7.5.13

Ilari Kotimäen kirjoituksen johdosta

Terve itseluottamus luo tulevaisuutta
 
 
On hyvä asia, että aloittaneilla  uusilla valtuutetuilla kuten erityisesti Ilari Kotimäellä on aktiivisuutta ja innostusta. Kun aikanaan aloitin Keuruun kunnanvaltuustossa silloin kyseisen valtuuston nuorimpana, toivoin minäkin aktiivisempaa valtuustotyöskentelyä ja pidettävän kokouksia tiheämpään tahtiin. Halua ja innostusta vaikuttamiseen oli muillakin uusilla valtuutetuilla. Elettiin valtion Haapamäen työpaikkojen (VR sekä Postin lajittelutyöt ja postiautot) alasajon ja juna- ja maakuntien postiautoliikenteen supistusten aikoja. Tahtoa vastaiskuun ei puuttunut. Poliitikkojen taholta lupauksia annettiin paljonkin, kuten nytkin varuskunnan menetyksen edessä, mutta ainutkaan niistä ei toteutunut.
 
Nyt on suuri vaara käydä varuskunnan menetysten osalta aivan samoin. Poliitikot mielellään nyt haluvatkin aktiivisesti jo unohtaa koko asian. Yritystukien osalta puolestaan nyt löytyneet EU:n määräykset tekevät kaiken yritystoiminnan valtiontuen saamisen hyvin ongelmalliseksi muualle kuin suuriin kaupunkikeskuksiin. Tavoitteeksi asettu +300 työpaikkaa Keuruulle on vaarassa jäädä toteutumatta. Nyt todella tarvitaan aktiivisia luottamushenkilöitä yhdessä viranhaltijoiden kanssa seutukuntamme elinvoimaisuuden tekijöiksi.
 
Haapamäen puolustamisen osalta kuitenkin koen, että saimme sittenkin torjuntavoiton. Uhattu ratojen purkaminen ei toteutunut ja junia kulkee. Mahdollisuudet tulevaisuuden kuljetuskäytävien kehittämisen Keurusseudun kautta ovat olemassa, jos itse olemme aktiivisia ja periksiantamattoman sitkeitä tuomaan  olemassolevat mahdollisuudet esille. Green Corridor, vihreä kuljetuskäytävä idästä ja Jyväskylästä Poriin on saatava Tampereen jo nyt ruuhkaisen  ja suunnitteilla olevan rinnakkaisradan ja Tampereen miljardi euroa  vaativan uuden ratapihan sijaan kulkemaan Keurusseudun kautta. Haapamäki Pori radan kunnostus olisi vain murto-osa edellä mainittuihin kustannuksiin nähden ja logistiset ongelmat olisivat poissa jopa koko maasta.
 
Kuntapäättäjien, niin luottamushenkilöiden kuin virkamiestenkin, tulisi päästä kehittämään kotipaikkakunnan tulevaisuutta ja uusia työpaikkoja sekä seutukunnan elinvoimaisuutta. Nyt aika tuhraantuu useisiin kuntauudistuksen ja sotesopan valmistelun palavereihin, joilla on vaarana lopulta menettää maaseudulta nykyisiäkin työpaikkoja maakuntakeskuksiin sekä heikentää ihmisten perustarpeiden lähipalveluita.
 
Keuruun kannalta kuntauudistus ja jo siihen liittyvät selvitysprosessit sisältävät ilmiselvän ja todellisen vaaran joutua muiden kuntien velkojen maksajaksi ja samalla menettää merkittävä nykyinen omaisuutemme. Tästä syystä monet haluavat Keuruuta. Mielestäni jo myöntyminen Jyväskylän esille nostamaan ja nyt valtiovarainministeriön tiedustelemaan kuntajaon selvitysprosessiin sisältää vaarallisen merkin antautumisesta tulvavirran vietäväksi. Ehkäpä vastaavan jo aavisti Konneveden kunnanhallitus esittäessään valtuustolle, että kunta ei lähde Jyässeudun kuntajakoselvitykseen. Keskisuomalainen 6.5.2013 kertoo ihmisten enemmistön pettymyksen Jyväskylän vuonna 2009 tapahtuneeseen suurkuntaliitokseen.
 
Keuruun kaupunginvaltuusto 20.5. kokouksensa ja kyselytunnin jälkeen pitää valtuustoseminaarin, jossa on tilaisuus saada vertailutietoa talouden tosiasioista sekä käydä keskustelua suhtautumisesta esitettyyn selvityspyyntöön. Tiistaina 21. 5. kaupunginhallitus tekee päätösehdotuksen 27.5. kokoontuvalle valtuustolle. Valtuuston päättämä kanta lausuntopyyntöön saadaan annettua hyvin määräaikaansa toukokuun loppuun mennessä, vaikka pyyntö tästä saapuikin kaupungille vasta 3.5.2013.
 
Lauri Oinonen
 

Ei kommentteja: