Rauno Saaren kutsuilla olen ollut mukana. Koin tärkeäksi, että edustin ilmeisesti ainoana Keski-Suomen kansanedustajia. Ei antaisi hyvää kuvaa, jos kukaan ei olisi mukana. Samoin kuntien osallistuminen on myös kunnan aktiivisuuden merkki.
 
Vaimoni Seija ei tällä kertaa ollut mukana, koska matkasta tulee aina kuluja ja oma rasituksensa. Palasin Turusta vielä eilen illalla Pääkaupunkikiin, jossa yövyin kämpälläni ja jatkoin aamulla 07.06 junalla kohti kotia Haapamälle. Tampereella jäi tunti aikaa junanvaihdossa ja kävi yhdeksän jälkeen yksityisesti hiljentymässä vielä jouluisessa Kalevan kirkossa. Olen vihkinyt siellä oppikouluajan luokkatoverini Mikko Linnan avioliittoon puolisonsa Soilen kanssa. Koin silloin kuten nytkin kirkon juhlavaksi ja puhuttelevaksi paikaksi. Myös ihmiset olivat ystävällisiä. he olisivat halunneet minutkin jumalanpalvelukseen kello 10 ja sen jälkeen läehetyusaiheisen juhlapyhän lähetyslounaalle, mutta minun junayhteyteni lähti Haapamäelle kello 10.05 jatkuen kotiasemalle. Ennätin vaimoni kanssa Haapamäen kello 12.00 alkaneeseen jumalanpalvelukseen, jossa pastori Jouni Sirviö pyysi minut ex-tempore ehtoollisen jaon avustajaksi. Lähden mielelläni tuohon tehtävään.
 
Loppiaisen tervehdys teille lukijani sekä Kalevan että Haapameän kirkoista. Illalla saatan mennä kirkkokonserttiin Keuruun kirkkoon.

Ei kommentteja: