17.1.10

Kokemusta omaishoidosta

Alkuvuoteen on kuulunut omakohtaista kokemusta omaishoidosta. Iäkäs äitini on ilmeisestikin sairastellut sikainfluenssan kaltaista tautia onneksi ilman keuhkonkuumetta, mutta monet oireet Jyväskylässä Keskussairaalan lääkärin mukaan saattoivat viitata sikainfluenssaankin. Äitini on saanut sekä Keskussairaalassa että Keuruun-Multian terveyskeskuksen vuodeosastolla parasta mahdollista hoitoa, jota hoitohenkilökunta on kiireisessä työssään ihailtavasti antanut.
 
Mutta onneksi on sitten tullut myös aika päästä kotihoitoon ja kotiin. Koska äidilläni on näkö heikentynyt ilmeisen kaihin vuoksi, joka myös odottaa hoitoaan, olen nähnyt hyväksi järjestellä monia asioita hänen luonaan. Varmasti äitini on minun ollessa pieni
nähnyt paljon vaivaa minun hyvinvoinnistani. Siksi on vähintä, mitä voin tehdä, koettaa toimia hänen hyväkseen ja turvakseen.
 
Kokemukseni on jälleen kerran osoittanut sen suuren arvon, mikä on omaishoitajien työllä. Tätä tehdään rakkaudesta ja huolenpidon tähden. Äitini saa toki hyvää huolenpitoa myös keuruun kaupungin kotihoidon henkilöstöltä, mutta silti koen, että minuakin on tarvittu ja tarvitaan. Tahdon lausua tukeni ja rohkaisuni kaikillke omaishoitajille. Teette siunattua työtä.

Ei kommentteja: