23.4.10

Lakialoite biokaasun ja biometaanin verovapaudesta myötätuulessa

 

Suomessa biokaasun/biometaanin liikennekäytön kasvulla on merkittävä vaikutus työllisyyteen, teknologiavientiin ja energiaomavaraisuuteen sekä uusiutuvien liikennepolttoaineiden lisäysvelvoitteen täyttämiseen. Poliittiset ohjauskeinot vaikuttavat voimakkaasti nousevan alan toimintaedellytyksiin ja mahdollisuuksiin kehittyä Suomen menestystarinaksi. Biokaasu on arvokas polttoaine sellaisenaan, mutta siitä ei ole liikennepolttoaineeksi, vaan se pitää jatkojalostaa biometaaniksi. Tuo sana kertoo, että se on valmistettu biokaasusta, eli on kemiallisesti sitä samaa metaania, kuin maakaasu.

Yhteinen lakialoitteeni Juha Miedon (kesk) kanssa  biokaasun ja biometaanini vapauttamisesta polttoaineverosta sai eduskunnan lähetekeskustelussa yksimielistä kannatusta. Lähetekeskustelun jälkeen aloite menee valtionvarainvaliokuntaan käsiteltäväksi. Lakialoitteessa perustellaan biokaasun ja biometaanin verovapautta mm. ympäristöllisistä syistä. Biokaasun ja metaanin käyttö on aina ympäristöteko. Nyt polttoaineverouudistus uhkaa lopettaa puhtaimman ja 100-prosenttisesti kotimaisen biopolttoaineen – biokaasun/biometaanin - liikennekäytön Suomessa. Täysin kotimainen ja uusiutuva biokaasu on nykyään vapautettu liikennepolttoaineiden valmisteverosta.

Polttoaineverouudistus on kuitenkin vireillä. VTT:n esiselvityksessä on esitetty valmisteveron ja/tai käyttövoimaveron asettamista myös kaasumaisille polttoaineille. Tämänsuuntainen ohjauskeino olisi tavoitteiden vastainen. CO2-päästövähennyksien lisäksi verouudistuksen linjauksissa tulisi huomioida biokaasun/biometaanin liikennekäytön huomattavat edut. Biokaasun ja biometaanin verottomuutta puoltaa se, että jokainen laitos tai muu vastaava mikä tuottaa teknisesti biokaasua tai siitä jalostettuna biometaania on ympäristöteko estämällä sen metaanimäärän purkautumista ilmakehään, mikä ilman biokaasun tuottamista tapahtuisi. Verottomuuden pitäisi siis koskea kaikkea sekä biokaasun, että biometaanin käyttöä polttoaineena tai ajoneuvopolttoaineena. Biokaasulla/biometaanilla voidaan kattaa Suomen liikenteen 10 prosentin biopolttoainevelvoite.

Heti laajasti käytettävissä oleva teknologia on mahdollista myös kotimaisesti Suomessa. Maailmalla olevat 10 miljoonaa kaasuautoa ja 16 000 kaasun tankkausasemaa sekä lukuisten automerkkien panostaminen kaasuautoihin kuvastavat alan kehitystä. Tekniikka on täysin vakiintunutta, ja kaasuautojen hinnat ovat nykyisten bensiini- ja dieselautojen tasolla. Kaasun tankkausasemaverkosto rakentuu Suomeen nopeaa vauhtia, ja kaasun tankkausasemilla biokaasun rooli kasvaa lähivuosina merkittävästi. Uusia yrityksiä on jo syntymässä biokaasun tankkausasemaverkoston laajentamiseksi kattamaan koko Suomi.Siksi on tarpeellista ryhtyä toimenpiteisiin biokaasun pitämiseksi vapaana polttoaineverosta kotimaisen ja puhtaan energian käytön sekä alan teknologian ja tuotannon edistämiseksi.

Ei kommentteja: