22.10.11

Valt.tri Paavo Väyryselle Keuruun varuskunnan merkitys tiedoksi



Puolustusvoimien merkitys Keurusseudulle valt. tri Paavo Väyryselle tiedoksi.

Koko Suomen puolustaminen ja sen vaatiman varuskuntarakenteen turvaaminen tulivat esille Keuruun kaupungin kirjelmässä, jonka allekirjoittajina olin kaupunginjohtaja Timo Lounan kanssa. Jätin kirjelmän launtaina valt.tri Paavo Väyryselle hänen liikkuessaan tulevan presidentin vaalikampajansa merkeissä Keuruun kautta. Kaupungin kirjelmässä korostettiin Keuruun varuskunnan merkitystä Suomen pioneeri- ja suojelualan erikoisosaamisen ja koulutuksen keskuksena. Samoin tuotiin esille laaja eri maakuntiin ulottuva Keuruulle tulevien varusmiesten rekrytointialue.

Toivon mahdollisen tulevan ylipäällikön ottavan huomioon myös aluetaloudelliset vaikutukset, jotka puolustusvoimen suoranaisesti tarjoamien työpaikkojen ja välillisten elinkeino- ja yrityselämän vaikutusten osalta ovat Keurusseudulla poikkeuksellisen merkittävät. Puolustusvoimen rakenneuudistus ja mahdolliset varuskuntajärjestelyt tulevat maaliskuussa tehtäviinsä astuvan uuden tasavallan presidentin, joka on myös Suomen puolustusvoimen ylipäällikkö, toimikauden aikana ratkaistaviksi.

Tämän vuoksi mielestäni on välttämätöntä, että Keuruun kaupunki on valmis antamaan kaikille presidentin tehtävää tavoitteleville
mahdollsimman hyvää tietoutta Keuruulla olevista puolustusvoimen toiminnoista seudulla liikkuessaan. Tutustuessaan Keuruun kaupungin esittämiin asioihin valt.tri Paavo Väyrynen totesi ne perustelluiksi. Hänen mielestään Suomen ei pidä Ruotsin tai länsi-Euroopan maiden mallin mukaan laskea kansallista puolustuskykyään eikä liioin sulkea varuskuntiakaan, sillä kerran menetettyä omaa puolustuskykyä ei voitaisi käytännössä enää palauttaa. Paavo Väyrynen ei katso sotilaallisen liittoutumisen olevan vaihtoehto omalle kansalliselle puolustuskyvyllemme, nykyinen rauhankumppanuus ja yhteistyö sitävastoin ovat muodostuneet luonnollisiksi asioiksi

Ei kommentteja: