5.10.11

Kesähelteiltä mikkelinpäivän syksyyn seurakuntatyössä

Minulle oli tavattoman hienoa aikaa palvella Keuruun seurakunnan vs.2.kappalaisena elo- ja syyskuun ajan. Kaksi kuukautta meni suorastaan kiitäen. Keuruun seurakunnassa on oikein miellyttävä työilmapiiri. Oli ilo toimia tuttujen työtovereiden kanssa ja paljolti myös ennestään tuttujen seurakuntalaisten parissa. samalla oli tietysti ilo tavata uusia tututiksi tulleita ihmisiä.

Kesän helteet olivat vielä elokuun alussa mm. silloin, kun kävimme ihanan viileään Keuruunb vanhaan kirkkoon kuukauden 1. torstain torikirkkoon. Keuruun seurakunnassa on hieno asia monet kontaktit pai9kkakuntamme eri laitoksiin ja kouluhin. Niihin otettiin tervetulleeksi vanhana tuttuna minut lämpimästi vastaan. Kiitos tästä. Monia seurakuntaliisia sain tavata vuosien jälkeen eri yhteyksissä mm. vanhusten hoitolaitoksissa. Ihailen niiden henkilökunnan työpanosta ihmisten parhaaksi.

Aivan uusia kirkollisia toimituksia sain myös kohdata. Tarhialan uusien toimitilojen siunaaminen syyskussa oli tällainen. Kyse on erityisesti iäkkäiden lähimmäistemme hoiva- ja hoitopaikasta. Tuolla osastolla voi tuntea, että kun omat voimat uupuvat, Taivaan Isän käsivarret ja enkelinsä hoitavat. Oli hieno asia, että hoidettavien omaisia oli vuosittaisena omaisten päivänä saapunut runsaastikin pitkistäkin matkoista tapahtumaan.

Toinen uusi tehtävä oli olla mukana kirkkoherra Ossi Poikosen kanssa siunaamassa ulkomaalauksen jälkeen uudelleen käyttöön otettavaa Pihlajaveden kirkkoa. Tämä on merkki koko Pihlajaveden väestölle tulevaisuudesta. Vaikka kesänviettäjät lähtevät ja moni pihapiiri vaipuu syksyn myötä talveen odottamaan uutta kevättä, haluaa kotiseurakunta elää ja olla paikalla olevan väestön kanssa. Prosentuaalisesti väkilukuun nähden Pihlavedellä käydään edelleen varsin runsaasti sanan kuulossa. Tämä olkoon kannustuksena ja esimerkkinä muuallekin!
Kiitos Keuruun kirkkoherra Ossi Poikoselle, työtovereille ja seurakunnalle kuluneesta elo- syyskuun hienosta ajanjaksosta!



Ei kommentteja: