3.4.10

pääsiäislauantaina 2010

Tänään pääsiäislauantaina tein aamukahdeksan jälkeen pääsiäissiivousta äidilleni Keuruulla. Sen jälkeen oloen käsitellyt sähköpostejani, joita on vielä tältä viikolta käsittelemättä. Kiireelliset olen saanut käsiteltyä, mutta on suuri joukko sähköposteja, jotka vaativat paljon työtä ja eivät ole päivistä kiinni olevia asioita. Ennätin myös hetkeksi hakkaamaan halkojakin. Viime syksyllä toi Multialta kookkaita pyöreitä katkomiani koivupöllejä. Ne eivät ole kaikkein helpompia halottavaksi. Mutta aina on saavutus, kun sellaisen saa käsiteltyä ja lisäksi klapukasa kohoaa kummastikin niistä. Huhtikuun tuulet ja kevätahavat voivat sitten rauhassa kuivatella klapuja kohti tulevanb talven pakkasia.
 
Synnyiseurakunnassani Multialla on perinteisesti pääsiäisyön konsertti kirkossa alkaen kello 22.00. Tavoitteeni on päästä osallistumaan. Olen ostanut myös ruukkunarsisseja, jotka aion viedä isäni haudalle ja sytyttää sinne pääsiäsyöksi kynttilän.
Pääsiäinen on kristikunnan suuri juhla. Jeesus on ylösnossut. Siinä on pääsäisen ajaton mutta todellinen sanoma. Saakoon pääsiäinen kohdata meitä itsekutakin. Siinä kuten joyulussakin on aina elämän antia. Siunattua Pääsiäistä 2010!
 

Ei kommentteja: